Ruohonleikkurivanhempi haluaa raivata esteet lapsensa tieltä hinnalla millä hyvänsä.

Kaikki ovat jo tähän mennessä kuulleet helikopterivanhemmista, jotka pörräävät helikopterin tapaan lastensa yläpuolella ja varmistavat, että lapsen elämä on mahdollisimman helppoa ja kivaa. 

Mutta nyt tulee astetta ärhäkämpi muoto, ruohonleikkurivanhemmat. Nämä äidit ja isät ovat niitä, jotka raivaavat kaikki esteet lapsensa tieltä jo etukäteen, jotta lapsi ei joudu koskaan kohtaamaan epäonnistumisia tai hankalia tilanteita.

Paha vain, että tällainen vaikuttaa paljon lapsen tulevaisuuteen. Perusta ihmisen kykyyn suhtautua epäonnistumisiin valetaan lapsena. Jos vanhempi hoitaa aina ikävän asian lapsensa puolesta, ei lapsi ikinä opi ottamaan vastuuta omasta elämästään ja tekemisistään tai toimimaan vaikeissa tilanteissa.

Ruohonleikkurivanhempien lapset syyttävät huonosta koearvosanasta opettajaa.

Amerikkalainen yläasteen opettaja kirjoitti pitkän kirjoituksen siitä, kuinka ruohonleikkurivanhemmuus näkyy hänen työssään päivittäin. Kirjoitusta on jaettu We Are Teachers -nimisen portaalin Facebook-sivuilla jo yli 11 000 kertaa. 

”Erään oppilaan isä pyysi minulta, että hänen poikansa saisi lisäaikaa kirjoitustehtäväänsä. Vastasin että se onnistuu, mutta samalla ihmettelin isälle, miksi hänen poikansa ei itse tullut juttelemaan minulle asiasta. Opettajana minun on tiedettävä, mikäli oppilaani ei jostain syystä uskalla puhua minulle ja kertoa opiskeluihin liittyvistä huolistaan.

Isä kertoi pojan pitävän minusta, ja ettei pojalla ole kanssani mitään ongelmaa. ”Minä vain yleensä hoidan nämä asiat hänen puolestaan.” Jäin miettimään mitä hän tarkoitti ”näillä asioilla”. Asioita, jotka tuntuvat pojasta hankalilta?”

Kirjoituksen julkaisseen opettajan mukaan ruohonleikkurivanhempien lapset tunnistaa yleensä siitä, että saadessaan esimerkiksi huonon arvosanan kokeesta he syyttävät opettajaa sen sijaan että miettisivät, kuinka voisivat itse parantaa suoritustaan.

Jos nämä lapset sitten sattuvat joskus epäonnistumaan, he kokevat sen maailman suurimpana asiana, eivätkä myöskään enää jaksa yrittää epäonnistumisen pelossa. He liittävät epäonnistumisen tyhmyyteen, ei siihen, että joskus elämässä kaikki ei vain mene putkeen. 

Vanhemman oma lapsuus vaikuttaa

On mahdollista, että taipumus raivata kaikki esteet oman lapsen tieltä kumpuaa vanhemman omasta lapsuudesta.

Epäonnistuminen on voinut olla lapsuudenkodissa noloa tai sitä on pidetty heikkoutena. Voi myös olla, että ruohonleikkuriuteen taipuvaiset vanhemmat on jätetty lapsena yksin kestämään haasteita, joita heidän ei olisi vielä pitänyt kestää. 

On kuitenkin selvää, että vaikka vanhemmat haluavat lapselleen parasta, on lapsi myös opetettava kestämään epäonnistumisia. Jos näin ei tapahdu, lapsen oma ongelmanratkaisu- ja toimintakyky eivät pääse kehittymään juuri silloin, kun niitä eniten tarvittaisiin: haastavien tilanteiden edessä. 

Vierailija

Nyt tulevat ruohonleikkurivanhemmat – Opettajan toive: älä silota lapsesi tietä liikaa, se kostautuu myöhemmin

Luokassa on 5 meluavaa lasta. Oikeasti lapsi ei välttämättä saa asiaansa sanottua. Varsinkaan, jos asia on sellainen, johon opettaja saattaa suhtautua jotenkn epäilevästi. Lisäajan tarve voi liittyä esim. siihen, että lapsi jännittää koetta kohtuuttomasti tai ei pysty keskittymään rauhattomassa luokassa. Sellaisen asian selvittäminen opettajalle on kyllä aika paljon vaadittu esim. 7-8 vuotiaalta. Itselle ainakin olisi ollut vaikeaa tällainen keskustelu opettajan kanssa. Mielestäni vanhempia on...
Lue kommentti
Vierailija

Nyt tulevat ruohonleikkurivanhemmat – Opettajan toive: älä silota lapsesi tietä liikaa, se kostautuu myöhemmin

Vierailija kirjoitti: Luokassa on 5 meluavaa lasta. Oikeasti lapsi ei välttämättä saa asiaansa sanottua. Varsinkaan, jos asia on sellainen, johon opettaja saattaa suhtautua jotenkn epäilevästi. Lisäajan tarve voi liittyä esim. siihen, että lapsi jännittää koetta kohtuuttomasti tai ei pysty keskittymään rauhattomassa luokassa. Sellaisen asian selvittäminen opettajalle on kyllä aika paljon vaadittu esim. 7-8 vuotiaalta. Itselle ainakin olisi ollut vaikeaa tällainen keskustelu opettajan kanssa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Toisen lapsen tulisi olla ensisijaisesti toivottu lapsi vanhemmilleen, ei sisarukseksi sisarukselleen, lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila sanoo. 

Saimme ensimmäisen lapsen monien hankaluuksien jälkeen viime vuonna, ja ajatus toisesta lapsesta mietityttää päivittäin. Olemme jo 35-vuotiaita, ja lähipiirin kokemukset pelottavat. Riski saada kehityshäiriötä tai perinnöllistä sairautta poteva lapsi on iän myötä koko ajan suurempi.

Onko ok jäädä vain yhden lapsen perheeksi, vai jääkö lapsemme paitsi jostain merkityksellisestä? Harkitsemme jopa adoptiota, koska toinen raskaus pelottaa niin paljon.

Huolestunut äiti

Vaikeudet lapsen saamiseen liittyen voivat jäädä kaihertamaan mieltä ja aktivoitua siinä vaiheessa, kun perheeseen toivotaan toista lasta. Jos kokemukset ovat olleet suunnattoman negatiivisia, niitä voi mahdollisesti arvella traumoiksi. Tällöin ne vaikuttavat jokapäiväiseen elämään pelkoina ja pahoinvointina, ja tilanteeseen on hyvä harkita keskusteluapua.

On hyvä muistaa, ettei lasten lukumäärä ole aina oma valinta.

Lapsiluku on aina henkilökohtainen päätös, jonka tekeminen suuntaan tai toiseen saattaa aiheuttaa vanhemmassa syyllisyyttä. On hyvä muistaa, ettei lasten lukumäärä aina ole oma valinta. Elämä on aina epävarmaa. ”Amerikkalainen unelma” eli ajatus siitä, että onneen johdattaa ydinperhe, jossa on lapsia ja omakotitalo, on illuusio.

Synnyttäjien keski-ikä on noussut, ja vaikeat raskaudet saavat miettimään muita vaihtoehtoja. Adoptio on niistä yksi. Se täyttää vuosittain ison kolon monen lasta toivovan sydämestä. Tärkeää olisi, että toinen lapsi, hankintatavasta riippumatta, olisi ensisijaisesti toivottu lapseksi vanhemmilleen eikä sisarukseksi sisarukselleen.

Sisarus tuo lapsen elämään mahdollisesti elämänmittaisen kontaktin, mutta mikään ei takaa, että näin käy.

Kumpuaako ahdistuksesi mielestäsi enemmän koetusta vaikeasta raskaudesta vai toisen lapsen valinnasta ylipäänsä? Kenen takia olet valitsemassa ja mitä? Kirkasta itsellesi nämä ajatukset. Esikoislapsen kannalta tilanteessa ei ole oikeaa tai väärää valintaa. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.

Sisarus tuo lapsen elämään mahdollisesti elämänmittaisen kontaktin, mikä on suuri rikkaus. Mikään ei kuitenkaan takaa, että näin käy. Monet sisarukset pysyvät toisilleen etäisinä. Sisarussuhteen ajatellaan olevan myös erityisen antoisa lasten sosiaalisten taitojen harjaannuttamisen kannalta, mutta sitä tapahtuu myös muissa ihmissuhteissa.

Ainoana lapsena eläminen ei jätä lasta paitsi merkityksellisistä asioista. Lapsen kehitykseen vaikuttaa sisarusten olemassaoloa tai puuttumista enemmän se, millainen suhde ja vuorovaikutus hänellä on vanhempiinsa. Se on asia, johon voit varmasti vaikuttaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mitä jos et enää kuvailisi säätä adjektiiveilla? Ulkona ei ole kamala sadeilma, vaan ulkona sataa, sanoo lastenohjaaja Juha Alhokoski.

”Ulkoilu lasten kanssa säällä kuin säällä on monen mielestä kaunis ajatus – ennen räntäsateita ja paukkupakkasia. Silloin alkaa helposti huolettaa, pärjääkö oma kullannuppu ulkona. Oikeasti eniten rohkeutta vaaditaan vanhemmilta. Lapsi ei näe sään kamaluutta samalla tavalla kuin aikuinen: jos ulkona sataa, sehän vain tarkoittaa mahtavia lätäköitä, joissa leikkiä.

Monet aikuiset ovat vieraantuneet ulkoilusta. Esimerkiksi ajatus jatkuvasta työmatkapyöräilystä on vieras, koska untuvatakki päällä autoon hyppääminen on helpompaa.

Lapset oppivat esimerkistä. Jos vanhemmat ovat valmiita lähtemään ulos ja pukeutuvat sään mukaan, lapsikin ymmärtää, että kysymys on vain oikeista varusteista.

Kurahousut ovat väline lätäköissä leikkimiseen.

Työpaikallani päiväkodissa päätimme vanhempainillassa, ettei säätä saa kommentoida adjektiiveilla. Eli ulkona ei ole kamala sadeilma, vaan ulkona sataa. Emme myöskään puhu kurahousupakosta. Kurahousut ovat väline lätäköissä leikkimiseen samalla tavalla kuin hiihtämiseen tarvitaan sukset.

Aloittaminen on hankalinta. Siksi ulkona liikkumisesta kannattaa tehdä koko perheen säännöllinen tapa, koska ajan kanssa se helpottuu.

Liikkumisen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä elämysten hakemista. Aina ei tarvitse mennä seinäkiipeilemään, perinteinen pyöräilykin on hyvä, arkinen harrastus, joka sopii koko perheelle.

Lapset nauttivat paljon myös ihan kävelystä. Samoin kuin aikuisten nykyään suosituissa kävelykokouksissa, lapset puhuvat kävellessään koko ajan ja kertovat kuin huomaamattaan paljon elämästään, ajatuksistaan ja haaveistaan. Tämä tarjoaa aikuiselle hienon mahdollisuuden päästä kärryille siitä, mitä pienessä mielessä liikkuu.

Metsässä on kaikki, mitä lapset tarvitsevat.

Maastosta löytyy monenlaisia leikkivälineitä, ja kun mukaan ottaa esimerkiksi kiikarin ja suurennuslasin, tekemistä riittää.

Luontoretkillä ujotkin lapset uskaltautuvat paremmin leikkeihin mukaan.

Epätasainen maasto haastaa tehokkaasti liikkumaan. Välillä taas voi pysähtyä ja rakentaa vaikka majaa. Hienomotoriikkaa kehittävän legoilla rakentelun vastapainoksi tarvitaan isoja leikkejä, joissa tila luonnossa otetaan äänekkäästi haltuun. On tärkeää, että lapsi saa elää elämäänsä leikkien ja liikkuen ulkona. Kun lapsi on näissä hetkissä pääosassa, hän voi nähdä itsensäkin uudessa valossa.

Päiväkodin lasten kanssa käymme retkillä viitenä aamupäivänä viikossa. Retket luovat ryhmään vahvan me-hengen, ja luontoretkillä ujotkin lapset uskaltautuvat paremmin leikkeihin mukaan, koska jokaiselle löytyy varmasti sopiva rooli.”

Juha Alhokoski on lastenohjaaja helsinkiläisessä päiväkodissa ja intohimoinen pyörällä liikkuja.

Vierailija

Juha Alhokoski: ”Metsä on paras leikkipaikka”

Äiti-ihminen kirjoitti: Metsä on tottakai hieno paikka lapsille,mutta entäs käärmeet ja hirvikärpäset?Edes aikuinen ei aina näitä huomaa! No voi kyynel. Onhan ne hirvikärpäset vähän ällöjä, kun mönkivät hiuspohjassa, mutta tuskin se olisi mikään syy kieltää lapsia menemästä metsään. Pipo päähän ja kumpparit jalkaan. Vai tuleeko vielä susikin ja vie nicopetterin mennessään? Ei ihme, että näistä nykynuorista tulee niin veteliä ja tuijottavat vain luuriaan huoneessaan, kun äipästä lapsi menee...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.