2,5-vuotiaan tytön päiväunille meno takkuaa, eikä uni tahdo tulla.

Kysymys

Olen pian 2,5-vuotiaan tytön äiti. Minua on viime aikoina mietityttänyt tytön päiväunet. Hän nukkuu yönsä hyvin ja riittävän pitkään. Päiväunille meno on sen sijaan takkuista, eikä uni tahdo tulla. Päiväunet siirtävät myös nukkumaanmenoa illalla, ja tyttö nukkuu liian lyhyet yöunet.

Olen ajoittain antanut tytön olla nukkumatta päiväuniaan, jolloin yöuni tulee aikaisemmin, noin kahdeksalta. Iltapäivä ja ilta ovat kuitenkin kaoottisia, jos toimin näin. Tyttö on selvästi hyvin väsynyt eikä jaksaisi keskittyä yhtään
mihinkään.

Miten tulisi toimia? Onko parempi pitää hänet hereillä ­päivisin ja turvata pidempi yöuni? Vai tarjota päivälepo, vaikka se vaatisi joskus jopa sylissä nukuttamisen, jollei uni muuten tule?

Olen hämmentynyt siitä, mikä on lapsen kehityksen kannalta edullisinta ja mihin ikään saakka päiväunia tulisi tukea. Asiantuntijoiden mielestä päiväunia pitäisi nukkua viisivuotiaaksi asti keskushermoston kypsymisen vuoksi.

Tyttö on kotihoidossa, ja aamupäivisin ulkoilemme lähialueen muiden lasten kanssa, joten touhua riittää. Tyttö syö hyvin.

Tämä asia on vaivannut lähipiirissäni myös muita lasten vanhempia.

Hämmentynyt äiti

Vastaus

Hämmentyneelle äidille: Asiantuntijat voivat sanoa päiväunien ­tarpeesta mitä tahansa, mutta lapset eivät välttämättä usko heitä. Lasta on kamalan vaikea pakottaa nukahtamaan, niin kuin aikuistakin. Valtaosa yrittää jättää päiväunet pois 2–3-vuotiaana mutta jatkaa niitä, jos vanhemmat tai päiväkoti siihen ohjaavat.

Päivärytminne kuulostaa hyvältä, pidä siitä kiinni. Voit kokeilla kompromissia: tarjoat mahdollisuutta päivä­­uniin joka päivä, mutta et pakota, jos ei hyvällä onnistu. Päätä etukäteen, kauanko yritätte unta, esimerkiksi puoli tuntia.

Joskus lasta auttaa, kun vanhempi ottaa omat päiväunensa samassa huoneessa. Silloin ei ole tarjolla seuraa tai kiinnostavaa tekemistä. Lapsi voi puuhailla sängyssään mitä lystää, aikuinen ”nukkuu” siitä hermostumatta.

Päiväunia voisi lyhentää, jottei nukahtaminen illalla veny niin pitkälle. Kolme varttia tai tunti saattaa riittää hyvin, tai jos nukahtaminen on mennyt myöhään iltapäivään, jopa vartti. Päiväunille menoa voisi myös aikaistaa.

Minusta ei kannata vielä luovuttaa: kuvauksesi perusteella tyttäresi tarvitsee vielä päiväunet, vaikka joku muu samanikäinen niistä kokonaan luopuisikin.

Meidän Perhe 12/2013

Lue lisää Jannan vastauksia

Vierailija

Onko kaksivuotiaan pakko nukkua päiväunet?

Hei, minulla lapset lopettivat päiväunet 2v ja 1v 11 kk. Ilman päiväunia sain lapset illalla nukkumaan siinä klo 20.30 ja klo 7 aamulla heräsivät. Päiväkotielämän alettua olin Todella väsynyt, koska lapsien päiväkodissa nukutut päiväunet siirsivät iltanukahtamista puoleen yöhön. 4 kuukautta siedin päiväkodin selvitystä siitä, miten lapselle on ehdottoman tärkeää nukkua päiväunia. Kielsin enää nukuttamasta lasta ja iltaisin lapsi nukahti kotona klo 20. Mitään kiukuttelua tai ongelmaa päiväunien...
Lue kommentti
Vierailija

Onko kaksivuotiaan pakko nukkua päiväunet?

Täytyy kommentoida. Meillä kotihoidettuja lapsia ja kaikki ovat jättäneet päikkärit pois 2-vuoden jälkeen. Keskushermoston lehityksessä ei mitään häikkää, vaan tosi hyvin kehittyneitä lapsia. Meillä myös mennään nukkumaan 20.00 ja nukutaan pitkät unet. Jo 15 min. Torkahdus siirsi meillä unia 23 illalla. Lapset nukkuvat eri määrän ja kuuntele lastasi. Ei heitä tarvitse pakottaa siihen päiväkodin muottiin. Päiväkodissa lapset elävät päivän huomattavasti stressaavammassa ympäristössä, jossa on...
Lue kommentti

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.