Suuri osa koulukiusaamisesta on piilokiusaamista.

- Hyvin suuri osa koulukiusaamisesta on piilokiusaamista, joka jää opettajilta usein huomaamatta, toteaa psykologian professori Christina Salmivalli, joka tutkii koulukiusaamista ja lasten aggressioita Turun yliopistossa.

Piilokiusaaminen on hiljaista piinaa. Se on oppilaiden merkitseviä katseita, ilmeitä ja eleitä, huokailua, tuijottamista, selän kääntämistä ja yksinäisyyteen eristämistä. Hiljainen kiusaaminen murentaa lapsen psyykkistä hyvinvointia hitaasti ja huomaamatta.

- Lapset kyllä tietävät, ketä luokassa kiusataan. Luokassa saattaa olla esimerkiksi 25 oppilasta, joista 20 sanoo, että erästä tiettyä oppilasta kiusataan. Luokan opettaja on kuitenkin sitä mieltä, että luokassa ei ole ketään, jota kiusattaisiin, Salmivalli kuvailee tyypillistä tilannetta tutkimuskentällä.

- Koulukiusaamisen tavat ovat sellaisia, joita aikuisten ei ole helppo huomata. Kiusaamista tapahtuu usein esimerkiksi oppituntien alussa, kun opettaja ei ole tullut vielä luokkaan. Tällöin tilanteessa ei ole aikuisia läsnä, mutta paljon toisia oppilaita seuraamassa tilannetta.

Kiusaaja kaipaa yleisön

Kiusaaja kaipaa yleisöä. Hän hakee valtaa ja asemaa ryhmässä.

- Kiusaaja ei pelkästään viestitä kiusatulle, että tämä ole huono ja tyhmä. Kiusatulla on lähinnä välinearvoa kiusaajalle tämän oman statuksen pönkittämisessä. Kiusaaja viestittää ennen kaikkea ryhmälle, miten vahva ja vaikutusvaltainen hän on, Salmivalli sanoo.

Kiusaajalla on lähes aina ryhmä tukenaan ja yleisönään. Yksin ja piilossa toimivat kiusaajat ovat hyvin harvinaisia tapauksia, joissa motiivina on yleensä rahan kiristäminen.

Kiusaaminen on halveksimista, alistamista, nöyryyttämistä, pettämistä ja ivaa. Kun lapsi joutuu kiusaamisen kohteeksi, hänestä muodostetaan yhteinen mielikuva arvottomana ja halveksittavana yksilönä. Ryhmän sisällä syntyy sanaton sääntö: kiusatun kanssa ei saa olla kaveri.

- Lapset ajattelevat, että jos on edes ystävällinen kiusatulle, siitä seuraa ikävyyksiä itselle. Lopulta tilanne ajautuu siihen pisteeseen, että tekipä kiusattu mitä tahansa, toisten mielestä hän toimii aina väärällä tavalla. Hänen jokaisesta eleestään haetaan virhettä ja kaikesta saadaan naurunaihetta.

 

Miksi lapsi kiusaa?

Kiusaajat ovat yleensä muita lapsia aggressiivisempia. Mutta aggressiivisuus ei tarkoita aina näkyvää väkivaltaista tai epäsosiaalista käyttäytymistä.

- Ennen ajateltiin, että kiusaajilla on lähes poikkeuksetta puutteita vuorovaikutustaidoissaan. Uusimmat tutkimukset kuitenkin osoittavat, että monet kiusaajat osaavat olla mukavia, sosiaalisia ja reiluja, jos haluavat. Kiusaajilla on usein hyviä ystävyyssuhteita. He ovat valikoivasti aggressiivisia, Salmivalli sanoo.

- Joillekin lapsille on tärkeää, että heillä on hyvät suhteet mahdollisimman moniin koulukavereihin. Toiset lapset puolestaan eivät juurikaan välitä siitä, tykätäänkö heistä vai ei. Heille on tärkeämpää, ihailevatko toiset lapset heitä ja saavatko he toiset tottelemaan käskyjään.

Kilpailuyhteiskunnassa ja monissa kodeissa lapsille viestitetään: ?Pidä huoli itsestäsi ja siitä, että sinä pärjäät?. Toisten ihmisten kunnioittamista ja arvostamista ei korosteta lainkaan niin paljon kuin pitäisi.

Kaikki kiusaaminen ei näy

Myös hyväkäytöksiset tytöt ja pojat harrastavat yllättävän paljon piilokiusaamista.

- Lapset lähtevät usein mukaan kiusaamiseen, vaikka aggressiivinen käyttäytyminen ei olekaan heille kovin tyypillistä, Salmivalli kertoo.

Aikuisten on helpointa huomata kiusaaminen, jossa lasta satutetaan fyysisesti. Suurin osa kiusaamisesta on kuitenkin piilokiusaamista tai pilkantekoa ja nimittelyä.

Piilokiusaamisessa kiusattua vahingoitetaan vaikuttamalla epäsuorasti toisiin ryhmän jäseniin.

- Pojat kiusaavat enemmän fyysisesti ja tytöt epäsuorasti. Tytöt osaavat jo hyvin nuorena ottaa käyttöönsä epäsuorat kiusaamiskeinot, joissa kiusaaja-tyttö ei sano itse suoraan mitään ikävää, vaan "junailee" toiset yhtä lasta vastaan: "Älkää olko tuon kanssa. Älä säkään kutsu sitä synttäreille. Ei oteta sitä mukaan." Tämä on yleensäkin naissukupuolelle ominainen aggressiivisuuden ja kisaamisen muoto, Salmivalli toteaa.

- Tytöt eivät välttämättä tiedosta, että heidän käyttäytymisensä on kiusaamista. Uskon, että varsinkin tyttöihin voi vaikuttaa hyvin paljon jo pelkästään siten, että heille kerrotaan esimerkkejä, että tämä tällainen on nimenomaan kiusaamista.

Lasten kanssa kannattaa keskustella myös siitä, minkälaisia seurauksia kiusaaminen voi aiheuttaa kiusatulle: pahaa mieltä, ahdistusta, pelkoja ja jopa pitkälle tulevaisuuteen jatkuvia ongelmia, kuten vaikeutta luottaa toisiin ihmisiin.

- Luokassa jokainen oppilas on vastuussa siitä, että kiusaaminen saadaan loppumaan, Salmivalli painottaa.

Piilokiusattuja on vaikea tunnistaa

Tyypillisin koulukiusattu on epävarma, arka ja herkästi itkevä lapsi, jota on helppo nöyryyttää kerta toisensa jälkeen.

Koulukiusaustutkimukset ovat nostaneet esille myös toisenlaisia kiusattuja, joita aikuisten on erityisen vaikea tunnistaa ja hyväksyä kiusatuiksi.

- Ongelmallisin kiusattujen ryhmä on ns. räjähdysalttiit lapset. He ovat aggressiivisia, provosoivia ja heikosti omia tunteitaan sääteleviä lapsia. Toisista lapsista on hauska saada heidät räjähtämään ja vaikeuksiin.

Räjähdysaltis lapsi vastaa yleensä kiusaamiseen vastahyökkäyksellä. Aikuiset eivät useinkaan ymmärrä, että räjähdysaltis lapsi on kiusaamisen kohde, vaan häntä pidetään riidan toisena osapuolena.

- Räjähdysalttiit lapset tarvitsevat apua omien tunteiden säätelyssä. Kiusaaja ja kiusattu kannattaa saada tekemään keskenään sovintosopimus, mihin molemmat osapuolet sitoutuvat, Salmivalli neuvoo.

Toinen vaikeasti tunnistettavien kiusattujen ryhmä on wannabe-tytöt, jotka kuuluvat samaan tyttöryhmään kiusaajiensa kanssa. Tarkemmin sanottuna wannabe-tyttö roikkuu tyttöryhmän laidalla ja on useimmiten valmis tekemään mitä tahansa tullakseen suosituksi.

- Ryhmän tytöt antavat wannabeen roikkua mukana, mutta hänen roolinsa ryhmässä on se, että häntä potkitaan päähän ja kiusataan.

Wannabe joutuu maksamaan kovan hinnan ryhmään kuulumisesta. Poikaryhmissä ei yleensä ole kiusattuja wannabe-jäseniä. Kiusatut pojat eivät tyypillisesti kuulu mihinkään porukkaan.

Pellekin voi olla kiusattu

Piilokiusatuille pojille on tyypillisempää heittäytyä luokan pellen rooliin. Kun pelle saa kiusaajansa nauramaan ja nauraa itse mukana, hän pääsee vähemmällä.

- Luokan pelle suojautuu kiusaamisen negatiivisilta vaikutuksilta. Hän muuttaa kiusaamisen vitsiksi, Salmivalli kuvailee.

Usein kiusattu lapsi ei tunnusta edes itselleen, että häntä kiusataan.

- Hyvin monet lapset eivät kerro kiusaamisesta kenellekään. Kiusattu lapsi kokee tyypillisesti, että hänessä on vikaa. Hän ei osaa ajatella niin päin, että hänelle tehdään jotain väärää, Salmivalli sanoo.

- Lapset ajattelevat usein tuottavansa pettymyksen vanhemmilleen, jos he eivät ole suosittuja kaveriporukassa.

Joskus he eivät oikein ymmärrä itsekään, mitä heidän ympärillään tapahtuu. Jotkut ihmiset ovat kertoneet, että he ymmärsivät vasta aikuisena olleensa aikoinaan koulukiusattuja. He eivät käsittäneet lapsena, että heitä kiusattiin.

 

Kiusaaminen loppuu keskustelemalla

- Opettajien pitäisi aktiivisesti itse ottaa selville, onko luokassa kiusattuja. Ei pitäisi jäädä odottamaan, että jotain todella ikävää paljastuu tai että vanhemmat puuttuvat tilanteeseen, Salmivalli painottaa.

- Jos todella halutaan vähentää kiusaamista, koulun täytyy miettiä, miten siitä kertominen tehdään helpoksi.

Hyviä keinoja voivat olla esim. sähköpostiosoite tai kirjelaatikko, johon voi jättää viestiä kiusaamisesta. Lapsia pitäisi rohkaista niin kotona kuin koulussakin puhumaan kiusaamisesta. Kaikille oppilaille kannattaa tehdä selväksi, kuka koulussa on sellainen tukihenkilö, jolle voi mennä puhumaan kiusaamisesta.

- Opettaja voi tehdä luokassaan kiusaamiskyselyjä. Monet lapset, jotka menevät helposti mukaan kiusaamiseen, antavat kyselyissä asian mielellään opettajan tietoon, sillä he toivovat sisimmässään, että kiusaaminen loppuisi.

Salmivalli kehottaa vanhempia kuuntelemaan tarkalla korvalla, millaisia tarinoita lapsi kertoo koulusta.

- Jos lapsen jutuissa on jotain kiusaamiseen viittaavaa, siitä kannattaa keskustella lapsen kanssa. Kouluun kannattaa ottaa yhteyttä myös sellaisissa tapauksissa, joissa kiusaamisen kohteeksi on joutunut toisen perheen lapsi.

 

Lähteet:

Christina Salmivalli: Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä. Gaudeamus 1998.
Christina Salmivalli: Koulukiusaamiseen puuttuminen: Kohti tehokkaita toimintamalleja. Opetus 2000-sarja. PS-kustannus 2003.
Christina Salmivalli: Vertaissuhteet ja sosiaalinen kehitys. PS-kustannus 2005.
Gunnar Höistad: Irti kiusaamisen kierteestä. Kirjapaja 2003.

Tarkista, onko lapsesi koulussa hyvä ilmapiiri

  • Koululla on kiusaamistutkimuksiin perustuva, kaikkien opettajien ja oppilaiden tuntema toimintasuunnitelma negatiivisen käyttäytymisen varalle.
  • Koulun tunnelma on lämmin, empaattinen, turvallinen ? niin lapsia, opettajia kuin vanhempiakin kunnioittava.
  • Ilmapiiri luokissa ja koko koulussa on viihtyisä.
  • Koulussa vallitsee hyvä me-henki.
  • Aikuiset reagoivat yhtenevästi, johdonmukaisesti ja koulun toimintasuunnitelman mukaisesti negatiiviseen käyttäytymiseen.
  • Kiusaamista ja muuta negatiivista käyttäytymistä ei koskaan vähätellä.
  • Henkilökunnalla on sitoutunut ja motivoitunut ote työhönsä.
  • Asenne oppilaisiin on myönteinen ja kannustava.
  • Yhteistyö koulun ja kotien välillä toimii.
  • Koulun pihalla on aina oppilaiden kanssa monta aikuista.
  • Koulun aikuiset pohtivat omia asenteitaan oppilaita kohtaan.

Lähde:
Gunnar Höistad: Irti kiusaamisen kierteestä. Kirjapaja 2003.

Mervi Juusola, Meidän Perhe

Kuvitus: Satu Kettunen

Mitä lapsille pitäisi opettaa parisuhteesta? Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen sai huomata, ettei virheitä tarvitse pelätä.

Viisivuotias tulee kotiin hyvällä tuulella. Hän on sopinut menevänsä naimisiin eskarikaverinsa kanssa. Heidän yhteiseen kotiinsa on tulossa musta sohva, samanvärinen kuin meilläkin kotona on.

– No mutta onnea! Ihanaa, että olet mennyt kihloihin, sanon.

Jatkamme leikkiä hetken aikaa. Kyselen nuoren parin tulevaisuudensuunnitelmista ja kommentoin kannustavasti.

Samalla tavalla toimin toivon mukaan tulevaisuudessakin, kun lapseni löytää itselleen kumppanin.

Jo työni ansiosta tiedän, että on paljon tutkittua tietoa siitä, miten ihminen oppii rakastamaan. Vanhemmilla on siinä iso rooli. Aikuiset tulevat opettaneeksi lapselle paljon asioita: Miten toisten kanssa ollaan? Voiko ihmisiin luottaa ja kannattaako heihin kiintyä? Miten hyvä tai paha paikka maailma on?

En voi olla miettimättä sitä, millaisen mallin ihmissuhteista minä heille annan.

Muiden vanhempien tavoin haluaisin vain, että lapseni olisivat onnellisia ja tasapainoisia. Ajatus siitä, että joku joskus rikkoisi pahasti lapseni sydämen tai että he joutuisivat kipuilemaan syvää yksinäisyyttä, saa minut tuntemaan fyysistä tuskaa.

Vaikka lapseni tekevät aikanaan omat yrityksensä ja erehdyksensä, en voi olla miettimättä sitä, millaisen mallin ihmissuhteista minä heille annan.

Mitä osaan opettaa rakkaudesta?

Ethän toista äidin mokia

Tiedän, millaisilta kokemuksilta haluaisin lapseni säästää.

Menin itse kihloihin 16-vuotiaana silloisen poikaystäväni kanssa, muistaakseni jonkin riidan päätteeksi. Hankimme sormukset ja lehti-ilmoituksen, mutta minua alkoi pian ahdistaa. Muutaman epäkypsän liikkeeni jälkeen erosimme. Sitten palasimme yhteen, eikä kihloissa olemisesta enää puhuttu.

Jos minulla olisi mahdollisuus puhua järkeä nuorelle itselleni, sanottavaa olisi paljon.

Ihmissuhdehistoriassani on muutama muukin kohta, joiden muisteleminen saa minut kiemurtelemaan. Lapseni ovat vasta viisi- ja seitsenvuotiaita, mutta harras toiveeni on, etteivät he tekisi samanlaisia virheitä rakkaudessa kuin minä: Sietäisi huonoa kohtelua. Luulisi, että suhteessa täytyy edetä valmiin kaavan mukaan. Olisi jonkun kanssa sen takia, että ajatus yksin jäämisestä kammoksuttaa.

Vai olivatko ne virheitä minunkaan kohdallani?

Lastenpsykiatri, pari- ja perhepsykoterapeutti Janna Rantala stoppaa ajatukseni alkuunsa. Omaa näkökulmaa ei kannata pitää ainoana oikeana rakkaudessakaan.

– Mitä jos jokin, mikä sinusta on ollut virhe, on lapsesi kohdalla jotain muuta? Rantala kysyy.

– Jos olet näyttänyt jossain huonoa esimerkkiä, puhu siitä lapselle ja kerro, että tiedät nyt paremmin.

Tämän allekirjoitan. Olen kokenut suhteissani asioita, joita en haluaisi omille lapsilleni. Toisaalta iso osa noista kokemuksia on vaikuttanut ratkaisevasti siihen, millainen minusta on tullut. Mahdollisia virheitä ei siis kannata panikoida etukäteen, mutta omaa ajatteluaan on hyvä kyseenalaistaa.

– Vanhemmat saattavat hyvää tarkoittaen uskotella lapsilleen kaikenlaista. Lapsi voi omaksua vanhemman uskomuksen vaikkapa siitä, että miehet ovat sikoja tai että lyhyisiin ihmisiin ei kannata luottaa, Rantala jatkaa.

”Prinsessavaiheessa kerroin, että minulla oli harjoitusprinssejä ennen heidän isäänsä.”

Minua helpottaa ajatus siitä, ettei mikään rakkauden perintö ole kohtalonomainen. Huomasin sen itse, kun tapasin mieheni. Kolmekymppiseksi saakka olin ollut varovainen ja varautunut suhteissani. Mieheni tavattuani minussa käynnistyi aivan uusi prosessi. Tuntui siltä, kuin sydämeni olisi joutunut etäohjauksen valtaan enkä olisi voinut muuta kuin luottaa ja hypätä – sitä en ollut koskaan aiemmin tehnyt.

