Suomen Supernanny -sarja alkaa ensi keväänä. Kuva: Antti Mikkola/Warner Bros International Television Production Finland.
Suomen Supernanny -sarja alkaa ensi keväänä. Kuva: Antti Mikkola/Warner Bros International Television Production Finland.

Ensi keväänä alkavassa Supernanny Suomi -ohjelmassa perheiden pelastukseksi saapuu kasvatuksen moniottelija, lastensuojelun ammattilainen Pia Penttala.

Brittisarja Supernannyä seuranneet muistavat tehotäti Jo Frostin, jonka kasvatusmenetelmistä jäivät mieleen lähinnä jäähy ja koirakoulumaiset kasvatuskeinot. Suomen tuleva supernanny Pia Penttala vaikuttaa olevan aivan toista maata.

– Kantava ajatukseni lasten kasvattamisessa on, että se kasvaa, mitä katsoo. Lapsi voi muuttua vain, jos ympärillä olevat aikuiset muuttuvat, Penttala sanoo.

Penttala on erityistason psykoterapeutti ja työskennellyt yli kaksikymmentä vuotta lastensuojelualalla, joista yrittäjänä yli kymmenen vuotta. Penttala on myös kouluttanut lasten parissa työskenteleviä ammattilaisia ja toiminut työnohjaajana.

– Se että perhe ottaa minut kotiinsa, on tosi arvokasta – kyse on kuitenkin vahvasti vuorovaikutuksesta. Kun mukana on lapsi, kemioiden pitää todella kohdata. Minulla täytyy olla heille jotakin todellista annettavaa, ja se on iso haaste ja valtava vastuu, Penttala sanoo.

Hän näkee, että arjen ongelmat lasten kanssa ovat hyvin samankaltaisia monissa perheissä. 

– Suomessa on valtavan hyvä neuvolajärjestelmä, josta perheet saavat tukea vanhemmuuteen. Supernanny Suomi -tv-ohjelma voi toimia ikään kuin neuvolan jatkeena, koska television kautta voi välittää lastenkasvatusvinkkejä laajalle joukolle.

Muutos lähtee vanhemmasta

Penttala näkee työssään usein kahden ääripään vanhempia: niitä, jotka ajattelevat, että lapsi ei uskalla tai pysty, ja niitä, jotka ajattelevat, että oma lapsi on valtavan erityislaatuinen, ja vaativat hänelle erityiskohtelua.

Monesti perheiden ongelmat ovat urautuneet tiettyihin käyttäytymismalleihin: ongelma- tai ristiriitatilanteessa niin aikuiset kuin lapset reagoivat aina samaan tapaan, ja se johtaa väistämättä konfliktiin eikä ratkaisuun.

– Muutos lapsessa lähtee aina muutoksesta aikuisessa. Tarkoitus ei ole syyllistää vanhempia, vaan antaa tilaa ja mahdollisuus miettiä, mikä olisi itselle sopiva tapa ja keino muuttaa omaa käyttäytymistään.

Muutos voi olla muutos äänensävyssä, kehonkielessä tai vaikka näkökulmassa, Penttala listaa. Lapset tarkkailevat vanhempiaan ja huomaavat pienetkin muutokset vaikkapa elekielessä. Muutos hätkähdyttää myös lasta.

– Silloin saadaan aikaan tutkiva ilmapiiri, jossa lopputulos voikin olla aivan erilainen kuin ennen – positiivinen. Tilanteen muuttaminen on aina vanhemman tehtävä.

Penttala haluaa supernannyna saada suomalaiset vanhemmat ymmärtämään, että heillä on lupa olla iloisia ja ylpeitä omista lapsistaan elämänvaiheista ja lasten omainaisuuksista riippumatta.

– Se tekee lapsille hyvää. Hyväksyvässä ja positiivisessa ilmapiirissä kasvaminen tekee lapsista vahvoja aikuisia, jotka voivat tulevaisuudessa huolehtia maastamme, Penttala lisää.

Suomen Supernanny -tv-ohjelma alkaa AVAlla keväällä 2019. 

Vierailija

Suomen tulevan supernannyn Pia Penttalan tärkein ohje kasvatukseen: ”Se kasvaa, mitä katsoo”

Vierailija kirjoitti: Mitä ihmettä tuo tarkoittaa, "se kasvaa, mitä katsoo. Lapsi voi muuttua vain, jos ympärillä olevat aikuiset muuttuvat"?? Toivottavasti Pia Penttala ei ole työssään tai uudessa sarjassa noin hämärä puheissaan. Tarkoittaako hän, että sellaiset asiat muuttuvat, joihin panostetaan? Se puolestaan ei ole sama asia kuin tuo, että lapsi voi muuttua vain. jos ympärillä olevat aikuiset muuttuvat. Sitä voisi paremmin luonnehtia sanonnalla "se kasvaa, jolla on kasvun malli"...
Lue kommentti
Vierailija

Suomen tulevan supernannyn Pia Penttalan tärkein ohje kasvatukseen: ”Se kasvaa, mitä katsoo”

Mitä ihmettä tuo tarkoittaa, "se kasvaa, mitä katsoo. Lapsi voi muuttua vain, jos ympärillä olevat aikuiset muuttuvat"?? Toivottavasti Pia Penttala ei ole työssään tai uudessa sarjassa noin hämärä puheissaan. Tarkoittaako hän, että sellaiset asiat muuttuvat, joihin panostetaan? Se puolestaan ei ole sama asia kuin tuo, että lapsi voi muuttua vain. jos ympärillä olevat aikuiset muuttuvat. Sitä voisi paremmin luonnehtia sanonnalla "se kasvaa, jolla on kasvun malli".
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Toisen lapsen tulisi olla ensisijaisesti toivottu lapsi vanhemmilleen, ei sisarukseksi sisarukselleen, lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila sanoo. 

Saimme ensimmäisen lapsen monien hankaluuksien jälkeen viime vuonna, ja ajatus toisesta lapsesta mietityttää päivittäin. Olemme jo 35-vuotiaita, ja lähipiirin kokemukset pelottavat. Riski saada kehityshäiriötä tai perinnöllistä sairautta poteva lapsi on iän myötä koko ajan suurempi.

Onko ok jäädä vain yhden lapsen perheeksi, vai jääkö lapsemme paitsi jostain merkityksellisestä? Harkitsemme jopa adoptiota, koska toinen raskaus pelottaa niin paljon.

Huolestunut äiti

Vaikeudet lapsen saamiseen liittyen voivat jäädä kaihertamaan mieltä ja aktivoitua siinä vaiheessa, kun perheeseen toivotaan toista lasta. Jos kokemukset ovat olleet suunnattoman negatiivisia, niitä voi mahdollisesti arvella traumoiksi. Tällöin ne vaikuttavat jokapäiväiseen elämään pelkoina ja pahoinvointina, ja tilanteeseen on hyvä harkita keskusteluapua.

On hyvä muistaa, ettei lasten lukumäärä ole aina oma valinta.

Lapsiluku on aina henkilökohtainen päätös, jonka tekeminen suuntaan tai toiseen saattaa aiheuttaa vanhemmassa syyllisyyttä. On hyvä muistaa, ettei lasten lukumäärä aina ole oma valinta. Elämä on aina epävarmaa. ”Amerikkalainen unelma” eli ajatus siitä, että onneen johdattaa ydinperhe, jossa on lapsia ja omakotitalo, on illuusio.

Synnyttäjien keski-ikä on noussut, ja vaikeat raskaudet saavat miettimään muita vaihtoehtoja. Adoptio on niistä yksi. Se täyttää vuosittain ison kolon monen lasta toivovan sydämestä. Tärkeää olisi, että toinen lapsi, hankintatavasta riippumatta, olisi ensisijaisesti toivottu lapseksi vanhemmilleen eikä sisarukseksi sisarukselleen.

Sisarus tuo lapsen elämään mahdollisesti elämänmittaisen kontaktin, mutta mikään ei takaa, että näin käy.

Kumpuaako ahdistuksesi mielestäsi enemmän koetusta vaikeasta raskaudesta vai toisen lapsen valinnasta ylipäänsä? Kenen takia olet valitsemassa ja mitä? Kirkasta itsellesi nämä ajatukset. Esikoislapsen kannalta tilanteessa ei ole oikeaa tai väärää valintaa. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Sisarus tuo lapsen elämään mahdollisesti elämänmittaisen kontaktin, mikä on suuri rikkaus. Mikään ei kuitenkaan takaa, että näin käy. Monet sisarukset pysyvät toisilleen etäisinä. Sisarussuhteen ajatellaan olevan myös erityisen antoisa lasten sosiaalisten taitojen harjaannuttamisen kannalta, mutta sitä tapahtuu myös muissa ihmissuhteissa.

