Satu Irisvik ja Jenni Utriainen kirjoittivat Kuinka kasvatan diginaatin -kirjan vanhempien tarpeeseen tietää enemmän lastemme teknologiatäyteisestä tulevaisuudesta. Kuva: Anna Autio.
Satu Irisvik ja Jenni Utriainen kirjoittivat Kuinka kasvatan diginaatin -kirjan vanhempien tarpeeseen tietää enemmän lastemme teknologiatäyteisestä tulevaisuudesta. Kuva: Anna Autio.

Vanhemmat haluavat kiivaasti tietää, mikä on sopiva määrä ruutuaikaa ja miten sitä hallitaan. Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan kirjoittajat vastaavat.

Sinisinä hohtavat älyruudut ovat tulleet jäädäkseen. Vanhemmille se tarkoittaa jatkuvaa kädenvääntöä ruutuajan, sopivien sovellusten, maksullisten pelien ja erilaisten snäppi-chatti-wappisomejen kanssa, joita lastemme älypuhelimet ovat täynnä.

– Ruutuaikaa ei tule kellottaa munakello kourassa, sanovat Kuinka kasvatta diginatiivi -kirjan kirjoittajat Satu Irisvik ja Jenni Utriainen.

Ruutuajasta puhutaan kielteisesti. Mutta, jos en laita telkkaria pyörimään tai anna lapsen pelata, en saa mitään kotihommia tehtyä, päivällisestä puhumattakaan. Pitääkö minun nyt syyllistyä?

Satu ja Jenni vastaavat:

– Meitä vanhempia syyllistetään jo ihan tarpeeksi. Ruutuaika-asiassakin, kuten niin monissa muissa vanhemmuuteen litityvissä asioissa, ne vanhemmat syyllistyvät, joiden ei tarvitsisi. Ja ne joiden tarvitsisi, eivät välitä.

Lapsiperhearjessa täytyy syödä. Hetkinä, joina ruuanlaitto tai Wilmaviesteihin vastaaminen onnistuu vain, jos laite toimii lapsenvahtina, voi antaa itselleen anteeksi ja käyttää mahdollisuuden hyväkseen. Laitteet ovat huono juttu vain pitkäaikaisena lapsenvahtina.

Monet vanhemmat syyttävät ruutua, kun lasta kiukuttaa: ”Nyt pädi menee tauolle, koska riitelet aina, kun olet pelannut!” Haukkuvatko vanhemmat väärää puuta?

– Kiukuttelun syy ei ole laitteessa, vaan siinä, että lapsi on istunut liian kauan paikoillaan ja saanut liian vähän huomiota. Vanhemmalla on vastuu siitä, että ruutuaika on aktivoivaa ja monipuolista yhdessä tekemistä, eikä ruutua käytetä lastenvahtina. Eihän mummoakaan käytetä lastenvahtina montaa vuorokautta putkeen? Sama pätee älylaitteisiin.

Eihän mummoakaan käytetä lastenvahtina montaa vuorokautta putkeen? Sama pätee älylaitteisiin.

Monesti me vanhemmat myös väheksymme ruudun takana olevia maailmoja ja käskytämme lapsia lopettamaan heti tähän paikkaan. Pelaamisen lopettamisesta on hyvä varoittaa etukäteen tai sopia hyvissä ajoin: voit pelata vielä kymmenen minuuttia tai rakentaa tuon maailman tähän asti.

Eikä ruutu ehkä kuulu yhteisiin ruokahetkiin, nukkumaanmenoon tai tilanteisiin, jossa on kohteliasta seurustella muiden ihmisten kanssa. Yhteiset, toisia kunnioittavat pelisännöt kannattaa sopia.

Mutta mikä on sitten liikaa? Meillä ruutuaikaa rajoitetaan tunneissa, mutta naapurin lapset saavat olla ruudulla koko ajan.

– Kysy itseltäsi, oletko tehnyt lapsen kanssa yhdessä mitään pariin päivään vai onko lapsi ollut yksin laitteella? Vastaus on yksiselitteinen: liikaa on se, jos ruutu estää yhdessä tekemisen aikuisen kanssa.

Liikaa on se, jos ruutu estää yhdessä tekemisen aikuisen kanssa.

Pelaaminen ja muut ruutupuuhat pitäisi olla ennen kaikkea vanhemman ja lapsen yhteistä aikaa. Lapsi viihtyy kyllä tuntikaupalla yksin laiteen ääressä, mutta aikuisen vastuulla on tehdä ruutuajasta yhteistä. Parkkeeraa siis peppusi lapsen viereen ja innostu teknologiasta lapsen kanssa.

Ja sitten on päiviä, jolloin ruutuaikaa ei kannata laskea – millään mittarilla. Kun noro yllättää tai edessä on viiden tunnin ajomatka, kaikki keinot ovat sallittuja. Kun vanhemmat viruvat sängyssä on aivan sama mitä lapsi puuhaa, kunhan pysyy hengissä. Näitä tilanteita varten kannattaa säätää asetukset ja sovellusvalinnat lapsiturvallisiksi.

