Kuva: Istockphoto
Kuva: Istockphoto

Mitä tehdä, kun lapsi jää ystäväpiirin ulkopuolelle?

”Aino ja Roosa lupasivat, että voidaan kävellä yhdessä ruokailun jälkeen uimahallille, jos Olivia on vielä huomenna kipeä. Mutta jos Olivia tulee kouluun, niin sitten ei.”

Näin kertoi Katri, 9, yhtä aikaa toiveikkaana ja huolissaan. Jos Olivia on terve, Katri seisoo jälleen välitunnilla yksin muurin vieressä. Silloin häntä todennäköisesti paitsi surettaa, myös hävettää, sanoo kasvatustieteiden tohtori Niina Junttila Turun yliopistosta.

Junttila tutki väitöskirjaansa varten koululaisten sosiaalisia taitoja ja kokemuksia yksinäisyydestä. Hänen mukaansa Katrin ikäiset tytöt ovat hyvin tietoisia ja huolissaan siitä, miltä näyttävät muiden silmissä.

Kovan kaverikilpailun keskellä yksin jäänyt lapsi suree paitsi puuttuvaa ystävää myös sitä, että kaikki huomaavat: tuo ei kelvannut kenenkään seuraksi.

– Haastateltavien lasten mukaan yksinäisyys tuntui vaikeimmalta välitunneilla. Tunnilla opettaja määrää ryhmätyöhön parin, jos kukaan ei muuten suostu ja kotona saa olla omassa huoneessa. Muiden lasten keskellä oma epäonnistuminen korostuu.

Epäonnistuminen – juuri siitä on kyse, mikäli ei löydä ystäviä, uskovat yksinäiset. 10–15 prosenttia viidesluokkalaisista tytöistä kertoo jääneensä kaveriporukan ulkopuolelle, koska on liian huono, ruma tai erilainen.

– He myös ajattelevat vikoina pitämiensä ominaisuuksien olevan pysyviä ja muuttumattomia, heidän oma syynsä.

Ehkä saisin kaverin, jos hän muuttaisi uudesta koulusta, eikä kukaan muu suostuisi olemaan hänen kanssaan, haaveilevat jotkut.

Pomottaja pääsee pitkälle

”Perjantaisin Tiia lähettää tekstiviestin kaikille meidän luokan tytöille ja kertoo siinä niiden kolmen nimet, joiden kanssa aikoo olla seuraavalla viikolla.”

Kuka on tyttöjoukossa se, joka saa sanella kaveruuden ehdot ja päättää, ketkä kelpuutetaan joukkoon?

– Johtajaksi valikoituu usein sosiaalisesti älykäs tyttö, joka osaa toimia monenlaisissa tilanteissa ja tulkita ihmisten tunteita. Usein hän on myös loistava manipuloija, Junttila vastaa.

Ja usein näillä taidoilla pärjää pitkälle myös aikuiselämässä. Eli heikompien jyrääjät saavat jatkaa muiden musertamista omilla ehdoillaan?

– Niillä johtajilla ja sääntöjen asettajilla, joista lasten kaveripiirissä ja myöhemmin tykätään aidosti, täytyy olla sosiaalisen älykkyyden lisäksi myös empatiakykyä, lohduttaa Junttila.

Joskin pelkän pelottelun voimalla saattaa saada hallita vuodesta toiseen.

– Koulumaailma on karu. Se, kuinka paljon hienovaraista kaverisääntöjen asettamista ja rajumpaa pomottelua siedetään, riippuu paljon luokkayhteisön ilmapiiristä ja opettajan asenteista. Kuten myös siitä, kohoaako joukosta yksilöä, joka uskaltaisi sanoa ääneen: tämä ei ole reilua.

”Tuntuu ihan tosi kamalalta”

”Olivia sanoi, että seuraavan kuukauden aikana en saa edes katsoa häneen päin tai saan sakon.”

Ehkä liian kiltti, ehkä herkkänahkainen. Poikkeavan näköinen, tai sitten ihan tavallinen. Tulokas, joka saapuu luokkaan kesken lukuvuoden. Tai hän, josta ei tule hevoshullua, vaikka kaikista muista tulee. Kuka tahansa voi olla se, joka ei osaa sopeutua tyttöjen välisten kaverisääntöjen viidakkoon, sanoo Junttila.

– Tyttöjen sosiaaliset ja kognitiiviset taidot eivät alakouluiässä riitä käsittelemään sitä myllerrystä, johon he joutuvat yrittäessään etsiä paikkaansa kaverijoukon hierarkiassa. He tarvitsevat aikuisen apua.

– Ei ole taikakeinoa suojella lastaan, mutta paljon voi silti tehdä. Puhua ja kuunnella.

Junttila kehottaa utelemaan lapselta pieniä asioita: Kenen kanssa istuit tänään ruokalassa? Mitä teit välitunnilla? Sellaiset kysymykset on vaikeampi kuitata ”kaikki sujuu ihan hyvin” -vastauksilla.

– Jos lapsi kertoo ahdistaviksi kokemistaan kaverikuvioista, ota tieto vakavasti. Tilanne voi vaikuttaa aikuisen näkökulmasta mitättömältä, mutta on lapselle tosi ja kipeä.

Suuri osa Junttilan haastattelemasta lapsista kauhistui ajatusta, että opettaja tai koulukuraattori puuttuisi asiaan: ”Sitten kaikki saavat tietää ja ovat kanssani vain säälistä.” Junttila ymmärtää huolen.

– Luokassa on usein viisaampaa puhua kiusaamisesta ja yksinäisyydestä vain yleisellä tasolla, ettei kukaan joudu silmätikuksi. Sen sijaan rohkaisisin vanhempia verkostoitumaan. Nykyään otetaan helpommin yhteyttä instituutioihin kuin soitetaan lapsen luokkakaverin vanhemmille ja kysytään, mitä on meneillään ja kuinka tilanne on teillä koettu.

Vanhempien välinen keskustelu auttaa usein mutkien selvittämisen alkuun. Jos ei, apua on etsittävä muualta.

– Kyseessä ei aina ole harmiton tyttöjen elämään kuuluva välienselvittely. Kelpaamattomuuden kokemus on asia, jota haastateltavat kuvaavat useimmiten sanoilla ”tuntuu ihan tosi kamalalta”.

Julkaistu lehdessä 2/2010

Vierailija

Näin lapset pomottavat kavereitaan

Jos tämä ei ole provo niin siihen pienemmän kiusaamiseen pitää puuttua heti! Isompi lapsi voi tuntea jääneensä toisen varjoon tai on vain kiivaasti puolustamassa reviiriiän. Meillä toimii aresti kun korvat ei toimi, rauhallisena hetkenä pidän isompaa (3,5v.) sylissä, silittelen ja hellittelen, samalla keskustelen hänen kanssaan asioista. Kerron että hän on aina rakas ja äidille yhtä tärkeä kuin pikkusisko vaikka aikaa meneekin pikkusiskon hoitamiseen. Annan myös mahdollisuuksia osallistua, saa...
Lue kommentti
Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

MeToo

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Uikkarisääntö muuten hyvä, muttei valmista kohtaamaan aikuista, joka äkkiä tunkee limaisen kielensä esiteinin suuhun. Kertokaa siis myös, että pussailuunkin pitää olla aina lupa. Ja ettei kaikille tarvitse olla kohtelias. Ja että jos vähänkin epäilyttää, äkkiä mäkeen, soitto aikuisille ja yhteys poliisiin.
Lue kommentti
Puhu muru
Seuraa 
Liittynyt9.10.2015

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Olet aivan oikeassa MeToo, että uikkarisäännön lisäksi olisi hyvä puhua kaikenlaisesta koskemattomuudesta liittyen halaamiseen, suuteluun, käden laittoon reidelle, pyllylle, rinnalle. Asiat olisi tärkeää osaa selittää ikätasoon sopivalla tavalla ja vastata lapsen kysymyksiin. Nuo ohjeesi, ettei kaikille tarvitse olla kohtelias, ja karkuun lähtemisestä, vanhemmille ja /tai poliisille soitosta myöskin. Lapselle ja nuorelle on tärkeää painottaa uudelleen ja uudelleen, että kerrothan vanhemmille,...
Lue kommentti
Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto

Ihmissuhteet ja liikunta kehittävät lapsen aivoja. Aivotutkija kertoo, miten älylaitteet ja ruutuaika niihin vaikuttavat.

Mikä on aivojen kannalta hyvää ruutuaikaa?

Hyvä ruutuaika on sellaista, joka ei vie aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Ruutuajan käsite on hankala, sillä kaikki riippuu siitä, mitä lapsi laitteella tekee. Katsooko hän ohjelmaa, joka on kielletty alle 12-vuotiailta vai pelaako hän oppimispeliä? Pelaaminen kehittää kognitiivisia toimintoja, mutta voi olla kiihdyttävää. Siksi se ei välttämättä kannata iltaisin. Passiivinen katsominen taas ei kehitä ongelmaratkaisua, mutta viihdyttää.

Suomessa virallisia ruutuaikasuosituksia ei ole. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alle kaksivuotiaille ei suositella laitteiden käyttöä ollenkaan muuten kuin vanhemman seurassa. Alle kaksivuotiaille laitteiden käyttämisestä ei ole todettu olevan hyötyä. Pahimmillaan käyttö voi viivästyttää puheen kehitystä, jos se on pois kasvokkaiselta vuorovaikutukselta. 2–5-vuotiailla sopiva aika voisi jäädä tuntiin päivässä.

Voiko lapselle antaa tabletin eteen, kun hän on tylsistynyt?

Laitetta ei pidä käyttää kasvatuskeinona tai lääkkeenä hankaliin tilanteisiin. Kun lapsen aivojen etuotsalohkot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, hän tarvitsee tunteiden säätelyyn aikuisen apua. Jos aikuinen lykkää eteen tabletin, itsesäätelykeinot eivät pääse samalla tavalla kehittymään. Pahimmillaan lapsi ei opi itsesäätelyä eikä käsittelemään tunteitaan.

Hetki lastenohjelman parissa ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä välttämättä ole hyötyäkään.

Arjessa tulee toki eteen tilanteita, jolloin aikuisesta tuntuu, että pää räjähtää. Silloin on ihan ok antaa lapsen vaikkapa viettää hetki vaikka lastenohjelman parissa. Se ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä ole välttämättä hyötyäkään.

Milloin laitteiden käyttöön pitää puuttua?

Silloin, jos koulunkäynti alkaa kärsiä, lapsi ei liiku tai hän ei enää näe kavereitaan kasvotusten.

Murrosikäisen aivot ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten hän tarvitsee unta. Laitteiden käyttö ennen nukahtamista todennäköisesti lyhentää unta ja huonontaa sen laatua. Kun nukahtaminen viivästyy, huonosti nukkuvan nuoren aivomassa otsalohkoissa hiljalleen vähenee, ja se heikentää hänen päättely- ja ongelmanratkaisukykyään.

Laitteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uniaikaa.

Laiteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uni­aikaa, että aivot pääsevät valmistautumaan nukahtamista varten muun muassa erittämällä melatoniinia.

Vaikuttaako aivoihin se, jos lapsi kirjoittaa vain koneella?

Aivot eivät surkastu, vaikka ei ikinä kirjoittaisi käsin. Käsillä tekeminen on kuitenkin todella tärkeää. Se aktivoi kehon liikkeeseen liittyviä hermoyhteyksiä aivoissa ja jumppaa aivoja aivan eri tavalla kuin koneiden käyttäminen.

Lapset oppivat kirjoittamaan nopeammin käsin kuin koneella. 

On todettu, että lapset oppivat kirjoittamaan paljon nopeammin käsin kuin laitteilla. Käsinkirjoitetut muistiinpanot jäävät aikuisillakin mieleen paremmin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 4.–6.-luokkalaiset kirjoittivat täydellisempiä lauseita käsin kuin koneella.

Miten muuten lapsen aivojen kehitystä voi tukea?

Aktiivisuus ja uteliaisuus kehittävät aivoja. Tutkittua merkitystä on liikunnalla, musiikilla sekä kasvokkaisella vuorovaikutuksella erityisesti silloin, kun lapsi on pieni. Hyvä ruoka on tärkeää. Se sisältää hiilihydraatteja, joita aivot käyttävät pääasiallisena polttoaineenaan, sekä aivoille elintärkeitä hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi rasvaisesta kalasta sekä pähkinöistä.

Liikunta edistää uusien hermoyhteyksien syntymistä.

Liikunta saattaa lisätä pienten hiussuonien määrää, jolloin aivot saavat enemmän happea. Se edistää myös kasvuhormonin erittymistä ja siten uusien hermoyhteyksien syntymistä. Nuorena harrastettu liikunta on yhteydessä menestykseen kognitiivisia taitoja mittaavissa testeissä vielä aikuisenakin.

Asiantuntijana aivotutkija, psykologi Mona Moisala.