Ainoana lapsena eläminen ei jätä lasta paitsi merkityksellisistä asioista. Lapsen kehitykseen vaikuttaa sisarusten olemassaoloa tai puuttumista enemmän se, millainen suhde ja vuorovaikutus hänellä on vanhempiinsa. Se on asia, johon voit varmasti vaikuttaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mitä jos et enää kuvailisi säätä adjektiiveilla? Ulkona ei ole kamala sadeilma, vaan ulkona sataa, sanoo lastenohjaaja Juha Alhokoski.

”Ulkoilu lasten kanssa säällä kuin säällä on monen mielestä kaunis ajatus – ennen räntäsateita ja paukkupakkasia. Silloin alkaa helposti huolettaa, pärjääkö oma kullannuppu ulkona. Oikeasti eniten rohkeutta vaaditaan vanhemmilta. Lapsi ei näe sään kamaluutta samalla tavalla kuin aikuinen: jos ulkona sataa, sehän vain tarkoittaa mahtavia lätäköitä, joissa leikkiä.

Monet aikuiset ovat vieraantuneet ulkoilusta. Esimerkiksi ajatus jatkuvasta työmatkapyöräilystä on vieras, koska untuvatakki päällä autoon hyppääminen on helpompaa.

Lapset oppivat esimerkistä. Jos vanhemmat ovat valmiita lähtemään ulos ja pukeutuvat sään mukaan, lapsikin ymmärtää, että kysymys on vain oikeista varusteista.

Kurahousut ovat väline lätäköissä leikkimiseen.

Työpaikallani päiväkodissa päätimme vanhempainillassa, ettei säätä saa kommentoida adjektiiveilla. Eli ulkona ei ole kamala sadeilma, vaan ulkona sataa. Emme myöskään puhu kurahousupakosta. Kurahousut ovat väline lätäköissä leikkimiseen samalla tavalla kuin hiihtämiseen tarvitaan sukset.

Aloittaminen on hankalinta. Siksi ulkona liikkumisesta kannattaa tehdä koko perheen säännöllinen tapa, koska ajan kanssa se helpottuu.

Liikkumisen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä elämysten hakemista. Aina ei tarvitse mennä seinäkiipeilemään, perinteinen pyöräilykin on hyvä, arkinen harrastus, joka sopii koko perheelle.

Lapset nauttivat paljon myös ihan kävelystä. Samoin kuin aikuisten nykyään suosituissa kävelykokouksissa, lapset puhuvat kävellessään koko ajan ja kertovat kuin huomaamattaan paljon elämästään, ajatuksistaan ja haaveistaan. Tämä tarjoaa aikuiselle hienon mahdollisuuden päästä kärryille siitä, mitä pienessä mielessä liikkuu.

Metsässä on kaikki, mitä lapset tarvitsevat.

Maastosta löytyy monenlaisia leikkivälineitä, ja kun mukaan ottaa esimerkiksi kiikarin ja suurennuslasin, tekemistä riittää.

Luontoretkillä ujotkin lapset uskaltautuvat paremmin leikkeihin mukaan.

Epätasainen maasto haastaa tehokkaasti liikkumaan. Välillä taas voi pysähtyä ja rakentaa vaikka majaa. Hienomotoriikkaa kehittävän legoilla rakentelun vastapainoksi tarvitaan isoja leikkejä, joissa tila luonnossa otetaan äänekkäästi haltuun. On tärkeää, että lapsi saa elää elämäänsä leikkien ja liikkuen ulkona. Kun lapsi on näissä hetkissä pääosassa, hän voi nähdä itsensäkin uudessa valossa.

Päiväkodin lasten kanssa käymme retkillä viitenä aamupäivänä viikossa. Retket luovat ryhmään vahvan me-hengen, ja luontoretkillä ujotkin lapset uskaltautuvat paremmin leikkeihin mukaan, koska jokaiselle löytyy varmasti sopiva rooli.”

Juha Alhokoski on lastenohjaaja helsinkiläisessä päiväkodissa ja intohimoinen pyörällä liikkuja.

Vierailija

Juha Alhokoski: ”Metsä on paras leikkipaikka”

Äiti-ihminen kirjoitti: Metsä on tottakai hieno paikka lapsille,mutta entäs käärmeet ja hirvikärpäset?Edes aikuinen ei aina näitä huomaa! No voi kyynel. Onhan ne hirvikärpäset vähän ällöjä, kun mönkivät hiuspohjassa, mutta tuskin se olisi mikään syy kieltää lapsia menemästä metsään. Pipo päähän ja kumpparit jalkaan. Vai tuleeko vielä susikin ja vie nicopetterin mennessään? Ei ihme, että näistä nykynuorista tulee niin veteliä ja tuijottavat vain luuriaan huoneessaan, kun äipästä lapsi menee...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.