Kuva: Satu Kemppainen
Kuva: Satu Kemppainen

Kun lapset ajautuvat käsirysyyn kolmesta täysin samanlaisesta tikkarista, ratkaisu on joskus helpompi kuin luulisi.

Kesän paras hetki tuli yllättäen. Muu perhe oli jo lähtenyt saunasta, kun minä ja tyttäristäni keskimmäinen istuimme vielä hetken kahdestaan alalauteilla. Pesuhuoneen hyllyltä löytyi edelliskesältä jäänyt pullo kimaltavaa prinsessasuihku-saippuaa. Pesimme toistemme selät, kuuntelimme tulen rätinää kiukaassa. Tytär katseli saippuavaahtoa ihollaan ja kysyi: ”Äiti, kimallanko mä aina sun sydämesi katseessa?”

Täsmälleen, juuri niin sinä teet, minä vastasin. Niin hurjasti, että sydämeni tarvitsee aurinkolasit.

Sen jälkeen keskimmäisen oli taas vähän aikaa helpompi kestää sitä, ettei hän ole lapsistamme isoin ja taitavin eikä enää pienin ja palleroisin.

Aika usein poden syyllisyyttä siitä, että olen ahneuksissani halunnut kolme lasta, mutta en sitten ehdikään, jaksakaan tai osaakaan olla heille niin hyvä äiti kuin haluaisin. Sydämeeni he mahtuvat hyvin, mutta tarvitsisin kolme kättä ja kolme korvaa, mielellään myös kolmet aivot muistamaan kaiken.

Ei ihme, että he joskus ajautuvat käsirysyyn kolmesta täysin samanlaisesta tikkarista.

Tiedän, että he ovat toisilleen valtavan rakkaat. Silti valehtelisin, jos väittäisin, etteivät he toistensa takia menetä mitään. Mennyttä ovat: Mahdollisuus kertoa päivän kuulumiset ilman, että joku koko ajan keskeyttää. Lupa katsoa telkkarista muutakin kuin pienimmän ehdoilla valittuja ohjelmia. Virkeät, kärsivälliset ja johdonmukaiset vanhemmat.

Ei ihme, että he joskus ajautuvat käsirysyyn kolmesta täysin samanlaisesta tikkarista.

Parasta lääkettä sisaruskateuteen on jakamaton huomio. Kun hieroin kimallesaippuaa kapoisille lapaluille, muistin taas, että siihen ei välttämättä tarvita viikonloppumatkaa ulkomaille. Hetki kahdestaan saunan alalauteilla voi riittää.

Meidän Perhe -lehden pääkirjoitus 7/2017

Vierailija

Paras lääke sisaruskateuteen

Helposti. Itse kehystin sängyn viereen nuorimman tyttäreni minulle kirjoittaman rakkauden tunnustuksen, jossa myös mukana tähdet ja taivas. Kaikkine kuusivuotiaan kirjoitusvirhein se kertoo ison tarinan lapsen kyvystä sanoittaa tunteitaan, jos vanhempi vain on kuulolla. Vain luottamuksesta nauttiva lapsi uskaltaa avata sydämensä ja jo se on äitinä onnistumisen suurin palkinto.
Lue kommentti
Vierailija

Paras lääke sisaruskateuteen

"Kesän paras hetki tuli yllättäen. Muu perhe oli jo lähtenyt saunasta, kun minä ja tyttäristäni keskimmäinen istuimme vielä hetken kahdestaan alalauteilla. Pesuhuoneen hyllyltä löytyi edelliskesältä jäänyt pullo kimaltavaa prinsessasuihku-saippuaa. Pesimme toistemme selät, kuuntelimme tulen rätinää kiukaassa. Tytär katseli saippuavaahtoa ihollaan ja kysyi: ”Äiti, kimallanko mä aina sun sydämesi katseessa?” Täsmälleen, juuri niin sinä teet, minä vastasin. Niin hurjasti, että sydämeni tarvitsee...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.