Esiteini kurkottaa nuoruuteen mutta kaipaa vanhempien hoivaa.

Yksitoistavuotias rakentaa innoissaan lumilinnaa ja hoivaa pehmolelujaan. Toisena päivänä hän haluaa huulipunaa diskoon ja karkaa pakkaseen ohuissa leggingseissä.

Toinen samanikäinen jurottaa ruokapöydässä ja ärhentelee peilikuvalleen, kun tukka ei nouse oikeanlaiselle pyörteelle. Illalla kelpaa silti vielä syli ja paijaus.

Alakoululaiset ovat selvästi yhä lapsia, mutta nuoren elämä kolkuttelee jo ovella. Onko tämä nyt esiteini-ikää?

Esiteini ei ole vanhempien puheissa kovin vakiintunut määritelmä. Joku viittaa sillä jo kahdeksanvuotiaaseen – leikillään tai vain hämmennystään, kun lapsi kasvaa silmissä. Toiselle lapsi on ihan vain lapsi, kunnes on jo oikeasti nuorisoa.

”Esimurrosikä ei ole samanlainen itsenäinen kehitysvaihe kuin uhmaikä tai murrosikä.”

– Esimurrosikä ei ole samanlainen itsenäinen kehitysvaihe kuin uhmaikä tai murrosikä. Se on ennemminkin välitila, johon sisältyy odotuksia tulevasta, toteaa Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki.

Varhaislapsuuden murrosten ja teini-iän väliin jäävät vuodet ovat usein sopuisaa suvantovaihetta. Ennen pitkää keskilapsuuden rauhaan alkaa nousta muutoksen merkkejä: pientä aikuisten haastamista, orastavaa kiinnostusta nuorten maailmaan.

Osalla lapsista murrosiän fyysinen kehitys käynnistyy jo, ja kehon myötä alkaa mielikin myllertyä.

– Kun hormonaaliset muutokset alkavat, se tarkoittaa väkisin myös jonkinasteista mielen kuohuntaa: uudenlaista epävarmuutta, ärtymystä ja kiukunpuuskia, Pajamäki sanoo.

Pieniä ja isoja

Alakoulun luokkakuvissa välitilan epämääräisyys näkyy. Joku rivissä näyttää vielä ihan pikkupojalta. Toisella on teinin vaatteet, uhmakas asento ja kilo geeliä tukassa. Kaveruksilla voi olla parinkymmenen sentin pituusero.

Murrosiän ensi merkit tulevat eri lapsille hyvin eri aikaan, ja se on täysin normaalia.

Murrosiän ensi merkit tulevat eri lapsille hyvin eri aikaan, ja se on täysin normaalia. Jollakin tytöllä rinnat voivat alkaa kasvaa 9-vuotiaana, toisella 14-vuotiaana. Kuukautiset alkavat keskimäärin 13-vuotiaana, mutta vaihteluväli on useita vuosia. Pojilla fyysinen kehitys alkaa yleensä vasta 12–13 vuoden iässä isommalla rysäyksellä.

Kehityksen eritahtisuus ei ole välttämättä lapsille lainkaan niin selvää kuin aikuisille. Lapsesta voi tuntua kiusalliselta, jos hän kehittyy kovin eri aikaan kuin kaverit. Se voi myös johtaa kiusaamiseen, naureskeluun ja huomautteluun.

Jos tyttö ujostelee kehittyviä rintojaan, hienovaraisuus on valttia. On tärkeää, että lapsi saa itse valita vaatteita, joissa hänellä on turvallinen ja itsevarma olo.

Selvästi muita aiemmin tai myöhemmin kehittyvää lasta voi rauhoittaa kertomalla, että erot tasaantuvat ajan myötä. Esimerkkitarinat auttavat: Se äidin työkaverin poikakin venähti pituutta pari vuotta muita myöhemmin. Kyllä sinäkin kirit kaverit kiinni.

Kiusaamista ei pidä hyväksyä, mutta lasta voi muistuttaa siitä, että todennäköisesti naureskelijat ovat itse yhtä epävarmoja itsestään.

Seksuaalisuuteen liittyvät asiat kannattaa ottaa puheeksi viimeistään nyt.

Kasvuun, kehitykseen ja varsinkin seksuaalisuuteen liittyvät asiat kannattaa Pajamäen mielestä ottaa puheeksi viimeistään nyt.

– Keskilapsuus on otollinen vaihe valmistaa lasta hämmentäviin tunteisiin ja fyysisiin muutoksiin, kuten kuukautisiin tai siemensyöksyihin. Lapsi on tässä vaiheessa vastaanottavaisempi kuin murrosikäinen, joka haluaa ehkä jo pohtia asioita enemmän itsekseen.

Rajoja ja joustoa

Jos alakouluikäisen arjessa kaikki on kohdallaan, hän on usein utelias, toimelias ja avoin. Kymmenvuotias ei vaadi niin paljon perushoivaa kuin pikkulapsi, muttei vielä rajusti kapinoikaan. Näennäisessä helppoudessa on riskinsä: tässä iässä lapsi saattaa jäädä aikuiselle näkymättömäksi.

– Voi tulla sellainen harha, että hän ei tarvitse aikuista. Tämän ikäisen ei silti pidä vielä olla liian pitkään itsekseen, Pajamäki sanoo.

– Kehitykseen kuuluu, että lapsi kurkottelee nuoren maailmaan. Vanhempien pitää kuitenkin pystyä tarjoamaan tarpeeksi pitkän lapsuuden tuottamaa turvaa.

Esiteinin vanhempana joutuu tasapainottelemaan. Miten tukea itsenäistymistä, mutta samalla antaa lapsen olla vielä pieni? Milloin antaa vapauksia ja missä vielä jarrutella?

Kotiintuloajoista on hyvä pitää kiinni ja rajoittaa pelkästään kaveriporukassa vietettyä aikaa.

Pajamäen mukaan vanhempien pitää huolehtia, ettei lapsi ajelehdi liikaa pois perhepiiristä. Kotiintuloajoista on hyvä pitää kiinni ja rajoittaa pelkästään kaveriporukassa vietettyä aikaa. Esiteini otetaan yhä mukaan perheen yhteisiin puuhiin.

Lapsi tarvitsee aikuiselta lämpöä ja pysyvyyttä, mutta myös sopivasti uudenlaista kaverillisuutta. Kuuntele lasta ja selvitä, mitä hänen päässään liikkuu. Ymmärretyksi ja hyväksytyksi tuleminen on tärkeää. Saa olla epävarma ja saa ailahdella. Joskus saa tuntua tosi isolta ja itsenäiseltä, välillä ihan pieneltä.

Miten lapsi muistaa minut?

Entä kun esiteini murjottaa, haukkuu vanhempia tai paiskoo ovia. Miten pitkälle ärhentelyä pitää ymmärtää?

Nyrkkisääntö on sama kuin raivoavan uhmaikäisenkin kanssa. Tunteita saa olla ja ne saavat näkyä, mutta käytös on eri asia.

”Kaikkien tunteiden pitää olla sallittuja kotona.”

– Kaikkien tunteiden pitää olla sallittuja kotona. Saa olla välinpitämätön tai ärtynyt, tosi vihainenkin. Saa raivota, mutta ei saa vahingoittaa ketään. Ei tarvitse olla aina aurinkoinen, mutta se ei tarkoita, että saisi jättää tekemättä velvollisuutensa, Pajamäki sanoo.

Kuohunta voi raastaa aikuisen hermoja – ja se on vasta esimakua murrosiästä.

Vanhempien tehtävä läpi lapsuuden ja nuoruuden on toimia turvallisena puskurina: ottaa tunnepurkaukset vastaan ja osoittaa siten, että niistä selvitään. Näin lapsi oppii käsittelemään hankalia tunteita, mikä on myöhemminkin mielenterveyden kannalta tärkeä taito.

Tyynenä pysyminen ei aina ole helppoa.

– Voi auttaa, jos vaikeissa tilanteissa kysyy itseltään: Miten haluan, että lapsi muistaa tämän ikävaiheen? Miten hän muistaa minut?

Jos lapsi oppii luottamaan siihen, että vanhempi toimii hänen parhaakseen, suhde kestää myöhemminkin pienet taistelut ja irtiotot. Yhteyttä on paljon vaikeampaa ruveta murrosiän myrskyissä luomaan alusta.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ei, et ole epäonnistunut kasvattajana. Aivojen mullistus murrosiän kynnyksellä heikentää lapsen kykyä empatiaan, mutta onneksi vain hetkeksi.

Läski! Vammainen! Näillä sanoilla esiteinit keskustelevat luokan whatsappissa. Mikä niitä vaivaa, ihmettelee aikuinen.

