Ajantaju kehittyy vähitellen iän ja kokemuksen myötä. (Kuva: iStockphoto)
Ajantaju kehittyy vähitellen iän ja kokemuksen myötä. (Kuva: iStockphoto)

Mitä järkeä on vitkutella, kun ollaan lähdössä jäätelölle? Aikuinen ja lapsi hahmottavat aikaa eri tavoilla.

Kohta myöhästytään päiväkodista! Viiden minuutin päästä pitää olla aamupala syötynä ja vartin päästä ollaan jo ovesta ulkona!

Arki on täynnä aikatauluja jo pienestä alkaen. Mutta mitä taapero tajuaa siitä, kun sanotaan, että ihan kohta pitää lähteä? Tai milloin koululainen hahmottaa, kuinka pitkä on se tunti, jonka aikana pitää suoriutua aamutoimista?

– Taju ajan kulumisesta ja kellon tai kalenterin ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa, sanoo neuropsykologian erikoispsykologi Pekka Räsänen Niilo Mäki Instituutista.

Lapsi hahmottaa aikaa omalla, vielä alkeellisella tavallaan jo kauan ennen kuin hänellä on mitään käsitystä tunneista ja minuuteista.

– Jo pikkuvauvoilla on esimerkiksi taju siitä, että jokin ääni on pidempi kuin toinen ääni, Räsänen kertoo.

Tämä on havaittu vauvojen aivotoiminnasta, kun heille on soitettu kestoltaan tietynmittaista ääntä toistuvasti ja pituus sitten muuttuukin. Vauvat huomaavat myös, jos tietyin väliajoin toistuvan ärsykkeen rytmi muuttuu.

Ensin ja sitten

Ensin mennään iltapalalle, sitten harjataan hampaat. Sen jälkeen mennään nukkumaan.

Taapero hahmottaa, että tietyt arjen asiat toistuvat yleensä tietyssä järjestyksessä. Se on olennainen askel ajan ymmärtämisessä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että lapsi mieltäisi aikaa aikajanalla tai kiertokulkuina. Sellaiset ajatusmallit hahmottuvat paljon myöhemmin kalenterin tullessa tutuksi.

Päivittäiset rutiinit kuitenkin auttavat lasta. Jos asioita tehtäisiin aivan milloin sattuu, tulevaa olisi mahdoton ennakoida.

Ehdit katsoa yhden jakson Pipsa Possua, sitten syödään.

Selittäessään tulevia ajanjaksoja pikkulapselle vanhemmat käyttävätkin mittapuuna kellonaikojen ja viikonpäivien sijasta usein tuttuja tapahtumia: Ehdit katsoa yhden jakson Pipsa Possua, sitten syödään.

Jossain vaiheessa lapsi alkaa hahmottaa tapahtumia myös aikaa määrittävillä sanoilla: tänään, huomenna tai eilen.

– Kun lapsi alkaa käyttää näitä sanoja, aikuiset saman tien usein yliarvioivat hänen ymmärryksensä niistä, Räsänen sanoo.

Pienen lapsen mielessä aika on varsin pitkään vain ”nyt” tai ”ei-nyt”.

Esimerkiksi ”eilen” tarkoittaa ensin kaikkea, mikä on tapahtunut aiemmin. Pienen lapsen mielessä aika on varsin pitkään vain ”nyt” tai ”ei-nyt”. Käsitteet tarkentuvat vähitellen.

Ei aikuisenkaan ole aina helppo ajoittaa mennyttä tai tulevaa pelkästään päässään. Jokin tuntuu tapahtuneen kaksi vuotta sitten, mutta oikeasti siitä onkin jo viisi vuotta. Ilman kalenteria ei osaa heti sanoa, mihin päivään vaikkapa ”kolmen ja puolen viikon päästä” viittaa – pidemmistä ajoista puhumattakaan.

Numerot ja viisarit

– Ootko sä täyttänyt jo neljä, kolmevuotias tyttö kysyy kiinnostuneena tuplasti itseään pidemmältä kymmenvuotiaalta.

Kysymyksestä voi päätellä, että lapsi on oppinut ensimmäiset numerot, ymmärtänyt niiden liittyvän tiettyyn määrään ja tajunnut lukujen järjestyksen. Hänellä ei kuitenkaan ole vielä käsitystä siitä, mitä on olla neljä – muuta kuin että se on enemmän kuin kolme vuotta.

Jotta oppisi hahmottamaan aikaa tunteina, viikkoina tai vuosina, on hallittava laskemisen alkeet. Aikaa mittaava numerojärjestelmä tulee tutuksi muun matematiikan ohessa, mutta se vaatii jonkin verran erillistä opettelua. Kelloissa kun on kymmenjärjestelmän lisäksi oma 12-järjestelmä.

Kellotaulun avulla vuorokauden kierto hahmottuu myös kuvallisesti. Viisari kiertää vuorokauden ympäri. Aamu, päivä, ilta ja yö seuraavat toisiaan aina samassa järjestyksessä. Pienellekin lapselle voi näyttää, että lyhyt viisari on aina samassa kohdassa, kun on aika käydä nukkumaan.

Aikapuhetta arkeen

Tule vartin päästä sisään syömään, vanhempi huikkaa pikkukoululaiselle, joka jää vielä hetkeksi pihaan leikkimään. Puolen tunnin päästä lapsi saapuu ja sanoo, ettei muistanut katsoa kelloa. Hänestä tuntui, että kului vain hetki!

Milloin lapsi alkaa hahmottaa, miten pitkä on vartti tai puoli tuntia? Sitä on mahdoton sanoa, sillä oppiminen käy asteittain. Olennaista on, saako lapsi riittävästi konkreettisia kokemuksia erimittaisista ajoista. Ilman sitä aikuisten on turha edes odottaa mitään.

Aikuisissakin on niitä, jotka eivät tunnu koskaan oppivan arvioimaan aikaa oikein.

– Aikuisille on kertynyt jo paljon kokemusta siitä, mitä tarkoittaa, kun on vartti aikaa, ja mitä siinä ajassa vielä ehtii tehdä. Siitä huolimatta aikuisissakin on niitä, jotka eivät tunnu koskaan oppivan arvioimaan sitä oikein, Räsänen sanoo.

Vanhemmat voivat tukea lapsen ajantajun kehittymistä kertomalla ajoista ja kestoista, vaikkei lapsen ole vielä tarkoituskaan suoriutua niiden arvioinnista itse. Sen sijaan, että komentaisi vasta lähdön hetkellä korjaamaan lelut, lapselle voi sanoa ennakoiden: kymmenen minuutin päästä lähdetään, ryhdypä laittamaan tavaroita kasaan.

Se juoksee tai matelee

Kolmasluokkalainen osaa jo yleensä lähteä melko itsenäisesti kouluun. Silti voi käydä niin, että kiinnostava puuha vie huomion, ajantaju hämärtyy ja lähtö jää viime tinkaan.

Kokemus ajasta on herkkä häiriöille myös aikuisilla. Toiminta ja liike vaikuttavat siihen paljon. Räsäsen mukaan ihmiset ovat tutkimuksissa varsin hyviä arvioimaan viiden minuutin keston, kun saavat rauhassa keskittyä tehtävään. Mutta kun samaan aikaan joutuukin tekemään jotain, arvio huononee heti.

Jos auton takapenkillä ei ole mitään tekemistä, aika matelee ja matka mummolaan tuntuu pitkältä. Kun taas ollaan kavereiden kanssa Pokémon-jahdissa, aika lentää kuin siivillä.

Meneekö aika hukkaan, jos sitä ei käytä johonkin järkevään?

Tapamme ymmärtää aikaa nojaakin pitkälti vertauskuviin: jo se, että aika kulkee eteenpäin, on pelkkä mielikuva. Entä meneekö aika hukkaan, jos sitä ei käytä johonkin järkevään? Aikuisten mielestä hyvää aikaa on usein se, kun tehdään jotain. Lapselle hyvää aikaa voikin olla se, kun ei tehdä mitään.

– Me opetamme lapsille kulttuurista tapaa mieltää, mitä aika on. Eihän siitä ole mitään yhtä totuutta, Räsänen sanoo.

Moni vanhempi kummastelee, miksi vielä kouluikäinenkin lapsi voi alkaa kuin tarkoituksella hidastella lähtötilanteissa, vaikka tietäisi, että luvassa on jotain kivaa.

Aikuisten käsitys siitä, mikä milloinkin lapsesta on kivaa, on kuitenkin Räsäsen mukaan varsin hatara. Jos aikuinen sanoo, että lähdetäänpä syömään jätskiä, niin lapsesta tässä ja nyt kivaa on silti kesken oleva leikki, ei pukeminen ja lähteminen.

– Lapsella ei ole mielessään kelloa, joka vaatii olemaan nopea, koska jäätelönsyönti on mahdollista vain kello 16.45 asti, koska silloin pitää olla jo jossain muualla. Lapsen näkökulmasta ainahan sitä ehtii ”kohta”.

Hetkessä elämisen taidossa aikuinenkin voisi joskus ottaa mallia lapsilta.

Tue lapsen ajantajua

1. Rutiineista se lähtee

Päivittäiset rutiinit auttavat lasta hahmottamaan samanlaisina toistuvien asioiden järjestystä ja siten ajan kulkua. Ensin pestään hampaat, sitten on aika mennä nukkumaan.

2. Matematiikan alkeet haltuun

Kellonaikojen oppiminen edellyttää laskutaidon alkeita. Puhu lapselle numeroista, ajoista ja määristä arjen tilanteissa, vaikkei hän vielä niitä hahmotakaan. Se helpottaa myös matematiikan oppimista.

3. Muista muistutella

Vaikka koululainen osaisi jo kellon, ajantaju on häiriöille altis. Kun tulee muuta ajateltavaa tai hauska tekeminen tempaa mukaansa, ajan kuluminen unohtuu helposti.

Huusitko juuri lapsillesi? Menetit malttisi? Oma käytös voi muuttua vain, jos tunteiden säätelyä treenaa.

Vanhemmuus on oikea hermostumisen miinakenttä. Tiukassa paikassa saatamme ajatella, että minulla on oikeus hermostua, koska olen väsynyt, stressaantunut tai jaksanut jo katsella lasten kiukuttelua niin pitkään. Toisinaan syytämme pinnan palamisesta luonnettamme: ”Mutta kun minä olen tällainen temperamenttinen, nollasta sataan -tyyppi”. Tai sitten selittelemme tapahtunutta lapsen käytöksellä: ”Mitä muuta voin kuin huutaa, ei hän tottele muuten”.

Positiivinen kasvattaja Tiia Trogen teilaa nämä selitykset: 

– Kaikki edellä mainitut ovat vain huonoja selityksiä tunnetaitojen puuttumiselle. Hermostuminen ja huutaminen kertovat tasan yhdestä asiasta: aikuiselta ovat kaikki muut kasvattamisen keinot loppuneet.

Trogen sanoo, että itsesäätely on taito, jota jokainen temperamentista huolimatta voi harjoitella. Helppoa se ei ole, koska siinä pitää taistella omasta selkärangasta tulevaa käyttäytymismallia vastaan.

– Olen hyvä esimerkki. Olen temperamenttinen luonne ja olin tottunut selittelemään omaa käyttäytymistään asioilla, joille ei muka mahtanut mitään. Harjoittelemalla minusta on tullut huomattavasti tyynempi.

Kaikilla ihmisillä on erilainen ärsyyntymiskynnys, mutta aikuinen voi itse vaikuttaa siihen, että ei ylitä hermostumisen kynnystä tai anna tunteiden ottaa valtaa. Jos vanhempi ajattelee, että minä vain olen tällainen hermostuja, saati, että vierittää syyn lapsen niskoille, se ei muuta tilannetta mitenkään.

Vaikeinta on juurruttaa itseen ajatus, että koskaan, ei koskaan ole sellaista tilannetta, jossa aikuisella olisi oikeus huutaa lapselle.

Lapsi oppii itsesäätelyä peilaamalla

Mitä käy, kun lapsi ei suostu pukemaan, vaan kiukkuaa, riisuu ja juoksee karkuun? Vanhemman keho virittyy ja pakottaa hänet reagoimaan. Jos aikuisella ei ole rauhoittumisen työkaluja käytössä, suusta pääsee helpommin ärähdys tai huuto.

– Tottakai haastavissa tilanteissa tulee negatiivisia tunteita, mutta miten ne näkyvät lapselle, on meidän säädeltävissämme, Trogen huomauttaa.

Yksi vaativimpia tunnetaitoja on ottaa rauhoittumiselle aikaa. Kun kasvattaa oman reaktion ja lapsen toiminnan välistä tilaa, oman reaktion saa hallintaan. Vain jos lapsi on oikeasti vaaratilanteessa, vanhemmalta vaaditaan nopeaa reagointia.

– Tavallinen pukemistilanne tai vaikka lattiaan piirtäminen ei kamalasti pahene, vaikka aikuinen käyttäisi minuutin rauhoittuakseen ja kyetäkseen näin kohtaamaan lapsen empaattisesti ja rauhallisesti.

Rauhoittumiseen voi kokeilla vaikka Trogenin neuvomia 17 keinoa, jotka auttavat itsehillinnän opettelussa.

Lapsi kopioi aikuisen tunnetilaa: kun aikuinen käyttäytyy rauhallisesti, lapsikin rauhoittuu helpommin.

Rauhoittumisajan ottaminen ei välttämättä tarkoita siirtymistä pois lapsen luota, kuten monet vanhemmat tekevät. Trogenin mukaan ei haittaa, vaikka lapsi näkee, että vanhemman täytyy rauhoittaa itseään.

Aivoissamme olevien empatianeuronien eli peilisolujen takia tunnetilat tarttuvat ihmisestä toiseen, ja lapsilla peilisolut ovat todella aktiivisia. Se tarkoittaa, että lapset menevät helposti mukaan aikuisen tunnetilaan.

– Samalla kun käytämme itsesäätelytaitoja, tulemme myös opettaneeksi niitä lapsillemme, Trogen sanoo.

Kun aikuinen käyttäytyy rauhallisesti vaikkapa uhmakohtauksessa, lapsen peilisolut kopioivat aikuisen tunnetilaa, ja lapsikin rauhoittuu helpommin. Jos taas aikuinen on hyvin virittyneessä tilassa, lapsi peilaa sitäkin tunnetta ja tilanne kiristyy entisestään.

Tunteet ovat taitolaji

Trogen uskoo, että hyvinkin räjähdysherkkä ihminen voi harjoitella itsensä rauhalliseksi. Mutta pelkkä oivallus sitä, että tunteet voivat olla minun hallinnassani, ei riitä.

Taito tulla omien tunteidensa herraksi vaatii treenausta, toistoja toiston perään. Kun ennen tietty tapahtuma, vaikkapa lapsen epätoivottava käytös, on saanut kehosi jäykistymään ja mielesi kiihtymään, pitää kroppa ja mieli ohjelmoida uudestaan pysymään samassa tilanteessa rentona. Vaatii toistoja saada uusi viesti läpi kehon.

Kuten muissakin taitolajeissa, myös tunteiden säätelyssä vastaan tulee myös epäonnistumisia. Kenestäkään ei tule hetkessä rauhallista rakkauskasvattajaa. Se oppi on vanhemmuuden pituinen matka.

”Aina löytyy tyyppejä, joilta löytyy rautaisemmat lehmänhermot kuin itseltä. Fiksuinta on katsoa, miten on kehittynyt.”

– Kaikilla menee toisinaan hermot. Mutta vaikka epäonnistuu, tärkeää olisi pyytää anteeksi ja yrittää sitten uudestaan. Älä luovuta! Trogen kannustaa.

Epäonnistumiset ovat myös tärkeä oppi tunteita peilaavalle lapselle: välillä tulee kuohahduksia, kukaan ei ole täydellinen. Anteeksipyynnön ohella on hyvä muistaa, ettei jää vellomaan epäonnistumiseen ja negatiivisiin tunteisiin. Jokainen voi muuttua, kun jaksaa harjoitella.

– Itseä ja omaa kehittymistä ei koskaan kannata verrata muihin, sillä aina löytyy tyyppejä, joilta löytyy rautaisemmat lehmänhermot kuin itseltä. Fiksuinta on katsoa omaa matkaa taaksepäin: miten olen kehittynyt viime vuodesta tai viimeisten viiden vuoden aikana.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tunnesäätelytaitoja voi opetella ennakoivien harjoitusten avulla.

Positiivisen kasvatuksen kehittäjä, perhetyöntekijä Tiia Trogen on harjoitellut tunnesäätelyä viisi vuotta ja kertoo kehittyneensä aikamoiseksi malttimaisteriksi. Hänen mukaansa jokainen voi harjoittelemalla oppia parempaa itsehillintää.

– Pitää uskaltaa olla rohkea, sillä itsesäätelykeinot voivat olla yllättäviä juttuja: mainoksesta tuttu kanankakkalaulu, kielen rullaaminen, hyppiminen, hiusten harjaus tai vaikka autotuulettimen lämmittävä tai viilentävä tuuli, Trogen kertoo.

Tunteiden säätelyä oppiakseen pitää itsellä olla oppimisen asenne: päätä, että pystyt harjoittelemaan ja kehittymään tunteitteni säätelyssä. Tehokkainta harjoittelu on, kun sen tekee tietoisesti ja ajatuksella. 

Monet itsesäätelykeinoista saattavat tuntua ensin hieman kiusallisilta, jos sellaisia ei ole aikaisemmin tottunut käyttämään. Yhtä oikeaa keinoa ei ole, vaan jokaisen on löydettävä itselle parhaat keinot. Jokainen toimiva tapa on oikea, jos se auttaa vanhempaa rauhoittumaan eikä vahingoita muita.

Kokeile näitä tunteidensäätelykeinoja

1. Tasaa hengitys. Omaa hengitystä säätelemällä pystyt nopeasti ja helposti vaikuttamaan omiin tunteisiin. Hengitystä voi harjoitella etukäteen, myös lapsen kanssa yhdessä. Esimerkiksi höyhenhengitys on oiva keino rauhoittaa niin omaa kuin lapsen mieltä riitatilanteessa.

2. Päästele ääniä. Päästä suustasi ääniä, mutta älä huuda. Kaikenlaiset äänet, suhinat, hyrinä ja naksuttelu auttavat rauhoittumaan. Voit toki vaikka laulaa!

3. Huumorilla läpi kiven. Mieti itseksesi tai kerro ääneen joku hauska juttu. Käännä tiukka paikka huumoriksi. Huumori aktivoi aivoissa hulluttelun ja mielihyvän alueita.

4. Ajattele, että kotona on videokamerat. Miten otat lapsen uhman ja haasteet vastaan julkisilla paikoilla, toisten silmien alla? Luo itsellesi kotiin näkymätön yleisö. Kenet kuvittelet katsomaan, jotta yllät parhaaseen suoritukseesi? Voisiko se olla kasvatusguru, vaikka Jari Sinkkonen tai Janna Rantala? Tai oma, herttainen mummosi?

5. Kiinnitä hyvät hetket ympärillesi kuviksi. On tutkittu, että itselle mieluisat kuvat toimivat rauhoittavina elementteinä. Jos näkyvillä on perhekuvia tai valokuvia hyvistä hetkistä, unelmamaisemia, taideteoksia tai rauhoittavia värejä, hermostuksen noustessa ajatukset voit kiinnittää kuvan tuomiin mielleyhtymiin. Kiinnitä kuva paikkaan, jossa konflikti tulee useimmiten, kuten eteiseen tai ruokailutilaan.

6. Soita musiikkia. Jos musiikki saa sinut hyvälle tuulelle, huolehdi, että sinulla on mahdollisuus laittaa musiikki soimaan mahdollisimman helposti. Ohjelmoi vaikka kännykkään itsesäätelybiisilista eli kappaleet, jotka vaikuttavat heti positiivisesti mielentilaasi. Voit tehdä myös lapselle oman listan.

