Yhteisessä leikissä tarvittavat kaveritaidot eivät tule itsestään. Ne vaativat paljon harjoittelua ja aikuisen opastusta.

Kaverukset leikkivät rinnakkain, toinen autoilla ja toinen pikku-ukoilla. Äkkiä toinen nappaa auton toisen järjestämästä rivistä, ja kaveri hermostuu.

Lelun ryövännyt lapsi ehkä vain halusi osallistua toisen leikkiin, muttei ihan tiennyt, miten toimia. Yhteisessä leikissä tarvittavat kaveritaidot eivät tule itsestään. Ne vaativat paljon harjoittelua, toistoa ja aikuisen opastusta.

Lapsella on pienestä saakka tarve hakea yhteyttä ikätovereihin. Jokainen äiti ja isä myös toivoo, että oma lapsi löytäisi ystäviä eikä jäisi yksin. Kaveritaitojen oppimisessa vanhempi voikin auttaa lastaan.

– Jotta pärjäisi porukassa, pitää ymmärtää niin itseään kuin muita. Sosiaalisten taitojen perustana ovat tunnetaidot, sanoo projektisuunnittelija Riikka Nurmi Suomen Mielenterveysseurasta.

Erityisen tärkeitä ovat ne hetket, kun vanhempi ja lapsi nauravat yhdessä.

Parasta harjoitusta kaveritaitoihin on vanhemman kanssa koettu lämmin ja vastavuoroinen vuorovaikutus jo vauvaiästä alkaen. Erityisen tärkeitä ovat ne hetket, kun vanhempi ja lapsi hymyilevät toisilleen tai nauravat yhdessä.

– Silloin lapsen aivoihin virtaa mielihyvähormoneja. Tutkimukset kertovat, että näissä varhaisissa tilanteissa syntyy muistijälkiä, jotka aktivoituvat vielä aikuisiälläkin, kun rakastuu tai tuntee yhteyttä ystävään, Nurmi kertoo.

Empatiaa ja itsehillintää

Leikistä ei tahdo tulla mitään, jos lapsi aina kiivastuessaan mätkäisee kaveria lapiolla päähän. Itsehillintä ja empatia ovatkin olennaisia yhdessäolon taitoja.

Lapsen kyky ymmärtää omia ja toisen tunteita kehittyy, kun vanhempi hyväksyy hänen tunteensa ja auttaa nimeämään niitä.

– Myös kirjojen lukeminen lisää rikasta tunnesanastoa. Esimerkiksi Lumikki-sadun kautta tulee hyvin selväksi, mitä on kateus, Nurmi huomauttaa.

Pieni lapsi ei hermostuessaan osaa vielä rauhoittaa itseään, mutta taito kehittyy vähitellen vanhemman sylin ja rauhoittavan puheen avulla. Leikki-ikäisen kanssa voi jo harjoitella tunteen ja toiminnan erottamista. Sen sijaan, että toimii heti tunteen vallassa, kannattaa odottaa pari sekuntia, jotta harkinta ehtii mukaan.

On hyvin yksilöllistä, miten nopeasti yhteys toimintaa ohjaavan otsalohkon ja tunteella reagoivien ”liskoaivojen” välillä kehittyy.

– Jollekin se on helpompaa, toinen lyö päätään seinään vähän pidempään.

Ohjaa kädestä pitäen

Marssit vain tuonne pihalle, esittelet itsesi ja aloitatte leikin!

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta pieni lapsi ei pärjää porukassa pelkkien neuvojen avulla. Mitä pienemmistä lapsista on kyse, sitä enemmän yhteisleikeissä tarvitaan aikuisen konkreettista opastusta.

– Aikuisen kannattaa mennä mukaan, olla rinnalla ja auttaa pienten vuorovaikutuksessa, Nurmi sanoo.

Vanhempi voi opettaa tulkitsemaan leikkitilanteita pukemalla niitä sanoiksi: Katsopa, myös Elsa haluaisi kiikkuun. Pysähdypä hetkeksi, niin hän pääsee kiipeämään mukaan.