Osa esimurrosikäisistä on kaverisuhteissaan ilkeitä ja epäempaattisia. Luokkahenki oli vielä viime vuonna ihan hyvä, mutta nyt se on mennyttä, kun toisten ulkonäköä arvostellaan ja joku suljetaan kaveripiirin ulkopuolelle hylkiöksi.

Esimurrosiässä aivot ovat kovimmassa kehitysvaiheessa sitten varhaislapsuuden.

Yksi syy tähän löytyy aivoista. Esimurrosiässä aivot ovat kovimmassa kehitysvaiheessa sitten varhaislapsuuden. Etuotsalohkojen kehitys kestää pitkään. Etuotsalohkoja tarvitaan esimerkiksi oman toiminnan kontrollointiin sekä oman sen tarkasteluun ikään kuin ulkopuolisen silmin. Murrosiässä näissä toiminnanohjaukseksi kutsutuissa taidoissa tapahtuu notkahdus, mikä saattaa selittää sen, että nuori käyttäytyy yhtäkkiä epäempaattisesti.

Ole sinä lisäaivo

Murrosikäisen kykyä myötätuntoon heikentää aivomyrskyn lisäksi se, että hänen huomionsa on muissa asioissa. Nuorella on täysi työ miettiä, kuka ja millainen hän on. Se voi viedä huomiokykyä toisten tunteiden ymmärtämiseltä.

Järjettömältäkin tuntuvan toiminnan taustalla on yleensä jokin logiikka. Usein se liittyy siihen, että kaikki ihmiset haluavat olla tärkeitä toisten silmissä. Koviksen lailla käyttäytyvä jenginjohtajakin tekee sitä, millä uskoo saavansa muilta arvostusta.

Auta lasta miettiään, miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos häntä kohdeltaisiin samoin.

Toimi sinä lapsen lisäaivoina ja auta häntä miettimään, miltä hänen toimintansa muista tuntuu ja miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos häntä kohdeltaisiin samoin. Miltä hylkääminen voisi tuntua? Miten eri tilanteissa voisi käyttäytyä hedelmällisemmin?

Puhu tunteista

Tunne- ja empatiataitoja opitaan kaikessa vuorovaikutuksessa. Tutkimusten mukaan lapset, joiden vanhemmat käyttivät paljon mielentiloja kuvaavia sanoja puhuessaan lasten kanssa, kun nämä olivat vauvoja, pärjäsivät toisten ajatusten ymmärtämistä vaativissa tehtävissä nelivuotiaina keskivertoa paremmin.

Samoin lasten, joiden vanhemmat käyttivät paljon lapsen haluja ja tarpeita kuvaavia sanoja lapsen ollessa parivuotias, havaittiin selviytyvän empatiaa vaativista tehtävistä kuusivuotiaina paremmin kuin muut ikäisensä.

Empatiataitojen oppiminen jatkuu pitkään. Myös teini-ikäisen vanhemmat voivat näyttää esimerkkiä: puhua tunteistaan, sanoittaa mielentilojaan ja ajatuksiaan, kertoa, miltä teinin käytös heistä tuntuu ja kysellä, miltä heidän käytöksensä teinistä tuntuu.

Empatian kannalta ykköstaito on mielikuvitus.

Taitoja, ei vain tunnetta

Empatia ei ole vain tunne, vaan yhdistelmä erilaisia taitoja. Vähän samaan tapaan kuin musikaalisuus, joka vaatii tarkkaa kuuloa, hyvää hienomotoriikkaa ja paljon muuta. Empatian kannalta ykköstaito näyttäisi olevan mielikuvitus. Mitä paremmin pystymme kuvittelemaan asioita, sitä helpommin voimme arvella, mitä toinen ihminen ajattelee. Tämä on tärkeää, jotta voimme asettua toisen asemaan.

Empatiataitoihin kuuluu myös kyky huomata ja tulkita toisten tunnetiloja esimerkiksi ilmeistä, kehonkielestä ja äänenväristä. Kaikkia näitä taitoja voi harjoitella.

Älä sammuta sitä

Entä jos perheessä aikuisetkaan eivät ole kovin empaattisia? Silloin on vaikea opettaa myötätuntoista käytöstä myöskään lapsille. Vanhemman epäempaattisuus on voinut syntyä monesta syystä elämänhistorian varrella. Onneksi empatiataitoja voi opetella läpi elämän.

Aikuisen empatia voi olla hukassa myös ympäristön vuoksi. Kilpailua ja ihmisen erillisyyttä korostavat ympäristöt, kuten työpaikat, joissa tärkeintä on rahan haaliminen, sammuttavat tehokkaasti empatiaa. Samoin tekee mikä tahansa epäinhimillistävä ympäristö. Esimerkiksi liikenteessä toisia liikkujia ajatellaan helposti kasvottomina autoilijoina tai pyöräilijöinä.

Nettiä ja somea syytetään usein empatian tuhoamisesta. Vielä ei ole tieteellisiä tutkimuksia siitä, mitä runsas netin ja somen käyttö tekee empatiataitojen kehittymiselle. Se kuitenkin tiedetään tutkitusti, että internet on vaikea ympäristö myötätunnolle. Nettikeskusteluissa emme näe toisen ihmisen silmiä, kasvojen ilmeitä, suupielien nykimistä, vaivihkaista ilmeen muuttumista hymystä pettymykseen.

Tätäkin asiaa kannattaa vanhempien avata teineilleen.

Asiantuntijana psykologi ja tutkija Katri Saarikivi Helsingin yliopiston kognitiivisen aivotutkimuksen yksiköstä.

Tapahtui tosielämässä

”Lapsi ihmetteli: Miten sä voit olla niin kiinnostunut mun elämästä, kun mä en ole yhtään kiinnostunut sun?”

Maria

”Synttärijuhlilla johtajatyttö sanoi, että nyt jaetaan porukka kahtia, rumiin ja kauniisiin. Ja näin tehtiin.”

Sanna

”Mitä liikkuu sen äidin päässä, jonka mielestä on ok, että tytär kutsuu synttäreille luokan 12 tytöstä 11?”

Virva

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nuoret kaipaavat enemmän arkista puuhastelua yhdessä vanhempiensa kanssa, selviää tuoreesta kyselystä.

– On outoa, etteivät joidenkin luokkakavereiden vanhemmat tiedä, missä lapsi on. Ne voisivat yrittää tehdä joskus jotakin yhdessä, koska kyllä monet varmasti haluavat olla yhdessä vanhempien kanssa, vaikka esittäisivätkin jotain muuta, sanoo Peppi, 15, Meidän Perheen haastattelussa.

Sama tulos nousi esiin tuoreessa Elisan teettämässä kyselyssä, jossa selvitettiin 15–17-vuotiaiden suomalaisnuorten ajatuksia perheen ja ystävien välisestä vuorovaikutuksesta.

Yli puolet nuorista haluaisi tehdä enemmän asioita yhdessä vanhempiensa kanssa. Kaikkein toivotuinta oli tavallinen arkinen yhdessäolo, kuten juttelu, pelailu ja muu yhdessä tekeminen. Toisena nuorten toivelistalla olivat yhteiset harrastukset ja liikunta, ja kolmantena yhteiset ruokailuhetket vanhempien kanssa.

Kyselyyn vastanneista yli puolet ei jutellut vanhempiensa kanssa päivittäin kuin korkeintaan kymmenen minuuttia. Joka viides ei jutellut pidempään edes viikottain.

– Yhteistä aikaa ei voi korvata millään, sanoo sosiaalipsykologi ja Mitä minä teen tämän teinin kanssa -kirjan kirjoittaja Janne Viljamaa.

– Lapsi voi testata rajojaan vain turvallista aikuista vasten, joka on fyysisesti paikalla, kysyy ja kuuntelee. Aikuinen on peili, josta epävarma teini näkee itseänsä, Jos peili on aina pois, teini ei saa palautetta.

Ei kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

Myös kyselyn perusteella vaikuttaa, että vanhempien kanssa vietetty aika lisää nuorten kokemaa onnellisuutta. Mitä enemmän nuoret kertoivat viettävänsä vanhempiensa kanssa aikaa ja mitä enemmän he kokivat saavansa perheeltään tukea, sitä onnellisemmiksi he arvioivat itsensä.

Ei siis kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

– Suosittelen teinien vanhemmille pitkopedagogiikkaa: kun leivotaan yhdessä, kädet taikinassa voi samalla jutella kaikenlaista. Vastaavia hyviä jutteluhetkiä ovat yhteiset automatkat tai vaikka kävelylenkit, Janne Viljamaa sanoo.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.