Yhteisessä leikissä tarvittavat kaveritaidot eivät tule itsestään. Ne vaativat paljon harjoittelua ja aikuisen opastusta.

Kaverukset leikkivät rinnakkain, toinen autoilla ja toinen pikku-ukoilla. Äkkiä toinen nappaa auton toisen järjestämästä rivistä, ja kaveri hermostuu.

Lelun ryövännyt lapsi ehkä vain halusi osallistua toisen leikkiin, muttei ihan tiennyt, miten toimia. Yhteisessä leikissä tarvittavat kaveritaidot eivät tule itsestään. Ne vaativat paljon harjoittelua, toistoa ja aikuisen opastusta.

Lapsella on pienestä saakka tarve hakea yhteyttä ikätovereihin. Jokainen äiti ja isä myös toivoo, että oma lapsi löytäisi ystäviä eikä jäisi yksin. Kaveritaitojen oppimisessa vanhempi voikin auttaa lastaan.

– Jotta pärjäisi porukassa, pitää ymmärtää niin itseään kuin muita. Sosiaalisten taitojen perustana ovat tunnetaidot, sanoo projektisuunnittelija Riikka Nurmi Suomen Mielenterveysseurasta.

Erityisen tärkeitä ovat ne hetket, kun vanhempi ja lapsi nauravat yhdessä.

Parasta harjoitusta kaveritaitoihin on vanhemman kanssa koettu lämmin ja vastavuoroinen vuorovaikutus jo vauvaiästä alkaen. Erityisen tärkeitä ovat ne hetket, kun vanhempi ja lapsi hymyilevät toisilleen tai nauravat yhdessä.

– Silloin lapsen aivoihin virtaa mielihyvähormoneja. Tutkimukset kertovat, että näissä varhaisissa tilanteissa syntyy muistijälkiä, jotka aktivoituvat vielä aikuisiälläkin, kun rakastuu tai tuntee yhteyttä ystävään, Nurmi kertoo.

Empatiaa ja itsehillintää

Leikistä ei tahdo tulla mitään, jos lapsi aina kiivastuessaan mätkäisee kaveria lapiolla päähän. Itsehillintä ja empatia ovatkin olennaisia yhdessäolon taitoja.

Lapsen kyky ymmärtää omia ja toisen tunteita kehittyy, kun vanhempi hyväksyy hänen tunteensa ja auttaa nimeämään niitä.

– Myös kirjojen lukeminen lisää rikasta tunnesanastoa. Esimerkiksi Lumikki-sadun kautta tulee hyvin selväksi, mitä on kateus, Nurmi huomauttaa.

Pieni lapsi ei hermostuessaan osaa vielä rauhoittaa itseään, mutta taito kehittyy vähitellen vanhemman sylin ja rauhoittavan puheen avulla. Leikki-ikäisen kanssa voi jo harjoitella tunteen ja toiminnan erottamista. Sen sijaan, että toimii heti tunteen vallassa, kannattaa odottaa pari sekuntia, jotta harkinta ehtii mukaan.

On hyvin yksilöllistä, miten nopeasti yhteys toimintaa ohjaavan otsalohkon ja tunteella reagoivien ”liskoaivojen” välillä kehittyy.

– Jollekin se on helpompaa, toinen lyö päätään seinään vähän pidempään.

Ohjaa kädestä pitäen

Marssit vain tuonne pihalle, esittelet itsesi ja aloitatte leikin!

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta pieni lapsi ei pärjää porukassa pelkkien neuvojen avulla. Mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä enemmän yhteisleikeissä tarvitaan aikuisen konkreettista opastusta.

– Aikuisen kannattaa mennä mukaan, olla rinnalla ja auttaa pienten vuorovaikutuksessa, Nurmi sanoo.

Vanhempi voi opettaa tulkitsemaan leikkitilanteita pukemalla niitä sanoiksi: Katsopa, myös Elsa haluaisi kiikkuun. Pysähdypä hetkeksi, niin hän pääsee kiipeämään mukaan.

Kiistatilanteissa vanhempi tulee väliin ja auttaa sopimaan. Jälkeenpäin kannattaa käydä läpi, mitä tapahtui: Mikähän mahtoi käynnistää sinussa sen tunteen, jonka vallassa löit Matiasta? Entä mitä sitten tapahtui? Pelästyikö tai suuttuiko hän?