Kiistatilanteissa vanhempi tulee väliin ja auttaa sopimaan. Jälkeenpäin kannattaa käydä läpi, mitä tapahtui: Mikähän mahtoi käynnistää sinussa sen tunteen, jonka vallassa löit Matiasta? Entä mitä sitten tapahtui? Pelästyikö tai suuttuiko hän?

Aikuisen tuella koettujen onnistumisten ja sinnikkään toiston kautta yhteisleikit alkavat sujua. Lapsen kasvaessa vanhempi voi vähitellen siirtyä seuraamaan tilanteita etäämmältä, mutta olla yhä tarvittaessa saatavilla.

Vanhempien kasvatustyyliä ja lasten sosiaalisia taitoja tutkinut kasvatustieteen tohtori Marita Neitola on erottanut toisistaan valmentajamallin ja erotuomarimallin. Valmentajan roolissa vanhempi opastaa, näyttää mallia ja tarkkailee sitten taustalla, valmiina auttamaan. Erotuomariaikuinen taas saapuu paikalle vasta riidan tuoksinassa. Hän katkaisee pelin tiukasti, mutta tilanne jää käsittelemättä.

Tutkimuksessa selvisi, että valmentajavanhempien lapset pärjäävät kouluikään tultuaan sosiaalisissa tilanteissa paremmin. Erotuomarivanhempien lapsilla taas oli kaverisuhteissaan keskimäärin enemmän pulmia, kuten kiusaamista tai kiusatuksi tai torjutuksi tulemista.

Parasta on lämmin mutta jämäkkä kasvatus.

Niin kiusaajan kuin kiusatun roolilta näyttäisi suojaavan lämmin mutta jämäkkä kasvatus. Ankara tai väkivaltainen kasvatus taas lisää riskiä, kertoo muutaman vuoden takainen brittitutkimus. Ylisuojelukaan ei ole hyväksi. Jos lapsi ei opi lainkaan selviytymään itse sosiaalisissa tilanteissa, hän voi tulla kiusatuksi.

Jokainen tarvitsee kaverin

Joillekin lapsille porukkaan liittyminen voi olla niin vaikeaa, että he vetäytyvät kokonaan omiin oloihinsa.

Aikuisten pitäisi silloin olla valppaina.

– Ei kannata tuudittautua siihen, että meidän lapsi vain haluaa leikkiä yksin, Riikka Nurmi sanoo.

Lapsella voi olla tarve myös pitkäjänteiseen omaan leikkiin. Yhteys muihin on silti tärkeää ihan kaikille. Sen löytämiseen voi tarvita apua.

Yksinäisyyteen johtava kehityskulku voi alkaa jo päiväkoti-iässä.

Nykytiedon valossa jo aivan pienillä lapsilla on tarve lähestyä ikätovereitaan ja toimia yhdessä. Jos lapsi saa varhain yksinäisen identiteetin, sillä on tutkimusten mukaan taipumus vahvistua vuosien myötä. Yksinäisyyteen johtava kehityskulku voi alkaa jo päiväkoti-iässä, ja se pitäisi aina katkaista nopeasti.

Seuran vastapainoksi lapsi tarvitsee toki myös lepoa ja rauhaa. Jos hän viettää päivän isossa ryhmässä, ei vapaa-ajalla enää välttämättä tarvitse sosiaalisuuden nimissä järjestää harrastuksia tai leikkitreffejä.

Kuuntele koululaista

Kouluiässä kavereista tulee entistä tärkeämpiä. Lapsi myös hoitaa sosiaalisia suhteitaan aiempaa itsenäisemmin. Vanhempien on silti hyvä pysytellä kärryillä siitä, kenen kanssa lapsi viettää aikaansa.

Koululainen saattaa vetää huoneensa oven visusti kiinni, kun kaverit ovat kylässä. Vaikka aikuisen jatkuva läsnäolo ei enää ole tarpeen tai toivottua, henkinen tuki on yhä tärkeää.

Lapsen kanssa on hyvä jutella siitä, miten porukassa sujuu ja millainen on kiva kaveri. Iän myötä lapsi pystyy entistä paremmin hahmottamaan, miltä toisesta tuntuu ja miten oma käytös vaikuttaa muihin. Silti hän voi toimia välillä itsekeskeisesti tai ymmärtämättäänkin loukata muita. Joku lapsi taas saattaa tarvita enemmän tukea omien rajojen vetämiseen.

