Parisuhde kokee melkoisen muutoksen, kun perheeseen syntyy lapsi. Miehen ja naisen roolit muuttuvat, mikä on useille pareille pienen kriisin paikka. Lapsi asetetaan useimmiten elämässä etusijalle, mutta entä jos vanhemmat pistävätkin parisuhteensa lapsen edelle?

Parisuhde kokee melkoisen muutoksen, kun perheeseen syntyy lapsi. Miehen ja naisen roolit muuttuvat, mikä on useille pareille pienen kriisin paikka.

Lapsi asetetaan parisuhteessa useimmiten etusijalle, mutta jotkut ovat sitä mieltä, että parisuhde on tärkein. Eräs parisuhteensa lasta tärkeämmäksi kokeva äiti sai Vauva-lehden keskustelupalstalla vastaansa melkoisen palauteryöpyn.

Perhe on onnellisuuden perustekijä

Väestöliiton tuoreimman perhebarometrin (Parisuhdeonnen avaimet ja esteet, pdf-tiedosto) mukaan suomalaisten onnen ja tyytyväisyyden perustekijöihin kuuluu oma perhe ja ihmissuhteet. Tutkimusten mukaan puolisot pitävät keskinäistä suhdettaan vähemmän tärkeänä lapsen syntymän jälkeen, ja sille uhrataan vähemmän aikaa ja voimia.

Perheeseen keskittymisessä on myös riskinsä. Perhebarometrissa lainataan erästä suomalaistutkimusta, jonka mukaan raskauden alussa parisuhteeseensa keskimääräistä tyytyväisemmät pariskunnat tulivat lapsen synnyttyä aiempaa tyytymättömämmiksi. Heidän huomionsa keskittyi lapsen syntymän myötä lapseen, mikä saattoi vähentää puolison huomioimista ja vähentää aviollista tyytyväisyyttä.

Lapsi on vain lainassa

Eräs taaperon äiti kuuluttaa Vauva-lehden keskustelupalstalla muita pikkulapsiperheitä, joissa vanhempien parisuhde on ykkösasia. Hän on sitä mieltä, että ”lapsi on vain lainassa”, ja puolison kanssa on tarkoitus viettää koko loppuelämä, joten he vievät lapsen hoitoon aina kun mahdollista.

Suurin osa vastaajista hämmästelee aloittajan mielipidettä ja toteaa, että ykköseksi menee perhe, eikä joko parisuhde tai lapsi. ”Sekä miestä että lapsia voi rakastaa yhtä paljon. Eri tavalla vain”, kiteyttää eräs vastaaja.

Perheen yhdessäoloa korostaa myös toinen kirjoittaja: ”Meillä on tavoitteena, että perheemme olisi kiinteä ja että meillä on kivaa yhdessä. Sen vuoksi vietämme mahdollisimman paljon aikaa perheen kesken, teemme asioita yhdessä ja yritämme rakentaa kodistamme sellaisen missä kaikilla on hyvä olla.”

Osa kauhistelee pienen lapsen viemistä usein hoitoon päivähoidon lisäksi: ”Siis käytte päivisin töissä ja iltaisin vielä heitätte lapsen hoitoon, että pääsette ilman sitä lasta jonnekin? Saako kysyä, miksi olette sen lapsen tehneet jos sen seura ei kiinnosta?” Osa kauhistelee sitä mallia, minkä lapsi saa vanhemmiltaan: ”Lapsesi saa mallin kahdesta aikuisesta, jotka eivät välitä lapsesta vaan ainoastaan toisistaan. Ei kovin hyvä pohja elämälle, jos aina joutuu kokemaan olevansa liikaa, haitaksi ja peräti uhkana parisuhteelle.”

Vanhemmuus on tärkeintä

Toiset ovat sitä mieltä, että lapset menevät parisuhteenkin edelle. ”Lapset ovat vain vähän aikaa pieniä, kerkeän kyllä sitten myöhemmin viettää ukon kanssa aikaa.” Toinen kertoo asettavansa lapsensa aavistuksen verran tärkeämmäksi siksi, että he tarvitsevat äitiään: ”Minun mieheni ei minua tarvitse, mutta lapseni tarvitsevat.”

Osa vastaajista myös korostaa sitä, että lapset kasvavat nopeasti, minkä jälkeen on taas aikaa viettää kahdenkeskistä aikaa: ”Meillä on miehen kanssa koko loppuelämä aikaa olla yhdessä ja lapset tosiaan elävät kanssamme ja ovat riippuvaisia meistä vain pienen hetken. Siksi lapset ovat nyt ehdottomasti tärkeimpiä.”

”Meille kummallekin vanhemmalle vanhemmuus on kyllä ollut se tärkein asia lapsen ensimmäiset elinvuodet, sillä tiedämme, että meillä on vielä runsain mitoin yhteistä aikaa myöhemminkin parina. Lapsi tarvitsee meitä kuitenkin enemmän kuin me vanhempina toisiamme, olemmehan jo aikuisia.”

Parisuhdetta voi hoitaa myös kotona

Suurin osa vastaajista korostaa sitä, että parisuhdetta voi hoitaa myös arjessa lähtemättä välttämättä kahden kesken minnekään. ”Keskustelemme ihan arjen lomassa monista asioista (työelämästä, politiikasta, historiasta, musiikista jne.)”, kertoo eräs vastaaja, ja jatkaa: ” Muutaman kerran vuodessa olemme päivän, pari kahdenkeskisellä ajalla. Se on riittänyt vallan mainiosti, eikä mitään vieraantumista ole tullut.”

Lue lisää aiheesta:

Vauva.fi: Pysytään yhdessä

Vauva.fi: Parisuhdepulmia

Vauva.fi/keskustelult: Olenko julma, kun en halua lasta mukaan lomalle?

Vauva.fi/keskustelut: Ihmetyttää äidit, jotka elävät vain ja ainoastaan perhe-elämää

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nuoret kaipaavat enemmän arkista puuhastelua yhdessä vanhempiensa kanssa, selviää tuoreesta kyselystä.

– On outoa, etteivät joidenkin luokkakavereiden vanhemmat tiedä, missä lapsi on. Ne voisivat yrittää tehdä joskus jotakin yhdessä, koska kyllä monet varmasti haluavat olla yhdessä vanhempien kanssa, vaikka esittäisivätkin jotain muuta, sanoo Peppi, 15, Meidän Perheen haastattelussa.

Sama tulos nousi esiin tuoreessa Elisan teettämässä kyselyssä, jossa selvitettiin 15–17-vuotiaiden suomalaisnuorten ajatuksia perheen ja ystävien välisestä vuorovaikutuksesta.

Yli puolet nuorista haluaisi tehdä enemmän asioita yhdessä vanhempiensa kanssa. Kaikkein toivotuinta oli tavallinen arkinen yhdessäolo, kuten juttelu, pelailu ja muu yhdessä tekeminen. Toisena nuorten toivelistalla olivat yhteiset harrastukset ja liikunta, ja kolmantena yhteiset ruokailuhetket vanhempien kanssa.

Kyselyyn vastanneista yli puolet ei jutellut vanhempiensa kanssa päivittäin kuin korkeintaan kymmenen minuuttia. Joka viides ei jutellut pidempään edes viikottain.

– Yhteistä aikaa ei voi korvata millään, sanoo sosiaalipsykologi ja Mitä minä teen tämän teinin kanssa -kirjan kirjoittaja Janne Viljamaa.

– Lapsi voi testata rajojaan vain turvallista aikuista vasten, joka on fyysisesti paikalla, kysyy ja kuuntelee. Aikuinen on peili, josta epävarma teini näkee itseänsä, Jos peili on aina pois, teini ei saa palautetta.

Ei kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

Myös kyselyn perusteella vaikuttaa, että vanhempien kanssa vietetty aika lisää nuorten kokemaa onnellisuutta. Mitä enemmän nuoret kertoivat viettävänsä vanhempiensa kanssa aikaa ja mitä enemmän he kokivat saavansa perheeltään tukea, sitä onnellisemmiksi he arvioivat itsensä.

Ei siis kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

– Suosittelen teinien vanhemmille pitkopedagogiikkaa: kun leivotaan yhdessä, kädet taikinassa voi samalla jutella kaikenlaista. Vastaavia hyviä jutteluhetkiä ovat yhteiset automatkat tai vaikka kävelylenkit, Janne Viljamaa sanoo.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Miten puhua internetistä sukupolvelle, joka tulee kehittämään sitä tulevaisuudessa?

– Internet ei ole vielä valmis. Seuraava sukupolvi, se jota me juuri nyt kasvatamme, tulee kehittämään sitä valtavasti. On siis merkityksellistä, miten he ajattelevat internetistä ja miten me puhumme heille siitä – onko se innostava vai pelottava kehityskohde, sanoo lastenkirjailija ja ohjelmoija Linda Liukas.

Teknologian arkipäiväistäminen on suomalaisen yhteiskunnan tavoite. Viime syksynä suomalaisen opetussuunnitelmaan yhdeksi viralliseksi tavoitteeksi alakoulun alimmille luokille lisättiin ohjelmointi. Se tarkoittaa, että lapsi oppii antamaan tarkkoja käskyjä tai purkamaan koodin osiin. Opetussuunnitelmassa ei tähdätä siihen, että jokaisesta suomalaislapsesta tulisi ohjelmoija, vaan että oppilailla olisi ymmärrys siitä, mitä ohjelmointi tarkoittaa. 

Lindan pelko on, että opetussuunnitelman ”pakon” myötä hänelle tärkeä asia latistuu helposti pakkoruotsin kaltaiseksi kysymykseksi, joka tahkotaan rimaa hipoen läpi. Liukas peräänkuuluttaa, että tavoitteena tulisi olla, että jokainen lapsi saisi merkityksellisen kokemuksen ohjelmoinnista.

– Lapselle tulisi opettaa, että ongelmia voi ratkaista monilla eri tavoin – matemaattisesti mallintamalla, kitaran soitolla, värikynillä tai sitten vaikka ohjelmoinnilla, Liukas innostuu.

Merkityksellisyys muodostuu Lindan mukaan siitä, että teknologia olisi tulevaisuudessa osa yleissivistystä, ei enää kapean joukon osaamisala.

Hello Ruby -kirjojensa avulla Liukas haluaa tasoittaa tietä ymmärrykselle, että tietokone on vain väline ymmärtää maailmaa – kun ymmärrät teknologiaa, voit ymmärtää sen sisältämiä isompia tiedon maailmoja.

Miksi internetistä puhutaan pahaa?

Diginatiiveille verkon olemassaolo on itsestäänselvyys. Kukaan ei kysy, mikä on internet, ja vain harva ymmärtää ykkösiä ja nollia älylaitteiden takana. Linda Liukas sai kimmokkeen kirjoittaa kolmannen Ruby-kirjansa, kun tuttu poika esitti ratkaisevan kysymyksen: onko internet joku paikka?

Kun Linda yritti vastata pojan kysymykseen, hän penkoi läpi monenlaisia materiaaleja ja huomasi, että vanhemmille ja lapsille suunnattu materiaali oli ongelmalähtöistä, jopa pelottelevaa. Se, miten internetistä puhutaan, on tärkeää.

– Omaa elämääni internet on auttanut valtavasti. Uraani ei olisi ilman internetiä ja sen mahdollistamia tilaisuuksia. Siksi pelotteleva ja negatiivinen asenne tuntuu hullulta. Lapsillehan tulisi kertoa niistä mahdollisuuksista, joita internet meille antaa!

Liukas kehottaa vanhempia sukeltamaan yhdessä lapsensa kanssa tutkimaan internetiä. Netti ei ole vain pelejä tai sovelluksia, vaan tutkimusmatka mihin tahansa aiheeseen tai asiaan, joka lasta kiinnostaa.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.