Huolellisuutta kannattaa harjoitella, jankkaamalla.

Mikä neuvoksi, jos lapsen tavarat ovat aina kadoksissa?

Unohtuuko lapsen avain ja kännykkä usein kotiin? Pitikö lapselle ostaa tänäkin vuonna uusi sadeasu, kun entinen hävisi jonnekin? Huomautellaanko koulussa usein lapsen unohduksista?

- Asiat sujuvat  helpommin, jos lapsi on kotona oppinut siihen, että kaikki tavarat laitetaan käytön jälkeen omille paikoilleen: Lelut kerätään lattialta ja likaiset vaatteet kiikutetaan pyykkikoriin, toteaa erityisopettaja Pauliina Valta.

Aikuisten antamalla mallilla on siis vaikutusta. On turha komentaa lasta laittamaan vaatteitaan kaappiin, jos aikuinen heittelee omansa lattialle. Eikä lapsi ikinä opi huolehtimaan tavaroistaan, jos kadonneen hatun tilalle ostetaan heti uusi.

- Aikuinen saa toki elää tavallaan, mutta jos lapsi kärsii epäjärjestyksestä, pieni ryhtiliike voisi olla kotona paikallaan, Valta vinkkaa.

 

Hakeeko lapsi huomiota?

Hän muistuttaa, että lapsi ei ole tahallaan huolimaton vaan käyttäytyy niin hyvin kuin suinkin pystyy. Lapsi ei ehkä ole kotonaan tottunut pitämään järjestystä.

Hänen energiansa menee muuhun kuin tavaroista huolehtimiseen. Hän saattaa kadottaa tavaroita, koska haluaa huomiota käytöksellään. Lapsella voi olla keskittymisvaikeuksia tai muita erityispulmia, joiden takia hänen on vaikea pitää asioita mielessään.

- Aikuisen tehtävänä on auttaa lasta käyttäytymään oikein ja tukea häntä siinä, mikä on hänelle pulmallista. Mitä hankalampi jokin asia lapselle on, sitä enemmän hän tarvitsee siinä aikuisen tukea, Valta sanoo.

Hänen mukaansa useimmat lapset ovat perusluonteeltaan omaa mielihyväänsä hakevia nautiskelijoita. Vanhemman tehtävänä on opettaa lapselle taitoja, joilla hän selviää elämässään. Arjesta tulee hyvin hankalaa, jos kännykkä, avain ja lompakko ovat jatkuvasti kadoksissa.

 

Älä opeta avuttomaksi

Ensimmäiseksi huolimattomalle lapselle kannattaa kertoa, mitä hyötyä siitä on, että tavarat laitetaan omille paikoilleen kotona ja koulussa. Tai miten ikävää on jäädä värjöttelemään ulos pakkaseen, jos kotiavainta ei satukaan olemaan mukana.

Kännykän, rahapussin ja bussilipun voi joku varastaakin, jos ne sattuvat unohtumaan julkiselle paikalle.

Sitten lapsen on annettava kokeilla itse. Kiireessä moni vanhempi tekee liikaa asioita lastensa puolesta ja opettaa heidät avuttomiksi.

- Tavoite on, että jossain vaiheessa lapsi alkaa itse pakata reppunsa ja huolehtii siitä, että kaikki tavarat ovat mukana. Vanhemman rooli on varmistaa, että näin todella tapahtuu. Vilkaisu lapsen reppuun ja läksyihin on samalla osoitus siitä, että vanhempi on kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä, Valta sanoo.

 

Pienet kikat auttavat

Joskus auttavat eteisen seinään kiinnitetyt muistilaput tai kuvakortit. Voidaan esimerkiksi piirtää eteisen seinälle kuvat kaikista vaatteista ja tavaroista, jotka lapsen on muistettava ottaa esimerkiksi kouluun mukaan.

Oveen kiinnitetystä - Muista avain? -lapusta tai kännykän muistutuksistakin voi olla hyötyä.

Uusien tapojen omaksuminen vaatii usein sitä, että asioita jankataan lapselle riittävän monta kertaa. Laita kirjat reppuun heti, kun olet tehnyt läksysi. Muista ottaa mukaan sadetakki. Tarkista, ovatko kännykkä, puhelin ja lompakko repussa.

- Mitä enemmän lapsi vastustaa muutosta, sitä enemmän vanhemman täytyy itse seistä sanojensa takana.

Pienistä bonuksistakin voi joskus olla hyötyä. Kotona voidaan esimerkiksi sopia, että lapsi saa tarran tai kruunun-merkin, aina, kun muisti on toiminut. Kun merkkejä on kertynyt tarpeeksi, tehdään yhdessä jotain lapselle mieluista.

Virheitäkin sattuu, eikä kukaan hetkessä muuta tapojaan. Jos lippalakki tai takki kaikesta huolimatta ovat hävinneet, niitä etsitään niin kauan, että ne löytyvät. Tarvittaessa vanhempi lähtee etsimään niitä yhdessä lapsen kanssa.

 Meidän Perhe

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.