Taaperoa voi ymmärtää, mutta tahtoon ei tarvitse taipua. Kuva: iStockphoto
Taaperoa voi ymmärtää, mutta tahtoon ei tarvitse taipua. Kuva: iStockphoto

Lapselle suuttuminen tai kiristäminen ei auta, mutta hänen päättäväisyyteensä ei tarvitse taipua, psykologi Leea Mattila neuvoo.

Kohta kaksivuotias lapsemme tahtoo kaikkeen äidin. Isä ei kelpaa nukuttamiseen, ei sylittelyyn, ja huuto nousee siitäkin, jos isä tuo ruuan pöytään.

Olemme yrittäneet olla kotona mahdollisimman tasapuolisia vanhempia, mutta se on vaikeaa, kun jo aikataulusyistä lapselle on välillä pakko antaa periksi.

Isästä tämä tuntuu todella pahalta. Tuntuu siltä, että vaikka miten yrittäisi, lapselle ei vain mikään käy. Siksi on vaikeaa jaksaa pysyä positiivisena. Onko tämä vain jokin pitkältä tuntuva vaihe, vai eikö lapsi vain pidä isästään?

Psykologi Leea Mattila vastaa

Torjunta satuttaa jokaista. Lohduttautua voi sillä, että kyseessä on melko tavallinen ja ohimenevä, joskin toisinaan hyvin sitkeä ilmiö, jota ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.

Äidin, isän ja lapsen välillä on kolmiosuhde, jossa aina joku voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi. Lapsi saattaa pyrkiä pönkittämään asemaansa toisen vanhemman kanssa ja sulkea toista kolmiosta ulos. Vanhempien tehtävänä on vaalia kolmiota. Toista vanhempaa on hyvä pitää mukana puheissa silloin, kun hän ei ole läsnä.

Äidit saattavat joskus toimia isäsuhteen suuntaan eräänlaisina portinvartijoina. Salliiko äiti isän oman tavan toimia lapsen kanssa? Kohdistaako hän isään huomaamattaan kritiikkiä lapsen kuullen? Onhan roolit jaettu tasaverroin siten, että molemmat vanhemmat sekä hoivaavat lasta että asettavat hänelle rajoja?

Joskus ”suosin toista”-ilmiö johtuu elämänsiirtymästä, kuten sisaruksen syntymästä tai päivähoidon aloituksesta.

Psyykkinen kehitys aktivoi lapsen kiintymyskäyttäytymistä erityisesti toisen ikävuoden loppupuolella. Lapsen voi olla aiempaa vaikeampaa kestää eroja vanhemmasta, ja hän saattaa tämän vuoksi alkaa suosia sitä, joka on enemmän läsnä.

”Muista viestittää ehdotonta rakkautta, jossa lapsi ei tule hylätyksi, vaikka käyttäytyykin näin.”

Usein isä kelpaa, jos äiti on poissa, mutta molempien läsnä ollessa suosiminen tulee esiin.

Lapsen tyranniuteen ei tarvitse taipua. Parivuotias kestää pieninä annoksina epämukavuutta ja ahdinkoa. Rauhallinen aikuinen voi auttaa häntä oppimaan sietämään turhaumaa, kunhan se ei käy ylivoimaiseksi eikä lapsi ei mene paniikkiin.

Leikkisä asennekin voi auttaa. ”Katsopa kun isä tuo nyt ruuan pöytään, eikös hän vain osaakin hyppiä hassuja jättiläisenaskelia!”

Lapselle suuttuminen tai kiristäminen ei auta. Anna lapsen ymmärtää, että olet valmis seurustelemaan, kun hän haluaa. Lisää kahdenkeskistä aikaa ja hoivaa lapsen kanssa ja kiinnostu siitä, mitä lapsi tekee. Muista viestittää vuorovaikutuksellasi ehdotonta rakkautta, jossa lapsi ei tule hylätyksi, vaikka käyttäytyykin näin.

Lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila vuorottelee tällä palstalla lastenlääkäri Jarmo Salon kanssa. Lähetä kysymyksesi vauva@sanoma.com otsikolla ”Leea vastaa”.

Nykyisin niin viisas mummo :)

Mitä tehdä, kun isä ei kelpaa?

Kyllä isän pitää voida osallistua lapsen hoitoon, vaikka lapsi kiukkuaisi äitiä "apuun". Ei lapsi mene rikki, vaikkei kaikki mene hänen tahtonsa mukaan. Päinvastoin - tuntee olonsa turvalliseksi, kun vanhempi (vanhemmat) pitävävät kiinni päätöksistään/sopimistaan asioista. Se on aikuisuutta. Mitä muuten tehdään, kun lapsi on isompi, annetaanko taas periksi, ettei vain tule "pienelle" paha mieli? Vai pääseekö aikuinen helpommalla suostumalla kaikkeen mitä lapsi haluaa?
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.