Miten saisin pois sen pelon, etten sittenkään pysty olemaan tasapuolinen ja yhtä rakastava äiti molemmille?

Kysymys:

Olen 26-vuotias, nelivuotiaan pojan ja vuodenikäisen tytön äiti.  En ole mikään suurempi suorittaja äitiyden saralla, mutta eräs asia on kasvanut arjessamme elefanttiakin suuremmaksi peikoksi, lähinnä oman mieleni sisällä.

Olen itse kasvanut tyttöjen kanssa ja kokenut lap­suuteni varsin tasapuolisena. Koin kuitenkin vahvasti, että varsinkin äidin hiljainen hyväksyntä omia tunteitani­, virheitäni ja inhimillisiä puoliani kohtaan oli joskus kiven alla: pipistä seurasi suuttumus, ujostelusta ärtymys ja päinvastaisista mielipiteistä paheksunta.

Kun esikoispoikani syntyi, huomasin oman pinnani olevan harvinaisen pitkä verrattuna omien vanhempieni­ reaktioihin sinänsä rauhallisessa lapsuudenkodissa. En hävennyt sitä, kun lapseni huusi kaupan kassajonossa­,  enkä sitä, kun hän ei totellut lääkäriä neuvolassa. ­Pikemminkin olin aina mielessäni pojan puolella.

Vähitellen aloin kummastella asiaa, sillä muistin tarkalleen, kuinka omassa lapsuudessani olin jäänyt vaille tukea ja turvaa ja kuinka erilaisia äitini reaktiot olivat olleet vastaavissa tilanteissa. Erityisen paljon asia kalvoi mieltäni siksi, että esikoisemme on oikeastaan varsin temperamenttinen ja hankala lapsi, joka ärtyy herkästi.

Miten saatan olla niin rakastava, vaikka hän on paljon vaikeampi kuin minä pienenä? Miksen osoita, enkä edes halua osoittaa, hänelle, että hänen täytyisi miellyttää joulupukkia, isovanhempia tai miestäni – kuten minulle oli tehty ilmein ja elein selväksi samassa iässä?

Kun sain tyttäreni, terästäydyin entistä valppaammin miettimään omia tunteitani ja reaktioitani. Johtuiko ­armollisuuteni esikoista kohtaan hänen ­sukupuolestaan? Netistä voi lukea monia kokemuksia siitä, kuinka äidit tuppaavat olemaan lempeämpiä pojilleen ja isät tyttärilleen. Kuinka moni äiti kokee helpommaksi
rakkauden­ jakamisen pojilleen kuin tyttölapsilleen?

Haluan olla kasvattajana mahdollisimman tasapuolinen, ja nyt tuntuu, että jopa tiedekirjallisuuskin olisi tällaisen tavoitteen tiellä. Asiaa ei ole helpottanut eräässä lehdessä ollut psykologin kirjoitus, jossa todettiin freudilaisittain, että rakkauksista suurin on äidin rakkaus esikoispoikaansa.

Ajatus siitä, että minulla olisi alitajunnassani jokin poikia suosiva ja heitä paremmin ymmärtävä ”asetus” päällä, tuntuu arjessa toisinaan sietämättömältä. Vaikka lapsuudessani oli paljon hyviä hetkiä, sieltä puuttui kuitenkin monessa kriittisessä kohdassa se tuki ja turva ja ymmärrys, jota olisin kaivannut, ja siksi luultavasti otan tämän asian erityisen vakavasti. Epäilen omia kykyjäni päivittäin ja tuntuu, että jatkuva itsetarkkailu vie ilon spontaanista yhdessäolosta.

Mitä voin tehdä, jotta voisin nauttia rennosti lapsistani­, mutta saisin samalla pois sen vatsanpohjaa kirpaisevan pelon, etten sittenkään pysty olemaan  tasapuolinen ja yhtä rakastava äiti molemmille?

Tiina

Janna vastaa:

Olet pohtinut ilmeisen paljon omaa lapsuuttasi ja sen vaikutuksia äitiyteesi. Minusta se on hienoa ja hyvin mielenkiintoista.

Pohdit, miten saatat olla niin rakastava lapsellesi, vaikka oma kokemuksesi lapsena­ oli toisenlainen. Itse en usko, että toistaisimme automaattisesti vanhempiemme kasvatusasenteita. Lapsuuden ihmissuhteet vaikuttavat meihin, mutta miten, se on yksilöllistä.