Aikuisen tuella koettujen onnistumisten ja sinnikkään toiston kautta yhteisleikit alkavat sujua. Lapsen kasvaessa vanhempi voi vähitellen siirtyä seuraamaan tilanteita etäämmältä, mutta olla yhä tarvittaessa saatavilla.

Vanhempien kasvatustyyliä ja lasten sosiaalisia taitoja tutkinut kasvatustieteen tohtori Marita Neitola on erottanut toisistaan valmentajamallin ja erotuomarimallin. Valmentajan roolissa vanhempi opastaa, näyttää mallia ja tarkkailee sitten taustalla, valmiina auttamaan. Erotuomariaikuinen taas saapuu paikalle vasta riidan tuoksinassa. Hän katkaisee pelin tiukasti, mutta tilanne jää käsittelemättä.

Tutkimuksessa selvisi, että valmentajavanhempien lapset pärjäävät kouluikään tultuaan sosiaalisissa tilanteissa paremmin. Erotuomarivanhempien lapsilla taas oli kaverisuhteissaan keskimäärin enemmän pulmia, kuten kiusaamista tai kiusatuksi tai torjutuksi tulemista.

Parasta on lämmin mutta jämäkkä kasvatus.

Niin kiusaajan kuin kiusatun roolilta näyttäisi suojaavan lämmin mutta jämäkkä kasvatus. Ankara tai väkivaltainen kasvatus taas lisää riskiä, kertoo muutaman vuoden takainen brittitutkimus. Ylisuojelukaan ei ole hyväksi. Jos lapsi ei opi lainkaan selviytymään itse sosiaalisissa tilanteissa, hän voi tulla kiusatuksi.

Jokainen tarvitsee kaverin

Joillekin lapsille porukkaan liittyminen voi olla niin vaikeaa, että he vetäytyvät kokonaan omiin oloihinsa.

Aikuisten pitäisi silloin olla valppaina.

– Ei kannata tuudittautua siihen, että meidän lapsi vain haluaa leikkiä yksin, Riikka Nurmi sanoo.

Lapsella voi olla tarve myös pitkäjänteiseen omaan leikkiin. Yhteys muihin on silti tärkeää ihan kaikille. Sen löytämiseen voi tarvita apua.

Yksinäisyyteen johtava kehityskulku voi alkaa jo päiväkoti-iässä.

Nykytiedon valossa jo aivan pienillä lapsilla on tarve lähestyä ikätovereitaan ja toimia yhdessä. Jos lapsi saa varhain yksinäisen identiteetin, sillä on tutkimusten mukaan taipumus vahvistua vuosien myötä. Yksinäisyyteen johtava kehityskulku voi alkaa jo päiväkoti-iässä, ja se pitäisi aina katkaista nopeasti.

Seuran vastapainoksi lapsi tarvitsee toki myös lepoa ja rauhaa. Jos hän viettää päivän isossa ryhmässä, ei vapaa-ajalla enää välttämättä tarvitse sosiaalisuuden nimissä järjestää harrastuksia tai leikkitreffejä.

Kuuntele koululaista

Kouluiässä kavereista tulee entistä tärkeämpiä. Lapsi myös hoitaa sosiaalisia suhteitaan aiempaa itsenäisemmin. Vanhempien on silti hyvä pysytellä kärryillä siitä, kenen kanssa lapsi viettää aikaansa.

Koululainen saattaa vetää huoneensa oven visusti kiinni, kun kaverit ovat kylässä. Vaikka aikuisen jatkuva läsnäolo ei enää ole tarpeen tai toivottua, henkinen tuki on yhä tärkeää.

Lapsen kanssa on hyvä jutella siitä, miten porukassa sujuu ja millainen on kiva kaveri. Iän myötä lapsi pystyy entistä paremmin hahmottamaan, miltä toisesta tuntuu ja miten oma käytös vaikuttaa muihin. Silti hän voi toimia välillä itsekeskeisesti tai ymmärtämättäänkin loukata muita. Joku lapsi taas saattaa tarvita enemmän tukea omien rajojen vetämiseen.

Jos kavereiden kesken tulee isompia kahnauksia, joskus on hyödyllistä miettiä tilannetta yhdessä muiden vanhempien kanssa. Koulussa sattuneiden riitojen ja kiusaamisen selvittelyssä myös koulun aikuisilla on vastuunsa. Heidän puoleensa voi tarvittaessa kääntyä.

– Esimerkiksi koulukuraattorin apua ei kannata pelätä, Nurmi sanoo.

Näytä mallia!

1. Auta tunteissa

Auta lasta pienestä asti tunnistamaan ja nimeämään tunteita. Se luo pohjaa kaikelle toisten ihmisten kanssa toimimiselle.

2. Mene mukaan

Mene lapsen mukaan sosiaalisiin tilanteisiin, auta tekemään tuttavuutta ja näytä mallia sopuisaan yhdessäoloon. Lapsen kasvaessa voit jättäytyä enemmän taustalle.

3. Kuuntele

Keskustele koululaisen kanssa, ole tarvittaessa kuulolla ja pyri pysymään selvillä kaverikuvioista. Isokin lapsi voi kaivata apua riitojen tai kiusaamistilanteiden selvittämiseen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Kysy Jannalta

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Käyttäjä13602
Seuraa 
Liittynyt18.6.2018

Mitä tehdä, kun kolmevuotias kertoilee perheen yksityisasioita ulkopuolisille?

Lapselle voi opettaa kuulumisen kertomista tutun esimerkiksi mummon kanssa. Näyttää miten äiti ja mummo kysyy ja kertoo kuulumisia ja kertoa mitä yleensä kerrotaan. Sitten on lapsen vuoro. Joka kerta kun tulaan mummolaan, mummo kysyy lapselta kuulumiset. Pienen lapsen kanssa aikuinen on suuressa roolissa ja johdattaa lasta. Kysyy kysymyksiä, tarkentaa ja Mielenkiinnolla kuuntelee. Harjoitellaan. Meillä pienenä opetettiin että vessassa puhutaan vessa asiat. Ja vessaan mentiinkin äitin kanssa...
Lue kommentti
sammukka
Seuraa 
Liittynyt24.2.2003

Mitä tehdä, kun kolmevuotias kertoilee perheen yksityisasioita ulkopuolisille?

Meillä on sanottu vain ”jaaha jaaha”. Sitten ollaan alettu ohjaamaan enemmän, kun lapsi on ymmärtänyt selityksiä (lapsen mukaan). Ne keskustelut ovat olleet laajempia pohdintoja siitä, millaisista asioista tavataan jutella ja millaisista ei (”rahan määrällä ei leveillä” jne).
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nuorten aivot käyvät kierroksilla – pienet sosiaaliset tapahtumat voivat kuormittaa enemmän kuin koulustressi, kertoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Vanhemmat ajattelevat usein, että nuoret kuormittuvat ja jopa ahdistuvat läksykuormasta tai harrastusmääristä. Todellinen kuormitus voi kuitenkin tulla arjen sosiaalisista suhteista.

Teinit kiinnittävät todella paljon huomiota pieniin, meille aikuisille mitättömiltä tuntuviin asioihin kuten eleisiin, ilmeisiin ja äänenpainoihin. Teinin mantelitumake eli aivojen taistele-pakene-keskus skannaa jatkuvasti, olenko vihamielisessä vai minuun positiivisesti suhtautuvassa seurassa.

– Nuorille sosiaaliset kanssakäymiset ovat merkittävämpiä kuin aikuisille. Kaikki mitä meissä tapahtuu, on järkevästi rakennettu: aivot toimivat niin kuin yhteiskunta olisi edelleen samanlainen kuin kivikaudella. Nuoret ihmiset on tehty etsimään uusia elinalueita ja pariutumaan, sanoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Mikä kuormittaa nuoren mieltä?

Jo pitkään on tiedetty, että nuoret ovat itsekeskeisiä ja heidän on vaikea hillitä tunteitaan ja impulssejaan. Nyt tieteen avulla on voitu myös todistaa, että nuorten aivoissa tapahtuu valtavan paljon enemmän kuin lasten ja vanhempien aivoissa.

Aistihavaintokyvyt kypsyvät jo varhain, mutta murrosiässä tunnekeskusten toiminta kiihtyy. Kontrollikeskusten toiminta puolestaan voimistuu hitaimmin. Nuoren aivot käyvät siis ylikierroksilla, koska tietoa käsitellään todella paljon, hyvin suurelta osin tiedostamattomasti. 

– Nuorten aivoissa on kauhea määrä sähköjohtoja, ja koska niin sanottua valkeaa ainetta ei ole vielä kehittynyt tarpeeksi pitämään johtoja erossa toisistaan, ne yhdistyvät väärin ja tapahtuu oikosulkuja. Aikuisten johdot pysyvät järjestyksessä, koska lelluvat valkean aineen suojissa, Hermanson kuvailee.

Varsinkin tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla.

Maailmassa sekä omassa lähipiirissä tapahtuvat asiat pohdituttavat nuorta: Miksi äiti kasvattaa pikkuveljeä väärin vaikka luin, että pitäisi toimia ihan toisin? Miten kehtaan mennä luokkaan, kun en äsken saanut palloa kiinni? Miksi meillä ostetaan vaaleaa leipää, vaikka tumma leipä ehkäisee syöpää?

Varsinkin tytöillä hippokampus, jossa sijaitsee pienten nippeliasioiden muistaminen, aktivoituu helposti. Tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla. Pienet asiat jäävät mieleen ja saattavat kuormittaa.

Nämä huolet ja ajatukset eivät tule useinkaan vanhemman tai vaikka koulun tietoon, eikä tavallisesti tarvitsekaan – nuorella saa olla oma elämä ja sen mukanaan tuomat ajatukset. Vanhemman jatkuvat utelut voinnista tuntuvat nuoresta usein häiritseviltä.

Nuori kyllä tarvittaessa kääntyy aikuisen puoleen huolineen. Aikuisen tulee olla sen arvoinen.

– Fiksua olisi, jos vanhemmalla ja nuorella olisi jotain säännöllisiä hetkiä, jolloin viettää yhteistä, kiireetöntä aikaa.

Jos nuori on kovin ahdistunut tai kuormittunut, hän voi noissa tilanteissa purkaa vanhemmalle kotiin ja kaverisuhteisiin liittyviä asioita. Nuorta ei kuitenkaan pidä pakottaa tilittämään tunteitaan.

Ja toisaalta: ei nuorenkaan arjen tarvitse olla jatkuvaa kriisiä. On niitäkin nuoria, jotka keskittyvät todella huolella vain läksyihin ja harrastuksiinsa. Joskus mekaaninen suorittaminen saattaa kuitenkin liittyä sosiaalisten tilanteiden aiheuttamien tunteiden kieltämiseen ja kompensointiin.

– Vanhempi ei voi elää oman lapsensa nuoruutta lapsen puolesta, ne nuoruuden angstit ja haasteet on jokaisen elettävä itse, Hermanson muistuttaa.

Mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen nuoren oloa?

Nuoret väsyvät sosiaalisissa tilanteissa enemmän, koska joutuvat käyttämään isompia osia aivoista – ja näin aivojen aineenvaihduntakin on isompaa. Jos ei ole energiaa, pinna napsahtaa nopeammin. Aikuisen tehtävä on järjestää nuorelle arjen rytmi kuntoon, varmistaa syöminen ja nukkuminen.

Hankalat keskustelut kannattaa ajoittaa niihin hetkiin, kun sekä aikuisella että teinillä on vatsat täynnä.

– Nuorten kanssa kannattaa keskustella kaikki hankalat jutut niin, että sopii keskustelun etukäteen ja varmistaa, että molemmilla – niin aikuisella kuin teinillä – on vatsat täynnä.

Vanhemman tehtävä on myös pitää perheessä yllä hyvää, avointa ja rentoa tunnelmaa. Nuori oppii ensisijaisesti mallista. Jos vanhemmat eivät keskustele tunteistaan rehellisesti ja avoimesti, miten nuori oppisi sanoittamaan omia tunteitaan?

– On vanhempia, jotka sanovat, etteivät riitele lastensa nähden tai ollenkaan. Mutta juuri tällaisia asioita nuoret stressaavat, eivät vanhemmat pysty nuoria huijaamaan.

Vaikka jäätävät sanat olisi peitelty hymyin, nuorten sosiaalisiin tilanteisiin virittyneet aivot kyllä skannaavat kireän ilmapiirin: nuo kaksi tyyppiä eivät viihdy. Jos nuori ei tiedä tilanteen taustoja, hän kehittelee tunnelmalle omat teoriansa. Parhaan esimerkin vaikkapa parisuhteesta voi antaa elämällä itse rehellisessä ja ilmapiiriltään avoimessa suhteessa.

– On ihan sama mitä vanhempi sössöttää oikeanlaisen elämästä, jos samalla laiminlyö itsensä ja  oman parisuhteensa. Ei kaikkea pidä nuorelle vuodattaa, mutta lähtökohtaisesti pitäisi olla rehellinen niistä vaikeuksista, mitä tulee eteen – se helpottaa ymmärtämistä.

Aikuisen on myös syytä pitää kiinni siitä, mitä lupasi:

– Nuorta stressaa  hirveästi, jos isä tai äiti lupaa hakea ja tulla ja tehdä, mutta ei tulekaan tai tee lupaamaansa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.