Lautanen tyhjäksi -periaate ei ole ratkaisu.

Lautanen on syötävä tyhjäksi -periaate ei ole ratkaisu lapsen nirsoiluun.

Lasten nirsoilu on epämukavaa, mutta vaarallista se ei onneksi ole. Jo ruokailutilanteiden rauhoittaminen saattaa katkaista nirsoilun kierteen. Lautasen syömistä tyhjäksi ei sen sijaan kannata vaatia.

Harvassa ovat ne lapset, jotka syövät aina lautasensa tyhjäksi eivätkä sano ruoasta poikkipuolista sanaa. Nirsoilu kuuluu kehitykseen, ja useimmat lapset syövät riittävästi, vaikkei se vanhemmista siltä näytäkään.

Tutkija ja psykologian tohtori, itsekin aikoinaan nirso lapsi Susanna Anglé lohduttaa vanhempia:

- Lapsi oppii taitavaksi nälkänsä ja kylläisyytensä tunnistajaksi, jos hänen annetaan itse päättää syömästään määrästä. Tällä on merkitystä esimerkiksi painonhallinnalle myöhemminkin elämässä. Huoleen on aihetta yleensä vain, jos pituuskasvu ei jatku normaalisti.

Nirsoilu alkaa tavallisesti, kun parivuotiaan lapsen ruokavalio muuttuu soseista kohti muun perheen ruokia.

Lapsi joutuu valtavan kehitystehtävän eteen, kun hänen pitää totutella valtavaan määrään uusia makuja. Samaan aikaan vastaan tulee muitakin uusia asioita, kuten uusi ateriarytmi, mukista juominen ja ruokailuvälineiden käyttö.

Tähtitarra tyhjästä lautasesta

Keskustelu lapsen kanssa ei ole välttämättä oikotie onneen. Kun lapsi huomaa, että hänen syömisiään tarkkaillaan, ei ruokahalu ainakaan parane.

Uhmaikäinen lapsi tekee ruokapöydästä helposti valtataistelun kentän ja alkaa pompotella vanhempiaan syömisellään ja syömättä jättämisellään.

Aikuisten kannattaisikin ottaa ruokapöydässä rennommin ja kiinnittää lapsen ruokahaluun aiempaa vähemmän huomiota. Kun ruokailuilmapiiriin ei kuulu kyttäämistä, on lapsen helpompi aterioida rauhassa.

Helpointa on aloittaa siitä, että tehdään ruokailuhetkistä leppoisia. Kannattaa kiinnittää huomiota myös omiin ruokailutapoihin, sillä lapsi oppii muiden mallista. Kun aikuiset ja sisarukset syövät monipuolisesti, ennakkoluuloisinkin pikku maistelija saattaa rohkaistua maistamaan.

- Myönteinen huomio on tehokkaampi keino vaikuttaa lapseen kuin kielteinen. Uuden maistamista voi palkita kehuilla ja isompaa lasta voi motivoida konkreettisesti vaikkapa tähtitarroilla, Anglé sanoo.

- Erään kollegani poika katseli mietteliäänä kunniamerkkitaulukkoaan ja tuli kysymään: ?Äiti, olisiko sulla jotain, mitä mä voisin maistaa??

Pakko on pahasta

Nirsoilevia lapsia tutkittaessa on huomattu, että näiden ravintoaineiden saanti ei juurikaan poikkea muista. Lapsen nälkää ei siis kannata tyydyttää kekseillä tai muilla pikkuherkuilla.

Lapsi kannattaa opettaa siihen, että perheessä on tietyt ruoka-ajat. Jos lounas ei maistu, päivällisellä ruokahalu lienee sitäkin suurempi ? ellei ruokahalua ole aterioiden välissä tyydytetty keksien tai muun naposteluruoan tyhjillä kaloreilla.

- En ole ehdottomuuksien tai pakkojen kannattaja. Lautanen on syötävä tyhjäksi -periaate ei ole hyvä. Lapsen energiansaannin itsesäätely toimii luotettavasti, kun sen annetaan toimia.

- Lautasen koko tai vanhempien määräykset kaivavat maata jalkojen alta tältä hienolta systeemiltä. Miten lapsi silloin oppii tunnistamaan ja luottamaan omiin kylläisyyden tunteisiinsa? Aikuisen tehtävä on päättää tarjottavan ruoan laadusta, ja lapsen hommaa on päättää syömästään määrästä.

Lapsen nirsoilu pöydässä ei ole hauskaa, mutta tieto sen vaarattomuudesta ja normaaliudesta auttaa vanhempia sietämään sitä.

Jos se tuntuu vaikealta, Anglélla on vielä yksi lohdutus:

- Kuten muidenkin aistien osalta, meillä on suuria eroja makuaistimme herkkyydessä ja tarkkuudessa. Ehkäpä siis perheesi nirso lapsi vain aistii ruoan makuvivahteet paljon itseäsi voimakkaammin ja reagoi sen mukaisesti. Ja se taas saattaa luvata hyvää uraa vaikka viininmaistajana!

Henrik Kärkkäinen, Meidän Perhe

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.