Taaperoa voi ymmärtää, mutta tahtoon ei tarvitse taipua. Kuva: iStockphoto
Taaperoa voi ymmärtää, mutta tahtoon ei tarvitse taipua. Kuva: iStockphoto

Lapselle suuttuminen tai kiristäminen ei auta, mutta hänen päättäväisyyteensä ei tarvitse taipua, psykologi Leea Mattila neuvoo.

Kohta kaksivuotias lapsemme tahtoo kaikkeen äidin. Isä ei kelpaa nukuttamiseen, ei sylittelyyn, ja huuto nousee siitäkin, jos isä tuo ruuan pöytään.

Olemme yrittäneet olla kotona mahdollisimman tasapuolisia vanhempia, mutta se on vaikeaa, kun jo aikataulusyistä lapselle on välillä pakko antaa periksi.

Isästä tämä tuntuu todella pahalta. Tuntuu siltä, että vaikka miten yrittäisi, lapselle ei vain mikään käy. Siksi on vaikeaa jaksaa pysyä positiivisena. Onko tämä vain jokin pitkältä tuntuva vaihe, vai eikö lapsi vain pidä isästään?

Psykologi Leea Mattila vastaa

Torjunta satuttaa jokaista. Lohduttautua voi sillä, että kyseessä on melko tavallinen ja ohimenevä, joskin toisinaan hyvin sitkeä ilmiö, jota ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.

Äidin, isän ja lapsen välillä on kolmiosuhde, jossa aina joku voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi. Lapsi saattaa pyrkiä pönkittämään asemaansa toisen vanhemman kanssa ja sulkea toista kolmiosta ulos. Vanhempien tehtävänä on vaalia kolmiota. Toista vanhempaa on hyvä pitää mukana puheissa silloin, kun hän ei ole läsnä.

Äidit saattavat joskus toimia isäsuhteen suuntaan eräänlaisina portinvartijoina. Salliiko äiti isän oman tavan toimia lapsen kanssa? Kohdistaako hän isään huomaamattaan kritiikkiä lapsen kuullen? Onhan roolit jaettu tasaverroin siten, että molemmat vanhemmat sekä hoivaavat lasta että asettavat hänelle rajoja?

Joskus ”suosin toista”-ilmiö johtuu elämänsiirtymästä, kuten sisaruksen syntymästä tai päivähoidon aloituksesta.

Psyykkinen kehitys aktivoi lapsen kiintymyskäyttäytymistä erityisesti toisen ikävuoden loppupuolella. Lapsen voi olla aiempaa vaikeampaa kestää eroja vanhemmasta, ja hän saattaa tämän vuoksi alkaa suosia sitä, joka on enemmän läsnä.

”Muista viestittää ehdotonta rakkautta, jossa lapsi ei tule hylätyksi, vaikka käyttäytyykin näin.”

Usein isä kelpaa, jos äiti on poissa, mutta molempien läsnä ollessa suosiminen tulee esiin.

Lapsen tyranniuteen ei tarvitse taipua. Parivuotias kestää pieninä annoksina epämukavuutta ja ahdinkoa. Rauhallinen aikuinen voi auttaa häntä oppimaan sietämään turhaumaa, kunhan se ei käy ylivoimaiseksi eikä lapsi ei mene paniikkiin.

Leikkisä asennekin voi auttaa. ”Katsopa kun isä tuo nyt ruuan pöytään, eikös hän vain osaakin hyppiä hassuja jättiläisenaskelia!”

Lapselle suuttuminen tai kiristäminen ei auta. Anna lapsen ymmärtää, että olet valmis seurustelemaan, kun hän haluaa. Lisää kahdenkeskistä aikaa ja hoivaa lapsen kanssa ja kiinnostu siitä, mitä lapsi tekee. Muista viestittää vuorovaikutuksellasi ehdotonta rakkautta, jossa lapsi ei tule hylätyksi, vaikka käyttäytyykin näin.

Lapsi- ja perhepsykologi Leea Mattila vuorottelee tällä palstalla lastenlääkäri Jarmo Salon kanssa. Lähetä kysymyksesi vauva@sanoma.com otsikolla ”Leea vastaa”.

Nykyisin niin viisas mummo :)

Mitä tehdä, kun isä ei kelpaa?

