Miten tukea veljessarjan keskimmäisen lapsen itsetuntoa?

Kysymys

Perheessämme on kolme poikaa, 7-, 5- ja 3-vuotiaat. Vanhin on hyvin liikunnallinen, rohkea ja sosiaalisesti pidetty. Muut lapset tulevat mielellään hänen seuraansa leikkimään.

Keskimmäinen on verbaalisesti hyvin lahjakas lapsi, selvästi vähemmän liikunnallinen eikä esimerkiksi pihalla pärjää toisille juoksussa. Tietyissä leikeissä hän jää ryhmän ulkopuolelle. Isoveli myös kielloista huolimatta järjestää usein leikkejä, jolloin hän ja joku toinen lapsi kilpailevat viisivuotiasta vastaan.

Olemme kehuneet mieheni kanssa viisivuotiaan saavutuksia ja kertoneet olevamme hänestä ylpeitä. Kuitenkin tuntuu, että kotioloissa keskimmäisemme tuntee olevansa ikuinen kakkonen.

Miten voimme toiminnallamme kehittää poikamme itsetuntoa lisää? Entä millä keinoin saamme myös veljet arvostamaan keskimmäistä lastamme ja hänen taitojaan? Toiveena on kasvattaa lapset, jotka ovat toistensa parhaimpia ystäviä aikuisiässä. Onnistuuko se milloinkaan?

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa

Sisarkateus on kummallisen hankala aihe. Monet vanhemmat kiistävät jyrkästi, että heidän lapsillaan esiintyisi sellaista. Kuitenkin sisarkateus on täysin luonnollinen seuraus siitä, että jokainen meistä haluaisi olla vanhemmilleen se paras, tärkein ja mielellään ainoa lapsi.

Yleensä kateus liittyy tiettyyn ikävaiheeseen, ja monet sisarukset ovat kuohuntavaiheiden jälkeen toisilleen läheisiä, jopa korvaamattomia. On myönnettävä, että tästä asiasta omakohtaiset kokemukset puuttuvat, sillä olen perheeni ainoa lapsi. Muistan kuitenkin kaivanneeni jossakin vaiheessa kovasti pikkuveljeä.

Perheessänne asiat näyttävät olevan ratkeamassa, kun esikoinen on koulussa ja viisivuotias vielä päiväkodissa. Jokainen löytää vähitellen omat osaamisalueensa: jos viisivuotias ei ole liikunnallisesti yhtä taitava kuin veljensä, hän on sanavalmis ja lahjakas kuitenkin verbaalisesti. Eipä aikaakaan, kun nämä taidot tulevat tarpeellisiksi ja niitä arvostetaan.

Mielestäni se, joka on "kärsinyt" eniten, on esikoinen, sillä kun hän oli kaksivuotias kaikkien palvoma pikkuvesseli, kotiin tuotiin synnytyssairaalasta kaamea häirikkö pilaamaan hänen elämäänsä. Kuopuksen syntyessä hän tiesi jo, mitä tuleman piti, eikä ottanut asiaa enää niin raskaasti.

Jututtaisin esikoispoikaa ja osoittaisin lämmintä ymmärrystä sille, miltä hänestä mahtoi aikanaan tuntua ja miten nuo kaksivuotiaan kiukun ja pettymyksen tunteet vieläkin nousevat toisinaan pintaan.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Vaikka kuukautiset ovat arkinen asia, vanhemman on syytä valmistaa lasta niihin jo hyvissä ajoin etukäteen.

Miten valmistaa lasta kuukautisten alkamiseen? Entä jos lapsi ei halua puhua asiasta? Mitä, jos perheen ainoa aikuinen on isä?

Erityistason seksuaaliterapeutti Marja Kihlström vastaa viiteen kysymykseen liittyen lapsen kuukautisten alkamiseen:

1. Mistä voi päätellä, että tyttären kuukautiset ovat alkamassa?

Kuukautisia voi odottaa alkavaksi, kun lapsella alkaa ilmetä muitakin murrosiän merkkejä, kuten pituuskasvun pyrähdys, häpy- ja kainalokarvoitus, valkovuoto ja rintojenkasvu.

Tyttären kuukautiset voivat alkaa samoihin aikoihin kuin äidinkin, joten äidin kannattaa muistella omaa kuukautisten alkamishetkeä. Toisaalta lapsen kuukautistet voivat alkaa hyvinkin eri lailla kuin vanhemman.

2. Kuinka vanhemman tulisi varautua kuukautisten alkamiseen?

Vanhemman kannattaa alkaa ennakoida tulevaa viimeistään, kun huomaa tyttärensä olevan esimurrosiän kynnyksellä. Ja ennakointi ei siis koske vain äitejä: Myös perheen toisen vanhemman on hyvä olla tietoinen, mitä kuukautiset tarkoittavat ja kuinka toimia niiden alkaessa.

Myös perheen toisen vanhemman on hyvä olla tietoinen, mitä kuukautiset tarkoittavat ja kuinka toimia niiden alkaessa.

Kuukautisista kannattaa jutella lapsen kanssa jo etukäteen useamman kerran, jotta niistä tulee arkinen juttu. Lapselle kannattaa selittää, mitkä asiat enteilevät kuukautisia. Kaupasta voi käydä yhdessä ostamassa sopivia siteitä ja pikkuhousunsuojia. Jos yhteinen kauppareissu tuntuu lapsesta kiusalliselta, aikuisen on huolehdittava, että kuukautistarvikkeita löytyy valmiiksi kotoa. Vanhemman tehtävä on kertoa lapselle, missä siteitä säilytetään ja kuinka niitä käytetään.

Lapselle voi pakata kouluun pienen huomamaattoman pussukan, jossa on intiimipyyhe ja muutama side. Kannattaa käydä etukäteen läpi, kuinka toimia, jos kuukautiset alkavat yllättäen kaverin luona, koulussa tai harrastuksessa. Kannattaa antaa toimintaohjeet erilaisten konkreettisten tilanteiden varalle: miten toimia tai mitä sanoa opettajalle, jos veri on vuotanut läpi housuista.

Kannattaa käydä etukäteen läpi, kuinka toimia, jos kuukautiset alkavat yllättäen vaikkapa harrastuksessa.

Kuukautisista on olemassa monta hyvää kirjaa ja lehtiartikkelia kuten tuorempana esimerkiksi Rosa Meriläisen ja Sanna Seikon Ne - Kuukautiskirja (Karisto) tai ilmainen Lunetten Pieni kirja kuukautisista. Myös vanhempien, varsinkin isien, voisi olla hyvä lukea kirjallisuutta aiheesta.

3. Kun kuukautiset alkavat, miten puhua lapsen kanssa?

On tärkeää tunnustella, miten lapsi itse reagoi. Oleellista on kunnioittaa lapsen asettamia rajoja: Jos häni kaipaa lohtua, voi lohduttaa. Jos lapsi on asiasta ilahtunut, sitä voi juhlistaa vaikka shoppailuretkellä tai kakulla.

Asiasta kannattaa jutella. Vanhempi voi kertoa esimerkiksi omia kokemuksiaan ja tuntemuksia nuoruusiältä. Lapsen kysymyksiin kannattaa luonnollisesti vastailla mahdollisimman avoimesti.

Oikeaan suhtautumiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa, koska lapset ovat kaikki erilaisia ja reagoivat asioihin eri tavalla. Aina voi onnitella, ovathan kuukautiset askel naiseuden tiellä!

Aina voi onnitella, onhan kuukautiset askel naiseuden tiellä!

Jos kuukautiset ovat hyvin kivuliaat tai niitä ei ala kuulua, kannattaa varata aikaa gynekologille.

Kuukautisten alkamisesta kannattaa kertoa myös opettajalle, jos kuukautiset alkavat jo alakoulun alimmilla luokilla. Näin vanhempi suojaa lasta esimerkiksi liikuntatuntien kiusallisilta tilanteilta.

4. Mitä ei ainakaan kannata tehdä?

Ulkopuolisille ei kuukautisten alkamisesta kannata vouhottaa, sillä se rikkoo lapsen intimiteetin suojaa ja saattaa lapsen kiusalliseen tilanteeseen. Se voi myös vahingoittaa lapsen luottamusta vanhempaansa.

Nuorelle ei pitäisi kertoa mitään omia kauhukokemuksia, vaikka totta kai kannattaa puhua mahdollisista kivuista ja runsaasta vuodosta. Lapsen on hyvä tietää, milloin voi turvautua paksumpaan siteeseen tai särkylääkkeeseen.

Kuukautiset ei saa olla edes sisarusten keskeisten nahistelujen kiusaamisväline.

On tarpeellista käydä kuukautisten alkaminen läpi myös muiden perheenjäsenten kanssa. Kuukautiset eivät ole missään tilanteessa hyväksyttävä kiusaamisen tai nälvimisen muoto. Intiimiasiat eivät saa olla edes sisarusten keskeisten nahistelujen kiusaamisväline.

Muut perheenjäsenet voivat antaa hieman löysää nuorelle, joka käy läpi ensimmäisiä kuukautisiaan ja joka voi hormonien takia olla kiukkuinen tai käyttäytyä epäreilusti.

5. Mitä jos lapsi ei kerro vanhemmalle kuukautisistaan tai halua puhua niistä lainkaan?

Jos lapsen kuukautiset ovat alkaneet eikä hän ole itse maininnut niistä mitään, voi esimerkiksi hyvän yön toivotusten lomassa kertoa neutraalilla äänellä, että on huomannut kuukautisten alkaneen. Voi myös kysyä, tietääkö lapsi, missä suojat kotona säilytetään, tarvitseeko hän jotain kaupasta tai haluaako lapsi jutella asiasta. Tärkeää on tehdä selväksi, että ’täällä ollaan’, ja luoda ilmapiiri, jossa lapsi voi halutessaan jutella asiasta.

Osa tytöistä ei halua jutella kuukautisten alkamisesta isän kanssa, ja lapsen päätöstä tulisi kunnioittaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö isän tulisi olla tietoinen taustalla lapsen tarpeista ja kuukautisiin liittyvistä seikoista.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Kuvitus: Satu Kettunen

Mitä lapsille pitäisi opettaa parisuhteesta? Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen sai huomata, ettei virheitä tarvitse pelätä.

Viisivuotias tulee kotiin hyvällä tuulella. Hän on sopinut menevänsä naimisiin eskarikaverinsa kanssa. Heidän yhteiseen kotiinsa on tulossa musta sohva, samanvärinen kuin meilläkin kotona on.

– No mutta onnea! Ihanaa, että olet mennyt kihloihin, sanon.

Jatkamme leikkiä hetken aikaa. Kyselen nuoren parin tulevaisuudensuunnitelmista ja kommentoin kannustavasti.

Samalla tavalla toimin toivon mukaan tulevaisuudessakin, kun lapseni löytää itselleen kumppanin.

Jo työni ansiosta tiedän, että on paljon tutkittua tietoa siitä, miten ihminen oppii rakastamaan. Vanhemmilla on siinä iso rooli. Aikuiset tulevat opettaneeksi lapselle paljon asioita: Miten toisten kanssa ollaan? Voiko ihmisiin luottaa ja kannattaako heihin kiintyä? Miten hyvä tai paha paikka maailma on?

En voi olla miettimättä sitä, millaisen mallin ihmissuhteista minä heille annan.

Muiden vanhempien tavoin haluaisin vain, että lapseni olisivat onnellisia ja tasapainoisia. Ajatus siitä, että joku joskus rikkoisi pahasti lapseni sydämen tai että he joutuisivat kipuilemaan syvää yksinäisyyttä, saa minut tuntemaan fyysistä tuskaa.

