Kasvaako lapsi vinoon, jos sen kanssa ei leiki?

Kasvaako lapsi vinoon, jos sen kanssa ei leiki? Entä onko ihan pakko leikkiä niitäkin leikkejä, jotka eivät yhtään innosta? Kolme Meidän Perheen kolumnistia kertoo oman näkemyksensä.

Jari Sinkkonen, kolumnisti ja lastenpsykiatri:

Jälleen kysymys, johon ei voi vastata ’pitää’ tai ’ei tarvitse’.´

"Leikin olemus ei siedä vaatimuksia eikä pakottamista; sen pitäisi syntyä itsestään ja lapsen omassa mielessä. Aikuisia tarvitaan yleensä statistin osiin ja leikin puitteiden luomiseen. On kerrassaan upeaa, jos aikuiset osaavat tempautua toisinaan leikin vietäviksi, mutta ei heidän tarvitse olla lasten orjia. Ei töitä tarvitse keskeyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Monet lapset eivät edes odota vanhempiaan leikkimään kovin usein, varsinkaan jos on sisaruksia tai helposti saatavilla oleva leikkitoveri. Vanhemmasta ei saa tulla automaatti, joka on aina valmiina viihdyttämään, kun ei ole tekemistä. Monet hyvät oivallukset syntyvät juuri silloin, kun on tylsää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sillä, onko sisaruksia vai ei, on siis merkitystä, samoin vanhemman iällä. Nuori isä jaksaa riehua, juosta ja painia, vanhempi isä ei aivan samalla tavalla. Oleellista on yhdessä oleminen, asioiden jakaminen, suhde. Vähemmän tärkeää on, pelataanko silloin pelejä, luetaanko satua sylikkäin, rakennetaanko legoilla vai hoivataanko nukkeperhettä."

 

Raakel Lignell, kolumnisti, tuottaja ja kotiäiti:

"Lapsen ja vanhemman suhde alkaa täydestä symbioosista. Muistan, kuinka kokenut lastenlääkäri totesi tuttavaperheen vanhemmille, jotka kysyivät neuvoa, kun vauva halusi leikkiä öisin, että siinä tapauksessa vanhemmat sitä haluavat, ei vauva. Rajat ovat siis tärkeitä alusta saakka. Kun leikki-ikäinen on selvillä perheen
johdonmukaisista rutiineista, jää leikille myös paljon tilaa ja aikaa. Toisin on, jos jokaista perusjuttua joutuu jatkuvasti kampeamaan leikin varjolla läpi.

Itse olen ottanut lapset mukaan arjen askareisiin ihan pienestä pitäen. Yhdessä on leivottu, laitettu ruokaa, tiskattu, jopa mukamas siivottu. Ehkä he ovat nämäkin tuokiot ottaneet leikkinä.

Varsinaista leikkimistä on myös harrastettu. Oma lempparini on legojen rakentaminen, olivat ne sitten duploja tai
pikkulegoja. Lapset oppivatkin, että varmin tapa saada äiti mukaan on pyytää rakentamaan legoja.

En pidä itseäni erityisen mahtavana leikkijänä, vaikka kaikenlaista on tullutkin touhuttua yhdessä. Mutta lapsille
ääneen lukeminen on ylitse kaiken muun. Tästä lajista annan itselleni parhaan arvosanan.

Pitää siis leikkiä, mutta itselle ominaisella tavalla. Vastentahtoinen pingottaminen tuskin palvelee ketään."

Timo Parvela, kolumnisti, kirjailija ja opettaja

"Muistelen oman isäni sanoneen, että lapsen tulee itse keksiä leikkinsä. Muistelen myös närkästyneenä pitäneeni hänen mielipidettään dinosaurusten aikaisena. Muistelen myös maanneeni puolitokkuraisena lastenhuoneen lattialla miettimässä, mitä hemmettiä tää barbi mun vasemmassa kädessä nyt sitten seuraavaks sanois tolle toiselle hattarapäälle, jota tyttäreni niin luontevasti ohjailee.

Vanhempien kuuluu ja pitää viettää aikaa lastensa kanssa. Heidän pitää löytää yhteys jälkikasvuunsa ja keino olla lähellä, mutta se, kuinka he sen tekevät, voi varmasti vaihdella paljonkin.

Lapsen kanssa leikkiminen on yksi tapa; joku löytää yhteyden ehkä helpommin lukuhetkistä, askartelutuokiosta, teatterireissuista, tv:n katsomisesta tai vain sohvalla lojumisesta.

En usko, että lapsi sinänsä tarvitsee aikuista leikkikaverikseen, mutta aikuista hän tarvitsee varmasti."

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla