Uhmakas napero vai sittenkin itsenäistyvä, kiinnostuksiaan seuraava pieni ihminen, joka tahtoo vaikuttaa elämäänsä?

Kolmevuotias panee hanttiin, juoksee pakoon jo kolmatta kertaa ja karjuu. Ei, en halua sisään! Haluan kiivetä puuhun!

Suomalaisessa kasvatuksessa oli pitkään ajatus, että aikuisten on kitkettävä lapsesta luontainen uhma ja vastahankaisuus. Nyt ajatellaan, että lapsen käytös ei olekaan itsepäisyyttä ja halua vastustaa vaan uteliaisuutta sekä tarvetta toimia itse ja vapaaehtoisesti. Oma tahto vie lasta kohti itsenäisyyttä. Halu tehdä päätöksiä on meissä kaikissa, niin lapsissa, aikuisissa kuin vanhuksissakin, sanoo varhaiskasvatuksen professori Marja-Leena Laakso Jyväskylän yliopistosta.

– Kaikilla ihmisillä on tarve toimintaan, joka lähtee vapaasta tahdosta. Se on aivan keskeinen psykologinen tarve, ja se on jo aivan pienellä lapsella, Laakso selittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kasvuun kuuluu itsenäistyminen ja vanhemmista irrottautuminen askel kerrallaan. Välillä lapsen ottamat askeleet tuntuvat äidistä ja isistä rasittavilta, aina ei jaksaisi taistella. On silti tärkeää, että lapsi saa vanhemmalta tukea ja rohkaisua eri ikävaiheissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uhmaikä vaatii vanhemmalta kärsivällisyyttä

Kun vauva kyllästyy aikuisen suukotteluun, hän sulkee silmänsä tai kääntää kasvonsa ja vetäytyy. Haluan rauhaa, lapsi toivoo, ja vanhemman pitäisi kunnioittaa tätä toivetta. Vaikka vauvan keinot ilmaista erillisyyttä ovat vähäiset, hän haluaa silti nähdä, että niillä on vaikutusta.

Parivuotias lapsi pystyy jo ilmaisemaan itseään paremmin. Hän osaa juosta, hyppiä ja kiivetä. Tarve testata omaa tahtoa on suuri, ja lapsi käyttää ei-sanaa ahkerasti. Vanhemman on kuunneltava ja yritettävä ymmärtää uhmaikäisen tarpeita, vaikka kaikkiin lapsen päähänpistoihin ei voikaan suostua. Viisas vanhempi varustaa pienen seikkailijan kurahousuihin ja saappaisiin ja lähtee mukaan tutkimusretkelle. Kun lapsi saa vapaasti liikkua vanhemman asettamissa turvallisissa rajoissa, ei tarvitse koko ajan taistella.

– Se vaatii usein viitseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä aikuiselta, Laakso huomauttaa.

Vanhemman on jaksettava seurata mukana ja valvoa vieressä, kun leikki-ikäinen kokeilee vaikkapa kiipeilykykyjään.

Aikuisen on estettävä oikeasti vaaralliset tai kielletyt asiat kerta toisensa jälkeen. Usein lapsi menettää kiinnostuksensa, kun kovin tahtovaihe on ohi ja lapsi on ymmärtänyt, että telkkariin tai kukkamaljakoihin ei kosketa.

Älä itsenäistä pakolla

Vessahätä, jano, kutittaa, on kuuma. Jokailtainen nukkumaanmeno-show on tuttu monelle vanhemmalle. Leikki-ikäisen voi joskus olla vaikea rauhoittua unille. Oman erillisyyden oivaltamiseen liittyy paitsi tahdon testaamista myös vaikeutta erota rakkaista – edes yöksi.

Itsenäisyyden vastinpari onkin riippuvuus toisista. Sekin on psykologinen perustarve: olla yhteydessä toiseen ihmiseen ja tulla hyväksytyksi.

