Olen alkoholistiperheen nuorimmainen, kahden pienen lapsen äiti.

Kysymys:

Olen alkoholistiperheen nuorimmainen, kahden pienen lapsen äiti. Olen lapsesta saakka kärsinyt isäni alkoholiongelmasta. Lapsuudenkoti ei ole tuntunut turvalliselta paikalta, ja kamalinta on ollut pelastaa oma isä itsemurha-yritykseltä 19-vuotiaana. Valitettavasti olen huomannut, että myös äitini on kaappijuoppo, jolla on jemmapaikkoja ympäri asuntoa.

Kärsin vanhempieni juomisesta niin, että sairastuin 15-vuotiaana masennukseen. Olen päässyt asian yli vasta muutama vuosi sitten. Ongelma on, että 2,5-vuotias esikoiseni kaipaa mummia ja ukkia. Isovanhemmat ovat innoissaan lapsenlapsistaan, mutta edes se ei saa heitä sulkemaan korkkia. Ikinä ei voi tietää, missä kunnossa ukki on ja onko mummi ”pienessä sievässä”. Aiemmin olen tehnyt U-käännöksen ovella, jos jompikumpi ei ole selvin päin. Nyt minulla on pieni tytär, joka ei ymmärrä, miksi emme voi jäädä. Äitini osaa olla marttyyri, jos emme jää.

Veljeni on sokea äitini juomiselle. Olen ihmetellyt, kuinka hän voi antaa poikansa mummin ja ukin hoitoon. Koen rajanvedon vaikeaksi, vaikka sen tulisi olla vesiselvä. En haluaisi erottaa lapsia isovanhemmista, mutta en voi luottaa heidän raittiuteensa mummolaan mentäessä.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Kuvauksestasi käy ilmi, millaisia syyllisyyden, lojaaliuden, rakkauden, pettymyksen ja raivon tunteita olet kokenut alkoholistiperheen lapsena. Olet ollut urhea ja sitkeä, ja sinun on onnistunut selviytyä aikuisuuteen kovalla työllä, jonka tärkeä osa on ollut terapia.

Kirjoituksestasi ei selviä, ovatko vanhempasi ymmärtäneet, miten raskaita asioita olet kokenut. Heiltä ei tunnu löytyvän ymmärrystä periaatteellesi, jonka mukaan et halua altistaa omia lapsiasi sille, mitä olet itse kokenut.
Yrityksesi luoda selkeyttä vierailukäytännöille törmäävät salailuun, kulissien ylläpitoon ja äitisi heittäytymiseen marttyyriksi. Valittavanasi on kaksi huonoa ratkaisua: joko pidät tiukat rajat, mikä saattaa merkitä lastesi ja heidän isovanhempiensa välisen kontaktin vähenemistä tai jopa loppumista, tai annat periksi ja palaat vellomaan niissä tunnetiloissa ja riippuvuussuhteissa, joista irti pääsemiseksi olet tehnyt niin paljon työtä. Kun nokka irtoaa, tarttuu pyrstö, ja päinvastoin.

Asioita mutkistaa se, ettet ole saanut veljestäsi liittolaista. Miten hän mahtaa perustella sitä, että antaa pienen poikansa isovanhemmille, jotka voivat olla humalassa? Entä jos sattuu jotakin tai lapsi sairastuu?

Koska hyviä vaihtoehtoja ei ole, on valittava huonoista. Suosittelen keskustelemaan vakavasti isovanhempien kanssa ja pyytämään muutamaan yksinkertaiseen kysymykseen selvän vastauksen. Kysymykset kannattaa kirjoittaa etukäteen paperille, jotta ne eivät unohdu tunnekuohujen alle. Voisit kertoa tehneesi osuutesi estäessäsi isäsi itsemurhan ja rämpiessäsi ylös masennuksen suosta. Nyt on isovanhempien vuoro: heidän on luvattava olla selvin päin, kun lastenlapset tulevat käymään. Muuten kontaktit harvenevat ja lyhenevät. Sinulla on oikeus pitää lastesi puolta, sillä kukaan muukaan ei sitä tee.

Meidän Perhe 11/2010

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.