Kyllä isän pitää voida osallistua lapsen hoitoon, vaikka lapsi kiukkuaisi äitiä "apuun". Ei lapsi mene rikki, vaikkei kaikki mene hänen tahtonsa mukaan. Päinvastoin - tuntee olonsa turvalliseksi, kun vanhempi (vanhemmat) pitävävät kiinni päätöksistään/sopimistaan asioista. Se on aikuisuutta. Mitä muuten tehdään, kun lapsi on isompi, annetaanko taas periksi, ettei vain tule "pienelle" paha mieli? Vai pääseekö aikuinen helpommalla suostumalla kaikkeen mitä lapsi haluaa?
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Kysy Jannalta

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Käyttäjä13602
Seuraa 
Liittynyt18.6.2018

Mitä tehdä, kun kolmevuotias kertoilee perheen yksityisasioita ulkopuolisille?

Lapselle voi opettaa kuulumisen kertomista tutun esimerkiksi mummon kanssa. Näyttää miten äiti ja mummo kysyy ja kertoo kuulumisia ja kertoa mitä yleensä kerrotaan. Sitten on lapsen vuoro. Joka kerta kun tulaan mummolaan, mummo kysyy lapselta kuulumiset. Pienen lapsen kanssa aikuinen on suuressa roolissa ja johdattaa lasta. Kysyy kysymyksiä, tarkentaa ja Mielenkiinnolla kuuntelee. Harjoitellaan. Meillä pienenä opetettiin että vessassa puhutaan vessa asiat. Ja vessaan mentiinkin äitin kanssa...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Nuorten aivot käyvät kierroksilla – pienet sosiaaliset tapahtumat voivat kuormittaa enemmän kuin koulustressi, kertoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Vanhemmat ajattelevat usein, että nuoret kuormittuvat ja jopa ahdistuvat läksykuormasta tai harrastusmääristä. Todellinen kuormitus voi kuitenkin tulla arjen sosiaalisista suhteista.

Teinit kiinnittävät todella paljon huomiota pieniin, meille aikuisille mitättömiltä tuntuviin asioihin kuten eleisiin, ilmeisiin ja äänenpainoihin. Teinin mantelitumake eli aivojen taistele-pakene-keskus skannaa jatkuvasti, olenko vihamielisessä vai minuun positiivisesti suhtautuvassa seurassa.

– Nuorille sosiaaliset kanssakäymiset ovat merkittävämpiä kuin aikuisille. Kaikki mitä meissä tapahtuu, on järkevästi rakennettu: aivot toimivat niin kuin yhteiskunta olisi edelleen samanlainen kuin kivikaudella. Nuoret ihmiset on tehty etsimään uusia elinalueita ja pariutumaan, sanoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Mikä kuormittaa nuoren mieltä?

Jo pitkään on tiedetty, että nuoret ovat itsekeskeisiä ja heidän on vaikea hillitä tunteitaan ja impulssejaan. Nyt tieteen avulla on voitu myös todistaa, että nuorten aivoissa tapahtuu valtavan paljon enemmän kuin lasten ja vanhempien aivoissa.

Aistihavaintokyvyt kypsyvät jo varhain, mutta murrosiässä tunnekeskusten toiminta kiihtyy. Kontrollikeskusten toiminta puolestaan voimistuu hitaimmin. Nuoren aivot käyvät siis ylikierroksilla, koska tietoa käsitellään todella paljon, hyvin suurelta osin tiedostamattomasti. 

– Nuorten aivoissa on kauhea määrä sähköjohtoja, ja koska niin sanottua valkeaa ainetta ei ole vielä kehittynyt tarpeeksi pitämään johtoja erossa toisistaan, ne yhdistyvät väärin ja tapahtuu oikosulkuja. Aikuisten johdot pysyvät järjestyksessä, koska lelluvat valkean aineen suojissa, Hermanson kuvailee.

Varsinkin tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla.

Maailmassa sekä omassa lähipiirissä tapahtuvat asiat pohdituttavat nuorta: Miksi äiti kasvattaa pikkuveljeä väärin vaikka luin, että pitäisi toimia ihan toisin? Miten kehtaan mennä luokkaan, kun en äsken saanut palloa kiinni? Miksi meillä ostetaan vaaleaa leipää, vaikka tumma leipä ehkäisee syöpää?