Jos kavereiden kesken tulee isompia kahnauksia, joskus on hyödyllistä miettiä tilannetta yhdessä muiden vanhempien kanssa. Koulussa sattuneiden riitojen ja kiusaamisen selvittelyssä myös koulun aikuisilla on vastuunsa. Heidän puoleensa voi tarvittaessa kääntyä.

– Esimerkiksi koulukuraattorin apua ei kannata pelätä, Nurmi sanoo.

Näytä mallia!

1. Auta tunteissa

Auta lasta pienestä asti tunnistamaan ja nimeämään tunteita. Se luo pohjaa kaikelle toisten ihmisten kanssa toimimiselle.

2. Mene mukaan

Mene lapsen mukaan sosiaalisiin tilanteisiin, auta tekemään tuttavuutta ja näytä mallia sopuisaan yhdessäoloon. Lapsen kasvaessa voit jättäytyä enemmän taustalle.

3. Kuuntele

Keskustele koululaisen kanssa, ole tarvittaessa kuulolla ja pyri pysymään selvillä kaverikuvioista. Isokin lapsi voi kaivata apua riitojen tai kiusaamistilanteiden selvittämiseen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Huusitko juuri lapsillesi? Menetit malttisi? Oma käytös voi muuttua vain, jos tunteiden säätelyä treenaa.

Vanhemmuus on oikea hermostumisen miinakenttä. Tiukassa paikassa saatamme ajatella, että minulla on oikeus hermostua, koska olen väsynyt, stressaantunut tai jaksanut jo katsella lasten kiukuttelua niin pitkään. Toisinaan syytämme pinnan palamisesta luonnettamme: ”Mutta kun minä olen tällainen temperamenttinen, nollasta sataan -tyyppi”. Tai sitten selittelemme tapahtunutta lapsen käytöksellä: ”Mitä muuta voin kuin huutaa, ei hän tottele muuten”.

Positiivinen kasvattaja Tiia Trogen teilaa nämä selitykset: 

– Kaikki edellä mainitut ovat vain huonoja selityksiä tunnetaitojen puuttumiselle. Hermostuminen ja huutaminen kertovat tasan yhdestä asiasta: aikuiselta ovat kaikki muut kasvattamisen keinot loppuneet.

Trogen sanoo, että itsesäätely on taito, jota jokainen temperamentista huolimatta voi harjoitella. Helppoa se ei ole, koska siinä pitää taistella omasta selkärangasta tulevaa käyttäytymismallia vastaan.

– Olen hyvä esimerkki. Olen temperamenttinen luonne ja olin tottunut selittelemään omaa käyttäytymistään asioilla, joille ei muka mahtanut mitään. Harjoittelemalla minusta on tullut huomattavasti tyynempi.

Kaikilla ihmisillä on erilainen ärsyyntymiskynnys, mutta aikuinen voi itse vaikuttaa siihen, että ei ylitä hermostumisen kynnystä tai anna tunteiden ottaa valtaa. Jos vanhempi ajattelee, että minä vain olen tällainen hermostuja, saati, että vierittää syyn lapsen niskoille, se ei muuta tilannetta mitenkään.

Vaikeinta on juurruttaa itseen ajatus, että koskaan, ei koskaan ole sellaista tilannetta, jossa aikuisella olisi oikeus huutaa lapselle.

Lapsi oppii itsesäätelyä peilaamalla

Mitä käy, kun lapsi ei suostu pukemaan, vaan kiukkuaa, riisuu ja juoksee karkuun? Vanhemman keho virittyy ja pakottaa hänet reagoimaan. Jos aikuisella ei ole rauhoittumisen työkaluja käytössä, suusta pääsee helpommin ärähdys tai huuto.

– Tottakai haastavissa tilanteissa tulee negatiivisia tunteita, mutta miten ne näkyvät lapselle, on meidän säädeltävissämme, Trogen huomauttaa.

Yksi vaativimpia tunnetaitoja on ottaa rauhoittumiselle aikaa. Kun kasvattaa oman reaktion ja lapsen toiminnan välistä tilaa, oman reaktion saa hallintaan. Vain jos lapsi on oikeasti vaaratilanteessa, vanhemmalta vaaditaan nopeaa reagointia.

– Tavallinen pukemistilanne tai vaikka lattiaan piirtäminen ei kamalasti pahene, vaikka aikuinen käyttäisi minuutin rauhoittuakseen ja kyetäkseen näin kohtaamaan lapsen empaattisesti ja rauhallisesti.

Rauhoittumiseen voi kokeilla vaikka Trogenin neuvomia 17 keinoa, jotka auttavat itsehillinnän opettelussa.

Lapsi kopioi aikuisen tunnetilaa: kun aikuinen käyttäytyy rauhallisesti, lapsikin rauhoittuu helpommin.

Rauhoittumisajan ottaminen ei välttämättä tarkoita siirtymistä pois lapsen luota, kuten monet vanhemmat tekevät. Trogenin mukaan ei haittaa, vaikka lapsi näkee, että vanhemman täytyy rauhoittaa itseään.

Aivoissamme olevien empatianeuronien eli peilisolujen takia tunnetilat tarttuvat ihmisestä toiseen, ja lapsilla peilisolut ovat todella aktiivisia. Se tarkoittaa, että lapset menevät helposti mukaan aikuisen tunnetilaan.

– Samalla kun käytämme itsesäätelytaitoja, tulemme myös opettaneeksi niitä lapsillemme, Trogen sanoo.

Kun aikuinen käyttäytyy rauhallisesti vaikkapa uhmakohtauksessa, lapsen peilisolut kopioivat aikuisen tunnetilaa, ja lapsikin rauhoittuu helpommin. Jos taas aikuinen on hyvin virittyneessä tilassa, lapsi peilaa sitäkin tunnetta ja tilanne kiristyy entisestään.

Tunteet ovat taitolaji

Trogen uskoo, että hyvinkin räjähdysherkkä ihminen voi harjoitella itsensä rauhalliseksi. Mutta pelkkä oivallus sitä, että tunteet voivat olla minun hallinnassani, ei riitä.

Taito tulla omien tunteidensa herraksi vaatii treenausta, toistoja toiston perään. Kun ennen tietty tapahtuma, vaikkapa lapsen epätoivottava käytös, on saanut kehosi jäykistymään ja mielesi kiihtymään, pitää kroppa ja mieli ohjelmoida uudestaan pysymään samassa tilanteessa rentona. Vaatii toistoja saada uusi viesti läpi kehon.

Kuten muissakin taitolajeissa, myös tunteiden säätelyssä vastaan tulee myös epäonnistumisia. Kenestäkään ei tule hetkessä rauhallista rakkauskasvattajaa. Se oppi on vanhemmuuden pituinen matka.

”Aina löytyy tyyppejä, joilta löytyy rautaisemmat lehmänhermot kuin itseltä. Fiksuinta on katsoa, miten on kehittynyt.”

– Kaikilla menee toisinaan hermot. Mutta vaikka epäonnistuu, tärkeää olisi pyytää anteeksi ja yrittää sitten uudestaan. Älä luovuta! Trogen kannustaa.

Epäonnistumiset ovat myös tärkeä oppi tunteita peilaavalle lapselle: välillä tulee kuohahduksia, kukaan ei ole täydellinen. Anteeksipyynnön ohella on hyvä muistaa, ettei jää vellomaan epäonnistumiseen ja negatiivisiin tunteisiin. Jokainen voi muuttua, kun jaksaa harjoitella.