Jaettu nauru yhdistää ystäviä. Kuva: Colourbox
Jaettu nauru yhdistää ystäviä. Kuva: Colourbox

Parhaimmillaan huumori yhdistää perhettä ja kavereita, mutta vitsailuksi verhottu ivaaminen voi olla myös vallankäyttöä ja kiusaamista.

Koko perhe hirnuu. Isä on taas kertonut ruokapöydässä saman hölmön puujalkavitsin kuin aina.

Pieninkin kikattaa syöttötuolissaan, vaikkeivät sanaleikit hänelle vielä edes aukea. Tärkeintä on tunne siitä, että on mukana.

– Huumori voi olla perhettä yhdistävä liima, meidän oma juttu...

Taloudellinen niukkuus iskee kouluikäisiin eri tavalla kuin pienempiin lapsiin. ”Kun kaverit menevät elokuviin, hän sulkeutuu huoneeseensa”, kertoo vähävarainen teinitytön äiti.

”Pahimmalta tuntuu nähdä, kuinka lapsi yrittää ymmärtää, muttei pysty peittämään pettymystään. 

Niin kuin esimerkiksi taannoin, kun poika pyysi uutta videopeliä, vaikka tiesi vastaukseni jo etukäteen. Lapsen surulliset silmät viilsivät sydäntä, ja yritin pitää ääneni reippaana sanoessani, että katsotaan sitten ensi kuussa. Kumpikin tiedämme, ettei vastaus todennäköisesti muutu ensi kuussakaaan, ja toivon, että poika unohtaisi koko asian. Toisaalta sitten tulee jokin muu uusi houkutus, mitä kavereilla on ja meillä ei.”

Äiti ja poika, 10 vuotta

”On kurjaa, että lapsi jää sivuun kaveriporukoista.”

”Teen parhaani, että teini-ikäinen tyttäreni voisi nauttia kaikista samoista asioista kuin kaverinsakin. Huomaan, että hän ei kehtaa pyytää rahaa elokuvalippuun koska tietää, ettei minulla ole. Sitten hän jättäytyy pois kaveriporukan menoista ja sulkeutuu huoneeseensa.

Teinin maailma on aika mustavalkoinen, rahaa joko on tai sitä ei ole. Ei auta, jos sanon, että saat kaksikymppiä ensi viikolla. Se hetki on sitten jo mennyt.”

Äiti ja tytär, 16 vuotta

Koululaisen yksinäinen kesä

”Tällä hetkellä eniten päänvaivaa aiheuttaa yhdeksänvuotiaan kesäloma. Yrittäjäperheessä lomia ei pidetä, sillä raha on jatkuvasti tiukassa. Lisähuolta aiheuttaa toisen vanhemman vakava perussairaus. Lapsen luokkakaverit matkustelevat ja menevät erilaisille harrastusleireille. Yhden leiriviikon hinta saattaa olla satoja euroja ja siihen käyttörahat päälle. 

On kurjaa, että lapsi jää kesäksi sivuun kaveriporukoista. Kouluun palaaminen syksyllä on hankalaa, koska kokemukset kesästä ovat eriarvoisia.”

Perhe, jossa 2- ja 9-vuotiaat lapset

”Lukiolaisten opiskelusta ei tulisi mitään ilman isovanhempien tukea.”

”Kännykät, tietokoneet, tabletit ja koulukirjat… Lukiolaisten opiskelusta ei tulisi mitään, elleivät isovanhemmat sponsoroisi sitä avokätisesti. 

Molemmat lapset jäisivät myös ilman ajokortteja, elleivät mummo ja vaari maksaisi niitä.”

Perhe, jossa 17- ja 19-vuotiaat lapset

Ruokaa vai ehjät housut?

”Usein kuulee sanottavan, että kyllä köyhäkin voi harrastaa, sen kun menee metsään kävelemään. Tai että oma takapuoli pitää vaan nostaa sohvalta ja reipastua.

Näitä juttuja sanovat yleensä ne, joilla on loppukuustakin rahaa tilillä. Kukaan toimeentuleva ei pysty ymmärtämään, kuinka lamaannuttavaa ja masentavaa jatkuva taloudellinen taistelu on. Se syö kuukausi toisensa jälkeen kaikki voimavarat, kun joutuu joka kuukausi valitsemaan, ostaako leipää ja maitoa vai lapselle uudet housut puhkikuluneiden tilalle.

Lopulta ajatukset eivät pyöri enää minkään muun kuin laskujen ja rahan ympärillä. Kaikki energia menee selviämiseen. Yhtäkkiä kavereilla, metsäkävelyillä tai millään muullakaan ei ole enää merkitystä.”

Äiti ja 5- ja 9-vuotiaat lapset

Artikkeli jatkuu alapuolella
Taskut tyhjinä
Arki
Taskut tyhjinä