7. Puhu itsellesi rauhoittavasti. Itsesuggestio eli sisäinen kannustava ääni voi tuntua aluksi kiusalliselta, mutta on erittäin toimiva keino. Puhu ja rauhoittele itseäsi ääneen – varsinkin jos lähellä ei ole ketään muuta aikuista, joka voisi toimia tällaisena rauhoittavana äänenä. Kun kannustat ääneen itseäsi rauhoittumaan, lapsikin oppii ratkaisukeinoja.

8. Liiku! Tunteita pidättelevä ihminen pinnistelee ja pysyy paikallaan. Se on tunteidensäätelylle väärä tapa. Kun itsehillintä on lähellä pettää, älä purista tunteita sisällesi, vaan pura suuttumusta positiivisen liikkeen kautta. Ravistele, tanssi tai kävele – liike auttaa tunnetta laantumaan. Saman voi opettaa myös lapselle. Tyynyn hakkaaminen ei ole paras keino, sillä se luo aivoihin yhteyden, että suuttumuksen noustessa pitää lyödä jotakin.

9. Käytä stressinpurkuesineitä. Stressipalloja, puristuspalloja tai vaikka rauhoittumiseen tarkoitettuja glitterpulloja kannattaa ripotella ympäri kotia. Kun hermo meinaa mennä, stressiesineen puristelu, sively tai pelkkä tuijotus auttaa rauhoittumaan ja ottamaan tilaa suuttumuksen ja reagoinnin väliin. Stressiesineitä voi piilottaa myös käsilaukkuun, ulkotakin taskuun tai auton oven säilytyslokeroon.

10. Pidä tauko! Pienet energiahetket lisäävät jaksamista. Kun pidät säännöllisesti taukoja työpäivän aikana, et ole kotiin mennessä aivan poikki, kun uusi ”työpäivä” ja vastoinkäymiset lapsen kanssa alkavat. Tauko voi olla muutakin kuin kahvitauko.

11. Kosketa kauniisti. Kosketus rentouttaa niin vanhempaa kuin lastakin. Kun tilanne on vaikea, halaa lasta, vaikka se tuntuisi hankalalta oman suuttumustilan takia. Jos jompikumpi teistä ei halua halata, voit silittää vaikka lapsen sormia tai hartioita. Tai silitä itseäsi, myös se auttaa sinua rauhoittumaan!

12. Sulje silmät. Tämä yksinkertainen keino sulkee meneillään olevan tilanteen ja siihen liittyvät aistiärsykkeet.

13. Viilennä tunteita tai hae turvantuntua lämmöstä. Joillekin ihmisille lämpötilan vaihtelu vaikuttaa voimaakkasti itsesäätelykykyyn. Kokeile siis avata ikkuna, viileys saattaa rauhoittaa. Jos taas lämpö tuo turvaa, villapaidan tai -sukkien pukeminen voi auttaa. 

14. Juo vettä tai syö purkkaa. Vie ajatukset muualle käyttämällä suuta. Tunteet ovat fyysinen tapahtuma, ne tuntuvat usein koko kehossa ja tarvitsevat fyysistä vastaamista.

15. Tee päinvastoin. Kun tekee mieli huutaa, kuiskaa. Kun tekee mieli itkeä, yritä nauraa. Kun tekee mieli heittää jotain, purista esinettä syliisi. Kun vaihdat äänentason kuiskaukseksi, kontrastiero äänessä vaikuttaa myös lapseen.

16. Tee hetki jotain aivan muuta. Lue vaikka sivu kirjasta, pelaa yksi kierros kännykkäpeliä tai kokoa hetki palapeliä, tee mitä tahansa keskittymistä vaativaa.

17. Haistele hyviä tuoksuja. Jos et ole tuoksuyliherkkä, sijoita kotiisi kukkia tai tuoksuöljyjä, jotka rauhoittavat sinua. Kaikki eivät ole hajuihmisiä, mutta osa vanhemmista rentoutuu tuoksuista.

Keräämme myös lukijoiden parhaita keinoja itsehillintään. Vastaa alle!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.