Vaikka lapseni tekevät aikanaan omat yrityksensä ja erehdyksensä, en voi olla miettimättä sitä, millaisen mallin ihmissuhteista minä heille annan.

Mitä osaan opettaa rakkaudesta?

Ethän toista äidin mokia

Tiedän, millaisilta kokemuksilta haluaisin lapseni säästää.

Menin itse kihloihin 16-vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa, muistaakseni jonkin riidan päätteeksi. Hankimme sormukset ja lehti-ilmoituksen, mutta minua alkoi pian ahdistaa. Muutaman epäkypsän liikkeeni jälkeen erosimme. Sitten palasimme yhteen, eikä kihloissa olemisesta enää puhuttu.

Jos minulla olisi mahdollisuus puhua järkeä nuorelle itselleni, sanottavaa olisi paljon.

Ihmissuhdehistoriassani on muutama muukin kohta, joiden muisteleminen saa minut kiemurtelemaan. Lapseni ovat vasta viisi- ja seitsenvuotiaita, mutta harras toiveeni on, etteivät he tekisi samanlaisia virheitä rakkaudessa kuin minä: Sietäisi huonoa kohtelua. Luulisi, että suhteessa täytyy edetä valmiin kaavan mukaan. Olisi jonkun kanssa sen takia, että ajatus yksin jäämisestä kammoksuttaa.

Vai olivatko ne virheitä minunkaan kohdallani?

Lastenpsykiatri, pari- ja perhepsykoterapeutti Janna Rantala stoppaa ajatukseni alkuunsa. Omaa näkökulmaa ei kannata pitää ainoana oikeana rakkaudessakaan.

– Mitä jos jokin, mikä sinusta on ollut virhe, on lapsesi kohdalla jotain muuta? Rantala kysyy.

– Jos olet näyttänyt jossain huonoa esimerkkiä, puhu siitä lapselle ja kerro, että tiedät nyt paremmin.

Tämän allekirjoitan. Olen kokenut suhteissani asioita, joita en haluaisi omille lapsilleni. Toisaalta iso osa noista kokemuksia on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, millainen minusta on tullut. Mahdollisia virheitä ei siis kannata panikoida etukäteen, mutta omaa ajatteluaan on hyvä kyseenalaistaa.

– Vanhemmat saattavat hyvää tarkoittaen uskotella lapsilleen kaikenlaista. Lapsi voi omaksua vanhemman uskomuksen vaikkapa siitä, että miehet ovat sikoja tai että lyhyisiin ihmisiin ei kannata luottaa, Rantala jatkaa.

”Prinsessavaiheessa kerroin, että minulla oli harjoitusprinssejä ennen heidän isäänsä.”

Minua helpottaa ajatus siitä, ettei mikään rakkauden perintö ole kohtalonomainen. Huomasin sen itse, kun tapasin mieheni. Kolmekymppiseksi saakka olin ollut varovainen ja varautunut suhteissani. Mieheni tavattuani minussa käynnistyi aivan uusi prosessi. Tuntui siltä, kuin sydämeni olisi joutunut etäohjauksen valtaan enkä olisi voinut muuta kuin luottaa ja hypätä – sitä en ollut koskaan aiemmin tehnyt.

– Lapselle voi puhua ikätason mukaisesti omista vaiheistaan. Olen itse kertonut jonkin verran lapsilleni elämästäni ennen kuin tapasin mieheni: prinsessavaiheessa kerroin, että minulla oli ollut harjoitusprinssejä ennen heidän isäänsä, Janna Rantala kertoo.

Miten hyvä idea! Meillä on uusperhe, joten lapset saavat sitäkin kautta moninaisen käsityksen rakkaudesta ja ihmissuhteista. Puhun heille ihmisten ja perheiden moninaisuudesta mielelläni muutenkin.

Tarvitsemme ihmissuhdeajokortin

Lasten varsinaisen hoitamisen tarve vähenee ikävuosien myötä, mutta opeteltavien taitojen määrä vain kasvaa. Mitä enemmän maailma lapselle avartuu, sen tärkeämpiä ihmissuhdetaidoista tulee.

Janna Rantala muistuttaa, kuinka tärkeää on kasvattaa lasta sellaisena kuin hän on. Siihen, miten ihminen on vuorovaikutuksessa ja miten turvalliseksi hän olonsa tuntee, vaikuttavat monet tekijät. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, sillä temperamenttiin vaikuttavat jo kohdunsisäinen elämä ja perimä.

Ajatus ihmissuhdeajokortista alkaa tuntua harkitsemisen arvoiselta.

Minä uskon, että muiden kanssa pärjää, kun osaa olla ihmisiksi, mutta oma juttunsa on, miten ihmisiksi olemista opetetaan. Lapseni tietävät jo, mistä vauvat tulevat, ja jokusen vuoden kuluttua kerron siitä, miten sitä ehkäistään. Mutta miten he oppivat hyviksi kumppaneiksi? Uskaltavatko he aikanaan luottaa rakkauteen?

Olen ennen pitänyt ajatusta ihmissuhdeajokortista hassuna, mutta idea alkaa yhtäkkiä tuntua harkitsemisen arvoiselta. Kuuntelen sivukorvalla lapsiani, jotka laulavat mukana Nikke Ankaran kappaletta En tiiä sun nimee. ”Hulluu et mä kelailen tällasii vaikken tunne”, Ankara räppää kuvaillessaan vahvoja tuntemuksiaan – eikä biisi suinkaan ole ainoa, joka vetää hupsuudessaan vertoja vanhan ajan prinsessasaduille.

Janna Rantala vertaa ajatusta rakkausvalistuksesta esikoistaan odottavien perhevalmennukseen.

– Kaikenlaisista ilmiöistä voi kertoa, mutta ihminen ei voi koskaan tajuta etukäteen, miten ihanaa ja rankkaa on, kun vauva syntyy. Sitä paitsi lapset tarkkailevat väistämättä sitä, miten heidän perheensä aikuiset kohtelevat toisiaan. Koko elämä on yhtä ihmissuhdeajokoulua. Lapsi kerryttää valtavasti tietoa liikenteestä jo kauan ennen kuin hän itse tarttuu rattiin, Rantala toteaa.

Se yksi ja ainoa... vai kuinka?

Minusta on ihanaa keskustella lasteni kanssa, mutta rakkaudesta on yllättävän vaikea puhua lapsentasoisesti. Yksinkertaistukset eivät tee oikeutta aiheelle, josta filosofit ovat vääntäneet tuhansia vuosia. Muistutan itseäni siitä, että esimerkkini kertoo enemmän kuin sanat.

– Haluan, että isi vie minut huomenna. Isi on niin kiva, lapsi ilmoittaa, kun pesemme illalla hampaita.

– Isi on minustakin kiva, totean.

– Tykkäätkö sinä isistä? lapsi kysyy.

– Ihan äärettömästi, vastaan.

– Enemmän kuin meistä? lapsi jatkaa.

– Ei sitä voi verrata. Mutta se on sellaista erilaista rakkautta.

Seuraavana iltana keskustelumme jatkuu: Äidillä on hyvä olo olla isin kanssa. Isi tykkää äidistä sellaisena kuin äiti on, äiti voi luottaa isiin ja äidin mielestä isin kanssa on hauskaa.

Toivon lasteni ymmärtävän, että molemmat osapuolet ovat vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista.

Silti selityksistäni jää puuttumaan paljon. Haluaisin lisätä muitakin tärkeitä asioita: että isi ei voi eikä hänen tarvitse täyttää äidin kaikkia odotuksia. Isin eikä äidin velvollisuus ei ole tehdä tosiaan onnelliseksi, eikä isi ole äidille se ainoa oikea.

Toivon lasteni ymmärtävän sitten isompina, että molemmat osapuolet ovat vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Pelkkä yhteensopivuus ei riitä, tarvitaan tekoja.


Kuvitus: Satu Kettunen
Kuvitus: Satu Kettunen


Välillä pitää olla vaikeaa

Kotona kehun vuolaasti, kun jompikumpi lapsista tekee jotain vähänkin jaloa sisarustaan kohtaan: on antelias, kannustaa, ymmärtää, auttaa tai sanoo jotain kivaa – samoja asioita, joita yritän mahdollisimman usein tehdä itse miehelleni. Uskon, että niillä taidoilla pärjää pitkälle aikuisenakin.

Lapsilleni tarjoutuu lukuisia mahdollisuuksia ihmissuhdetreeniin joka ikinen päivä. Välillä kunnioittava vastavuoroisuus on kuitenkin harjoitteluhetkistä kaukana.

”Kriisit ovat normaaleja, ja riidoista rakkaiden ihmisten kanssa selviää.”

Lapsi käyttäytyy tylysti seuraa kaipaavaa kaveriaan kohtaan. Sisarukset tappelevat raivokkaasti, koska toinen on vilkaissut toista. Seitsenvuotiasta huijataan nettipelissä pahan kerran. Isompi lapsi pakottaa viisivuotiaan leikissä sivustakatsojan rooliin.

Minusta tuntuu pahalta. Mitä vääntäminen ja pettymykset opettavat lapsilleni ihmissuhteista?

Sitä, että ne kuuluvat elämään, Janna Rantala sanoo.

– Lapsen on hyvä tietää, ettei aina ole ihanaa. Kriisit ovat normaaleja, jopa toivottavia, ja riidoista rakkaiden ihmisten kanssa selviää.

Eroperheen vanhempienkaan ei tarvitse ahdistua siitä, millaista mallia ihmissuhteista lapsilleen antaa.

– Ihmissuhde voi päättyä ja eroja tulee hyvistä syistä. Harvoin tapahtuu sellaista, mistä ei voisi selvitä. Hirveitä asioita kokenut ihminen voi jopa kukoistaa.

Säilytä taito rakastaa

– Äiti, äiti, olen saanut uuden ystävän!

Olemme vasta saapuneet puolityhjään leikkipuistoon, kun lapseni jo juoksee luokseni kertomaan iloista uutista. Hänen uusi ystävänsä on puolta nuorempi eikä oikein ymmärrä kaikkia leikkiehdotuksia, mutta se ei haittaa.

Olen samaan aikaan ylpeä ja iloinen lapseni maailmaa syleilevästä asenteesta. Samalla mietin, olisiko puistoilun jälkeen hyvä hetki vaihtaa pari sanaa siitä, mitä ystävyys oikein on. Eihän jokaista satunnaista vastaantulijaa voi laskea läheisekseen?

Katsellessani lapseni touhuja minusta alkaa kuitenkin tuntua siltä, että lapseni tietävät rakkaudesta enemmän kuin minä. En osaa sanoa, mitä peruja heidän luottavainen avosydämisyytensä on. Havainto siitä, että polvi on minusta parantunut, tuntuu ihanan helpottavalta.

”Jos lapsesi suhtautuu rakastavasti ympäristöönsä, olet todennäköisesti näyttänyt hänelle maailman, joka vaikuttaa rakastavalta.”

Ehkä tehtäväni onkin pitää huolta siitä, että he kasvaessaan eivät unohda taitoaan rakastaa.

– Jos lapsesi suhtautuu rakastavasti ympäristöönsä, sinä olet todennäköisesti näyttänyt hänelle maailman, joka vaikuttaa rakastavalta ja rakastettavalta, Rantala toteaa.

Ajatus koskettaa minua syvältä. Jos olen pystynyt vaikuttamaan siihen, miten kauniina lapseni näkevät maailman, voin kenties luottaa siihen, että pystyn olemaan heidän tukemaan vastaisuudessakin.

Myötä- ja vastoinkäymisissä.

Jutun kirjoittaja Elina Tanskanen on seksuaaliterapeutti ja kirjailija, joka kuuluu Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijakolmikkoon.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.