Ajantaju kehittyy vähitellen iän ja kokemuksen myötä. (Kuva: iStockphoto)
Ajantaju kehittyy vähitellen iän ja kokemuksen myötä. (Kuva: iStockphoto)

Mitä järkeä on vitkutella, kun ollaan lähdössä jäätelölle? Aikuinen ja lapsi hahmottavat aikaa eri tavoilla.

Kohta myöhästytään päiväkodista! Viiden minuutin päästä pitää olla aamupala syötynä ja vartin päästä ollaan jo ovesta ulkona!

Arki on täynnä aikatauluja jo pienestä alkaen. Mutta mitä taapero tajuaa siitä, kun sanotaan, että ihan kohta pitää lähteä? Tai milloin koululainen hahmottaa, kuinka pitkä on se tunti, jonka aikana pitää suoriutua aamutoimista?

– Taju ajan kulumisesta ja kellon tai kalenterin ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa, sanoo neuropsykologian erikoispsykologi Pekka Räsänen Niilo Mäki Instituutista.

Lapsi hahmottaa aikaa omalla, vielä alkeellisella tavallaan jo kauan ennen kuin hänellä on mitään käsitystä tunneista ja minuuteista.

– Jo pikkuvauvoilla on esimerkiksi taju siitä, että jokin ääni on pidempi kuin toinen ääni, Räsänen kertoo.

Tämä on havaittu vauvojen aivotoiminnasta, kun heille on soitettu kestoltaan tietynmittaista ääntä toistuvasti ja pituus sitten muuttuukin. Vauvat huomaavat myös, jos tietyin väliajoin toistuvan ärsykkeen rytmi muuttuu.

Ensin ja sitten

Ensin mennään iltapalalle, sitten harjataan hampaat. Sen jälkeen mennään nukkumaan.

Taapero hahmottaa, että tietyt arjen asiat toistuvat yleensä tietyssä järjestyksessä. Se on olennainen askel ajan ymmärtämisessä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että lapsi mieltäisi aikaa aikajanalla tai kiertokulkuina. Sellaiset ajatusmallit hahmottuvat paljon myöhemmin kalenterin tullessa tutuksi.

Päivittäiset rutiinit kuitenkin auttavat lasta. Jos asioita tehtäisiin aivan milloin sattuu, tulevaa olisi mahdoton ennakoida.

Ehdit katsoa yhden jakson Pipsa Possua, sitten syödään.

Selittäessään tulevia ajanjaksoja pikkulapselle vanhemmat käyttävätkin mittapuuna kellonaikojen ja viikonpäivien sijasta usein tuttuja tapahtumia: Ehdit katsoa yhden jakson Pipsa Possua, sitten syödään.

Jossain vaiheessa lapsi alkaa hahmottaa tapahtumia myös aikaa määrittävillä sanoilla: tänään, huomenna tai eilen.

– Kun lapsi alkaa käyttää näitä sanoja, aikuiset saman tien usein yliarvioivat hänen ymmärryksensä niistä, Räsänen sanoo.

Pienen lapsen mielessä aika on varsin pitkään vain ”nyt” tai ”ei-nyt”.

Esimerkiksi ”eilen” tarkoittaa ensin kaikkea, mikä on tapahtunut aiemmin. Pienen lapsen mielessä aika on varsin pitkään vain ”nyt” tai ”ei-nyt”. Käsitteet tarkentuvat vähitellen.

Ei aikuisenkaan ole aina helppo ajoittaa mennyttä tai tulevaa pelkästään päässään. Jokin tuntuu tapahtuneen kaksi vuotta sitten, mutta oikeasti siitä onkin jo viisi vuotta. Ilman kalenteria ei osaa heti sanoa, mihin päivään vaikkapa ”kolmen ja puolen viikon päästä” viittaa – pidemmistä ajoista puhumattakaan.

Numerot ja viisarit

– Ootko sä täyttänyt jo neljä, kolmevuotias tyttö kysyy kiinnostuneena tuplasti itseään pidemmältä kymmenvuotiaalta.

Kysymyksestä voi päätellä, että lapsi on oppinut ensimmäiset numerot, ymmärtänyt niiden liittyvän tiettyyn määrään ja tajunnut lukujen järjestyksen. Hänellä ei kuitenkaan ole vielä käsitystä siitä, mitä on olla neljä – muuta kuin että se on enemmän kuin kolme vuotta.

Jotta oppisi hahmottamaan aikaa tunteina, viikkoina tai vuosina, on hallittava laskemisen alkeet. Aikaa mittaava numerojärjestelmä tulee tutuksi muun matematiikan ohessa, mutta se vaatii jonkin verran erillistä opettelua. Kelloissa kun on kymmenjärjestelmän lisäksi oma 12-järjestelmä.

Kellotaulun avulla vuorokauden kierto hahmottuu myös kuvallisesti. Viisari kiertää vuorokauden ympäri. Aamu, päivä, ilta ja yö seuraavat toisiaan aina samassa järjestyksessä. Pienellekin lapselle voi näyttää, että lyhyt viisari on aina samassa kohdassa, kun on aika käydä nukkumaan.

Aikapuhetta arkeen

Tule vartin päästä sisään syömään, vanhempi huikkaa pikkukoululaiselle, joka jää vielä hetkeksi pihaan leikkimään. Puolen tunnin päästä lapsi saapuu ja sanoo, ettei muistanut katsoa kelloa. Hänestä tuntui, että kului vain hetki!

Milloin lapsi alkaa hahmottaa, miten pitkä on vartti tai puoli tuntia? Sitä on mahdoton sanoa, sillä oppiminen käy asteittain. Olennaista on, saako lapsi riittävästi konkreettisia kokemuksia erimittaisista ajoista. Ilman sitä aikuisten on turha edes odottaa mitään.

Aikuisissakin on niitä, jotka eivät tunnu koskaan oppivan arvioimaan aikaa oikein.

– Aikuisille on kertynyt jo paljon kokemusta siitä, mitä tarkoittaa, kun on vartti aikaa, ja mitä siinä ajassa vielä ehtii tehdä. Siitä huolimatta aikuisissakin on niitä, jotka eivät tunnu koskaan oppivan arvioimaan sitä oikein, Räsänen sanoo.

Vanhemmat voivat tukea lapsen ajantajun kehittymistä kertomalla ajoista ja kestoista, vaikkei lapsen ole vielä tarkoituskaan suoriutua niiden arvioinnista itse. Sen sijaan, että komentaisi vasta lähdön hetkellä korjaamaan lelut, lapselle voi sanoa ennakoiden: kymmenen minuutin päästä lähdetään, ryhdypä laittamaan tavaroita kasaan.

Se juoksee tai matelee

Kolmasluokkalainen osaa jo yleensä lähteä melko itsenäisesti kouluun. Silti voi käydä niin, että kiinnostava puuha vie huomion, ajantaju hämärtyy ja lähtö jää viime tinkaan.

Kokemus ajasta on herkkä häiriöille myös aikuisilla. Toiminta ja liike vaikuttavat siihen paljon. Räsäsen mukaan ihmiset ovat tutkimuksissa varsin hyviä arvioimaan viiden minuutin keston, kun saavat rauhassa keskittyä tehtävään. Mutta kun samaan aikaan joutuukin tekemään jotain, arvio huononee heti.

Jos auton takapenkillä ei ole mitään tekemistä, aika matelee ja matka mummolaan tuntuu pitkältä. Kun taas ollaan kavereiden kanssa Pokémon-jahdissa, aika lentää kuin siivillä.

Meneekö aika hukkaan, jos sitä ei käytä johonkin järkevään?

Tapamme ymmärtää aikaa nojaakin pitkälti vertauskuviin: jo se, että aika kulkee eteenpäin, on pelkkä mielikuva. Entä meneekö aika hukkaan, jos sitä ei käytä johonkin järkevään? Aikuisten mielestä hyvää aikaa on usein se, kun tehdään jotain. Lapselle hyvää aikaa voikin olla se, kun ei tehdä mitään.

– Me opetamme lapsille kulttuurista tapaa mieltää, mitä aika on. Eihän siitä ole mitään yhtä totuutta, Räsänen sanoo.

Moni vanhempi kummastelee, miksi vielä kouluikäinenkin lapsi voi alkaa kuin tarkoituksella hidastella lähtötilanteissa, vaikka tietäisi, että luvassa on jotain kivaa.

Aikuisten käsitys siitä, mikä milloinkin lapsesta on kivaa, on kuitenkin Räsäsen mukaan varsin hatara. Jos aikuinen sanoo, että lähdetäänpä syömään jätskiä, niin lapsesta tässä ja nyt kivaa on silti kesken oleva leikki, ei pukeminen ja lähteminen.

– Lapsella ei ole mielessään kelloa, joka vaatii olemaan nopea, koska jäätelönsyönti on mahdollista vain kello 16.45 asti, koska silloin pitää olla jo jossain muualla. Lapsen näkökulmasta ainahan sitä ehtii ”kohta”.

Hetkessä elämisen taidossa aikuinenkin voisi joskus ottaa mallia lapsilta.

Tue lapsen ajantajua

1. Rutiineista se lähtee

Päivittäiset rutiinit auttavat lasta hahmottamaan samanlaisina toistuvien asioiden järjestystä ja siten ajan kulkua. Ensin pestään hampaat, sitten on aika mennä nukkumaan.

2. Matematiikan alkeet haltuun

Kellonaikojen oppiminen edellyttää laskutaidon alkeita. Puhu lapselle numeroista, ajoista ja määristä arjen tilanteissa, vaikkei hän vielä niitä hahmotakaan. Se helpottaa myös matematiikan oppimista.

3. Muista muistutella

Vaikka koululainen osaisi jo kellon, ajantaju on häiriöille altis. Kun tulee muuta ajateltavaa tai hauska tekeminen tempaa mukaansa, ajan kuluminen unohtuu helposti.