Lapsi ei usein kerro jääneensä porukan ulkopuolelle.

Ryhmän ulkopuolelle joutuneet lapset ja nuoret jäävät helposti aikuisilta huomaamatta. Lapset itse taas eivät useinkaan kerro yksinäisyydestään.

– Yksinäisyys ja kelpaamattomuus koetaan niin häpeällisiksi, ettei niitä jaeta edes läheisimpien aikuisten kanssa, vaikka välit olisivat hyvät, Lasten ja nuorten puhelimen ja netin päällikkö Tatjana Pajamäki-Alasara kertoo.

Lapset myös luottavat varsin vähän aikuisiin ja siihen, että nämä pystyisivät auttamaan heitä.

Alakoululaiselle yksinäisyys merkitsee sitä, ettei pääse mukaan muiden leikkeihin, ei huolita pariksi ryhmätöissä, ei kutsuta syntymäpäiville – tai omille synttäreille saapuu vain yksi tai kaksi kutsutuista.

Välitunnit ovat monelle piinaa:

”Mä olin taas välitunnin yksin. Emmä usko, että ne mua varsinaisesti inhoaa, mutta mä oon sellanen niinku vuorotapaus, jonka kanssa ollaan kun muita ei oo paikalla.”

Lapset kertovat myös keksineensä erilaisia tapoja selviytyä näistä tilanteista.

”Mä teen yleensä niin, että mä meen koulunpihalle vasta just kun kello soi, ettei tarvi seisoa siellä yhtään yksin. Oon mä myöhästynykkin sen takia useesti.”

Iloisiksikin tarkoitetut tapahtumat voivat yksinäiselle lapselle olla kurjia kokemuksia:

”Opettaja sano, että kaikki tekee nyt ystävänpäiväkortteja yhteiseen postilaatikkoon. Mä en saanu yhtään korttia.”

Pajamäki-Alasara toteaa, että monet näistä tilanteista olisivat aikuisen helposti huomattavissa.

Aina ulkopuolella

Yksinäisyys on lapselle kehityksellinen riski. Asema, jonka lapsi ryhmässä saavuttaa, on tärkeä omanarvontunnon kehittymiselle.

Valitettavasti alakoulussa tai jopa päiväkodissa muodostunut asema on usein varsin pysyvä. Jo varhain porukan ulkopuolelle jääneen lapsen voi olla vaikea myöhemminkään solmia kaverisuhteita. Ulkopuolisuutta kokevat nuoret ovat usein olleet yksinäisiä jo pitkään.

– Yksinäisyys alkaa muokata minäkuvaa sekä käsitystä koko maailmasta, Pajamäki-Alasara sanoo.

Nuorilla tytöillä yksinäisyyteen liittyy masennusta ja ahdistusta, pojilla se on selvemmin yhteydessä kiusaamiseen: ”Ne haukkuu homoks ja menee aina eri pukuhuoneeseen kun mä.”

Aikuisten otettava vastuu

MLL:n ohjelmajohtajan Marie Rautavan mukaan vanhemmat voivat auttaa yksinjäänyttä murtamaan häpeäkynnyksen kuuntelemalla ja rohkaisemalla puhumaan myös kiusatuksi tulemisesta. Vaikka oman lapsen jääminen ilman kavereita olisi itsellekin vaikea pala, lapsen tilannetta ja tunteita ei pidä vähätellä: kyllä se siitä ajan kanssa...

Yksinjäämistä voi ehkäistä seuraamalla lapsen elämää ja kyselemällä kaverisuhteista. Rautava korostaa yhteisvastuuta.

– Olisi tärkeää, että vanhemmat olisivat kiinnostuneita myös muista kuin omista lapsistaan.

Aikuisten – vanhempien, opettajien ja harrasteohjaajien – tulisi olla tarkkana ja myös aktiivisesti ohjata lapsia toimimaan ryhmässä ja opettaa hyviä vuorovaikutustaitoja. Kaverisuhteista ja ryhmässä olemisesta pitäisi puhua ja toisen huomioon ottamisesta palkita – ei vain siitä, että lapsi on päälle päin sosiaalisesti taitava, osaa ottaa oman paikkansa ja hankkia kavereita ympärilleen.

Lapsille ei pitäisi järjestää tilanteita, joissa he laittavat toisiaan paremmuusjärjestykseen, esimerkiksi valitsevat joukkueita. Synttärikutsuista olisi hyvä sopia pelisäännöt, jotta kutsuja ei jaeta näyttävästi vain osalle ryhmästä eikä niillä ryhdytä kiristämään.

– Jos ryhmässä on yksinäisiä tai kiusattuja, ryhmä on turvaton kaikille, Rautava korostaa.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.