– Itseä ja omaa kehittymistä ei koskaan kannata verrata muihin, sillä aina löytyy tyyppejä, joilta löytyy rautaisemmat lehmänhermot kuin itseltä. Fiksuinta on katsoa omaa matkaa taaksepäin: miten olen kehittynyt viime vuodesta tai viimeisten viiden vuoden aikana.

maridf

Lapselle hermostuminen on harjoituksen puutetta

Asiaa kyllä, mutta kyllä nykyvanhemmilta vaaditaan ihan hirvesti. Ajatelkaa kaikkia niitä ohjeita ruutuajasta, hengästyttävästä liikunta määrästä päivässä, oikeasta ruuasta ja myrkyttömistä pesuaineista lasten tunnekasvatukseen. Lisäksi vielä oman itsensä kehittäminen, olla esimerkkinä hyvästä parisuhteesta ja ylläpitää suhteita sukulaisiin. Käydä töissä, pitää huolta omasta terveydestä ja kauneudesta sekä jaksamisesta. Osallistua harrastuksiin....ja mitä vielä!
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tunnesäätelytaitoja voi opetella ennakoivien harjoitusten avulla.

Positiivisen kasvatuksen kehittäjä, perhetyöntekijä Tiia Trogen on harjoitellut tunnesäätelyä viisi vuotta ja kertoo kehittyneensä aikamoiseksi malttimaisteriksi. Hänen mukaansa jokainen voi harjoittelemalla oppia parempaa itsehillintää.

– Pitää uskaltaa olla rohkea, sillä itsesäätelykeinot voivat olla yllättäviä juttuja: mainoksesta tuttu kanankakkalaulu, kielen rullaaminen, hyppiminen, hiusten harjaus tai vaikka autotuulettimen lämmittävä tai viilentävä tuuli, Trogen kertoo.

Tunteiden säätelyä oppiakseen pitää itsellä olla oppimisen asenne: päätä, että pystyt harjoittelemaan ja kehittymään tunteitteni säätelyssä. Tehokkainta harjoittelu on, kun sen tekee tietoisesti ja ajatuksella. 

Monet itsesäätelykeinoista saattavat tuntua ensin hieman kiusallisilta, jos sellaisia ei ole aikaisemmin tottunut käyttämään. Yhtä oikeaa keinoa ei ole, vaan jokaisen on löydettävä itselle parhaat keinot. Jokainen toimiva tapa on oikea, jos se auttaa vanhempaa rauhoittumaan eikä vahingoita muita.

Kokeile näitä tunteidensäätelykeinoja

1. Tasaa hengitys. Omaa hengitystä säätelemällä pystyt nopeasti ja helposti vaikuttamaan omiin tunteisiin. Hengitystä voi harjoitella etukäteen, myös lapsen kanssa yhdessä. Esimerkiksi höyhenhengitys on oiva keino rauhoittaa niin omaa kuin lapsen mieltä riitatilanteessa.

2. Päästele ääniä. Päästä suustasi ääniä, mutta älä huuda. Kaikenlaiset äänet, suhinat, hyrinä ja naksuttelu auttavat rauhoittumaan. Voit toki vaikka laulaa!

3. Huumorilla läpi kiven. Mieti itseksesi tai kerro ääneen joku hauska juttu. Käännä tiukka paikka huumoriksi. Huumori aktivoi aivoissa hulluttelun ja mielihyvän alueita.

4. Ajattele, että kotona on videokamerat. Miten otat lapsen uhman ja haasteet vastaan julkisilla paikoilla, toisten silmien alla? Luo itsellesi kotiin näkymätön yleisö. Kenet kuvittelet katsomaan, jotta yllät parhaaseen suoritukseesi? Voisiko se olla kasvatusguru, vaikka Jari Sinkkonen tai Janna Rantala? Tai oma, herttainen mummosi?

5. Kiinnitä hyvät hetket ympärillesi kuviksi. On tutkittu, että itselle mieluisat kuvat toimivat rauhoittavina elementteinä. Jos näkyvillä on perhekuvia tai valokuvia hyvistä hetkistä, unelmamaisemia, taideteoksia tai rauhoittavia värejä, hermostuksen noustessa ajatukset voit kiinnittää kuvan tuomiin mielleyhtymiin. Kiinnitä kuva paikkaan, jossa konflikti tulee useimmiten, kuten eteiseen tai ruokailutilaan.

6. Soita musiikkia. Jos musiikki saa sinut hyvälle tuulelle, huolehdi, että sinulla on mahdollisuus laittaa musiikki soimaan mahdollisimman helposti. Ohjelmoi vaikka kännykkään itsesäätelybiisilista eli kappaleet, jotka vaikuttavat heti positiivisesti mielentilaasi. Voit tehdä myös lapselle oman listan.

