Kun lapsi kasvatetaan ilman isää.

Kysymys:

Olen ollut hieman alle yksivuotiaan lapseni kanssa yksin alusta asti, lapsen isä ei juuri pidä yhteyttä. Minulla on valtava tarve olla hyvä äiti ja onnistua luomaan näissä puitteissa lapselleni onnellinen, turvallinen ja tasapainoinen lapsuus. Onko se mahdollista ja miten voisin parhaiten toimia?

Meillä on ollut uniongelmia, mikä on ajanut minut aikamoiseen väsymykseen, joskin viime aikoina olen saanut nukkua niin, että lapsi herää vain kerran kaksi yössä. Välillä olen turhautunut ja pettynyt, ja tiedän, että lapsi vaistoaa sen. Olen todella onnellinen pienokaisestani, ja rakkautta hän on saanut aivan varmasti. Hetkittäin tunnen kuitenkin riittämättömyyttä ja väsymystä ja epävarmuutta siitä, selviänkö. Osaanko, suutunko joskus liikaa, saako lapsi tarpeeksi rakkautta vain yhdeltä vanhemmalta?

Lähipiirissäni on vain yksi isovanhempi, jota näemme säännöllisesti ja johon lapseni on selvästi kiintynyt. Hän on ainoa, jonka huomaan jättäisin pieneni edes hetkeksi, mutta mahdollisuudet ovat vähäiset. Minun pitäisi välillä käydä hengittelemässä, mutta tilanteita ei juuri ole ja lähipiirini muiden vanhempien mielestä lapseni on niin pieni, että eihän sitä nyt voikaan hoitoon jättää – siis kun mietin ääneen, että pitäisi joskus olla itsekseen, mutten henno jättää pientäni, joka on voimakkaasti äidin perään.

Olin ajatellut yrittää selviytyä taloudellisesti vielä kotona. Nyt olen alkanut miettiä, että ehkä hoitopaikka olisikin parempi vaihtoehto. Ehkä minulle tekisi hyvää olla välillä muualla, aikuisten seurassa? Ehkä lapselleni tekisi hyvää huomata, että on muitakin turvallisia aikuisia? Ehkä olisi mukava olla muiden lasten kanssa? Minulle äitinä olisi tärkeää puhua lapseni kehityksestä, kasvusta ja persoonasta jonkun kanssa. Kaipaan asioiden jakamista.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Monet yksinhuoltajaäidit kokevat samanlaisia riittämättömyyden tunteita ja epävarmuutta kuin sinäkin. Alle yksivuotias lapsi rakentaa strategioita, joiden avulla hän suojautuu vaaroilta. Tuloksena on niin sanottu kiintymyssuhde, joka voi olla turvallinen tai turvaton. Turvallinen kiintymyssuhde edellyttää vähintään yhtä aikuista, joka on riittävän ennakoitava ja tulee lapsen lähelle silloin, kun hän on peloissaan tai muuten tunnemyrskyn kourissa. Turvallisesti kiinnittynyt lapsi ei luonnollisestikaan halua erota kiintymyksen kohteesta vaan esittää äänekkään protestin. Kirjoituksestasi päätellen oma lapsesi on sinuun kiintynyt ja kiinnittynyt, joten paljon on jo saavutettu.

Siihen, milloin joku muukin hoitaja on lapselle hyväksi, ei voi antaa yleispätevää vastausta. Lapsen täytyy tietenkin tottua ja tutustua uuteen aikuiseen ensin yhdessä äidin kanssa. Sitten edetään pienin askelin: äiti voi piipahtaa ensin jollakin asialla, sitten mennä ehkä ystävien kanssa elokuviin. Oikeastaan vain sydän osaa kertoa, milloin aika on kypsä. Jos äiti ei pysty lainkaan syventymään elokuvaan, vaan miettii vain, miten vauva pärjää, on syytä vielä odotella.

Samanlaista hoitamista, huolenpitoa ja rakastamista se yksinhuoltajuus on kuin kaksinhuoltajuuskin, joskaan vierellä ei ole toista, jonka kanssa iloja ja murheita voisi jakaa. Lastenneuvola on tietysti eräs luotettava paikka, ja netissä on monenlaisia keskusteluryhmiä, joista voi olla hyötyä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.