Voiko lapsen saada huomioimaan molempia...

Kysymys:

Kolmevuotias poikamme on ollut päiväkodissa muutaman kuukauden ja sopeutunut sinne hyvin. Jos haen itse pojan hoidosta, saan riemukkaan vastaanoton. Jos taas mieheni hakee pojan ja tapaamme vasta kotona, hän ei mitenkään ilahdu näkemisestäni eikä vastaa tervehdykseen. Voiko olla, että olen itse aiheuttanut pojan hylkivän käytöksen? Koen hermostuvani herkemmin ja nopeammin kuin mieheni. Usein se olenkin minä, joka vie lapsen jäähylle.

Poikamme on ainoa lapsi. Hän ei ole erityisen hellyydenkipeä, vaan viihtyy aika paljon yksinkin. Luonteeltaan hän on varovainen ja hitaasti lämpiävää sorttia. Mietin usein, mitä olen tehnyt väärin. Oma äitini on hylännyt minut emotionaalisella tasolla ja käsittelen asiaa vieläkin.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Lapsilla on käsittämättömän hyvin kehittynyt vainu tavoittaa vanhemman heikot kohdat, tässä tapauksessa sellainen on korostunut herkkyytesi vaistota hylätyksi tulemisen kokemuksia. Tarve olla toisen lähellä ja kokea turvallisuutta on ihmisen emotionaalinen perustarve. Lapsi, joka on kokenut tulleensa hylätyksi, etsii elämässään ensisijaisesti turvallisuutta ja ottaa hylkäämisen raskaasti vielä aikuisenakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Yksinkertainen tulkintani poikasi käytöksestä on, että hän murjottaa sinulle siksi, ettet hakenut häntä päiväkodista. Hän on havainnut, miten tehokas hänen torjuva reaktionsa on, ja miten syvälle se uppoaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

On päivänselvää, että ratkaisuna ei ole, että olet aina häntä vastassa. Sen sijaan lähtisin sellaisesta perusoletuksesta, että hän ilahtuu ja vastaa tervehdykseen nähdessään sinut kotona. Kun niin ei käy, ottaisin sen puheeksi hänen kanssaan. ”Kulta, minkähän takia sinä mökötät äidille? Oletkohan sinä jostakin syystä vihainen? Harmittiko sinua, kun en tullutkaan hakemaan sinua päiväkodista?”

Kerrot poikasi uhmakohtausten aiheuttavan stressiä. Viet hänet ainakin joskus jäähylle – mitähän sellainen jäähy käytännössä tarkoittaa? Kiukuttelevan ja lattialla sätkyttelevän lapsen raivokohtausta ei tarvitse jäädä kunnioittamaan läsnäolollaan kovin pitkäksi aikaa, mutta lapsi kaiketi toivoo, että aikuinen kestäisi hänen karjumisensa hylkäämättä häntä. Jotkut lapset tarvitsevat etäisyyttä vanhemmasta menetettyään kontrollinsa, mutta hakeutuvat aikuisen lähelle tyynnyttyään tarpeeksi. Menisiköhän se kiukkukohtaus ohi ilman jäähyäkin?

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla