Lapsi oppii vanhempiensa piiloasenteet. Pienet sanat, teot, ilmeet ja eleet tarttuvat lapseen kuin kärpäspaperiin.

Piiloasenteet ilmenevät pienissä sanoissa, ilmeissä ja eleissä. Isä manaa venäläisiä, jotka tukkivat kadut citymaastureillaan ja kävelemällä käsikynkkää. Äiti päivittelee naapurin Lissun läskejä. Isä ja äiti jupisevat, kun somaliperheen kokkailut levittävät outoa hajua rappukäytävään. Mummi kääntää katseensa pois, kun vastaan tulee kehitysvammaisia lapsia. Pappa kertoo lakupekkavitsejä.

Emmehän me ole rasisteja, suvaitsemattomia emmekä ennakkoluuloisia. Lapsistamme haluamme kasvattaa maailmaan avoimin mielin suhtautuvia suomalaisia, jotka hyväksyvät erilaisuuden. Aikuisen pienet sanat, teot, ilmeet ja eleet kertovat kuitenkin tuhat kertaa enemmän kuin suuret periaatteet. Piiloasenteemme tarttuvat lapseen kuin kärpäspaperiin.

Lapsi oppii asenteita vanhemmiltaan: miten kotona suhtaudutaan erilaisiin asioihin ja ihmisiin ja miten niistä puhutaan. Kyse voi olla näennäisesti pikkujutuista. Kun vanhempi tokaisee uutisia kuunnellessaan, että tietenkin Venäjällä sählätään talous kuralle, kietoutuu sanoihin selkeä viesti, huomauttaa psykologi Marie Rautava Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

Vieras ja outo pelottavat luonnostaan ihmistä. Vanhemmat voivat omalla käytöksellään vaikuttaa siihen, vahvistuvatko vai karisevatko lapsen ennakkoluulot.

- Itse uskon, että lapsen ennakkoluulot ovat paljolti opittuja, sillä aikuisten, yhteisön ja yhteiskunnan mallit ja asenteet vaikuttavat lapsen ajatteluun ja käytökseen, Rautava pohtii.

Aikuinen ei voi toki koko ajan tarkkailla omaa käyttäytymistään - on kuitenkin hyvä tiedostaa se. Lapsen kasvattaminen kunnioittamaan erilaisuutta pakottaa aikuisen tonkimaan omia asenteitaan. Jähmetytkö vai alatko teeskennellä pirteää, kun vammainen istuu viereesi? Kommentoitko kärkkäästi ihmisten ulkonäköä? Torpedoitko toisen eriävät mielipiteet?

Ryssä on ruma sana

Suvaitsevaisuus on toisen ihmisen aitoa hyväksymistä ja arvostamista - ei myöntyväisyyttä, sääliä, alentuvaisuutta tai vain toisen sietämistä. Suvaitsevaisuus tarkoittaa ihmisarvon kunnioittamista ja ihmisten yhdenvertaisuutta. Erinäköiset, -kokoiset, -ikäiset, -väriset, -uskoiset, eri sukupuolta olevat tai eri tavalla ajattelevat ihmiset ovat keskenään erilaisia, mutta samanarvoisia.

Kodin suvaitsevaisuuskasvatus ei tarkoita kurssittamista, vaan tapaa olla ja elää.

- Suvaitsevaisuuden perustana on ihmisyyden ja ihmisarvon kunnioittaminen. Jos vanhemmat kohtelevat toisia aikuisia ja lapsia kunnioittavasti riippumatta siitä, miltä he näyttävät, lapsikin oppii ennakkoluulottoman suhtautumisen, Rautava korostaa.

Toki suvaitsevaisuuden pelisääntöjä pitää myös opettaa. Lapselle voi selittää, että ihmisen ulkonäöllä ei ole merkitystä, vaan meitä on kaikenlaisia: lihavia, laihoja, tummia, vaaleita, terveitä, vammaisia. Lasta voi muistuttaa siitä, että suomalaisten lisäksi maapallolla asuu valtava määrä erilaisia kansoja. Meidän tapamme elää on vain yksi tuhansista. Lapselle voi kertoa, että neekeri ja ryssä ovat loukkaavia sanoja eikä homoa saa käyttää haukkumasanana.

Vanhemmalla on myös vastuu puuttua epäasialliseen kieleen tai käytökseen. Jos lapsi tokaisee "ootsä vähän vammanen", naureskelee jonkun hörökorville tai matkii änkyttävää luokkakaveriaan, ei sitä voi sivuuttaa.

- On korostettava, että tuo on epäasiallista ja loukkaavaa käytöstä tai kieltä. Perusteluiksi voi kertoa, että jokainen ihminen on erilainen ja hyvä sellaisenaan. Puuttumalla vanhempi osoittaa, että välittää. Naureskelu tai asian ohittaminen merkitsee lapselle samaa kuin hyväksyminen.