Varsinkin tytöillä hippokampus, jossa sijaitsee pienten nippeliasioiden muistaminen, aktivoituu helposti. Tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla. Pienet asiat jäävät mieleen ja saattavat kuormittaa.

Nämä huolet ja ajatukset eivät tule useinkaan vanhemman tai vaikka koulun tietoon, eikä tavallisesti tarvitsekaan – nuorella saa olla oma elämä ja sen mukanaan tuomat ajatukset. Vanhemman jatkuvat utelut voinnista tuntuvat nuoresta usein häiritseviltä.

Nuori kyllä tarvittaessa kääntyy aikuisen puoleen huolineen. Aikuisen tulee olla sen arvoinen.

– Fiksua olisi, jos vanhemmalla ja nuorella olisi jotain säännöllisiä hetkiä, jolloin viettää yhteistä, kiireetöntä aikaa.

Jos nuori on kovin ahdistunut tai kuormittunut, hän voi noissa tilanteissa purkaa vanhemmalle kotiin ja kaverisuhteisiin liittyviä asioita. Nuorta ei kuitenkaan pidä pakottaa tilittämään tunteitaan.

Ja toisaalta: ei nuorenkaan arjen tarvitse olla jatkuvaa kriisiä. On niitäkin nuoria, jotka keskittyvät todella huolella vain läksyihin ja harrastuksiinsa. Joskus mekaaninen suorittaminen saattaa kuitenkin liittyä sosiaalisten tilanteiden aiheuttamien tunteiden kieltämiseen ja kompensointiin.

– Vanhempi ei voi elää oman lapsensa nuoruutta lapsen puolesta, ne nuoruuden angstit ja haasteet on jokaisen elettävä itse, Hermanson muistuttaa.

Mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen nuoren oloa?

Nuoret väsyvät sosiaalisissa tilanteissa enemmän, koska joutuvat käyttämään isompia osia aivoista – ja näin aivojen aineenvaihduntakin on isompaa. Jos ei ole energiaa, pinna napsahtaa nopeammin. Aikuisen tehtävä on järjestää nuorelle arjen rytmi kuntoon, varmistaa syöminen ja nukkuminen.

Hankalat keskustelut kannattaa ajoittaa niihin hetkiin, kun sekä aikuisella että teinillä on vatsat täynnä.

– Nuorten kanssa kannattaa keskustella kaikki hankalat jutut niin, että sopii keskustelun etukäteen ja varmistaa, että molemmilla – niin aikuisella kuin teinillä – on vatsat täynnä.

Vanhemman tehtävä on myös pitää perheessä yllä hyvää, avointa ja rentoa tunnelmaa. Nuori oppii ensisijaisesti mallista. Jos vanhemmat eivät keskustele tunteistaan rehellisesti ja avoimesti, miten nuori oppisi sanoittamaan omia tunteitaan?

– On vanhempia, jotka sanovat, etteivät riitele lastensa nähden tai ollenkaan. Mutta juuri tällaisia asioita nuoret stressaavat, eivät vanhemmat pysty nuoria huijaamaan.

Vaikka jäätävät sanat olisi peitelty hymyin, nuorten sosiaalisiin tilanteisiin virittyneet aivot kyllä skannaavat kireän ilmapiirin: nuo kaksi tyyppiä eivät viihdy. Jos nuori ei tiedä tilanteen taustoja, hän kehittelee tunnelmalle omat teoriansa. Parhaan esimerkin vaikkapa parisuhteesta voi antaa elämällä itse rehellisessä ja ilmapiiriltään avoimessa suhteessa.

– On ihan sama mitä vanhempi sössöttää oikeanlaisen elämästä, jos samalla laiminlyö itsensä ja  oman parisuhteensa. Ei kaikkea pidä nuorelle vuodattaa, mutta lähtökohtaisesti pitäisi olla rehellinen niistä vaikeuksista, mitä tulee eteen – se helpottaa ymmärtämistä.

Aikuisen on myös syytä pitää kiinni siitä, mitä lupasi:

– Nuorta stressaa  hirveästi, jos isä tai äiti lupaa hakea ja tulla ja tehdä, mutta ei tulekaan tai tee lupaamaansa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.