Neljäsosaa nuorista ahdistaa melko usein.

Joka viides nuori on joskus pyrkinyt vahingoittamaan itseään, nuorisokasvatusjärjestö Non Fighting Generation (NFG) ry:n tekemä nettikysely kertoo. Vastanneista joka neljästoista oli pyrkinyt vahingoittamaan tai vahingoittanut itseään myös viime aikoina.

Suurin osa näistä nuorista oli tyttöjä. Yleisin keino oli viiltely, mutta lähes yhtä yleiseksi osoittautui jatkuva tahallinen syöminen joko liikaa, liian vähän tai epäterveellisesti. Lähes puolella itseään vahingoittaneista esiintyi molempia tapoja.

Varsin hälyttävää vastauksissa oli, että 45 prosenttia nuorista oli ainakin joskus tuntenut, että olisi parempi, jos hän olisi kuollut. Jopa puolet kaikista nuorista oli ajatellut omaa itsemurhaa. Reilu neljännes kyselyyn vastanneista nuorista oli myös konkreettisesti suunnitellut itsemurhan tekemisen keinoja.

Joka 16. nuori oli yrittänyt itsemurhaa, jotkut heistä jopa monta kertaa. Karkeasti yleistettynä tämä tarkoittaa, että jokaisessa koululuokassa on pari nuorta, jotka ovat yrittäneet viedä hengen itseltään.

Neljännes vastanneista nuorista oli kokenut itsensä viime aikoina melko usein tai usein joko ahdistuneeksi tai masentuneeksi. Vajaa kolmannes vastaajista oli kokenut olonsa alakuloiseksi.

Kun elämästä puuttuu tarkoitus, millään ei ole väliä

Kaikista vastanneista lähes kolme neljästä koki elämänsä mielekkääksi tai melko mielekkääksi. Kuitenkin noin joka kuudes nuori koki, että tulevaisuus näytti synkältä eikä elämässä ollut mitään hyvää ja arvokasta, jonka eteen jaksaisi ponnistella. Jopa neljäsosa nuorista koki itsensä huonoksi tai arvottomaksi ja tunsi, ettei ole tärkeä tai arvokas kenellekään toiselle ihmiselle.

Kukaan vastanneista ei todennut, ettei hänen elämässään ollut mitään hänelle itselleen tärkeää tai hyödyllistä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki nuoret pitäisivät elämäänsä mielekkäänä. Kun nuoren tulevaisuudenkuva on näköalaton eikä hän pidä mitään ponnistelun tai vaivannäön arvoisena, hän kokee sekä itsensä että elämänsä huonoksi ja arvottomaksi.

Tällainen nuori kokee, että hänen elämällään ei ole mitään väliä kenellekään, eikä elämässä millään muutenkaan ole mitään väliä. Elämästä puuttuu tarkoitus.

Arvokasvatus ehkäisee mielenterveysongelmia

Kyselystä voidaan päätellä, että mitä tarkoituksellisemmaksi nuori kokee elämänsä, sitä vähemmän hän on kokenut masennusta, ahdistusta tai alakuloa viime aikoina. Voimakkain käänteinen riippuvuus ilmeni elämän tarkoitukselliseksi kokemisen ja masennuksen välillä.

Masentuneisuudessa ei siten liene kyse mielenterveysongelmasta, vaan elämän tarkoituksettomuuteen liittyvästä ongelmasta.

Tästä seuraa tärkeä johtopäätös. Nuoret eivät kyselyn tekijän mukaan välttämättä tarvitse lisää mielenterveyspalveluja, joiden puutteesta yleensä puhutaan, vaan mahdollisuuksia pohtia elämän tarkoitusta ja mielekkyyttä.

Tarve pohtia tällaisia eksistentiaalisia kysymyksiä voimistuu murrosiässä. Ihmisen olemassaolon ongelmallisuus paljastuu yhtäkkiä nuorelle, joka kamppailee monella muullakin tavoin kypsymisprosessissaan.

NFG ry:n mukaan parasta ennakoivaa lasten ja nuorten hyvinvointia tukevaa työtä olisikin luoda paljon tilaisuuksia pohtia elämän tarkoitukseen liittyviä kysymyksiä. Arvokasvatus, johon sisältyy elämän arvon ja mielekkyyden sekä oman arvon ja merkityksellisyyden pohdinta, voisi ehkäistä mielenterveysongelmia ennen kuin ne ovat alkaneet. NFG muistuttaa, että tärkeimmät arvokasvattajat ovat lasten ja nuorten omat vanhemmat.

Näin kysely tehtiin

Kysely on pieni osa tutkimusta, jossa selvitetään nuorten itseensä kohdistaman väkivallan ja elämän tarkoituksettomaksi kokemisen välistä yhteyttä. Nettikyselyn kohteena oli nuorten pahoinvointi ja voimavarat. Kyselyyn vastasi 157 nuorta, joista suurin osa oli 13-17-vuotiaita. Kaksi kolmasosaa vastaajista oli tyttöjä. Vastaajia oli kaikkialta Suomesta. Pääkaupunkiseutu ja Tampere olivat kuitenkin vahvimmin edustettuina.

Kysely ei täytä tieteelliselle tutkimukselle asetettuja vaatimuksia, mutta sen tuloksia voi pitää suuntaa antavina. Jenny ja Antti Wihurin rahaston tuella alkaneessa hankkeessa NFG:n kumppanina on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.