Päivittäiset kiukkukohtaukset eivät olekaan yleisiä.

Saako nelivuotias raivarin, kun sukkahousut menevät aamulla väärin päin jalkaan? Ei hätää, sellaista sattuu. Karjuuko eskarilainen monta kertaa päivässä hysteerisenä yhtäkkiä, ilman näkyvää syytä? Kannattaa ehkä yrittää selvittää tarkemmin miksi.

Pikkulapset saavat kiukkukohtauksia – ne ovat useimmille vanhemmille arkipäivää. Joskus raivo voi kuitenkin olla merkki siitä, ettei lapsella ole kaikki hyvin. Tuore yhdysvaltalainen tutkimus auttaa vanhempia ja lääkäreitä arvioimaan, milloin räjähtely on normaaleissa rajoissa ja milloin on aihetta epäillä sen uhkaavan lapsen psyykkistä hyvinvointia.

Northwestern Universityn lääketieteen laitoksen tutkimuksessa pyydettiin kaikkiaan 1 500 leikki-ikäisen lapsen vanhempaa raportoimaan lapsensa kiukkukohtausten tiheyttä, tyyppiä ja vakavuutta edeltäneen kuukauden aikana. Science Dailyn uutisen mukaan tutkijat yllättyivät eniten siitä, että raivokohtaukset eivät ole ollenkaan niin yleisiä kuin ajatellaan. Harvempi kuin joka kymmenes lapsi räjähteli päivittäin. Lapsen sukupuoli tai perheen tuloluokka eivät vaikuttaneet kohtausten yleisyyteen.

Tutkijoiden mukaan ei pidä tuijottaa kuitenkaan pelkästään raivaritiheyteen. Silloin voidaan turhaan leimata aivan tavallista käytöstä. Olennaista on, missä yhteyksissä lapsella keittää yli. Tätä pystyttiin tutkimusta varten luodulla 118 kysymyksen patteristolla erittelemään aiempaa tarkemmin.

Tyypillinen leikki-ikäisen kiukkukohtaus nimittäin syntyy lapsen ollessa väsynyt tai turhautunut. Usein se liittyy siirtymätilanteisiin: pukeutumiseen, peseytymiseen tai vaikkapa nukkumaanmenoon.

Epätyypillisiksi tutkijat sen sijaan määrittävät kohtaukset, jotka nousevat yllättäen kuin tyhjästä tai ovat niin voimakkaita, että lapsi on aivan uupunut. Tällaisiakin raivareita jotkut lapset toki saavat silloin tällöin ilman että on kyse mistään vakavammasta, mutta jos niitä esiintyy säännöllisesti, voi olla syytä huolestua lapsen käytöksestä.

Tutkimusryhmä jatkaa sen selvittämistä, miten raivarien esiintyminen on yhteydessä psyykkisiin ongelmiin, koulussa pärjäämiseen ja sosiaalisiin taitoihin.

Lähde: Science Daily

Yhteyksiä muodostumassa. Ruudun äärellä voi oppia paljon, mutta muuta elämää se ei saa korvata. Kuva: iStockphoto

Ihmissuhteet ja liikunta kehittävät lapsen aivoja. Aivotutkija kertoo, miten älylaitteet ja ruutuaika niihin vaikuttavat.

Mikä on aivojen kannalta hyvää ruutuaikaa?

Hyvä ruutuaika on sellaista, joka ei vie aikaa liikunnalta ja sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Ruutuajan käsite on hankala, sillä kaikki riippuu siitä, mitä lapsi laitteella tekee. Katsooko hän ohjelmaa, joka on kielletty alle 12-vuotiailta vai pelaako hän oppimispeliä? Pelaaminen kehittää kognitiivisia toimintoja, mutta voi olla kiihdyttävää. Siksi se ei välttämättä kannata iltaisin. Passiivinen katsominen taas ei kehitä ongelmaratkaisua, mutta viihdyttää.

Suomessa virallisia ruutuaikasuosituksia ei ole. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alle kaksivuotiaille ei suositella laitteiden käyttöä ollenkaan muuten kuin vanhemman seurassa. Alle kaksivuotiaille laitteiden käyttämisestä ei ole todettu olevan hyötyä. Pahimmillaan käyttö voi viivästyttää puheen kehitystä, jos se on pois kasvokkaiselta vuorovaikutukselta. 2–5-vuotiailla sopiva aika voisi jäädä tuntiin päivässä.

