Uhkaisitko lasta rangaistuksilla, koska hän ei vielä osaa ajaa polkupyörällä? Yhtä hölmöä on suuttua lapselle siitä, ettei hän osaa vielä säädellä tunteitaan, sanoo kasvatustieteen tohtori Liisa Ahonen.

”Enkä, siivoa itse! En mene vielä nukkumaan! Leluröykkiö saa kyytiä, kun lapsi suuttuu. Kohta suuttuu aikuinenkin: Mitä se nyt uhmaa? Ihan kuin näistä asioista ei olisi ikinä puhuttu.

Mutta jos puoliso sulkisi telkkarin ja patistaisi lempisarjaansa seuraavan aikuisen petiin, vanhemmasta tuntuisi varmasti samalta kuin lapsesta nyt, epäreilulta.

Epäreilusta kohtelusta jää vahvat muistijäljet. Vielä aikuisenakin saattaa muistaa tilanteita, joissa on lapsena tuntenut tulleensa väärinymmärretyksi. Monikohan aikuinen karttaa purjoa tai parsakaalia, koska lapsena joutui syömään sitä vasten tahtoaan?

Silti me aikuiset unohdamme usein, että pieniltä tuntuvat asiat voivat lapsen maailmassa olla tosi suuria. Ehkä lapsi menetti malttinsa, koska aikuinen tietämättään katkaisi leikin lapselle tärkeässä kohdassa.

Raivari ei ole pikkujuttu: se kuormittaa lasta vastaavasti kuin pettymyksen aiheuttama suru.

Epäreilun kohtelun vastakohta on myötätunto. Se on myös toimivin tapa rauhoittaa lapsen kiukku.

Jos vanhempi vastaa lapsen kiukkuun rangaistuksella, hän mitätöi lapsen tunteet ja opettaa tälle tunteiden tukahduttamista niiden säätelyyn sijaan. Raivari ei ole pikkujuttu: se kuormittaa lasta vastaavasti kuin pettymyksen aiheuttama suru.

Rangaistuksilla uhkaamisen sijaan kannattaa viestiä lapselle sanoin tai sanattomasti, että ymmärtää, kuinka paljon lasta harmittaa. Lapsi on aina rakas – vihaisenakin. Kaikista tilanteista selvitään yhdessä.

Sääntöjä ja rajoja tarvitaan. Arki ei toimi ilman niitä. Mutta lapsi voi kokea säännöt mielivaltaisina, ellei hänelle selitetä, miksi milläkin tavalla toimitaan. Hampaat pestään, ettei niihin tule reikiä. Kun illalla menee ajoissa nukkumaan, aamulla on mukava herätä.

Myös temperamentti vaikuttaa. Hitaasti muutoksiin sopeutuvan lapsen voi olla vaikea siirtyä vanhasta tehtävästä uuteen. Lapsella temperamenttipiirteet korostuvat, sillä tunnetaidot vasta kehittyvät. Raivarin hetkellä vanhempi unohtaa tämän, ja lapsen kiukku tarttuu.

Hermostuisitko lapselle, joka ei vielä osaa ajaa polkupyörällä?

Tuossa tilanteessa kannattaa miettiä, hermostuisiko lapselle, joka ei vielä osaa ajaa polkupyörällä, tai uhkaisiko rangaistuksilla, koska lapsi ei ole ihan vielä oppinut lukemaan. Silti moni hermostuu lapselle siitä, että hän ei vielä osaa säädellä tunteitaan.

Ennakointi ehkäisee uhmaa. Se auttaa lasta hyväksymään aikuisen asettamat rajat ja vetämään yhtä köyttä vanhemman kanssa.

Iltatouhuissa ennakointi on sitä, että vanhempi osoittaa lapselle selvästi vaikka kolmella sormella, kuinka paljon tällä on leikkiaikaa jäljellä. Yksi sormi vastaa viittä minuuttia. Kun kolmesta sormesta enää yksi on pystyssä, lapsi tietää lopetella leikkiään. Ja kun kaikki sormet on käytetty, lelut siivotaan ja sitten halataan.”

Kasvatustieteen tohtori Liisa Ahosen väitöskirja on julkaistu helppotajuisena nimellä Haastavat kasvatustilanteet – Lämpimän vuorovaikutuksen käsikirja (PS-kustannus, 2017).

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lastensuojelussa työskentelevä ohjaaja Jani Mattila haluaa herätellä vanhempia: usein vanhemmilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä nuoret puuhaavat.

”Tehtäväni lastensuojelussa on arvioida nuorten sijoituksen tarve. Vaihtoehtoina on nuoren palauttaminen kotiin, nuoren palauttaminen kotiin avohuollollisen työn tukemana tai nuoren jatkosijoitus pitkäaikaiseen sijoitushuoltopaikkaan.

Nämä päätökset ovat sekä nuoren elämän että perheen hyvinvoinnin kannalta isoja ja merkittäviä. Päätöksiä ei voi tehdä hetkessä, eikä oikea ratkaisu aina selviä edes kuukaudessa. Nuoret, jotka ovat päihdekoukussa, väkivaltaisia tai muuten haastavia, ovat sisukkaita pysymään esimerkiksi päihteettömänä arviointijakson ajan, mutta kotiin päästessä kierre alkaa heti uudestaan.

Yhteiskunnassa on edelleen vanhakantaista ajattelua, että ongelmanuoret ovat lähtöisin syrjäytyneistä, köyhistä tai sosiaalisesti alemmista yhteiskuntaryhmistä. Näin ei enää ole, ja tähän jokaisen päättäjän ja vanhemman – aikuisten ylipäätään – olisi hyvä herätä.

Vanhanaikainen ”tarkkikselta koulukotiin” -tyyppinen ajattelu leimaa myös vanhemmat, ja saa heidät häpeämään avunhakemista pahoinvoivalle nuorelle.

Olen kohdannut asiakkaita jokaisesta sosiaalisesta ryhmästä, kantakaupungista ja lähiöistä. Kohtaan työssäni päivittäin nuoria, jotka ovat vakavaraisista perheistä, joissa vanhemmilla on käytössä kaikki saatavilla olevat kasvatuksen työkalut. Kulissit ovat kunnossa, ja usein kyseessä eivät edes ole kulissit – vanhemmat todella luulevat, että nuorella on kaikki hyvin, kunnes paha päihdekoukku tai käytösongelmat kodin ulkopuolella paljastuvat.

Vanhemmilla ei usein ole nuoren päihdekoukusta aavistustakaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Aikuisilla ei ole käsitystä siitä, kuinka yleistä esimerkiksi kannabiksen käyttö nuorten keskuudessa on. Pilveä polttavat jo 12-vuotiaat ja sen saaminen on alkoholia helpompaa. Internetin vertaisverkosta pystyy ostamaan koviksi luokiteltuja huumeita jälleenmyyntiin tai omaan käyttöön. Vanhemmilla ei usein ole nuoren päihdekoukusta aavistustakaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Vanhempien olisi rohkeammin puututtava lapsen kavereiden tekemisiin ja uskallettava kertoa naapurin teinin tempauksista myös hänen vanhemmilleen. Mutta nykyään vallitsee selän kääntämisen kulttuuri: Ei uskalleta sörkkiä toisten asioita, vaan pidetään mölyt mahassa. Toisaalta vanhemmat loukkaantuvat nykyään helpommin, jos joku puuttuu heidän kasvatustyöhönsä. Ehkä sekin koetaan epäonnistumisena, vaikka ei kukaan aikuinen voi olla yksin perillä kaikesta.

Ennen lastensuojelu oli sitä, että kiltit lapset otettiin huostaan alkoholisoituneilta vanhemmilta, nykyään päihdeongelmainen nuori otetaan huostaan kilteiltä vanhemmilta.

Kärjistettynä sanoisin, että ennen lastensuojelu oli sitä, että kiltit lapset otettiin huostaan alkoholisoituneilta vanhemmilta, nykyään päihdeongelmainen nuori otetaan huostaan kilteiltä vanhemmilta.

Nykyään nuoret voivat myös psyykkisesti erittäin huonosti. Tuntuu, että iso osa nuorista on aivan liian huonokuntoisia avohoidon palveluihin, eikä lastensuojelu näin ollen ole se paikka, josta apua enää voidaan antaa. Ammattitaitoni ei riitä syvien mielenterveysongelmien kanssa painivien lasten auttamiseen. Apua pitäisi löytyä ja olla mahdollista hakea muualta.

Kaikille on selvää, että resurssit ovat riittämättömät, mutta usein näiden asioiden kanssa työskentelevät on hiljennetty. Sama tilanne on muillakin aloilla, kuten kouluissa, sosiaalityössä, terveydenhoidossa ja varhaiskasvatuksessa, joissa on ongelmia julkisen palvelun resurssien kanssa. Kohtaan työssäni jatkuvasti liian suurten asiakasmäärien tuomia ongelmia – kaikille tarvitsijoille ei riitä paikkaa ja aikaa, ja nyt puhutaan vasta nuorten avuntarpeen arvioinnista, ei itse sijoituksesta.

Resurssien ja asiakasmäärän on kohdattava, jotta lapsen etu varmistuu. Tätä työtä tehdään lapsen, ei kenenkään muun etu edellä.”

 

Vierailija

Lastensuojelun työntekijä: ”Tavallisten perheiden lapsia huostaanotetaan koko ajan enemmän”

Vierailija kirjoitti: Eihän ne mitään tavallisia perheitä ole, jos lapset otetaan huostaan. Kyseessä on todella huonosti pärjääviä ihmisiä ilman keinoja elää normaalia elämää. "Ennen lastensuojelu oli sitä, että kiltit lapset otettiin huostaan alkoholisoituneilta vanhemmilta, nykyään päihdeongelmainen nuori otetaan huostaan kilteiltä vanhemmilta." Eli jutussa tarkoitetaan sitä että hyvästä kotitaustasta huolimatta nuoresta voi tulla ongelmanuori. Syynä voi yksinkertaisesti olla esim. huonoon...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lastensuojelussa työskentelevä Jani Mattila kehottaa vanhempia olemaan enemmän läsnä nuorille.

Jani Mattila näkee työssään päivittäin sen, että nuorten ongelmia, päihderiippuvuutta ja käytöshäiriöitä esiintyy myös ihan tavallisissa perheissä.

Jos kaikilla on koko ajan kiire, yhteinen aika on ruutujen värittämää tai ostettua hauskaa, eikä todellista aitoa keskusteluyhteyttä nuoren ja vanhemman välille synny, voi nuoren päihdeongelma tai käyttäytymisen haasteet kodin ulkopuolella tulla vanhemmille yllätyksenä. Mattilan mielestä nykyvanhemmat pelkäävät konfliktien aiheuttamista ja alkavat liian helposti nuoren kaveriksi, jolloin vanhemmuus unohtuu.

– Monet lastensuojeluun asti ulottuvat ongelmat olisi ehkä ehkäistävissä, jos vanhemmat olisivat enemmän lastensa kanssa.

Monet lastensuojeluun asti ulottuvat ongelmat olisi ehkä ehkäistävissä, jos vanhemmat olisivat enemmän lastensa kanssa.

Janin seitsemän neuvoa nuorten vanhemmille:

  1. Olkaa lastenne kanssa. Kiinnostukaa nuortenne elämästä ja tylsistykää heidän kanssaan.
  2. Selvittäkää, mitä nuoret tekevät ja missä menevät. Jos lapsi menee yökylään, tehkää tsekkaussoitto vanhemmille ja sopikaa yhteisistä pelisäännöistä.
  3. Lapsia saa kyseenalaistaa. Se on rakkautta ja rajojen asettamista. Kestäkää konflikteja ja sitä, että aiheutatte teinillenne pahaa mieltä asettamalla rajat. Se ei ole epäonnistumista vaan vanhemmuutta.
  4. Pyrkikää kaikin tavoin luomaan suhde, jossa ei olisi asiaa, josta nuori ei voisi kanssanne jutella.
  5. Perehtykää lastenne some-elämään. Valtaosalla vanhemmista ei ole hajuakaan, mitä siellä villissä lännessä tapahtuu.
  6. Syökää yhdessä. Se ei tarkoita, että ollaan samassa pöydässä, mutta tuijotetaan kukin omaa ruutua.
  7. Puuttukaa lapsen luokkakaverinkin tekemisiin ja toilailuihin. Useimmat vanhemmat ovat autuaan tietämättömiä, mitä oma nuori puuhaa tuolla, koska kotona voidaan käyttyä ihan erilailla kuin kavereiden seurassa. Jos vanhemmat uskaltaisivat jakaa tietoa ja kertoa naapurinkin lapsen töppäilystä hänen vanhemmilleen, usein ei tarvitsisi tulla lastensuojeluun asti.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.