Vanhemmuus yllättää eri vaiheissaan.

Neuvolat valistavat vanhempia siitä, mitä lapselta voi odottaa kussakin ikävaiheessa. Mutta missään ei kerrota, millaisia vaiheita äidin ja isän on lapsen rinnalla elettävä. Me kerromme.

Lapsi 1 kk:
Isä ja äiti ovat samaa mieltä siitä, että lapsi on maaiman ihanin ja he onnesta sekaisin. Päivät kuluvat vuoristoratatyyppisesti: kaikki on joko huippua tai hurjan synkkää.

Lapsi 6 kk:
Äiti ja isä istuvat sohvalla ja ihmettelevät, minne seksihalut ja rakkauden huuma katosivat. Pohdinta keskeytyy vauvan itkuun eikä aiheeseen palata muutamaan vuoteen.

Lapsi 1 v:
Sekä äitiä että isä vaivaavat oudot, nykivät pakkoliikkeet: he syöksähtelevät juuri kävelemään oppineen lapsensa perässä. Näin käy sekä kotona, kylässä että kaupassa. Jos äiti yrittää irtiottoa ja lähtee matkalle, hän puhuu vain imetyksestä ja siitä, miten törkeää on, että kaikkialla on vaarallisia pistorasioita, huteria tuoleja ja täysin turhia koriste-esineitä. Äidin pukeutumistyylin ratkaisee mukavuus, kynähameessa ja koroissa on vaikea kyykistellä.

Lapsi 2 v:
Äidin ja isän tunnelma on kestoväsähtänyt, vaikka kasvatusaiheiden pohdiskelu yhdistää. Äidin lihakset vahvistuvat kaksivuotiasta uhmaikäistä nostellessa. Äidin pukeutumistyyli on yhä sporttisen käytännöllinen. Vanhemmat käyttävät toisistaan nimiä "meidän äiti" ja "iskä".

Lapsi 3v:
Hurraa, lapsen pahin uhmaikä on ohi! Vaippapaketteja ei tarvitse enää kanniskella ja sekä äidin että isän olo on keventynyt. Äiti uskaltaa vihdoin varata säännöllisen jumppatunnin ja muistaa, että on muitakin vaatteita kuin verryttelyhousuja. Imetys on loppunut jo ajat sitten, imetysliivitkin voisi ehkä jo poistaa käytöstä.

Lapsi 4v:
Nelivuotias ihailee vanhempiaan. Jatkuva ihailu luo kotiin aurinkoista tunnelmaa ja piristää vanhempienkin mieltä. Äiti ja isä ryhdistäytyvät ja uskaltavat karata kahdenkeskiselle pikalomalle.

Lapsi 6v:
Kuusivuotias hoitaa seuraelämäänsä itsenäisesti pihoilla. Kaverit ovat kaikki kaikessa ja vanhemmat sivuhenkilöitä ja palvelijoita, jotka saavat lapsensa pysähtymään rinnalleen enää iltasaduna jaksi. Äiti saa itkukohtauksen eskarin kevätjuhlassa: hänenkin varhaislapsuutensa on ohi. Seuraa ikäkriisi.

Lapsi 7v:
Päivähoitomaksut loppuvat eikä superkalliita harrastuksia vielä ole: jihuu, äiti ja isä voivat tuntea itsensä vauraiksi! Koulun aloittanut lapsi on nyt ensi kertaa ulkomaailman arvioitavana, ja pieninkin kritiikki voi saada vanhemmat takajaloilleen. Jos lapsi ei tunnu pärjäävän kaikessa, alkaa perheriita, jossa pohditaan, kummalta vanhemmalta heikkolahjaisuus on periytynyt. Syyllinen ei tunnusta ainakaan vapaaehtoisesti.

Lapsi 10v:
Perhe elää keskellä pahinta harrastushärdelliä. Isä on nakitettu apuvalmentajaksi juniorijalkapalloilijoille, äidin aika kuluu varainkeruutempauksissa ja harrastelijoiden varustelussa. Iltaisin kuskataan harrastuksiin, ollaan koulun talkoissa ja istutaan vanhempainilloissa. Posti täyttyy harrastuslaskuista. Äiti ja isä muistelevat haikeina helppoa ja halpaa tarha-aikaa.

Lapsi 14v:
Kuskausrumba on hellittänyt. Nuori elää kapinavaihetta, lopettaa tervehenkiset harrastuksensa ja kulkee itse sinne, mihin haluaa - isän ja äidin kanssa ei kukaan täysijärkinen teini tahdo tulla nähdyksi. Mutta murrosikäisen vanhemmat valvovat taas öisin. Missä se lapsi luuhaa? Ja tempaukset ahdistavat: mitä me teimme väärin? Äidin ja isän itsetuntokin on koetuksella, sillä mikään ei ole niin murhaavaa kuin teinin katse, kun vanhempi avaa suunsa ja sanoo kaverien kuullen jotain typerää (eli ihan mitä tahansa). Äidistä tulee nevari (never heard of eli täyskäppänä fossiili).

Lapsi 16v:
Murrosiän pahin kuohunta on ohi. Nuori alkaa osoittaa lieviä järkiintymisen merkkejä. Kun hän lähtee ekaan kesätyöpaikkaansa, vanhemmat ovat pitkästä aikaa mökillä kaksistaan. Hiljaisuus tuntuu ihmeelliseltä. On aika skoolata uudelle vapaudelle!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.