Ehkä sait hyväksyvämmän aikuisen mallin joltain muulta sinulle tärkeältä aikuiselta: isältä, enolta, naapurilta, opettajalta, kaverin äidiltä? Ehkä ymmärsit jo lapsena, ettei vanhemman reaktio johtunut aina sinusta vaan vanhemman omista asenteista, stressistä, muista huolista? Tai ehkä sinulla vain on ­poikkeuksellisen hyvä kyky pohtia lapsesi näkökulmaa ja toimia hänen parhaakseen?

Itse en usko, että jokin teoria, olipa se kuinka netissä tunnettu tai laajasti tieteellisesti hyväksytty, voisi selittää kaikkien ihmisten elämää. Jos juuri herra Freudin, tai häntä siteeraavan psykologin, mielestä suurin rakkaus on äidin rakkaus esikoispoikaa kohtaan, olkoon niin – heidän kohdallaan. Sinun kohdallasi asia voi olla aivan toisin. Ehkä olisit ollut aivan yhtä rakastava äiti esikoisellesi, vaikka hän olisi sattunut syntymään tyttönä.

On täysin yleistä, ymmärrettävää ja luonnollista, että vanhemmat eivät ole aivan tasapuolisia lapsiaan kohtaan. Ehkä voisit yrittää oman asenteesi sijaan katsoa rauhassa lapsiasi: Mistä poikasi nauttii juuri sinun kanssasi? Entä muiden aikuisten kanssa? Mitä tyttäresi tykkää tehdä sinun kanssasi? Entä isänsä, isovanhempiensa­ kanssa? Millä tavoin erilailla tai saman lailla he pyytävät huomiotasi? Mikä kaikki juuri tyttäressäsi tai juuri pojassasi sinua ärsyttää?

Voit pyytää myös läheisiltäsi­ apua: miten he näkevät suhteesi poikaasi tai tyttäreesi?

Ja muistathan: heitä myös nämä minun ajatukseni roskiin, jos ne eivät sovi juuri sinun elämääsi.

Meidän Perhe 6/2013

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Kysymyksiä voit lähettää osoitteeseen meidanperhe.kysely@sanomamagazines.fi. Laita viestin otsikoksi "Janna vastaa".

Lue lisää Jannan vastauksia

Vierailija

Miten olla tasapuolinen lapsille?

Minä olen miniäkokelaana perheessä jossa on ollut kaksi poikaa, nyt siis aikuisia miehiä. Pojista vanhin on aina ollut anoppikokelaani lellikki ja tämä näkyy aikuisiälläkin. Mies on täysi narsisti ja koko perhe pyörii tämän yhden ihmisen ympärillä. Uhkailu, kiristäminen, muiden kyykyttäminen ja itsensä passauttaminen on tälle ihmiselle tyypillistä. Itse elän avolittossa tämän perheen nuorimman miehen kanssa. Hän on koko ikänsä joutunut kasvamaan isoveljensä varjossa ja saanut kärsiä tästä...
Lue kommentti
Vierailija

Miten olla tasapuolinen lapsille?

Itse olen kasvanut oerheessä, jossa jälkeeni syntynyt poika oli äidin silmäterä ja lempilapsi hyvin näkyvästi. Asia on edelleen näin, vaikka me kaksi lasta olemme jo kohta nelikymppisiä. Veljeni saa edelleen tehdä elämässään vaikka miten hölmäjö pääsöksiä tahansa ja juoksuttaa vanhempiaan miten vain, niin häntä ja hänen tekemisiään ei saa äitini silmissä sanallakaan moittia/arvostella. Hyvä, että mietitään asiaa, se on toisen (tässä tapauksessa minun = esikoistytön) silmissä ja kokemuskena...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

Puhu muru
Seuraa 
Liittynyt9.10.2015

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Olet aivan oikeassa MeToo, että uikkarisäännön lisäksi olisi hyvä puhua kaikenlaisesta koskemattomuudesta liittyen halaamiseen, suuteluun, käden laittoon reidelle, pyllylle, rinnalle. Asiat olisi tärkeää osaa selittää ikätasoon sopivalla tavalla ja vastata lapsen kysymyksiin. Nuo ohjeesi, ettei kaikille tarvitse olla kohtelias, ja karkuun lähtemisestä, vanhemmille ja /tai poliisille soitosta myöskin. Lapselle ja nuorelle on tärkeää painottaa uudelleen ja uudelleen, että kerrothan vanhemmille,...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto

Ihmissuhteet ja liikunta kehittävät lapsen aivoja. Aivotutkija kertoo, miten älylaitteet ja ruutuaika niihin vaikuttavat.

Mikä on aivojen kannalta hyvää ruutuaikaa?

