Onko lapsesi muiden vietävissä?

Passiiviseksi vetoleluksi tai miellyttäjäksi kasvatettu lapsi on helposti muiden vietävissä. Hän lähtee mukaan silloinkin, kun haluaisi sanoa ei. Hänet on helppo houkutella mukaan sotkemaan leikkipuiston liukumäkeä tai kivittämään katulamppua.

Myös lapsi tarvitsee jämäkkyyttä. Se on kykyä pitää kiinni omista oikeuksistaan, toisten oikeuksia loukkaamatta. Itseään kunnioittava lapsi arvostaa persoonaansa muiden mielipiteistä huolimatta.

Lapselle voi opettaa, että ”ein” sanominen ei tee hänestä epäsuosittua kaveria. Pikemminkin toiset kunnioittavat enemmän lasta, joka uskaltaa pitää kiinni omista mielipiteistään. Lapsen kanssa on syytä puhua tilanteista, joissa on tärkeää puolustaa itseään ja omia rajojaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 Näin harjoittelet jämäkkyyttä:

Sisältö jatkuu mainoksen alla
  1. Leikkikää roolileikkejä, joissa toinen haluaa esimerkiksi lainata tai omia lapsen lelun. Lapsi opettelee sanomaan ystävällisesti mutta vakuuttavasti: Ei käy, en halua antaa (tai lainata) tätä lelua. Jos toinen ei usko vaan jatkaa suostuttelua, lapsi toistaa ystävälliseen sävyyn: Etkö kuullut, en halua antaa tätä.
  2. Opeta lasta katsomaan ihmisiä silmiin – myös silloin, kun he sanovat toiselle ei.
  3. Neuvo lapselle, että toisten ikävät sanat, haukkuminen ja kiusaaminen eivät ole hänen häpeänsä tai vikansa. Ikävät puheet ovat kuin sumua, jonka läpi voi kulkea, ilman että sumu tarttuu sinuun.
  4. Opasta lasta rentoutumaan ja hengittämään rauhallisesti. Lapsi voi kuvitella esimerkiksi olevansa sulava kynttilä, joka hohtaa kirkasta, kultaista valoa. Lapsi voi ajatella, että hänen vatsassaan on ilmapallo, jonka hänpuhaltaa rauhallisesti täyteen, tyhjäksi ja taas täyteen. Kun lapsi joutuu ikävään tilanteeseen, neuvo häntä hengittämään ainakin kerran ”ilmapallo” täyteen, tyhjäksi, täyteen ja tyhjäksi.
  5. Jos aikuinen tai huomattavasti isompi lapsi tekee pahaa, lapsen täytyy karjaista kovaa EI, pitää kovaa meteliä ja hakeutua mahdollisimman nopeasti turvallisen aikuisen luo. Jotkut aikuiset kiusaavat lapsia. Kiusaaja voi olla naapuri, bussinkuljettaja tai taloyhtiön huoltomies. Kerro lapselle, että tällaisesta kiusaamisesta pitää ilmoittaa heti vanhemmille.
  6. Jos vastustaja on samanikäinen, lapsen kannattaa ottaa häneen tiukka katsekontakti, kääntää selkänsä ja kävellä pois tai sanoa painokkaasti, kantavalla äänellä: Seis. Lopeta. Tai: Lopeta tuo sekoilu. Et sinä minua pysty kiusaamaan.

Lähteenä Skidikantti-kouluttaja Aila Juvonen.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla