Yhteisessä leikissä tarvittavat kaveritaidot eivät tule itsestään. Ne vaativat paljon harjoittelua ja aikuisen opastusta.

Kaverukset leikkivät rinnakkain, toinen autoilla ja toinen pikku-ukoilla. Äkkiä toinen nappaa auton toisen järjestämästä rivistä, ja kaveri hermostuu.

Lelun ryövännyt lapsi ehkä vain halusi osallistua toisen leikkiin, muttei ihan tiennyt, miten toimia. Yhteisessä leikissä tarvittavat kaveritaidot eivät tule itsestään. Ne vaativat paljon harjoittelua, toistoa ja aikuisen opastusta.

Lapsella on pienestä saakka tarve hakea yhteyttä ikätovereihin. Jokainen äiti ja isä myös toivoo, että oma lapsi löytäisi ystäviä eikä jäisi yksin. Kaveritaitojen oppimisessa vanhempi voikin auttaa lastaan.

– Jotta pärjäisi porukassa, pitää ymmärtää niin itseään kuin muita. Sosiaalisten taitojen perustana ovat tunnetaidot, sanoo projektisuunnittelija Riikka Nurmi Suomen Mielenterveysseurasta.

Erityisen tärkeitä ovat ne hetket, kun vanhempi ja lapsi nauravat yhdessä.

Parasta harjoitusta kaveritaitoihin on vanhemman kanssa koettu lämmin ja vastavuoroinen vuorovaikutus jo vauvaiästä alkaen. Erityisen tärkeitä ovat ne hetket, kun vanhempi ja lapsi hymyilevät toisilleen tai nauravat yhdessä.

– Silloin lapsen aivoihin virtaa mielihyvähormoneja. Tutkimukset kertovat, että näissä varhaisissa tilanteissa syntyy muistijälkiä, jotka aktivoituvat vielä aikuisiälläkin, kun rakastuu tai tuntee yhteyttä ystävään, Nurmi kertoo.

Empatiaa ja itsehillintää

Leikistä ei tahdo tulla mitään, jos lapsi aina kiivastuessaan mätkäisee kaveria lapiolla päähän. Itsehillintä ja empatia ovatkin olennaisia yhdessäolon taitoja.

Lapsen kyky ymmärtää omia ja toisen tunteita kehittyy, kun vanhempi hyväksyy hänen tunteensa ja auttaa nimeämään niitä.

– Myös kirjojen lukeminen lisää rikasta tunnesanastoa. Esimerkiksi Lumikki-sadun kautta tulee hyvin selväksi, mitä on kateus, Nurmi huomauttaa.

Pieni lapsi ei hermostuessaan osaa vielä rauhoittaa itseään, mutta taito kehittyy vähitellen vanhemman sylin ja rauhoittavan puheen avulla. Leikki-ikäisen kanssa voi jo harjoitella tunteen ja toiminnan erottamista. Sen sijaan, että toimii heti tunteen vallassa, kannattaa odottaa pari sekuntia, jotta harkinta ehtii mukaan.

On hyvin yksilöllistä, miten nopeasti yhteys toimintaa ohjaavan otsalohkon ja tunteella reagoivien ”liskoaivojen” välillä kehittyy.

– Jollekin se on helpompaa, toinen lyö päätään seinään vähän pidempään.

Ohjaa kädestä pitäen

Marssit vain tuonne pihalle, esittelet itsesi ja aloitatte leikin!

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta pieni lapsi ei pärjää porukassa pelkkien neuvojen avulla. Mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä enemmän yhteisleikeissä tarvitaan aikuisen konkreettista opastusta.

– Aikuisen kannattaa mennä mukaan, olla rinnalla ja auttaa pienten vuorovaikutuksessa, Nurmi sanoo.

Vanhempi voi opettaa tulkitsemaan leikkitilanteita pukemalla niitä sanoiksi: Katsopa, myös Elsa haluaisi kiikkuun. Pysähdypä hetkeksi, niin hän pääsee kiipeämään mukaan.

Kiistatilanteissa vanhempi tulee väliin ja auttaa sopimaan. Jälkeenpäin kannattaa käydä läpi, mitä tapahtui: Mikähän mahtoi käynnistää sinussa sen tunteen, jonka vallassa löit Matiasta? Entä mitä sitten tapahtui? Pelästyikö tai suuttuiko hän?

Aikuisen tuella koettujen onnistumisten ja sinnikkään toiston kautta yhteisleikit alkavat sujua. Lapsen kasvaessa vanhempi voi vähitellen siirtyä seuraamaan tilanteita etäämmältä, mutta olla yhä tarvittaessa saatavilla.

Vanhempien kasvatustyyliä ja lasten sosiaalisia taitoja tutkinut kasvatustieteen tohtori Marita Neitola on erottanut toisistaan valmentajamallin ja erotuomarimallin. Valmentajan roolissa vanhempi opastaa, näyttää mallia ja tarkkailee sitten taustalla, valmiina auttamaan. Erotuomariaikuinen taas saapuu paikalle vasta riidan tuoksinassa. Hän katkaisee pelin tiukasti, mutta tilanne jää käsittelemättä.

Tutkimuksessa selvisi, että valmentajavanhempien lapset pärjäävät kouluikään tultuaan sosiaalisissa tilanteissa paremmin. Erotuomarivanhempien lapsilla taas oli kaverisuhteissaan keskimäärin enemmän pulmia, kuten kiusaamista tai kiusatuksi tai torjutuksi tulemista.

Parasta on lämmin mutta jämäkkä kasvatus.

Niin kiusaajan kuin kiusatun roolilta näyttäisi suojaavan lämmin mutta jämäkkä kasvatus. Ankara tai väkivaltainen kasvatus taas lisää riskiä, kertoo muutaman vuoden takainen brittitutkimus. Ylisuojelukaan ei ole hyväksi. Jos lapsi ei opi lainkaan selviytymään itse sosiaalisissa tilanteissa, hän voi tulla kiusatuksi.

Jokainen tarvitsee kaverin

Joillekin lapsille porukkaan liittyminen voi olla niin vaikeaa, että he vetäytyvät kokonaan omiin oloihinsa.

Aikuisten pitäisi silloin olla valppaina.

– Ei kannata tuudittautua siihen, että meidän lapsi vain haluaa leikkiä yksin, Riikka Nurmi sanoo.

Lapsella voi olla tarve myös pitkäjänteiseen omaan leikkiin. Yhteys muihin on silti tärkeää ihan kaikille. Sen löytämiseen voi tarvita apua.

Yksinäisyyteen johtava kehityskulku voi alkaa jo päiväkoti-iässä.

Nykytiedon valossa jo aivan pienillä lapsilla on tarve lähestyä ikätovereitaan ja toimia yhdessä. Jos lapsi saa varhain yksinäisen identiteetin, sillä on tutkimusten mukaan taipumus vahvistua vuosien myötä. Yksinäisyyteen johtava kehityskulku voi alkaa jo päiväkoti-iässä, ja se pitäisi aina katkaista nopeasti.

Seuran vastapainoksi lapsi tarvitsee toki myös lepoa ja rauhaa. Jos hän viettää päivän isossa ryhmässä, ei vapaa-ajalla enää välttämättä tarvitse sosiaalisuuden nimissä järjestää harrastuksia tai leikkitreffejä.

Kuuntele koululaista

Kouluiässä kavereista tulee entistä tärkeämpiä. Lapsi myös hoitaa sosiaalisia suhteitaan aiempaa itsenäisemmin. Vanhempien on silti hyvä pysytellä kärryillä siitä, kenen kanssa lapsi viettää aikaansa.

Koululainen saattaa vetää huoneensa oven visusti kiinni, kun kaverit ovat kylässä. Vaikka aikuisen jatkuva läsnäolo ei enää ole tarpeen tai toivottua, henkinen tuki on yhä tärkeää.

Lapsen kanssa on hyvä jutella siitä, miten porukassa sujuu ja millainen on kiva kaveri. Iän myötä lapsi pystyy entistä paremmin hahmottamaan, miltä toisesta tuntuu ja miten oma käytös vaikuttaa muihin. Silti hän voi toimia välillä itsekeskeisesti tai ymmärtämättäänkin loukata muita. Joku lapsi taas saattaa tarvita enemmän tukea omien rajojen vetämiseen.

Jos kavereiden kesken tulee isompia kahnauksia, joskus on hyödyllistä miettiä tilannetta yhdessä muiden vanhempien kanssa. Koulussa sattuneiden riitojen ja kiusaamisen selvittelyssä myös koulun aikuisilla on vastuunsa. Heidän puoleensa voi tarvittaessa kääntyä.

– Esimerkiksi koulukuraattorin apua ei kannata pelätä, Nurmi sanoo.

Näytä mallia!

1. Auta tunteissa

Auta lasta pienestä asti tunnistamaan ja nimeämään tunteita. Se luo pohjaa kaikelle toisten ihmisten kanssa toimimiselle.

2. Mene mukaan

Mene lapsen mukaan sosiaalisiin tilanteisiin, auta tekemään tuttavuutta ja näytä mallia sopuisaan yhdessäoloon. Lapsen kasvaessa voit jättäytyä enemmän taustalle.

3. Kuuntele

Keskustele koululaisen kanssa, ole tarvittaessa kuulolla ja pyri pysymään selvillä kaverikuvioista. Isokin lapsi voi kaivata apua riitojen tai kiusaamistilanteiden selvittämiseen.