Kuvat
Getty Images
Ooh, mitä ihanuuksia! Lapsi ei mieti, onko lelu eettisesti tuotettu, järkevä ja turvallinen. Hän näkee vain ihanan tavaran.
Ooh, mitä ihanuuksia! Lapsi ei mieti, onko lelu eettisesti tuotettu, järkevä ja turvallinen. Hän näkee vain ihanan tavaran.

Anna lapsen toivoa tavaroita, vaikka se ärsyttäisikin. Syyllistäminen kannattaa unohtaa kokonaan, Janna Rantala sanoo.

Posti tuo kotiin lelukuvaston, jota lapsi selaa silmät loistaen. Haluan tuon! Ja tuon ja tuon! 

Vanhempi tietää toiveet katsomattakin: jäätävä määrä muovista krääsää. En todellakaan kaipaa sitä yhtään kotiini enkä edes koko maailmaan, aikuinen ajattelee. 

Lastenpsykiatri Janna Rantala tunnistaa tilanteen. Hän tunnustaa heittävänsä lelukuvaston mieluiten paperinkeräykseen pois lastensa silmistä.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Sehän ei toki suojaa vastaavilta tilanteilta pysyvästi, Rantala sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kun lapsi ihastelee uusia leluja, tärkeintä on se, ettei aikuinen syyllistä lasta haluamisesta ja haaveilusta.

Ekologisuus on aikuisen vastuulla

Syyllistäminen on kuitenkin ollut aikaisemmin hyvin tavallinen kasvatuskeino. Se nykyvanhemman kannattaa jo kyseenalaistaa. Lapsen toiveisiin ei tarvitse suhtautua nihkeästi, vaikka niitä ei aikoisikaan toteuttaa. 

– Aikaisemmin vanhempi saattoi todeta lapselle herkästi, että kuinka kehtaat toivoa koko ajan uutta, kun kaikilla maailman lapsilla ei ole mitään. Maailman lasten köyhyys ei kuitenkaan ole lapsen vastuulla, Rantala sanoo.

Samalla tavalla on ensisijaisesti aikuisten asia pitää yllä ekologisia elämäntapoja. Lapset saavat olla siinä taidossa ristiriitaisia. Se vaatii aikuiselta malttia. 

– Oma pieni koululaiseni pitää luonnonsuojelukerhoa, mutta kerää samaan aikaan muovikrääsää. Olen päättänyt, etten vie iloa hänen iloa hänen innostuksestaan, Rantala jatkaa.

Hyväksy lapsen pettymys

Järkevää ja ekologista kuluttamista voi ja kannattaa opettaa lapselle ilman syyllistämistä. Lapsi ei mieti, onko lelu kestävä, turvallinen tai tehty järkevästä materiaalista – hän näkee vain ihanan tavaran.

Janna Rantala kertoo, että hän on puhunut myös mainonnan logiikasta omille lapsilleen jo siitä saakka, kun he ovat olleet ihan pieniä. 

– Olen kertonut, että tavarat ovat ihania, mutta tehty niin, että ihmiset haluavat niitä. Puhun siis mainonnan manipulaatiosta ikätasoisesti. Pientä lasta ei voi vaatia ymmärtämään sitä näkökulmaa, mutta se kuitenkin kulkee kasvatuksessa mukana, hän kertoo.

– Toisaalta meillä aikuisilla on oikeus elää ideologiamme mukaan. Jos emme osta vaikkapa muovileluja, silloin kannattaa miettiä, miten selittää asian lapselle ymmärrettävästi – ja hyväksyä hänen pettymyksensä ilman nöyryyttämistä. Lapsen täytyy silloin antaa surra ja huutaa tyhmää äitiä. 

Saa toivoa mahdotonta

Lelukuvastoa selaavalle lapselle tärkeintä on se, että hän saa haaveilla ja haluta myös mahdotonta. Vanhempi voi parhaimmillaan olla mukana lapsen ilossa. Vau, mitä juttuja! Mitä näistä sinä toivoisit kaikista eniten?

– Mitä pienempi lapsi, sitä kukkeampi hänen mielikuvituksensa on. Vanhempi voi sanoa, että onpa kiva tavara ja lähteä mukaan lapsen upeaan haaveiluun. Samalla lasta voi auttaa siirtämään ajatuksia siihen tärkeimpään, leikkiin: Mitä tekisit tällä lelulla? Mihin leikkiin se sopisi? Janna Rantala sanoo.

Vierailija

Joulukuvastoa ei ole vielä tullut, mutta viimeksi 2-vuotias viihtyi vaikka kuinka kauan EMP:n kuvaston äärellä ja valkkaisi sieltä kaikille kivoja juttuja. Niinhän minäkin teen, vaikka en mitään ostakaan.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla