Tyttäreni, 4, nukkumaanmenosta on tullut taistelu...

Kysymys:

4-vuotiaan tyttäreni nukkumaanmenosta on tullut taistelu. Meillä on joka ilta samat rutiinit: leikimme, syömme iltapalaa, käymme hammaspesulla ja pissalla, luemme iltasadun ja sitten halataan, pussataan ja toivotan hyvät yöt. Nyt tyttäreni ei kuitenkaan pysy sängyssä. Kannan lapseni kymmenisen kertaa takaisin ja aina tyttö nousee saman tien ylös. Toisinaan on jano tai vessahätä, mutta nykyään hän vain ilmoittaa, ettei mene nukkumaan. Lisäksi hän saattaa yrittää lyödä, potkia tai purra ja sylkeä, kun ei saa tahtoaan läpi. Silloin otan kiinni käsistä ja sanon, ettei niin tehdä. Jos hän jatkaa, otan hänet syliin tiukasti ja istumme niin, kunnes hän rauhoittuu.

En tiedä, miten pitäisi reagoida, kun tyttö ei tottele. Suutunko, koska hän tekee kaikkensa provosoidakseen? Useimmiten taisteluun menee pari tuntia ja lopulta olen vastannut provosointiin provosoitumalla ja komentamalla tiukasti sänkyyn. Usein sanon, että jos hän jatkaa, otan unilelun pois. Unilelu on useimmat yöt nykyään hyllyllä. Sekään ei tunnu oikealta. Olisiko parempi olla ikuisesti kärsivällinen ja kantaa tyttö sänkyynsä sanomatta sanaakaan? Entä jos painun itse nukkumaan ja odotan, että tyttö kömpii lopulta omaan sänkyynsä? Tätä kokeilin yhden illan, en jaksanut tapella. Kyllähän tyttö omaan sänkyynsä nukahti, mutta silloinkin hän on se, joka määrittelee minun nukkumaanmenoni.

Tyttäreni on silmäteräni, ehkä se on osa ongelmaa. Olen yksinhuoltaja ja olemme melkein aina kahdestaan. Tyttäreni tuntuu pitävän itseään yhtä isona kuin minäkin olen. Tuntuu, että olen ihan hakoteillä.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Kuvaat tavanomaisia äidin ja pikkutytön välisiä iltarutiineja, jotka sujuvat aivan tavallisesti. Sitten tulee stoppi: tilanne ja tunnelma muuttuvat kokonaan, ja olette yhtäkkiä hyvin tasaväkiseltä vaikuttavassa valtataistelussa. Tytär änkeää pois vuoteestaan, ja sinä hilaat hänet takaisin. Tyttö turvautuu lyömiseen ja potkimiseen, ja joudut pitämään häntä kiinni ja rauhoittelemaan. Voin kuvitella, että teidän kummankin mielestä nukkumaanmenotilanteet ovat rasittavia ja menette pahalla mielellä vuoteeseen.

Ensimmäinen tehtävä on poistaa iltatilanteista kaikki valtataistelun elementit. Ymmärrän, että ohjeen antaminen on helpompaa minulle täällä tietokoneen näppäimistön ääressä kuin sen toteuttaminen käytännössä voimakastahtoisen pikkulikan kanssa. Ottaisin asian puheeksi jo aikaisemmin päivällä tai illansuussa. Sanoisin, että sellainen peli ei enää vetele, ja kysyisin tytöltä hänen ajatuksiaan siitä, miten jatkossa olisi järkevää toimia. Tietenkin sinä olet äiti ja auktoriteetti, mutta lapsi kokisi varmasti hyvänä, että häntä kuullaan.

Unilelun pois ottaminen ei ole minunkaan mielestäni hyvä ratkaisu. Se tuntuu lapsesta julmalta ja on omiaan vain lisäämään kierroksia. Sen sijaan saattaisin todeta, että iltahalin ja suukkojen jälkeen äiti ei ole enää tavattavissa. En kantaisi lasta takaisin sänkyyn, en komentaisi enkä puuttuisi hänen edesottamuksiinsa, ellei hänellä ole oikeasti hätä tai paha mieli. Ilman lohdutusta hätääntynyttä tai pelästynyttä lasta ei pidä jättää koskaan. Toteaisin vain, että äiti keskittyy nyt omiin asioihinsa.

Joskus lahjonnallakin on sijansa lastenkasvatuksessa, mutta tässä kohden en käyttäisi sitä. Se merkitsisi tyttären näkökulmasta, että häntä palkitaan huonosta käytöksestä.

Meidän Perhe 4/2010

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.