Hyvä ruutuaika on sellaista, joka ei vie aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Ruutuajan käsite on hankala, sillä kaikki riippuu siitä, mitä lapsi laitteella tekee. Katsooko hän ohjelmaa, joka on kielletty alle 12-vuotiailta vai pelaako hän oppimispeliä? Pelaaminen kehittää kognitiivisia toimintoja, mutta voi olla kiihdyttävää. Siksi se ei välttämättä kannata iltaisin. Passiivinen katsominen taas ei kehitä ongelmaratkaisua, mutta viihdyttää.

Suomessa virallisia ruutuaikasuosituksia ei ole. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alle kaksivuotiaille ei suositella laitteiden käyttöä ollenkaan muuten kuin vanhemman seurassa. Alle kaksivuotiaille laitteiden käyttämisestä ei ole todettu olevan hyötyä. Pahimmillaan käyttö voi viivästyttää puheen kehitystä, jos se on pois kasvokkaiselta vuorovaikutukselta. 2–5-vuotiailla sopiva aika voisi jäädä tuntiin päivässä.

Voiko lapselle antaa tabletin eteen, kun hän on tylsistynyt?

Laitetta ei pidä käyttää kasvatuskeinona tai lääkkeenä hankaliin tilanteisiin. Kun lapsen aivojen etuotsalohkot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, hän tarvitsee tunteiden säätelyyn aikuisen apua. Jos aikuinen lykkää eteen tabletin, itsesäätelykeinot eivät pääse samalla tavalla kehittymään. Pahimmillaan lapsi ei opi itsesäätelyä eikä käsittelemään tunteitaan.

Hetki lastenohjelman parissa ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä välttämättä ole hyötyäkään.

Arjessa tulee toki eteen tilanteita, jolloin aikuisesta tuntuu, että pää räjähtää. Silloin on ihan ok antaa lapsen vaikkapa viettää hetki vaikka lastenohjelman parissa. Se ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä ole välttämättä hyötyäkään.

Milloin laitteiden käyttöön pitää puuttua?

Silloin, jos koulunkäynti alkaa kärsiä, lapsi ei liiku tai hän ei enää näe kavereitaan kasvotusten.

Murrosikäisen aivot ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten hän tarvitsee unta. Laitteiden käyttö ennen nukahtamista todennäköisesti lyhentää unta ja huonontaa sen laatua. Kun nukahtaminen viivästyy, huonosti nukkuvan nuoren aivomassa otsalohkoissa hiljalleen vähenee, ja se heikentää hänen päättely- ja ongelmanratkaisukykyään.

Laitteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uniaikaa.

Laiteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uni­aikaa, että aivot pääsevät valmistautumaan nukahtamista varten muun muassa erittämällä melatoniinia.

Vaikuttaako aivoihin se, jos lapsi kirjoittaa vain koneella?

Aivot eivät surkastu, vaikka ei ikinä kirjoittaisi käsin. Käsillä tekeminen on kuitenkin todella tärkeää. Se aktivoi kehon liikkeeseen liittyviä hermoyhteyksiä aivoissa ja jumppaa aivoja aivan eri tavalla kuin koneiden käyttäminen.

Lapset oppivat kirjoittamaan nopeammin käsin kuin koneella. 

On todettu, että lapset oppivat kirjoittamaan paljon nopeammin käsin kuin laitteilla. Käsinkirjoitetut muistiinpanot jäävät aikuisillakin mieleen paremmin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 4.–6.-luokkalaiset kirjoittivat täydellisempiä lauseita käsin kuin koneella.

Miten muuten lapsen aivojen kehitystä voi tukea?

Aktiivisuus ja uteliaisuus kehittävät aivoja. Tutkittua merkitystä on liikunnalla, musiikilla sekä kasvokkaisella vuorovaikutuksella erityisesti silloin, kun lapsi on pieni. Hyvä ruoka on tärkeää. Se sisältää hiilihydraatteja, joita aivot käyttävät pääasiallisena polttoaineenaan, sekä aivoille elintärkeitä hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi rasvaisesta kalasta sekä pähkinöistä.

Liikunta edistää uusien hermoyhteyksien syntymistä.

Liikunta saattaa lisätä pienten hiussuonien määrää, jolloin aivot saavat enemmän happea. Se edistää myös kasvuhormonin erittymistä ja siten uusien hermoyhteyksien syntymistä. Nuorena harrastettu liikunta on yhteydessä menestykseen kognitiivisia taitoja mittaavissa testeissä vielä aikuisenakin.

Asiantuntijana aivotutkija, psykologi Mona Moisala.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.