Lapsen yksilöllinen temperamentti vaikuttaa siihen, miten hän ilmaisee riippuvuuden ja erillisyyden tarpeita. Arka lapsi pysyy vieraissa paikoissa tiukasti vanhemmassa kiinni, kun taas ulospäin suuntautunut saattaa lähteä innokkaasti seikkailemaan vaikkapa tavaratalossa.

Kun vanhempi tuntee lapsensa, hän osaa hillitä tai rohkaista tätä sopivasti. Aikuisen ei pidä väkisin kiirehtiä lapsen ulkoista itsenäistymistä ja pärjäämistä. Jos lapsesta tuntuu liian vaikealta jäädä ilman vanhempaa leikkikaverille kyläilemään, on vanhemman parempi istahtaa leikkien ajaksi sohvalle. Jokaisen kannattaa miettiä, miten juuri minun lapsessani näkyy tarve erillisyyteen.

Arkaa lasta voi toki lempeästi kannustaa irtautumaan vanhemman lahkeesta. Äiti tai isä jää iloisesti vilkuttamaan, kun lapsi uskaltautuu tutkimaan leikkipuistossa vähän kauemmas tai lähtee kummille hoitoon.

– Arkuutta ei kannata vahvistaa, mutta lapsen sietokyvyn rajoja pitää toisaalta kunnioittaa, Laakso sanoo.

Toisaalta arasta kolmevuotiaasta voi kasvaa reipas eskarilainen.

Ope on tyhmä

Kouluiässä itsenäistyminen ja oma tahto näkyvät omien juttujen etsimisenä. Koululainen valitsee vaatteensa, vertailee kodin tapoja muiden tapoihin ja ottaa vahvasti kantaa. Suomirap on parasta musiikkia eikä auta, vaikka äidin mielestä musikaaliselle lapselle sopisi pianoharrastus.

Aikuisen ei pitäisi leimata hassuilta tuntuvia tai ärsyttäviäkään mielipiteitä tyhmiksi.

– Lapsella on oikeus tulla otetuksi vakavasti, Laakso sanoo.

Jos alakoululaisen mielestä kotona on aina pahaa ruokaa tai ope on ihan tyhmä, aikuinen saattaa puhahtaa vain ”miten niin, eikä ole”. Sen sijaan kannattaisi kysyä lisää: Ai, miksi ajattelet niin?

Laakson mukaan lapset tarvitsevat kasvatuksessa leikkisyyttä, hyväksyntää, uteliaisuutta ja empatiaa. Toisen ajatuksia kannattaa kuunnella myötätuntoisesti, vaikka olisi eri mieltä.

Lämmin huumori voi ratkaista vaikkapa pukeutumiskriisin. Sujahtaisivatkohan ulkohousut helpommin päälle, jos isi pelleileekin lähtevänsä kalsareissa, onhan siellä kuulemma niin lämmin…

Teini-ikäinen saattaa ottaa jo vahvastikin etäisyyttä vanhempien näkemyksiin ja mieltymyksiin. Erilaiset vaiheet ja kokeilut kuuluvat kasvuun. On tärkeää, että identiteettinsä saa rakentaa itse.

– Jokaisen täytyy kulkea ne omat polut.

Meidän Perhe 5/2015

Vierailija

"äitiyden viimeisimpiä koetinkiviä on teini-ikäisen kommentti: (sinä paska-aivo et ymmärrä mitään). Samoihin aikoihin äidin pitää voittaa teinin toiseen vanhempaan tukeutuva peli, jossa teini käyttää toista vanhempaa pelinappulana. Lapsi on ovelampi peluri kuin vanhemmat aavistavatkaan. Jos pentu onnistuu ohittamaan äidin pelin reittiä pitkin, äiti on menettänyt jotain tärkeää ja pennun pelurin ura on saanut hyvän alun. Oikuttelu muuttuu peliksi ja taktiikaksi teini-iässä. Pennut ovat fiksumpia kuin vanhemmat arvaavatkaan. Fiksu pentupeluri kasvaa vanhempien erimielisyydessä. Ja siitä seuraa.....

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla