Juuri silloin, kun nuori on kaikkein rasittavin ja huolimattomin jääräpää, aivoissa tapahtuu jotain suurta ja korvaamatonta.

Murrosiässä käynnistyy aivojen korkeimman osan, etuotsalohkon rakennustyö. Alempien aivojen osien rakenteelliset ratkaisut on "lyöty lukkoon" jo ennen kymmenen vuoden ikää, mutta aivojen etuotsalohko on vielä murrosiän alussa varsin sotkuinen remonttityömaa.

- Etuotsalohko on aivojen viimeinen palikka, joka pitää saada paikoilleen. Alue säätelee päätöksentekoa, oman toiminnan ohjausta, itsensä motivoimista sekä moraalisten näkemysten muodostamista, kertoo aivotutkija, kognitiotieteen dosentti Minna Huotilainen Helsingin yliopistosta.

Koulussa keskiverroksi tai hankalaksi tapaukseksi leimattu lapsi saattaa alkaa loistaa teini-iässä.

Murrosikäinen treenaa korkeamman tason aivoprosesseja. Pikkuhiljaa hän oppii valitsemaan, mihin hän keskittyy ja minne hän suuntaa motivaationsa. Usein lapsen lahjakkuus ja vahvuudet alkavat näkyä aiempaa selkeämmin murrosiässä. Tämä johtuu pitkälti etuotsalohkon kehittymisestä.

- Koulussa keskiverroksi tai hankalaksi tapaukseksi leimattu lapsi saattaa alkaa loistaa teini-iässä jollain tietyllä osaamisen ja luovuuden alueella. Monesti lapsen luovuus ilmenee koulussa ärsyttävänä itsepäisyytenä ja normeihin sopeutumattomuutena, Huotilainen toteaa.

Virheet treenaavat aivoja

Murrosiässä harjoitellaan tavallaan samoja asioita kuin uhmaiässä ja välillä harjoittelu voi mennä överiksi.

Murrosikäinen taistelee itsenäisyytensä puolesta, mutta hänen on usein vaikea erottaa, minkä asioiden puolesta on tarpeen taistella täysillä ja missä asioissa on järkevää tyytyä aikuisten tahtoon.

- Murrosikä on itsenäisyyden harjoittelua. Kaikkien asioiden harjoitteluun kuuluu olennaisena osana virheiden tekeminen. Virheet treenaavat tehokkaasti aivojen rakenteita, Huotilainen sanoo.

Vanhempien pitää olla murrosikäiselle trampoliini, josta voi ponnistaa itsenäisyyteen.

Murrosikäisen käyttäytyminen on usein harkitsematonta. Kun hän kokee nahoissaan impulsiivisuuden seuraukset, rakentavammat ja aikuismaisemmat käyttäytymismallit alkavat automatisoitua aivoissa. 

- Vanhempien pitää olla murrosikäiselle trampoliini, josta voi ponnistaa itsenäisyyteen. Trampoliini ei saa olla liian pehmeä, muuten sitä vasten ei voi hyppiä. Vanhemman pitäisi tyytyä olemaan murrosikäisen silmissä tyhmä ja jästipää. Jos kotona ei saa kapinoida, kapinointi siirtyy kodin ulkopuolelle ja siinä on riskinsä, Huotilainen pohtii.

- Kun lapsi on murrosikäinen, vanhemman kehitystehtävä on siirtää lasta kauemmas itsestään ja päästä hänet hiljalleen irti lapsen roolista. Vanhemman täytyy hyväksyä uusi roolinsa aikuisena, joka katsoo vähän kauempaa oman lapsensa yrityksiä ja erehdyksiä.

Aivot tarvitsevat rasvaa ja unta 

Murrosikäisen aivot tarvitsevat paljon hyvää kasvirasvaa, jotta hermosolut saavat ympärilleen riittävästi rasvaeristettä eli myeliiniä. 

- Valitettavasti monille iskee 'sipsi ja pepsi' -vaihe päälle tässä iässä. Se on huono juttu, sillä murrosikäisen aivot tarvitsevat hyvää ravintoa eikä sitä voi korvata myöhemmän iän terveellisellä syömisellä. Laadukkaat rasvat edistävät etuotsalohkon kehitystä ja oppimisprosesseja.

Rasvan tärkeyttä kuvaavat esimerkiksi eläinkokeet, joissa rotille ei annettu ravinnon mukana rasvaa lainkaan tai ainoastaan eläinrasvaa. Nämä rotat eivät päässeet eteenpäin labyrinteissa, ja niiden aivot olivat selvästi pienemmät.

Kehittyvät aivot tarvitsevat myös paljon unta ja säännöllisen vuorokausirytmin. Nukkumisrutiinit ja ruokavalio ovat usein murrosiässä vaakalaudalla, sillä monet murrosikäiset käyttävät juuri ruokaa ja valvomista kapinoinnin välineinä: "Mä en ole mikään pikkulapsi, mä en mene näin aikaisin nukkumaan ja mä syön, mitä mä itse haluan ja silloin, kun mä haluan."

Sekä rauhallinen keskustelu että nalkuttaminen tekevät hyvää murrosikäisen aivoille.

Jos murrosikäinen nukkuu riittävästi, mutta on silti unelias, nuokkuu pulpetissa ja nukkuu puolille päivin, kyse on todennäköisesti etuotsalohkon kehittymiseen liittyvästä lisääntyneestä unentarpeesta sekä motivaation puutteesta.

Huotilaisen mielestä sekä rauhallinen keskustelu että nalkuttaminen tekevät hyvää murrosikäisen aivoille.

- Sopimuksista kiinni pitämisestä kannattaa jankuttaa, se on kehittyvän vastuuntunnon sparraamista, hän toteaa.

Murrosikäinen etsii omaa moraalia

Alakouluikäinen lapsi saattaa olla tunnetaidoissaan jo lähellä aikuisen tasoa, mutta murrosiän kohdalla on tutkimusten mukaan kuoppa, tunteiden tunnistamisen taantumavaihe.

Murrosikäinen saattaa olla yllättävän kömpelö nopeissa reagointitilanteissa, joissa pitäisi tunnistaa kasvoja ja ilmeitä tai muistaa ihmisten nimiä.

Nuoret muun muassa saattavat sekoittaa pelästyneet kasvonilmeet vihaisiin ja kärsimättömiin. Tämä vaikuttaa osittain siihen, miksi murrosikäisillä on usein vaikeuksia vuorovaikutustilanteissa.

Kun nuori kyseenalaistaa sääntöjä, vanhemmat voivat olla ylpeitä.

Vastavuoroisuus ja yhteisöllisyys kehittyvät varhaislapsuudesta saakka, mutta yksilön isommat moraaliset kannaotot alkavat muotoutua murrosiässä. Murrosikäinen ei enää suostu nielemään sääntöjä. Hän prosessoi niitä ja muovaa ne omikseen.

- Kyseenalaistamisessa on kyse korkeamman tason aivotoiminnasta. Kun nuori kyseenalaistaa sääntöjä, vanhemmat voivat olla ylpeitä, sillä se on merkki aivotoiminnan kypsymisestä, Minna Huotilainen toteaa.

Muokattu 10.11.2017 otsikkoa sekä ingressiä.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lastensuojelussa työskentelevä ohjaaja Jani Mattila haluaa herätellä vanhempia: usein vanhemmilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä nuoret puuhaavat.

”Tehtäväni lastensuojelussa on arvioida nuorten sijoituksen tarve. Vaihtoehtoina on nuoren palauttaminen kotiin, nuoren palauttaminen kotiin avohuollollisen työn tukemana tai nuoren jatkosijoitus pitkäaikaiseen sijoitushuoltopaikkaan.

Nämä päätökset ovat sekä nuoren elämän että perheen hyvinvoinnin kannalta isoja ja merkittäviä. Päätöksiä ei voi tehdä hetkessä, eikä oikea ratkaisu aina selviä edes kuukaudessa. Nuoret, jotka ovat päihdekoukussa, väkivaltaisia tai muuten haastavia, ovat sisukkaita pysymään esimerkiksi päihteettömänä arviointijakson ajan, mutta kotiin päästessä kierre alkaa heti uudestaan.

Yhteiskunnassa on edelleen vanhakantaista ajattelua, että ongelmanuoret ovat lähtöisin syrjäytyneistä, köyhistä tai sosiaalisesti alemmista yhteiskuntaryhmistä. Näin ei enää ole, ja tähän jokaisen päättäjän ja vanhemman – aikuisten ylipäätään – olisi hyvä herätä.

Vanhanaikainen ”tarkkikselta koulukotiin” -tyyppinen ajattelu leimaa myös vanhemmat, ja saa heidät häpeämään avunhakemista pahoinvoivalle nuorelle.

Olen kohdannut asiakkaita jokaisesta sosiaalisesta ryhmästä, kantakaupungista ja lähiöistä. Kohtaan työssäni päivittäin nuoria, jotka ovat vakavaraisista perheistä, joissa vanhemmilla on käytössä kaikki saatavilla olevat kasvatuksen työkalut. Kulissit ovat kunnossa, ja usein kyseessä eivät edes ole kulissit – vanhemmat todella luulevat, että nuorella on kaikki hyvin, kunnes paha päihdekoukku tai käytösongelmat kodin ulkopuolella paljastuvat.

Vanhemmilla ei usein ole nuoren päihdekoukusta aavistustakaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Aikuisilla ei ole käsitystä siitä, kuinka yleistä esimerkiksi kannabiksen käyttö nuorten keskuudessa on. Pilveä polttavat jo 12-vuotiaat ja sen saaminen on alkoholia helpompaa. Internetin vertaisverkosta pystyy ostamaan koviksi luokiteltuja huumeita jälleenmyyntiin tai omaan käyttöön. Vanhemmilla ei usein ole nuoren päihdekoukusta aavistustakaan, ennen kuin on liian myöhäistä.

Vanhempien olisi rohkeammin puututtava lapsen kavereiden tekemisiin ja uskallettava kertoa naapurin teinin tempauksista myös hänen vanhemmilleen. Mutta nykyään vallitsee selän kääntämisen kulttuuri: Ei uskalleta sörkkiä toisten asioita, vaan pidetään mölyt mahassa. Toisaalta vanhemmat loukkaantuvat nykyään helpommin, jos joku puuttuu heidän kasvatustyöhönsä. Ehkä sekin koetaan epäonnistumisena, vaikka ei kukaan aikuinen voi olla yksin perillä kaikesta.

Ennen lastensuojelu oli sitä, että kiltit lapset otettiin huostaan alkoholisoituneilta vanhemmilta, nykyään päihdeongelmainen nuori otetaan huostaan kilteiltä vanhemmilta.

Kärjistettynä sanoisin, että ennen lastensuojelu oli sitä, että kiltit lapset otettiin huostaan alkoholisoituneilta vanhemmilta, nykyään päihdeongelmainen nuori otetaan huostaan kilteiltä vanhemmilta.

Nykyään nuoret voivat myös psyykkisesti erittäin huonosti. Tuntuu, että iso osa nuorista on aivan liian huonokuntoisia avohoidon palveluihin, eikä lastensuojelu näin ollen ole se paikka, josta apua enää voidaan antaa. Ammattitaitoni ei riitä syvien mielenterveysongelmien kanssa painivien lasten auttamiseen. Apua pitäisi löytyä ja olla mahdollista hakea muualta.

Kaikille on selvää, että resurssit ovat riittämättömät, mutta usein näiden asioiden kanssa työskentelevät on hiljennetty. Sama tilanne on muillakin aloilla, kuten kouluissa, sosiaalityössä, terveydenhoidossa ja varhaiskasvatuksessa, joissa on ongelmia julkisen palvelun resurssien kanssa. Kohtaan työssäni jatkuvasti liian suurten asiakasmäärien tuomia ongelmia – kaikille tarvitsijoille ei riitä paikkaa ja aikaa, ja nyt puhutaan vasta nuorten avuntarpeen arvioinnista, ei itse sijoituksesta.

Resurssien ja asiakasmäärän on kohdattava, jotta lapsen etu varmistuu. Tätä työtä tehdään lapsen, ei kenenkään muun etu edellä.”

 

Vierailija

Lastensuojelun työntekijä: ”Tavallisten perheiden lapsia huostaanotetaan koko ajan enemmän”

Vierailija kirjoitti: Eihän ne mitään tavallisia perheitä ole, jos lapset otetaan huostaan. Kyseessä on todella huonosti pärjääviä ihmisiä ilman keinoja elää normaalia elämää. "Ennen lastensuojelu oli sitä, että kiltit lapset otettiin huostaan alkoholisoituneilta vanhemmilta, nykyään päihdeongelmainen nuori otetaan huostaan kilteiltä vanhemmilta." Eli jutussa tarkoitetaan sitä että hyvästä kotitaustasta huolimatta nuoresta voi tulla ongelmanuori. Syynä voi yksinkertaisesti olla esim. huonoon...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Lastensuojelussa työskentelevä Jani Mattila kehottaa vanhempia olemaan enemmän läsnä nuorille.

Jani Mattila näkee työssään päivittäin sen, että nuorten ongelmia, päihderiippuvuutta ja käytöshäiriöitä esiintyy myös ihan tavallisissa perheissä.

Jos kaikilla on koko ajan kiire, yhteinen aika on ruutujen värittämää tai ostettua hauskaa, eikä todellista aitoa keskusteluyhteyttä nuoren ja vanhemman välille synny, voi nuoren päihdeongelma tai käyttäytymisen haasteet kodin ulkopuolella tulla vanhemmille yllätyksenä. Mattilan mielestä nykyvanhemmat pelkäävät konfliktien aiheuttamista ja alkavat liian helposti nuoren kaveriksi, jolloin vanhemmuus unohtuu.

– Monet lastensuojeluun asti ulottuvat ongelmat olisi ehkä ehkäistävissä, jos vanhemmat olisivat enemmän lastensa kanssa.

Monet lastensuojeluun asti ulottuvat ongelmat olisi ehkä ehkäistävissä, jos vanhemmat olisivat enemmän lastensa kanssa.

Janin seitsemän neuvoa nuorten vanhemmille:

  1. Olkaa lastenne kanssa. Kiinnostukaa nuortenne elämästä ja tylsistykää heidän kanssaan.
  2. Selvittäkää, mitä nuoret tekevät ja missä menevät. Jos lapsi menee yökylään, tehkää tsekkaussoitto vanhemmille ja sopikaa yhteisistä pelisäännöistä.
  3. Lapsia saa kyseenalaistaa. Se on rakkautta ja rajojen asettamista. Kestäkää konflikteja ja sitä, että aiheutatte teinillenne pahaa mieltä asettamalla rajat. Se ei ole epäonnistumista vaan vanhemmuutta.
  4. Pyrkikää kaikin tavoin luomaan suhde, jossa ei olisi asiaa, josta nuori ei voisi kanssanne jutella.
  5. Perehtykää lastenne some-elämään. Valtaosalla vanhemmista ei ole hajuakaan, mitä siellä villissä lännessä tapahtuu.
  6. Syökää yhdessä. Se ei tarkoita, että ollaan samassa pöydässä, mutta tuijotetaan kukin omaa ruutua.
  7. Puuttukaa lapsen luokkakaverinkin tekemisiin ja toilailuihin. Useimmat vanhemmat ovat autuaan tietämättömiä, mitä oma nuori puuhaa tuolla, koska kotona voidaan käyttyä ihan erilailla kuin kavereiden seurassa. Jos vanhemmat uskaltaisivat jakaa tietoa ja kertoa naapurinkin lapsen töppäilystä hänen vanhemmilleen, usein ei tarvitsisi tulla lastensuojeluun asti.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.