Laite tai ruutu on vain väline. Merkityksellisempää on se, mitä lapsi tuon ruudun välityksellä aikuisen tukemana saa, Satu Irisvik ja Jenni Utriainen painottavat.

Mistään muusta vanhemmuuteen liittyvästä asiasta ei puhuta samaan sävyyn kuin teknologiasta, peleistä ja sovelluksista: Paheksutaan, pelätään eikä olla kiinnostuneita. Vanhemmilla on jostain syystä juuri teknologiaan liittyvässä kasvatuksessa lupa nostaa kädet pystyyn ja sanoa, ettei kiinnosta, en osaa. 

Näin kasvatat diginatiivin -kirjan kirjoittajat Satu Irisvik ja Jenni Utriainen muistuttavat, ettei lasta kannata aliarvioida. Hänet kannattaa ottaa mukaan miettimään yhdessä, miksi jokin peli on sopiva –  tai miksi tätä sovellusta ei kannata ostaa. Aikuisen tehtävä on toimia positiivisena esimerkkinä teknologian käyttäjänä.

– Keskustelemmehan me muistakin hankinnoista lapsen kanssa. Selitämme, miksi lapsi ei tarvitse viittätoista barbia tai miksi aikuinen ei osta lelua, joka on kallis ja rikkoutuu helposti.  

Kun vanhempi on kiinnostunut, testaa ja tutkii sovelluksia ja pelejä yhdessä lapsen kanssa, myös lapsi oppii määrittämään, mikä on hyvä ja turvallinen peli.

Satu Irisvikin ja Jenni Utriaisen mukaan lapsen on tärkeää luoda hyvä digisuhde mahdollisimman aikaisin.

Hyppää teknologiakelkkaan lapsen ollessa pieni – pääset helpommalla

Satu Irisvikin ja Jenni Utriaisen mukaan lapsen on tärkeää luoda hyvä digisuhde mahdollisimman aikaisin. Teknologia on lastemme arkea heidän aikuistuessaan. Kasvattajien tehtävänä on antaa lapsille tukevat eväät, jotta koko ajan kasvava some-, digi- ja pelitarjonta ei sokeuta. Lapselle olisi tärkeää oppia luovimaan itsenäisesti tulevaisuuden digiviidakossa ja ymmärtää milloin, missä ja mitä voi pelata.

– Unohdamme, ettei ruutu itsessään ole pahasta, mutta käyttökulttuureja on monenlaisia, Jenni Utriainen huomauttaa.

Jo muutaman kuukauden ikäiselle lapselle on suunnattu sovelluksia, ja niiden käyttöliittymät ovat usein yksinkertaisia. Silloin sekin vanhempi, joka ajattelee, ettei osaa tai ole kiinnostunut, voi helposti tutustua sovellukseen. 

Unohdamme, että ei ruutu itsessään ole pahasta, mutta käyttökulttuureja on monenlaisia.

Jos vanhempi havahtuu lapsen ollessa kolmetoista, pohtimaan, mitä lapsi ruudun kanssa oikein puuhailee, voi se olla liian myöhäistä. Vastassa on paljon terminologiaa ja monimutkaisia maailmoja, joiden turvallisuutta tai sisältöä voi vanhemman olla vaikeaa selvittää. Tässä vaiheessa kyytiin hyppääminen tuntuu aivan varmasti vieraalta.

– Lapset ovat usein todella paljon taitavampia peli- ja sovellusmaailmoissa kuin me. Eivätkä murrosikäiset ehkä halua jakaa omaa ruudunsisäistä maailmaansa vanhemman kanssa, jos siihen ei ole kehittynyt rutiinia pienestä lähtien, Satu Irisvik sanoo.

Näin otat lapsen netinkäytön haltuun:

1. Ole tietoinen, missä kaikissa sovelluksissa lapsella on profiili. Tutustu uusiin soveluksiin ensin luomalla sinne oma profiili. Jos facebook, instagram, pinterest, whatsapp, snapchat tai musically eivät ole tuttuja, googlaa.

2. Pysy ajan tasalla, mitä blogeja, tubettajia tai vlogeja lapsesi seuraa, kenen kanssa hänellä on whatsapp-ryhmiä ja tunteeko hän seuraajansa tai kaverinsa sosiaalisissa medioissa.

3. Tunne lapsesi pelaamat pelit. Istu vaikka vieressä, kun lapsi pelaa, jos haluat olla varma pelien sisällöstä – se voi olla myös hauskaa yhdessä tekemistä. Tarkasta aika ajoin kuvakkeet lapsesi kännykästä.

4. Ole kiinnostunut: Mitä teet, kenen kanssa, miksi ja miten? Myös erilaiset seurantaohjelmat, kuten ScreenTime, voivat auttaa pysymän kärryillä, missä lapsesi seikkailee.

Juttua varten on haastateltu Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan kirjoittajia Satu Irisvikiä ja Jenni Utriaista. Juttuun on lainattu vinkkejä kirjasta Näin kasvatat diginatiivin.

Jaettu nauru yhdistää ystäviä. Kuva: Colourbox
Jaettu nauru yhdistää ystäviä. Kuva: Colourbox

Parhaimmillaan huumori yhdistää perhettä ja kavereita, mutta vitsailuksi verhottu ivaaminen voi olla myös vallankäyttöä ja kiusaamista.

Koko perhe hirnuu. Isä on taas kertonut ruokapöydässä saman hölmön puujalkavitsin kuin aina.

Pieninkin kikattaa syöttötuolissaan, vaikkeivät sanaleikit hänelle vielä edes aukea. Tärkeintä on tunne siitä, että on mukana.

– Huumori voi olla perhettä yhdistävä liima, meidän oma juttu...

Taloudellinen niukkuus iskee kouluikäisiin eri tavalla kuin pienempiin lapsiin. ”Kun kaverit menevät elokuviin, hän sulkeutuu huoneeseensa”, kertoo vähävarainen teinitytön äiti.

”Pahimmalta tuntuu nähdä, kuinka lapsi yrittää ymmärtää, muttei pysty peittämään pettymystään. 

Niin kuin esimerkiksi taannoin, kun poika pyysi uutta videopeliä, vaikka tiesi vastaukseni jo etukäteen. Lapsen surulliset silmät viilsivät sydäntä, ja yritin pitää ääneni reippaana sanoessani, että katsotaan sitten ensi kuussa. Kumpikin tiedämme, ettei vastaus todennäköisesti muutu ensi kuussakaaan, ja toivon, että poika unohtaisi koko asian. Toisaalta sitten tulee jokin muu uusi houkutus, mitä kavereilla on ja meillä ei.”

Äiti ja poika, 10 vuotta

”On kurjaa, että lapsi jää sivuun kaveriporukoista.”

”Teen parhaani, että teini-ikäinen tyttäreni voisi nauttia kaikista samoista asioista kuin kaverinsakin. Huomaan, että hän ei kehtaa pyytää rahaa elokuvalippuun koska tietää, ettei minulla ole. Sitten hän jättäytyy pois kaveriporukan menoista ja sulkeutuu huoneeseensa.

Teinin maailma on aika mustavalkoinen, rahaa joko on tai sitä ei ole. Ei auta, jos sanon, että saat kaksikymppiä ensi viikolla. Se hetki on sitten jo mennyt.”

Äiti ja tytär, 16 vuotta

Koululaisen yksinäinen kesä

”Tällä hetkellä eniten päänvaivaa aiheuttaa yhdeksänvuotiaan kesäloma. Yrittäjäperheessä lomia ei pidetä, sillä raha on jatkuvasti tiukassa. Lisähuolta aiheuttaa toisen vanhemman vakava perussairaus. Lapsen luokkakaverit matkustelevat ja menevät erilaisille harrastusleireille. Yhden leiriviikon hinta saattaa olla satoja euroja ja siihen käyttörahat päälle. 

On kurjaa, että lapsi jää kesäksi sivuun kaveriporukoista. Kouluun palaaminen syksyllä on hankalaa, koska kokemukset kesästä ovat eriarvoisia.”

Perhe, jossa 2- ja 9-vuotiaat lapset

”Lukiolaisten opiskelusta ei tulisi mitään ilman isovanhempien tukea.”

”Kännykät, tietokoneet, tabletit ja koulukirjat… Lukiolaisten opiskelusta ei tulisi mitään, elleivät isovanhemmat sponsoroisi sitä avokätisesti. 

Molemmat lapset jäisivät myös ilman ajokortteja, elleivät mummo ja vaari maksaisi niitä.”

Perhe, jossa 17- ja 19-vuotiaat lapset

Ruokaa vai ehjät housut?

”Usein kuulee sanottavan, että kyllä köyhäkin voi harrastaa, sen kun menee metsään kävelemään. Tai että oma takapuoli pitää vaan nostaa sohvalta ja reipastua.

Näitä juttuja sanovat yleensä ne, joilla on loppukuustakin rahaa tilillä. Kukaan toimeentuleva ei pysty ymmärtämään, kuinka lamaannuttavaa ja masentavaa jatkuva taloudellinen taistelu on. Se syö kuukausi toisensa jälkeen kaikki voimavarat, kun joutuu joka kuukausi valitsemaan, ostaako leipää ja maitoa vai lapselle uudet housut puhkikuluneiden tilalle.

Lopulta ajatukset eivät pyöri enää minkään muun kuin laskujen ja rahan ympärillä. Kaikki energia menee selviämiseen. Yhtäkkiä kavereilla, metsäkävelyillä tai millään muullakaan ei ole enää merkitystä.”

Äiti ja 5- ja 9-vuotiaat lapset

Artikkeli jatkuu alapuolella
Taskut tyhjinä
Arki
Taskut tyhjinä