Kuvat
iStock
Kiukku ei mene ohi kieltämällä. Mikä sitten olisi oikea tapa kohdata lapsen kiukku?
Kiukku ei mene ohi kieltämällä. Mikä sitten olisi oikea tapa kohdata lapsen kiukku?

Tunnetaito-ohjaaja Heli Mäkelä neuvoo, mitä vanhemman kannattaa sanoa, kun lasta kiukuttaa.

Kiukkuinen, suuttunut tai pettymystään ärjyvä lapsi lapsi tarvitsee vierelleen aikuisen, joka pystyy auttamaan häntä vaikean tunteen kohtaamisessa, eikä kiellä lapsen kokemaa tunnetta tai jätä lasta yksin vaikean tunteen kanssa. 

Kiukun tunne ei häviä kieltämällä. Sen sijaan tunnetaito-ohjaaja sekä Kasvun Taika -bloggaaja Heli Mäkelä neuvoo vanhempaa hyväksymään kiukun tunteen sekä itsessään että lapsessaan ja sanoittamaan lapselle hänen tunteitaan.

Älä sano: Isot lapset eivät kiukuttele tuolla tavalla!
Kokeile sanoa: Kaikki ovat kiukkuisia joskus, myös aikuiset hermostuvat joskus. Kaikki tunteet menevät ohi, myös ne kaikkein voimakkaimmat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kun me nykyvanhemmat olimme lapsia, kiukku tai suuttumus nähtiin useimmissa perheissä kiellettynä tunteena, joka piti piilottaa tai jota piti hävetä. Useimpien nykyvanhempien lapsuuden aikaiset haastavat ja voimakkaat tunteet on teilattu: ei ole yksinkertaisesti saanut kiukutella, koskaan, Mäkelä sanoo. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapsi ei kiukuttele kiusatakseen

Lapsen kiukku kertoo aikuiselle monenlaisia asioita: Ehkä hänellä on nälkä, väsymystä tai stressiä. Lapsi saattaa olla tulossa kipeäksi. Kiukku voi kertoa lapsen halusta vaikuttaa tai tehdä valintoja sekä tarpeesta tulla kuulluksi. Ehkä hän ei pidä määräilystä. Lapsi voi myös kiukun kautta hakea huomiota eli yhteyttä aikuiseen tai tehdä itsensä näkyväksi aikuiselle. Lapsen kiukun syy voi aikuisesta tuntua mitättömältä, mutta lapselle syy on aina iso.

Älä sano: En tajua, miten voit suuttua noin paljon niin pienestä asiasta.
Kokeile sanoa: Ymmärrän, että sinua suututtaa. Saat olla suuttunut.

– Lapsen kiukku ei ole koskaan sillä lailla tahallista, että lapsi ajattelisi, että nyt minä kiukuttelen tässä hankaloittaakseni aikuisen elämää, Mäkelä sanoo.

Älä sano: Olet ihan mahdoton! Kamalaa kiukuttelua!
(Samalla huokailua ja silmien pyörittelyä.)
Kokeile sanoa: Rakastan sinua vihaisenakin.
(Samalla katso lasta silmiin, muista lapsesi suurimmat vahvuudet ja rakkautesi häntä kohtaan. Anna lapselle myötätuntoinen hymy.)

Jäähy kertoo, ettei aikuinen kestä lapsen vaikeita tunteita

Määräämme kiukuttelevalle lapselle helposti jäähyä tai annamme käskyn mennä omaan huoneeseen rauhoittumaan. Mekin olemme kärsineet lapsena tällaisia rangaistuksia. Lapsi ei kuitenkaan selviä yksin vaativan tunteen kanssa: yksin hänellä ei ole mahdollisuutta oppia käsittelemään tunnetta. Ja siksi meidänkin on nyt vanhempina vaikeaa kohdata lastemme kiukkua.

– Kun aikuinen käskee lapsen pois luotaan, se tarkoittaa, ettei aikuinen kestä lapsen kiukkua, eikä tiedä muita tapoja päästä tilanteesta yli, Mäkelä kertoo.

Mikä olisi sitten oikea tapa kohdata lapsen kiukku, vaikka se tuntuisikin itsestä vaikealta?

Älä sano: Nyt riitti! Mene rauhoittumaan omaan huoneeseesi ja tule takaisin vasta kun osaat käyttäytyä kunnolla!
Kokeile sanoa: Autan sinua rauhoittumaan. Haluatko, että olen lähelläsi vai että olen vähän kauempana? Voidaan hengitellä yhdessä kaikessa rauhassa.

– Voi olla niinkin, että lapsi ei halua aikuista lähelleen ollessaan kiukkuinen. Ehkä lapsen on helpompaa rauhoittua toisessa tilassa tai sovitussa rauhoittumispaikassa kuten säkkituolissa.  

Mäkelä neuvoo, että vaikka lapsi kaipaisi omaa rauhaa rauhoittuakseen, lapselle on tehtävä tiettäväksi, että aikuinen on läsnä.

Älä sano: Jää sitten tänne yksiksesi, ja tulet pois omasta huoneesta vasta, kun olet osannut rauhoittua!
Kokeile sanoa: Olen tässä lähellä, jos tarvitset minua. En jätä sinua yksin.

Lapselle ei saa tulla sellaista oloa, aikuinen on heittänyt lapsen omiin oloihinsa selviämään kiukusta yksin ja sitten jatketaan normaalisti, eikä asiasta enää puhuta. 

Suuttumusta voi opetella säätelemään

Monet lapsista esimerkiksi potkivat, lyövät tai heittelevät tavaroita kiukkuisena, mutta toisten tai tärkeiden esineiden vahingoittamista ei pidä sallia. Vaikka kiukku tunteena hyväksytään, sen varjolla ei silti ole lupa tehdä mitä tahansa.

– Lasta voi ohjata kiukkukohtauksenkin aikana: Ei saa lyödä, mutta mitä sen sijaan voi tehdä? Pomppia tasajalkaa, rentouttaa nyrkit tai työntää seinää. Aikuinen voi avittaa aggressiivisten tunteiden purkamisessa yhteisesti hyväksytyllä tavalla, Mäkelä neuvoo.

Jos lapsi taas koettaa satuttaa vanhempaa tai toisia, voi aikuinen ottaa lasta varmalla otteella käsistä kiinni ja kertoa lapselle hänen tunteistaan eli sanoittaa niitä. Sanojen tukena käytettävä fyysisyys kuten edellä mainittu käsistä kiinni pito ei ole koskaan pakottamista.  

Kokeile sanoa: Tiedän, että sua harmittaa nyt tosi paljon ja olet kiukkuinen, mutta mä olen tässä sun kanssa. 
Tärkeää on kertoa, miksi esimerkiksi pitää lapsesta kiinni: Pidän sua nyt hetken aikaa käsistä kiinni, jotta et vahingoita muita.

Tunnetaitojen opettaminen on vaikeaa, jos ei ole niitä itse lapsena oppinut. Siksi Mäkelä armahtaakin meitä vanhempia:

– Kaikki töpeksivät, eivätkä osaa, muista tai jaksa aina käyttäytyä järjkevästi tai oikein vaikeissa tilanteissa. 

Tärkeintä on jälkikäteen käydä läpi tilanne lapsen kanssa. On aikuisen vastuulla korjata tilanne ja luoda yhteys lapseen uudelleen, Mäkelä muistuttaa. 

Silloin voi sanoa: Nyt huomaan, että tuli huudettua. Minäkin harjoittelen tätä vanhemmuutta ja näitä tunnetaitoja. Anna anteeksi.

 

 

Väsynyt Äiti

Kyllä, on itsestään selvää ettei väkivalta kuulu kasvatukseen enkä sellaiseen ratkaisuun mielestäni kommentissani viitannutkaan?

Tarkennan vielä kysymystäni: Miten ohjaan lapsen tunnetaitoja tilanteessa, jossa lapsen aggressiivisen toiminnan taustalla ei vaikuta olevan mitään tunnetilaa? Uhmailevan/kiukuttelevan lapsen tunnetilaa on yleensä helppo kartoittaa. Mutta silloin, kun aggressiivinen toiminta alkaa ikäänkuin tyhjästä ja lapsi on sen aikana rauhallinen eikä osoita mitään tunnetta, tuntuu tilanteen ratkaiseminen vaikealta. Sisaruksen kohdistuvaan väkivaltaan liittyy todennäköisimmin turhautumista ja mustasukkaisuutta. Mutta esimerkiksi ruokapöydässä ilmenevään yhtäkkiseen tavaroiden/ruuan paiskomiseen seinille ja muita päin en ole löytänyt syytä, vaikka asiasta on koitettu lapsen kanssa keskustellakin.

Sen verran vielä palaan tuohon, ettei fyysisesti saa rajoittaa, että kyllä silloin lapsi otetaan lempeän päättäväisesti syliin ja viedään pois tilanteesta tai estetään kädestä kiinni pitämällä (lempeästi jälleen ilman riuhtomista tai turhaa voimankäyttöä) jos hän toiminnallaan vahingoittaa ympäristöään, muuta ihmisiä tai itseään.

Väsynyt Äiti

Mitenköhän silloin kannattaa toimia, jos lapsi lyö, heittää astioita, repii ja rikkoo ilman kiukkua? Kun 2,5-vuotias hymyillen silittelee kuusi viikkoa vanhan pikkusiskon päätä kunnes yhtäkkiä tarttuu otsaan ja yrittää vääntää niskat nurin? Ruokapöydässä täysin kesken rauhallisen ruokailun heittää lusikallisen makaronilaatikkoa äidin naamaan. Tai kesken leikin ottaa lempilelunsa ja heittää sen seinään tai päin äitiä/isää/siskoa/ kuka nyt sattuu olemaan lähellä ja on sitten kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olemme yrittäneet rauhallisesti kertoa, ettei noin saa toimia, koska siskoa sattuu /tavarat rikkoutuvat jne, ja olemme yrittäneet löytää ja sanoittaa taaperon tunnetilaa, mutta tilanne tuntuu kovin vaikealta. Olemme koittaneet sanoa tiukkaan äänensävyyn ja kertoa lempeästi. Mikään ei tehoa. Ihan kuin yleensä ihana taaperomme olisi psykopaatti. Tiedän, ettei niin pienellä ole vielä empatiakykyä, mutta turhauttaa, kun hän ei noudata ollenkaan kehoituksia ja kieltoja ja elämme jatkuvassa hälytystilassa. Toki näiden tilanteiden lisäksi on normaalit uhmakiukuttelut pukemisen, syömisen, lähtemisen, nukkumaanmenon ym suhteen. Uhmakohtaus-tilanteissa toimiminen on jotenkin helpompaa, kun on se kiukku, jota nimetä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla