Ajaudumme mieheni kanssa lähes päivittäin kovaäänisiin riitoihin. Millaisia jälkiä se jättää vauvaan?

Kysymys:

Meillä on uusperhe, johon kuuluvat avomieheni kaksi lasta edellisestä liitosta sekä yhteinen nelikuinen vauvamme. Tulemme avopuolisoni kanssa eri maista, ja meillä on ollut paljon kulttuuritörmäyksiä näiden puolentoista vuoden ajan, jonka olemme olleet yhdessä. Puolisollani on haastava temperamentti ja hän on aika ajoin aggressiivinen.

Itse yritän olla lapselleni lempeä äiti ja haluan puhua kotona pehmeästi ja rauhallisesti. Ajaudumme suhteessamme lähes päivittäin riitoihin, joissa mies on kovaääninen ja vihainen ja minä tiukka mutta rauhallinen. Vauva kuuntelee riitojamme yleensä sylistä käsin ja yrittää selvästi osallistua omalla tavallaan.

Pahimpia ovat kohtaukset, joissa lapsen isä suuttuu niin, että hän huutaa ja kiroilee, käyttäytyy uhkaavasti, saattaa heittää tavaroita ja jopa sylkeä päälleni. Minä alan itkeä, koska olen todella peloissani, ja vauvaparka itkee siinä vaiheessa jo pää punaisena. Näissä kohtauksissa isä ottaa vauvan syliinsä, vaikka pyydän ja anon, että hän antaisi lapsen minulle, jotta voisin viedä hänet jonnekin rauhaan ja turvaan.

Millaisia jälkiä tällaisen kokeminen voi jättää pienen vauvan mieleen ja muistiin? Vauva lopettaa itkunsa varsin nopeasti ja on taas oma iloinen itsensä. Viime aikoina hän on tosin alkanut heräillä uniltaan yhtäkkiseen parkuun aivan kuin olisi nähnyt painajaisia. Voiko hän oirehtia riitojemme takia näin näkyvästi? Tunnen syvää ahdistusta siitä, että vauvani joutuu kokemaan tällaista. Minua huolettaa lapsen tulevaisuus, koska en tiedä, mitä hänen sisällään tapahtuu.

Surullinen äiti

Janna vastaa:

Surulliselle äidille: minäkin tulin surulliseksi lukiessani kirjettäsi. Tunnen myös myötätuntoa ja huolta. Mietin, miten te kaikki voitte ja pärjäätte tällä hetkellä yhdessä.

Lähes kaikki vanhemmat riitelevät, halusivatpa sitä tai eivät. Riidat voivat olla lapselle stressaava ja pelottavakin kokemus, mutta aina sitä ei voi välttää. Jos on riidellyt lapsen nähden, voi tehdä myös sovinnon lapsen nähden, tai ainakin kertoa lapselle, että riita on sovittu. Kannattaa myös kertoa, ettei riita ollut lapsen syy.
Yhteinen lapsenne on kuitenkin niin pieni, ettei hänelle voi vielä asioita puhumalla selittää. Vauvat kuitenkin seuraavat tarkkaan vanhempiensa tunnetiloja ja suhteita. Kuvaat itse, miten lapsi yrittää osallistua riitaan.

En osaa sanoa, miten paljon juuri teidän riitanne vaikuttavat vauvaanne. Suhteessanne on varmasti muitakin puolia, joista lapsi saa myös turvallisia ja hyviä kokemuksia. Heräily voi liittyä riitoihin, mutta varmuutta siitä ei ole.

Vielä vauvannekin vointia enemmän minua jäivät huolestuttamaan riitanne, joiden aikana ymmärrettävästi pelkäät. Riitely on ihan sallittua, mutta mielestäni avopuolisosi käytös ylittää väkivallan rajan. Sitä ei ehkä voi selittää kulttuurieroilla tai temperamentilla.

Suosittelen, että haet koko perheelle tukea. Sopiva paikka voi olla neuvola, perheneuvola tai yksityiset palvelut, kuten Lyömätön linja tai Ensi- ja turvakotien liitto.

Meidän Perhe 5/2013

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Kysymyksiä voit lähettää osoitteeseen meidanperhe.kysely@sanomamagazines.fi. Laita viestin otsikoksi "Janna vastaa".

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.