Lapsi eksyy ihmisvilinään – opeta ainakin nämä.

Leikki-ikäinen lapsi osaa kyllä karata omille teilleen myös vanhempien kanssa liikkuessaan. Vaaratilanteita sattuu usein, kun lapset kesäloma-ja mummolareissuilla joutuvat itselleen vieraisiin ympäristöihin.

Oma kännykkä pelastaa pulasta, mutta entä jos puhelin ei satu olemaan mukana tai jos sen akku on lopussa? Ei vanhemmilla ole aina edes varaa hankkia kaikille lapsille kännykkää.

– Eksyessään lapsi saattaa hätääntyä, jähmettyä tai mennä paniikkiin. Siksi lasta on hyvä jo etukäteen valmistaa eksymiseen, toteaa reippauskouluttaja Leea Väisänen.

Sopikaa kohtauspaikka

Tavarataloissa, yleisötapahtumissa tai huvipuistoissa voidaan etukäteen sopia kohtauspaikaksi esimerkiksi iso portti, torni tai lipunmyyntipiste. Sinne suunnistetaan, jos joku on eksynyt porukasta.

Useimmissa tavarataloissa on infopiste, jonne eksyneet lapset ohjataan.

– Pienenkin lapsen olisi hyvä tietää oma nimensä, osoitteensa, esimerkiksi vanhempien puhelinnumero ja hätänumero 112. Lomamatkoilla lapsen henkilötiedot ja majapaikan osoite voidaan kirjoittaa vaikka paperilapulle, Väisänen neuvoo.

Keneltä lapsi sitten voisi pyytää apua?Tarvitseeko tuon ikäistä vielä säikytellä katalilla namusedillä?

– Ei lasta tietenkään tarvitse säikytellä kaikilla mahdollisilla vaaroilla. Lapselle voi kyllä kertoa, ettei kaikkiin avuntarjouksiin kannata suostua, Väisänen sanoo.

– Kaupungilla liikkuu paljon esimerkiksi sairaita ja päihdeongelmaisia ihmisiä, jotka saattavat käyttäytyä kummallisesti, vaikkeivät ehkä tarkoitakaan mitään pahaa. Tuntemattoman auton kyytiin ei kannata nousta eikä rahaa, syötävää tai juotavaa ei saa ottaa vastaan, Väisänen neuvoo.

Tavaratalojen, huvipuistojen tai yleisötapahtumien henkilökunnalta voi aina pyytää apua. Lasten kanssa liikkuvat aikuiset auttavat myös yleensä mielellään.

Pysy rauhallisena

Väisäsen mukaan lapsen pitäisi saada itse määritellä, kuka häntä auttaa ja millaista apua hän ottaa vastaan.

Usein käy niin, että innokas aikuinen ottaa ohjat käsiinsä ja sekoittaa tilannetta entisestään. Saattaa olla, että lapsi rauhoituttuaan huomaisikin asuvansa aivan nurkan takana.

Lasta voi neuvoa, ettei hänen pitäisi eksyneenäkään ryntäillä etsimään vanhempiaan. On parempi, että hän odottaa paikoillaan, että vanhemmat löytävät hänet.

Eksyneenä pitäisi yrittää pysyä rauhallisena. Lapselle voidaan opettaa esimerkiksi hengitysharjoituksia, joilla hän voisi rentouttaa itseään. Silloin ajatuskin juoksee kirkkaammin.

Metsä on usein kaupunkilaislapselle pelottava, outo ja vähän mystinenkin paikka. Pelkoa lietsovat myös mielikuvitukselliset luonto-ohjelmat sademetsän pedoista. Lapselle kannattaisikin vakuuttaa, ettei sellaisia liiku näillä leveysasteilla.

– Lasta kannattaa opettaa kulkemaan metsässä silmät auki: Kuljetaanko mänty- vai kuusimetsän läpi? Onko erikoisen muotoisia kiviä tai kallioita? Kulkureitin voisi halutessaan vaikka merkitä. Eksyessään lapsen pitäisi rauhallisesti tarkkailla maastoa ja yrittää palata takaisin samaa reittiä, Väisänen neuvoo.

– Pientä lasta voi neuvoa pysymään paikoillaan niin kauan, että aikuiset lähtevät etsimään häntä. Hätääntyneenä hortoilleessaan hän saattaa loukata itsensä tai joutua vielä enemmän eksyksiin,Väisänen toteaa.

Opeta ainakin tämä

  1. Älä opeta lasta avuttomaksi! Usein lapsia talutetaan ja retuutetaan paikasta toiseen kuin koiria. Ympäristö jää lapselle vieraaksi eikä hän opi ottamaan vastuuta liikkumisestaan.
  2. Anna joskus lapsenkin havainnoida ympäristöään.Tutkikaa lähikorttelin talojen arkkitehtuuria, risteyksiä, aukioita sekä katujen ja kauppojen kylttejä.

  3. Osoita lapselle turvallisia paikkoja - kauppoja, posteja, toimistoja ja huoltoasemia, joista voi kysyä apua. Miettikää yhdessä, ketkä olisivat turvallisia aikuisia?

Lue myös:
Lapsen itsetunnon tukeminen
Liian itsevarma lapsi?

Vierailija

Näin opetat eksymisen varalta

Joo lapselle kannattaakin opettaa pienestä pitäen, että miehet ovat vaarallisia. Sillä tavalla kasvaa terveitä ja tasa-arvoisesti ihmisiin suhtautuvia aikuisia.... Ja sama suomeksi ilman sarkasmia, edellinen neuvo sentään alkoi aivan oikein: Lapsi kannattaa opettaa pyytämään rohkeasti apua turvallisen tuntuiselta aikuiselta. Jos kyseessä on joku suuri yleisötapahtuma niin lapsi ymmärtää aika nuorena jo sellaisen, että neuvotaan kysymään joltain joka on tapahtumassa töissä: myyjä, poliisi,...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nuoret kaipaavat enemmän arkista puuhastelua yhdessä vanhempiensa kanssa, selviää tuoreesta kyselystä.

– On outoa, etteivät joidenkin luokkakavereiden vanhemmat tiedä, missä lapsi on. Ne voisivat yrittää tehdä joskus jotakin yhdessä, koska kyllä monet varmasti haluavat olla yhdessä vanhempien kanssa, vaikka esittäisivätkin jotain muuta, sanoo Peppi, 15, Meidän Perheen haastattelussa.

Sama tulos nousi esiin tuoreessa Elisan teettämässä kyselyssä, jossa selvitettiin 15–17-vuotiaiden suomalaisnuorten ajatuksia perheen ja ystävien välisestä vuorovaikutuksesta.

Yli puolet nuorista haluaisi tehdä enemmän asioita yhdessä vanhempiensa kanssa. Kaikkein toivotuinta oli tavallinen arkinen yhdessäolo, kuten juttelu, pelailu ja muu yhdessä tekeminen. Toisena nuorten toivelistalla olivat yhteiset harrastukset ja liikunta, ja kolmantena yhteiset ruokailuhetket vanhempien kanssa.

Kyselyyn vastanneista yli puolet ei jutellut vanhempiensa kanssa päivittäin kuin korkeintaan kymmenen minuuttia. Joka viides ei jutellut pidempään edes viikottain.

– Yhteistä aikaa ei voi korvata millään, sanoo sosiaalipsykologi ja Mitä minä teen tämän teinin kanssa -kirjan kirjoittaja Janne Viljamaa.

– Lapsi voi testata rajojaan vain turvallista aikuista vasten, joka on fyysisesti paikalla, kysyy ja kuuntelee. Aikuinen on peili, josta epävarma teini näkee itseänsä, Jos peili on aina pois, teini ei saa palautetta.

Ei kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

Myös kyselyn perusteella vaikuttaa, että vanhempien kanssa vietetty aika lisää nuorten kokemaa onnellisuutta. Mitä enemmän nuoret kertoivat viettävänsä vanhempiensa kanssa aikaa ja mitä enemmän he kokivat saavansa perheeltään tukea, sitä onnellisemmiksi he arvioivat itsensä.

Ei siis kannata lukkiutua ajattelemaan, että teini-iässä vain kaverit ovat tärkeitä. Vanhemmat ovat myös.

– Suosittelen teinien vanhemmille pitkopedagogiikkaa: kun leivotaan yhdessä, kädet taikinassa voi samalla jutella kaikenlaista. Vastaavia hyviä jutteluhetkiä ovat yhteiset automatkat tai vaikka kävelylenkit, Janne Viljamaa sanoo.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Miten puhua internetistä sukupolvelle, joka tulee kehittämään sitä tulevaisuudessa?

– Internet ei ole vielä valmis. Seuraava sukupolvi, se jota me juuri nyt kasvatamme, tulee kehittämään sitä valtavasti. On siis merkityksellistä, miten he ajattelevat internetistä ja miten me puhumme heille siitä – onko se innostava vai pelottava kehityskohde, sanoo lastenkirjailija ja ohjelmoija Linda Liukas.

Teknologian arkipäiväistäminen on suomalaisen yhteiskunnan tavoite. Viime syksynä suomalaisen opetussuunnitelmaan yhdeksi viralliseksi tavoitteeksi alakoulun alimmille luokille lisättiin ohjelmointi. Se tarkoittaa, että lapsi oppii antamaan tarkkoja käskyjä tai purkamaan koodin osiin. Opetussuunnitelmassa ei tähdätä siihen, että jokaisesta suomalaislapsesta tulisi ohjelmoija, vaan että oppilailla olisi ymmärrys siitä, mitä ohjelmointi tarkoittaa. 

Lindan pelko on, että opetussuunnitelman ”pakon” myötä hänelle tärkeä asia latistuu helposti pakkoruotsin kaltaiseksi kysymykseksi, joka tahkotaan rimaa hipoen läpi. Liukas peräänkuuluttaa, että tavoitteena tulisi olla, että jokainen lapsi saisi merkityksellisen kokemuksen ohjelmoinnista.

– Lapselle tulisi opettaa, että ongelmia voi ratkaista monilla eri tavoin – matemaattisesti mallintamalla, kitaran soitolla, värikynillä tai sitten vaikka ohjelmoinnilla, Liukas innostuu.

Merkityksellisyys muodostuu Lindan mukaan siitä, että teknologia olisi tulevaisuudessa osa yleissivistystä, ei enää kapean joukon osaamisala.

Hello Ruby -kirjojensa avulla Liukas haluaa tasoittaa tietä ymmärrykselle, että tietokone on vain väline ymmärtää maailmaa – kun ymmärrät teknologiaa, voit ymmärtää sen sisältämiä isompia tiedon maailmoja.

Miksi internetistä puhutaan pahaa?

Diginatiiveille verkon olemassaolo on itsestäänselvyys. Kukaan ei kysy, mikä on internet, ja vain harva ymmärtää ykkösiä ja nollia älylaitteiden takana. Linda Liukas sai kimmokkeen kirjoittaa kolmannen Ruby-kirjansa, kun tuttu poika esitti ratkaisevan kysymyksen: onko internet joku paikka?

Kun Linda yritti vastata pojan kysymykseen, hän penkoi läpi monenlaisia materiaaleja ja huomasi, että vanhemmille ja lapsille suunnattu materiaali oli ongelmalähtöistä, jopa pelottelevaa. Se, miten internetistä puhutaan, on tärkeää.

– Omaa elämääni internet on auttanut valtavasti. Uraani ei olisi ilman internetiä ja sen mahdollistamia tilaisuuksia. Siksi pelotteleva ja negatiivinen asenne tuntuu hullulta. Lapsillehan tulisi kertoa niistä mahdollisuuksista, joita internet meille antaa!

Liukas kehottaa vanhempia sukeltamaan yhdessä lapsensa kanssa tutkimaan internetiä. Netti ei ole vain pelejä tai sovelluksia, vaan tutkimusmatka mihin tahansa aiheeseen tai asiaan, joka lasta kiinnostaa.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.