Voiko lapselle antaa tabletin eteen, kun hän on tylsistynyt?

Laitetta ei pidä käyttää kasvatuskeinona tai lääkkeenä hankaliin tilanteisiin. Kun lapsen aivojen etuotsalohkot eivät ole tarpeeksi kehittyneet, hän tarvitsee tunteiden säätelyyn aikuisen apua. Jos aikuinen lykkää eteen tabletin, itsesäätelykeinot eivät pääse samalla tavalla kehittymään. Pahimmillaan lapsi ei opi itsesäätelyä eikä käsittelemään tunteitaan.

Hetki lastenohjelman parissa ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä välttämättä ole hyötyäkään.

Arjessa tulee toki eteen tilanteita, jolloin aikuisesta tuntuu, että pää räjähtää. Silloin on ihan ok antaa lapsen vaikkapa viettää hetki vaikka lastenohjelman parissa. Se ei mädätä lapsen aivoja, mutta ei siitä ole välttämättä hyötyäkään.

Milloin laitteiden käyttöön pitää puuttua?

Silloin, jos koulunkäynti alkaa kärsiä, lapsi ei liiku tai hän ei enää näe kavereitaan kasvotusten.

Murrosikäisen aivot ovat voimakkaassa kehitysvaiheessa, joten hän tarvitsee unta. Laitteiden käyttö ennen nukahtamista todennäköisesti lyhentää unta ja huonontaa sen laatua. Kun nukahtaminen viivästyy, huonosti nukkuvan nuoren aivomassa otsalohkoissa hiljalleen vähenee, ja se heikentää hänen päättely- ja ongelmanratkaisukykyään.

Laitteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uniaikaa.

Laiteet kannattaa sulkea viimeistään tuntia ennen uni­aikaa, että aivot pääsevät valmistautumaan nukahtamista varten muun muassa erittämällä melatoniinia.

Vaikuttaako aivoihin se, jos lapsi kirjoittaa vain koneella?

Aivot eivät surkastu, vaikka ei ikinä kirjoittaisi käsin. Käsillä tekeminen on kuitenkin todella tärkeää. Se aktivoi kehon liikkeeseen liittyviä hermoyhteyksiä aivoissa ja jumppaa aivoja aivan eri tavalla kuin koneiden käyttäminen.

Lapset oppivat kirjoittamaan nopeammin käsin kuin koneella. 

On todettu, että lapset oppivat kirjoittamaan paljon nopeammin käsin kuin laitteilla. Käsinkirjoitetut muistiinpanot jäävät aikuisillakin mieleen paremmin. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 4.–6.-luokkalaiset kirjoittivat täydellisempiä lauseita käsin kuin koneella.

Miten muuten lapsen aivojen kehitystä voi tukea?

Aktiivisuus ja uteliaisuus kehittävät aivoja. Tutkittua merkitystä on liikunnalla, musiikilla sekä kasvokkaisella vuorovaikutuksella erityisesti silloin, kun lapsi on pieni. Hyvä ruoka on tärkeää. Se sisältää hiilihydraatteja, joita aivot käyttävät pääasiallisena polttoaineenaan, sekä aivoille elintärkeitä hyviä rasvoja, joita saa esimerkiksi rasvaisesta kalasta sekä pähkinöistä.

Liikunta edistää uusien hermoyhteyksien syntymistä.

Liikunta saattaa lisätä pienten hiussuonien määrää, jolloin aivot saavat enemmän happea. Se edistää myös kasvuhormonin erittymistä ja siten uusien hermoyhteyksien syntymistä. Nuorena harrastettu liikunta on yhteydessä menestykseen kognitiivisia taitoja mittaavissa testeissä vielä aikuisenakin.

Asiantuntijana aivotutkija, psykologi Mona Moisala.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Jokaisella on oikeus surra tapaa, jolla on vanhemmaksi tullut. Se jättää aina jälkensä, miettii psykologi Leea Mattila.  Kuva: Niki Strbian.

Lapsettomuudesta kärsivä kaipaa tukea, ei neuvoja.