7. Puhu itsellesi rauhoittavasti. Itsesuggestio eli sisäinen kannustava ääni voi tuntua aluksi kiusalliselta, mutta on erittäin toimiva keino. Puhu ja rauhoittele itseäsi ääneen – varsinkin jos lähellä ei ole ketään muuta aikuista, joka voisi toimia tällaisena rauhoittavana äänenä. Kun kannustat ääneen itseäsi rauhoittumaan, lapsikin oppii ratkaisukeinoja.

8. Liiku! Tunteita pidättelevä ihminen pinnistelee ja pysyy paikallaan. Se on tunteidensäätelylle väärä tapa. Kun itsehillintä on lähellä pettää, älä purista tunteita sisällesi, vaan pura suuttumusta positiivisen liikkeen kautta. Ravistele, tanssi tai kävele – liike auttaa tunnetta laantumaan. Saman voi opettaa myös lapselle. Tyynyn hakkaaminen ei ole paras keino, sillä se luo aivoihin yhteyden, että suuttumuksen noustessa pitää lyödä jotakin.

9. Käytä stressinpurkuesineitä. Stressipalloja, puristuspalloja tai vaikka rauhoittumiseen tarkoitettuja glitterpulloja kannattaa ripotella ympäri kotia. Kun hermo meinaa mennä, stressiesineen puristelu, sively tai pelkkä tuijotus auttaa rauhoittumaan ja ottamaan tilaa suuttumuksen ja reagoinnin väliin. Stressiesineitä voi piilottaa myös käsilaukkuun, ulkotakin taskuun tai auton oven säilytyslokeroon.

10. Pidä tauko! Pienet energiahetket lisäävät jaksamista. Kun pidät säännöllisesti taukoja työpäivän aikana, et ole kotiin mennessä aivan poikki, kun uusi ”työpäivä” ja vastoinkäymiset lapsen kanssa alkavat. Tauko voi olla muutakin kuin kahvitauko.

11. Kosketa kauniisti. Kosketus rentouttaa niin vanhempaa kuin lastakin. Kun tilanne on vaikea, halaa lasta, vaikka se tuntuisi hankalalta oman suuttumustilan takia. Jos jompikumpi teistä ei halua halata, voit silittää vaikka lapsen sormia tai hartioita. Tai silitä itseäsi, myös se auttaa sinua rauhoittumaan!

12. Sulje silmät. Tämä yksinkertainen keino sulkee meneillään olevan tilanteen ja siihen liittyvät aistiärsykkeet.

13. Viilennä tunteita tai hae turvantuntua lämmöstä. Joillekin ihmisille lämpötilan vaihtelu vaikuttaa voimaakkasti itsesäätelykykyyn. Kokeile siis avata ikkuna, viileys saattaa rauhoittaa. Jos taas lämpö tuo turvaa, villapaidan tai -sukkien pukeminen voi auttaa. 

14. Juo vettä tai syö purkkaa. Vie ajatukset muualle käyttämällä suuta. Tunteet ovat fyysinen tapahtuma, ne tuntuvat usein koko kehossa ja tarvitsevat fyysistä vastaamista.

15. Tee päinvastoin. Kun tekee mieli huutaa, kuiskaa. Kun tekee mieli itkeä, yritä nauraa. Kun tekee mieli heittää jotain, purista esinettä syliisi. Kun vaihdat äänentason kuiskaukseksi, kontrastiero äänessä vaikuttaa myös lapseen.

16. Tee hetki jotain aivan muuta. Lue vaikka sivu kirjasta, pelaa yksi kierros kännykkäpeliä tai kokoa hetki palapeliä, tee mitä tahansa keskittymistä vaativaa.

17. Haistele hyviä tuoksuja. Jos et ole tuoksuyliherkkä, sijoita kotiisi kukkia tai tuoksuöljyjä, jotka rauhoittavat sinua. Kaikki eivät ole hajuihmisiä, mutta osa vanhemmista rentoutuu tuoksuista.

Keräämme myös lukijoiden parhaita keinoja itsehillintään. Vastaa alle!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.