Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Opettele luovimaan tahtoikäisen kanssa, saatat yllättyä.

Kaksivuotias ei aio pukea haalaria. Eikä muuten hanskojakaan. Ja nyt lensi kypärämyssy päästä. En tahdo ulos! Mutta kun leikkipuiston makuun on päästy, tahtopallero ei suostukaan lähtemään kotiin. Ei nyt, kun pitää kiivetä tuon ison kiven päälle vielä viisi kertaa. Ei, ei, ei!

Pari–kolmevuotiaana lapsi harjoittelee ahkerasti oman tahdon ilmaisua. Vaikka kehitysvaiheesta käytetään usein nimitystä uhmaikä, lähtökohtaisesti siinä ei ole kyse uhmaamisesta, sanoo varhaiskasvatuksen professori Marja-Leena Laakso Jyväskylän yliopistosta.

Pieni ihminen haluaa vain tehdä itse itseään koskevia valintoja – koskea, kiivetä, mennä tai olla menemättä – aivan kuten kuka tahansa. Omaehtoinen toiminta on yksi ihmisen psykologisista perustarpeista.

– Jokaisella ihmisellä, vauvasta vaariin, on halu toimia oman tahtonsa mukaisesti. Kun pieni lapsi näkee jotakin kiinnostavaa, hän tahtoo mennä katsomaan sitä. Tai hän näkee portaat ja tahtoo kiivetä, Laakso kuvaa.

Sama tarve näkyy jo vauvassa: hän kääntää päätään tai huitoo vinhasti käsillään. Parivuotiaalla on jo eri kyvyt ja keinot käytössään. Hän pystyy liikkumaan itse ja ilmaisemaan tahtonsa sanoin. Siksi halu päättää itse näkyy tässä iässä voimakkaasti – toisilla toki vahvemmin kuin toisilla. On temperamentiltaan voimakkaammin omaa tahtoaan ilmaisevia ja sitten helposti toisten tahtoon mukautuvia taaperoita.

Hyvä, kun pidät puolesi!

Oman tahdon harjoitteleminen on osa itsenäistymistä ja identiteetin kehittymistä, joka jatkuu läpi lapsuuden. Uhmavaihe on tärkeä lapsen itseluottamuksen ja elämässä pärjäämisen kannalta, toteaa kasvatustieteen tohtori, kasvatusneuvoja ja kouluttaja Arja Lundán. Lapsi opettelee pitämään puolensa ja sanomaan ei. Siitä on vielä hyötyä koulussa ja ihmissuhteissa.

Valitse taistelusi. Kaikkiin sodanjulistuksiin on turha lähteä mukaan.

Pää punaisena karjuvaan lapseen voi olla näin nähtynä helpompi suhtautua myönteisesti: hyvä vain, kun ilmaiset tahtosi. Se ei tarkoita kaiken sallimista.

– Lapsi tarvitsee turvallisia rajoja. Aikuisen on kuitenkin hyvä valita taistelunsa. Kaikkiin pikkulapsen sodanjulistuksiin on turha lähteä mukaan, jotta arki ei ole jatkuvaa vääntöä, Lundán sanoo.

Ajatus liikennevaloista voi auttaa hahmottamaan asiaa. Vihreän valon asioista, kuten lempiväristä tai mieluisasta leikistä, lapsi voi ikänsä mukaisesti päättää itse. Keltaisen valon asioista voi neuvotella tai tarjota vaihtoehtoja: otetaanko aamupalaksi puuroa vai viiliä. Punaisen valon asioista ei voi joustaa: auton alle ei juosta, hellaa ei kosketa, hampaat pestään.

Tule sopivasti vastaan

Tahtoikäistä saa olla nostamassa, estämässä ja ohjeistamassa kymmeniä kertoja päivässä. Pikkuinen tahtoisi juosta päättömästi kadun yli, maistaa kukkamaljakosta tai tyhjentää keksihyllyn joka kauppareissulla.

Utelias taapero tarvitseekin paljon valvontaa ja kärsivällistä ohjausta. Jotta elämä ei olisi yhtä tahtojen taistoa, kannattaa opetella hiukan strategista ajattelua ja kykyä luovia, Marja-Leena Laakso suosittelee. Missä tilanteissa komentoja paremmin tepsisikin huumori, leikki tai hienovarainen houkuttelu?

Jos lapsi tahtoo juosta käytävällä, mutta aikuisen mielestä on jo aika lähteä, löytyisikö kompromissi? Kipitetäänpä vielä yhden kerran päästä päähän yhdessä ja sitten lähdetään.

– Kyllä aikuinen voi tulla joskus vastaan menettämättä auktoriteettiaan. Kun aikuinen antaa vähän periksi, lapsikin antaa periksi. Se vahvistaa lämmintä suhdetta ja myönteistä vuorovaikutusta, Laakso sanoo.

Nujertava kuri voi herättää lapsessa kapinamielen, kun taas lämmin vastavuoroisuus lisää luottamusta. Säilyttämällä myönteisen ja sopivasti joustavan asenteen aikuinen säästää sekä aikaa että omia hermojaan.

– Kannattaa miettiä, kumpi on tärkeämpää: yhteinen hyvä mieli vai se, että saa loppuun saakka oman periaatteensa läpi.

Ei pahuuttaan utelias

Pieni lapsi kokeilee rajojaan, mutta hänellä on pohjimmiltaan halu tehdä oikein.

Lapsi kiipeää vaarallisiin portaisiin, koska on kiinnostunut näkemään korkealle. Hän huutaa kauppareissulla, koska on väsynyt ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi aikuisten neuvotellessa viikonlopun ruokatarpeista. Ei hän tee niin kiusatakseen tai ajaakseen vanhempansa hermoromahdukseen.

Kun lapsi saa osallistua, hänellä ei ole niin suuri tarve vastustaa.

Tämän muistaminen voi Laakson mukaan auttaa aikuista säilyttämään malttinsa, vaikka lapsen käytös rasittaa ja julkisella paikalla ehkä hävettääkin. Aikuisen kiihtymys vain aktivoi lapsen stressitasoa.

Myös ennakointi auttaa välttämään pulmatilanteita. Jos taaperon kanssa on mentävä hoitopäivän jälkeen markettiin, kannattaa kuoria kuuma toppapuku, antaa välipalaa ja vähän sylitelläkin ennen kuin lähtee edes yrittämään.

– Opeta lapselle, miten kaupassa toimitaan ja ota hänet mukaan punnitsemaan vaikka kurkkua. Kun lapsi tuntee itsensä osalliseksi, hänellä on pienempi tarve heittäytyä poikkiteloin, Arja Lundán sanoo.

Kun lapsi ei saa tahtoaan läpi ja turhautuu, hän tarvitsee aikuista selvitäkseen tunnekuohustaan. Raivoavalle pikkuiselle kannattaa puhua rauhoittavasti: Kaikki on hyvin. Sinua harmittaa. Et silti voi lyödä.

Yllätä kuiskauksella

Joskus yllättäminen auttaa. Suuttumisen sijasta kokeilekin kuiskata hiljaa: Kuules kiukkumieli, olet rakas, tiesitkös sitä? Kun äänen korottamisen sijaan madallatkin sen ihan lempeäksi, autat sekä lasta että itseäsi rauhoittumaan.

Jokainen voi kokeilla, millaiset luovat kikat juuri omaan lapseen toimivat.

– Yksittäisen tilanteen mokaamisesta on turha kantaa syyllisyyttä. Yritä seuraavalla kerralla jotain uutta lähestymistapaa, ehkä silloin sujuu jo paremmin. Näissä tilanteissa kasvavat aina sekä aikuinen että lapsi, Arja Lundán rohkaisee.

Vauva 1–2/2016

Vierailija

Taisteletko turhaan uhmaikäisen kanssa? Anna vähän periksi

Temperamenttisen lapsen vanhempana opin nopeasti kaksi kultaista sääntöä: eka on jutussakin mainittu "valitse taistelusi" - jos lapsi haluaa lähteä ulos ilman hanskoja niin lähteköön, sullon ne laukkuun. Kyllä niitä hetken päästä tullaan pyytämään. Toinen on "ennakoi, ennakoi, ennakoi": eväät mukaan niin säästyy monelta nälkäkiukulta. Ja puistosta en koskaan vaadi lähtemään heti, vaan ilmoitan, että vielä 3 laskua ja sitten on aika lähteä. Toimii!
Lue kommentti
Vierailija

Taisteletko turhaan uhmaikäisen kanssa? Anna vähän periksi

Huumori on suomalaisessa kulttuurissa ihan aliarvioitu voimavara. Leikki-ikäisen kanssa auttaa monessa tilanteessa, kun lyö itse läskiksi. Etkö suostu pukemaan housuja jalkaan? No, mitä jos äiti pukee ne - päähänsä. Oho, äiti onkin pupujussi. Suosittelen kaikille aikuisille vähän myös heittäytymistä, vaikka ymmärränkin arkiaamujen kiireet. Silloin ei naurattaisi yhtään, mutta kannattaa silti kokeilla, ei se voi ainakaan tehdä tilannetta huonommaksi.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.