Laite tai ruutu on vain väline. Merkityksellisempää on se, mitä lapsi tuon ruudun välityksellä aikuisen tukemana saa, Satu Irisvik ja Jenni Utriainen painottavat.

Mistään muusta vanhemmuuteen liittyvästä asiasta ei puhuta samaan sävyyn kuin teknologiasta, peleistä ja sovelluksista: Paheksutaan, pelätään eikä olla kiinnostuneita. Vanhemmilla on jostain syystä juuri teknologiaan liittyvässä kasvatuksessa lupa nostaa kädet pystyyn ja sanoa, ettei kiinnosta, en osaa. 

Näin kasvatat diginatiivin -kirjan kirjoittajat Satu Irisvik ja Jenni Utriainen muistuttavat, ettei lasta kannata aliarvioida. Hänet kannattaa ottaa mukaan miettimään yhdessä, miksi jokin peli on sopiva –  tai miksi tätä sovellusta ei kannata ostaa. Aikuisen tehtävä on toimia positiivisena esimerkkinä teknologian käyttäjänä.

– Keskustelemmehan me muistakin hankinnoista lapsen kanssa. Selitämme, miksi lapsi ei tarvitse viittätoista barbia tai miksi aikuinen ei osta lelua, joka on kallis ja rikkoutuu helposti.  

Kun vanhempi on kiinnostunut, testaa ja tutkii sovelluksia ja pelejä yhdessä lapsen kanssa, myös lapsi oppii määrittämään, mikä on hyvä ja turvallinen peli.

Satu Irisvikin ja Jenni Utriaisen mukaan lapsen on tärkeää luoda hyvä digisuhde mahdollisimman aikaisin.

Hyppää teknologiakelkkaan lapsen ollessa pieni – pääset helpommalla

Satu Irisvikin ja Jenni Utriaisen mukaan lapsen on tärkeää luoda hyvä digisuhde mahdollisimman aikaisin. Teknologia on lastemme arkea heidän aikuistuessaan. Kasvattajien tehtävänä on antaa lapsille tukevat eväät, jotta koko ajan kasvava some-, digi- ja pelitarjonta ei sokeuta. Lapselle olisi tärkeää oppia luovimaan itsenäisesti tulevaisuuden digiviidakossa ja ymmärtää milloin, missä ja mitä voi pelata.

– Unohdamme, ettei ruutu itsessään ole pahasta, mutta käyttökulttuureja on monenlaisia, Jenni Utriainen huomauttaa.

Jo muutaman kuukauden ikäiselle lapselle on suunnattu sovelluksia, ja niiden käyttöliittymät ovat usein yksinkertaisia. Silloin sekin vanhempi, joka ajattelee, ettei osaa tai ole kiinnostunut, voi helposti tutustua sovellukseen. 

Unohdamme, että ei ruutu itsessään ole pahasta, mutta käyttökulttuureja on monenlaisia.

Jos vanhempi havahtuu lapsen ollessa kolmetoista, pohtimaan, mitä lapsi ruudun kanssa oikein puuhailee, voi se olla liian myöhäistä. Vastassa on paljon terminologiaa ja monimutkaisia maailmoja, joiden turvallisuutta tai sisältöä voi vanhemman olla vaikeaa selvittää. Tässä vaiheessa kyytiin hyppääminen tuntuu aivan varmasti vieraalta.

– Lapset ovat usein todella paljon taitavampia peli- ja sovellusmaailmoissa kuin me. Eivätkä murrosikäiset ehkä halua jakaa omaa ruudunsisäistä maailmaansa vanhemman kanssa, jos siihen ei ole kehittynyt rutiinia pienestä lähtien, Satu Irisvik sanoo.

Näin otat lapsen netinkäytön haltuun:

1. Ole tietoinen, missä kaikissa sovelluksissa lapsella on profiili. Tutustu uusiin soveluksiin ensin luomalla sinne oma profiili. Jos facebook, instagram, pinterest, whatsapp, snapchat tai musically eivät ole tuttuja, googlaa.

2. Pysy ajan tasalla, mitä blogeja, tubettajia tai vlogeja lapsesi seuraa, kenen kanssa hänellä on whatsapp-ryhmiä ja tunteeko hän seuraajansa tai kaverinsa sosiaalisissa medioissa.

3. Tunne lapsesi pelaamat pelit. Istu vaikka vieressä, kun lapsi pelaa, jos haluat olla varma pelien sisällöstä – se voi olla myös hauskaa yhdessä tekemistä. Tarkasta aika ajoin kuvakkeet lapsesi kännykästä.

4. Ole kiinnostunut: Mitä teet, kenen kanssa, miksi ja miten? Myös erilaiset seurantaohjelmat, kuten ScreenTime, voivat auttaa pysymän kärryillä, missä lapsesi seikkailee.

Juttua varten on haastateltu Kuinka kasvattaa diginatiivi -kirjan kirjoittajia Satu Irisvikiä ja Jenni Utriaista. Juttuun on lainattu vinkkejä kirjasta Näin kasvatat diginatiivin.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto

Ihmissuhteet ja liikunta kehittävät lapsen aivoja. Aivotutkija kertoo, miten älylaitteet ja ruutuaika niihin vaikuttavat.

Mikä on aivojen kannalta hyvää ruutuaikaa?

Hyvä ruutuaika on sellaista, joka ei vie aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Ruutuajan käsite on hankala, sillä kaikki riippuu siitä, mitä lapsi laitteella tekee. Katsooko hän ohjelmaa, joka on kielletty alle 12-vuotiailta vai pelaako hän oppimispeliä? Pelaaminen kehittää kognitiivisia toimintoja, mutta voi olla kiihdyttävää. Siksi se ei välttämättä kannata iltaisin. Passiivinen katsominen taas ei kehitä ongelmaratkaisua, mutta viihdyttää.

Suomessa virallisia ruutuaikasuosituksia ei ole. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alle kaksivuotiaille ei suositella laitteiden käyttöä ollenkaan muuten kuin vanhemman seurassa. Alle kaksivuotiaille laitteiden käyttämisestä ei ole todettu olevan hyötyä. Pahimmillaan käyttö voi viivästyttää puheen kehitystä, jos se on pois kasvokkaiselta vuorovaikutukselta. 2–5-vuotiailla sopiva aika voisi jäädä tuntiin päivässä.

Voiko lapselle antaa tabletin eteen, kun hän on tylsistynyt?

Laitetta ei pidä käyttää kasvatuskeinona tai lääkkeenä hankaliin tilanteisiin. Kun lapsen aivojen etuotsalohkot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, hän tarvitsee tunteiden säätelyyn aikuisen apua. Jos aikuinen lykkää eteen tabletin, itsesäätelykeinot eivät pääse samalla tavalla kehittymään. Pahimmillaan lapsi ei opi itsesäätelyä eikä käsittelemään tunteitaan.

Hetki lastenohjelman parissa ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä välttämättä ole hyötyäkään.

Arjessa tulee toki eteen tilanteita, jolloin aikuisesta tuntuu, että pää räjähtää. Silloin on ihan ok antaa lapsen vaikkapa viettää hetki vaikka lastenohjelman parissa. Se ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä ole välttämättä hyötyäkään.

Milloin laitteiden käyttöön pitää puuttua?

Silloin, jos koulunkäynti alkaa kärsiä, lapsi ei liiku tai hän ei enää näe kavereitaan kasvotusten.

Murrosikäisen aivot ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten hän tarvitsee unta. Laitteiden käyttö ennen nukahtamista todennäköisesti lyhentää unta ja huonontaa sen laatua. Kun nukahtaminen viivästyy, huonosti nukkuvan nuoren aivomassa otsalohkoissa hiljalleen vähenee, ja se heikentää hänen päättely- ja ongelmanratkaisukykyään.

Laitteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uniaikaa.

Laiteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uni­aikaa, että aivot pääsevät valmistautumaan nukahtamista varten muun muassa erittämällä melatoniinia.

Vaikuttaako aivoihin se, jos lapsi kirjoittaa vain koneella?

Aivot eivät surkastu, vaikka ei ikinä kirjoittaisi käsin. Käsillä tekeminen on kuitenkin todella tärkeää. Se aktivoi kehon liikkeeseen liittyviä hermoyhteyksiä aivoissa ja jumppaa aivoja aivan eri tavalla kuin koneiden käyttäminen.

Lapset oppivat kirjoittamaan nopeammin käsin kuin koneella. 

On todettu, että lapset oppivat kirjoittamaan paljon nopeammin käsin kuin laitteilla. Käsinkirjoitetut muistiinpanot jäävät aikuisillakin mieleen paremmin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 4.–6.-luokkalaiset kirjoittivat täydellisempiä lauseita käsin kuin koneella.

Miten muuten lapsen aivojen kehitystä voi tukea?

Aktiivisuus ja uteliaisuus kehittävät aivoja. Tutkittua merkitystä on liikunnalla, musiikilla sekä kasvokkaisella vuorovaikutuksella erityisesti silloin, kun lapsi on pieni. Hyvä ruoka on tärkeää. Se sisältää hiilihydraatteja, joita aivot käyttävät pääasiallisena polttoaineenaan, sekä aivoille elintärkeitä hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi rasvaisesta kalasta sekä pähkinöistä.

Liikunta edistää uusien hermoyhteyksien syntymistä.

Liikunta saattaa lisätä pienten hiussuonien määrää, jolloin aivot saavat enemmän happea. Se edistää myös kasvuhormonin erittymistä ja siten uusien hermoyhteyksien syntymistä. Nuorena harrastettu liikunta on yhteydessä menestykseen kognitiivisia taitoja mittaavissa testeissä vielä aikuisenakin.

Asiantuntijana aivotutkija, psykologi Mona Moisala.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.