Lapsitoiveeseen kiteytyy usein oman itsen jatkuvuus ja elämän merkitykselliseksi kokeminen. Kun lasta ei ala kuulua, mieleen puskee nöyryytys, pettymys, häpeä, ahdinko ja syyllisyys. Lapsiperheiden kohtaaminen saattaa herättää kateutta, parisuhde kuormittuu surusta, ja hedelmättömyyshoidosta johtuva taloudellinen paine kuristaa.

Voit sanoa: “Olen pahoillani puolestasi. Jos haluat, kuuntelen sinua”.

Sosiaalinen tuki on ratkaisevan tärkeää kriisin keskellä. Lapsettomuutta kommentoivalta kaivataan sensitiivisyyttä. Voit sanoa: “Olen pahoillani puolestasi. Jos haluat, kuuntelen sinua”.

Toisinaan hedelmöityshoidoilla raskaaksi tullut synnyttää biologisesti toisen soluista kasvaneen lapsen. Lapsettomuuden voi katkaista myös adoptio- tai sijaislapsi. Vanhemmuus on onneksi ensisijaisesti sosiaalinen ja tunnesuhde. Silti jokaisella on oikeus surra tapaa, jolla on vanhemmaksi tullut. Se jättää aina jälkensä.  

Seuraavat huomautukset kannattaa jättää väliin, kun keskustelet lapsettoman kanssa:

1.”Mun kaverin naapuri on kanssa ollut hoidoissa, ja se on tooosi rankkaa. Tiedän, seurasin sivusta. Että teille on tulossa kyllä rankkaa.” 

Lapsettomuushoitoihin hakeutuva ei todellakaan halua kuulla manailuja siitä, miten rankkaa se tulee olemaan. Hän osaa tiedostaa asian itsekin. Myötätuntoinen katse tai halaus toimii paremmin.

2. “Mun kummin kaima yritti kanssa lasta, mutta sitten ne lakkas stressaamasta ja kävi lomalla, ja nyt niillä on luomulapsi.”

Ihmeitä sattuu ja stressi on varmasti vihollinen, mutta sitä ei kuitenkaan saa kytkettyä pois päältä vipua vääntämällä. Useimmille lapsettomuus on syvä, hyvin yksityinen kriisi. Sitä ei saa vähätellä.

Useimmille lapsettomuus on syvä, hyvin yksityinen kriisi. Sitä ei saa vähätellä.

3. “Ai haluutte lapsen? Ota meidän lapsi viikonlopuksi, niin katsotaan sitten, haluatko enää lasta.”

Tämä on todellinen oksennus lapsettoman niskaan. Kamalinta ja mitätöivintä, mitä voi sanoa. Sensuroi vitsi omasta valikoimastasi.

4. “Hankkikaa koira!”

Karvaiset lemmikit ovat monelle äärimmäisen rakkaita, mutta lasta toivovalle ne eivät voi korvata ihmisen paikkaa.

5. "Jos sä oot raskaana?" 

Tämä saattaa olla kaikkein ärsyttävin heitto naiselle, kun hänellä on pahoinvointia tai päänsärkyä. Kommentin kuuleminen voi tehdä surulliseksi tai todella vihaiseksi. Oireet ovat suuremmalla todennäköisyydellä kuukautisoireita. Kuukautisten alkaminen muistuttaa lapsetonta hänen hartaiten toivomansa asian epäonnistumisesta – ja sitten joku vielä heittää sen vitsiksi. 

Psykologi Leea Mattila toimii asiantuntijana Toisenlaiset äidit -ohjelmassa. Hän syventää vauva.fi-kolumnissaan kunkin viikon aihetta.

Vierailija

5 asiaa, joita ei kannata sanoa lapsettomuudesta kärsivälle

Vierailija][quote=Vierailija kirjoitti: Itsellä lähipiirissä useampia 40 kymppisiä pareja jotka pitkään yhdessä olleet ja ikinä ei ole edes tullut mieleen kysyä tai puuttua heidän lapsettomuuteensa. Itse kertovat jos sille tarvetta, sillä miten se meille edes kuuluu kysellä. Olin 27v ensimmäisen lapsen syntyessä ja kyllä monta kertaa pahoitin mieleni lapsi kyselystä ja toisen lapsen tein 10v myöhemmin ja siinäkin välissä niitä ikäviä sai kuulla. Ja nyt lapset aikuisia ja naapurin ihminen vielä...
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.