Rautava korostaa, että asenteiden ja arvojen rakentumista ei voi sysätä yksin vanhempien niskoille. Vanhempien asenteet eivät synny tyhjiössä vaan heijastelevat usein yhteiskuntaa ja sen ilmapiiriä.

- Nykyinen asenneilmapiiri on kova. Arvostamme menestyviä, vahvoja ja terveitä ihmisiä. Esitämme ajatuksia, että lihavat maksakoot itse terveyskulunsa, koska ovat itse aiheuttaneet ongelmansa. Mainokset puhuvat omaa kieltään - on parasta olla nuori, kaunis ja laiha..

Ne vastarannankiisket, jotka haluavat aidosti opettaa lapsilleen erilaisuuden hyväksymistä ja pehmeitä arvoja, joutuvat jatkuvasti kamppailemaan ulkoisen todellisuuden kanssa.

- Suvaitsevaisuuskasvatus on kaikkien tehtävä, ei vain kodin. Tukea pitäisi tulla joka puolelta: päiväkodista, koulusta, lähiyhteisöstä, yhteiskunnasta, Rautava korostaa.

Suvaitsevaisuuden kehittymisen kannalta olisi myös tärkeää kohdata muista kulttuureista tulevia. Olisi tärkeä nähdä heitä arjessa - turuilla, toreilla ja erilaisissa ammateissa. Suomi on kuitenkin edelleen hyvin yhtenäinen maa, maahanmuuttajat värittävät katukuvaa vahvasti vain pääkaupunkiseudulla.

Rautava muistuttaa, että kaikki kansat ovat omalla tavallaan ennakkoluuloisia, koska ihmisen olemiseen kuuluu erilaisuuden pelko. Kun ihmiset tutustuvat paremmin toisiinsa, he oppivat myös ymmärtämään paremmin toistensa ajattelua ja elämäntapoja.
- Pinnalta katsottuna elämäntyylit voivat olla erilaisia, mutta elämänarvot ovat kuitenkin samanlaisia. Yhdistäviä tekijöitä voi lopulta löytyä enemmän kuin erottavia.

Toisaalta, monikulttuurinenkaan kasvuympäristö ei välttämättä kasvata lapsesta suvaitsevaista. Voi käydä aivan päinvastoin, jos kotona kuulee rasistisia puheita maahanmuuttajista, jotka sotkevat paikat. Tai jos vanhempi purnaa, kun lapsen korvatulehdusta hoitaakin tummaihoinen, murtaen suomea puhuva lääkäri. Eihän se varmasti osaa edes ammattiaan kunnolla!

- Eri kulttuuritaustaiset ihmiset eivät aina tulekaan toimeen keskenään. Jos on paljon ristiriitoja, jos erilaiset elämäntyylit, arvot ja asenteet ottavat yhteen koko ajan, monikulttuurisuus voi versoa myös ennakkoluuloja ja vihaa. Tämä on nähty monissa lähiöissä, Rautava pohtii.

Teksti: Tiina Suomalainen, Meidän Perhe

Lue myös: Koulukiusaaminen on vakava asia ja Kun lasta kiusataan.

Vierailija

Näin kasvatat lapsesta suvaitsevaisen

Meillä taitaa täällä Suomessa olla asiat niin järjestyksessä ja hyvin, että meitä ottaa päähän jos joku poikkeaa valtavirrasta. Jos se venäläinen turisti turvautuu kanssa sisareen, kun vähän jännittää uudessa ympäristössä, eikä sen vuoksi tule kiinnittäneeksi huomiota ulkomaailmaan? Kiinnittäisin enemmän huomiota omassa elämässä oikein toimimiseen, kuin muiden ihmisten käytöksen ja toiminnan kritisointiin.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

Puhu muru
Seuraa 
Liittynyt9.10.2015

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Olet aivan oikeassa MeToo, että uikkarisäännön lisäksi olisi hyvä puhua kaikenlaisesta koskemattomuudesta liittyen halaamiseen, suuteluun, käden laittoon reidelle, pyllylle, rinnalle. Asiat olisi tärkeää osaa selittää ikätasoon sopivalla tavalla ja vastata lapsen kysymyksiin. Nuo ohjeesi, ettei kaikille tarvitse olla kohtelias, ja karkuun lähtemisestä, vanhemmille ja /tai poliisille soitosta myöskin. Lapselle ja nuorelle on tärkeää painottaa uudelleen ja uudelleen, että kerrothan vanhemmille,...
Lue kommentti
MeToo

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Uikkarisääntö muuten hyvä, muttei valmista kohtaamaan aikuista, joka äkkiä tunkee limaisen kielensä esiteinin suuhun. Kertokaa siis myös, että pussailuunkin pitää olla aina lupa. Ja ettei kaikille tarvitse olla kohtelias. Ja että jos vähänkin epäilyttää, äkkiä mäkeen, soitto aikuisille ja yhteys poliisiin.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto

Ihmissuhteet ja liikunta kehittävät lapsen aivoja. Aivotutkija kertoo, miten älylaitteet ja ruutuaika niihin vaikuttavat.

Mikä on aivojen kannalta hyvää ruutuaikaa?

Hyvä ruutuaika on sellaista, joka ei vie aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Ruutuajan käsite on hankala, sillä kaikki riippuu siitä, mitä lapsi laitteella tekee. Katsooko hän ohjelmaa, joka on kielletty alle 12-vuotiailta vai pelaako hän oppimispeliä? Pelaaminen kehittää kognitiivisia toimintoja, mutta voi olla kiihdyttävää. Siksi se ei välttämättä kannata iltaisin. Passiivinen katsominen taas ei kehitä ongelmaratkaisua, mutta viihdyttää.

Suomessa virallisia ruutuaikasuosituksia ei ole. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alle kaksivuotiaille ei suositella laitteiden käyttöä ollenkaan muuten kuin vanhemman seurassa. Alle kaksivuotiaille laitteiden käyttämisestä ei ole todettu olevan hyötyä. Pahimmillaan käyttö voi viivästyttää puheen kehitystä, jos se on pois kasvokkaiselta vuorovaikutukselta. 2–5-vuotiailla sopiva aika voisi jäädä tuntiin päivässä.

Voiko lapselle antaa tabletin eteen, kun hän on tylsistynyt?

Laitetta ei pidä käyttää kasvatuskeinona tai lääkkeenä hankaliin tilanteisiin. Kun lapsen aivojen etuotsalohkot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, hän tarvitsee tunteiden säätelyyn aikuisen apua. Jos aikuinen lykkää eteen tabletin, itsesäätelykeinot eivät pääse samalla tavalla kehittymään. Pahimmillaan lapsi ei opi itsesäätelyä eikä käsittelemään tunteitaan.

Hetki lastenohjelman parissa ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä välttämättä ole hyötyäkään.

Arjessa tulee toki eteen tilanteita, jolloin aikuisesta tuntuu, että pää räjähtää. Silloin on ihan ok antaa lapsen vaikkapa viettää hetki vaikka lastenohjelman parissa. Se ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä ole välttämättä hyötyäkään.

Milloin laitteiden käyttöön pitää puuttua?

Silloin, jos koulunkäynti alkaa kärsiä, lapsi ei liiku tai hän ei enää näe kavereitaan kasvotusten.

Murrosikäisen aivot ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten hän tarvitsee unta. Laitteiden käyttö ennen nukahtamista todennäköisesti lyhentää unta ja huonontaa sen laatua. Kun nukahtaminen viivästyy, huonosti nukkuvan nuoren aivomassa otsalohkoissa hiljalleen vähenee, ja se heikentää hänen päättely- ja ongelmanratkaisukykyään.

Laitteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uniaikaa.

Laiteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uni­aikaa, että aivot pääsevät valmistautumaan nukahtamista varten muun muassa erittämällä melatoniinia.

Vaikuttaako aivoihin se, jos lapsi kirjoittaa vain koneella?

Aivot eivät surkastu, vaikka ei ikinä kirjoittaisi käsin. Käsillä tekeminen on kuitenkin todella tärkeää. Se aktivoi kehon liikkeeseen liittyviä hermoyhteyksiä aivoissa ja jumppaa aivoja aivan eri tavalla kuin koneiden käyttäminen.

Lapset oppivat kirjoittamaan nopeammin käsin kuin koneella. 

On todettu, että lapset oppivat kirjoittamaan paljon nopeammin käsin kuin laitteilla. Käsinkirjoitetut muistiinpanot jäävät aikuisillakin mieleen paremmin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 4.–6.-luokkalaiset kirjoittivat täydellisempiä lauseita käsin kuin koneella.

Miten muuten lapsen aivojen kehitystä voi tukea?

Aktiivisuus ja uteliaisuus kehittävät aivoja. Tutkittua merkitystä on liikunnalla, musiikilla sekä kasvokkaisella vuorovaikutuksella erityisesti silloin, kun lapsi on pieni. Hyvä ruoka on tärkeää. Se sisältää hiilihydraatteja, joita aivot käyttävät pääasiallisena polttoaineenaan, sekä aivoille elintärkeitä hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi rasvaisesta kalasta sekä pähkinöistä.

Liikunta edistää uusien hermoyhteyksien syntymistä.

Liikunta saattaa lisätä pienten hiussuonien määrää, jolloin aivot saavat enemmän happea. Se edistää myös kasvuhormonin erittymistä ja siten uusien hermoyhteyksien syntymistä. Nuorena harrastettu liikunta on yhteydessä menestykseen kognitiivisia taitoja mittaavissa testeissä vielä aikuisenakin.

Asiantuntijana aivotutkija, psykologi Mona Moisala.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.