– Lapselle voi puhua ikätason mukaisesti omista vaiheistaan. Olen itse kertonut jonkin verran lapsilleni elämästäni ennen kuin tapasin mieheni: prinsessavaiheessa kerroin, että minulla oli ollut harjoitusprinssejä ennen heidän isäänsä, Janna Rantala kertoo.

Miten hyvä idea! Meillä on uusperhe, joten lapset saavat sitäkin kautta moninaisen käsityksen rakkaudesta ja ihmissuhteista. Puhun heille ihmisten ja perheiden moninaisuudesta mielelläni muutenkin.

Tarvitsemme ihmissuhdeajokortin

Lasten varsinaisen hoitamisen tarve vähenee ikävuosien myötä, mutta opeteltavien taitojen määrä vain kasvaa. Mitä enemmän maailma lapselle avartuu, sen tärkeämpiä ihmissuhdetaidoista tulee.

Janna Rantala muistuttaa, kuinka tärkeää on kasvattaa lasta sellaisena kuin hän on. Siihen, miten ihminen on vuorovaikutuksessa ja miten turvalliseksi hän olonsa tuntee, vaikuttavat monet tekijät. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, sillä temperamenttiin vaikuttavat jo kohdunsisäinen elämä ja perimä.

Ajatus ihmissuhdeajokortista alkaa tuntua harkitsemisen arvoiselta.

Minä uskon, että muiden kanssa pärjää, kun osaa olla ihmisiksi, mutta oma juttunsa on, miten ihmisiksi olemista opetetaan. Lapseni tietävät jo, mistä vauvat tulevat, ja jokusen vuoden kuluttua kerron siitä, miten sitä ehkäistään. Mutta miten he oppivat hyviksi kumppaneiksi? Uskaltavatko he aikanaan luottaa rakkauteen?

Olen ennen pitänyt ajatusta ihmissuhdeajokortista hassuna, mutta idea alkaa yhtäkkiä tuntua harkitsemisen arvoiselta. Kuuntelen sivukorvalla lapsiani, jotka laulavat mukana Nikke Ankaran kappaletta En tiiä sun nimee. ”Hulluu et mä kelailen tällasii vaikken tunne”, Ankara räppää kuvaillessaan vahvoja tuntemuksiaan – eikä biisi suinkaan ole ainoa, joka vetää hupsuudessaan vertoja vanhan ajan prinsessasaduille.

Janna Rantala vertaa ajatusta rakkausvalistuksesta esikoistaan odottavien perhevalmennukseen.

– Kaikenlaisista ilmiöistä voi kertoa, mutta ihminen ei voi koskaan tajuta etukäteen, miten ihanaa ja rankkaa on, kun vauva syntyy. Sitä paitsi lapset tarkkailevat väistämättä sitä, miten heidän perheensä aikuiset kohtelevat toisiaan. Koko elämä on yhtä ihmissuhdeajokoulua. Lapsi kerryttää valtavasti tietoa liikenteestä jo kauan ennen kuin hän itse tarttuu rattiin, Rantala toteaa.

Se yksi ja ainoa... vai kuinka?

Minusta on ihanaa keskustella lasteni kanssa, mutta rakkaudesta on yllättävän vaikea puhua lapsentasoisesti. Yksinkertaistukset eivät tee oikeutta aiheelle, josta filosofit ovat vääntäneet tuhansia vuosia. Muistutan itseäni siitä, että esimerkkini kertoo enemmän kuin sanat.

– Haluan, että isi vie minut huomenna. Isi on niin kiva, lapsi ilmoittaa, kun pesemme illalla hampaita.

– Isi on minustakin kiva, totean.

– Tykkäätkö sinä isistä? lapsi kysyy.

– Ihan äärettömästi, vastaan.

– Enemmän kuin meistä? lapsi jatkaa.

– Ei sitä voi verrata. Mutta se on sellaista erilaista rakkautta.

Seuraavana iltana keskustelumme jatkuu: Äidillä on hyvä olo olla isin kanssa. Isi tykkää äidistä sellaisena kuin äiti on, äiti voi luottaa isiin ja äidin mielestä isin kanssa on hauskaa.

Toivon lasteni ymmärtävän, että molemmat osapuolet ovat vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista.

Silti selityksistäni jää puuttumaan paljon. Haluaisin lisätä muitakin tärkeitä asioita: että isi ei voi eikä hänen tarvitse täyttää äidin kaikkia odotuksia. Isin eikä äidin velvollisuus ei ole tehdä tosiaan onnelliseksi, eikä isi ole äidille se ainoa oikea.

Toivon lasteni ymmärtävän sitten isompina, että molemmat osapuolet ovat vastuussa parisuhteen hyvinvoinnista. Pelkkä yhteensopivuus ei riitä, tarvitaan tekoja.


Kuvitus: Satu Kettunen
Kuvitus: Satu Kettunen


Välillä pitää olla vaikeaa

Kotona kehun vuolaasti, kun jompikumpi lapsista tekee jotain vähänkin jaloa sisarustaan kohtaan: on antelias, kannustaa, ymmärtää, auttaa tai sanoo jotain kivaa – samoja asioita, joita yritän mahdollisimman usein tehdä itse miehelleni. Uskon, että niillä taidoilla pärjää pitkälle aikuisenakin.

Lapsilleni tarjoutuu lukuisia mahdollisuuksia ihmissuhdetreeniin joka ikinen päivä. Välillä kunnioittava vastavuoroisuus on kuitenkin harjoitteluhetkistä kaukana.

”Kriisit ovat normaaleja, ja riidoista rakkaiden ihmisten kanssa selviää.”

Lapsi käyttäytyy tylysti seuraa kaipaavaa kaveriaan kohtaan. Sisarukset tappelevat raivokkaasti, koska toinen on vilkaissut toista. Seitsenvuotiasta huijataan nettipelissä pahan kerran. Isompi lapsi pakottaa viisivuotiaan leikissä sivustakatsojan rooliin.

Minusta tuntuu pahalta. Mitä vääntäminen ja pettymykset opettavat lapsilleni ihmissuhteista?

Sitä, että ne kuuluvat elämään, Janna Rantala sanoo.

– Lapsen on hyvä tietää, ettei aina ole ihanaa. Kriisit ovat normaaleja, jopa toivottavia, ja riidoista rakkaiden ihmisten kanssa selviää.

Eroperheen vanhempienkaan ei tarvitse ahdistua siitä, millaista mallia ihmissuhteista lapsilleen antaa.

– Ihmissuhde voi päättyä ja eroja tulee hyvistä syistä. Harvoin tapahtuu sellaista, mistä ei voisi selvitä. Hirveitä asioita kokenut ihminen voi jopa kukoistaa.

Säilytä taito rakastaa

– Äiti, äiti, olen saanut uuden ystävän!

Olemme vasta saapuneet puolityhjään leikkipuistoon, kun lapseni jo juoksee luokseni kertomaan iloista uutista. Hänen uusi ystävänsä on puolta nuorempi eikä oikein ymmärrä kaikkia leikkiehdotuksia, mutta se ei haittaa.

Olen samaan aikaan ylpeä ja iloinen lapseni maailmaa syleilevästä asenteesta. Samalla mietin, olisiko puistoilun jälkeen hyvä hetki vaihtaa pari sanaa siitä, mitä ystävyys oikein on. Eihän jokaista satunnaista vastaantulijaa voi laskea läheisekseen?

Katsellessani lapseni touhuja minusta alkaa kuitenkin tuntua siltä, että lapseni tietävät rakkaudesta enemmän kuin minä. En osaa sanoa, mitä peruja heidän luottavainen avosydämisyytensä on. Havainto siitä, että polvi on minusta parantunut, tuntuu ihanan helpottavalta.

”Jos lapsesi suhtautuu rakastavasti ympäristöönsä, olet todennäköisesti näyttänyt hänelle maailman, joka vaikuttaa rakastavalta.”

Ehkä tehtäväni onkin pitää huolta siitä, että he kasvaessaan eivät unohda taitoaan rakastaa.

– Jos lapsesi suhtautuu rakastavasti ympäristöönsä, sinä olet todennäköisesti näyttänyt hänelle maailman, joka vaikuttaa rakastavalta ja rakastettavalta, Rantala toteaa.

Ajatus koskettaa minua syvältä. Jos olen pystynyt vaikuttamaan siihen, miten kauniina lapseni näkevät maailman, voin kenties luottaa siihen, että pystyn olemaan heidän tukemaan vastaisuudessakin.

Myötä- ja vastoinkäymisissä.

Jutun kirjoittaja Elina Tanskanen on seksuaaliterapeutti ja kirjailija, joka kuuluu Ensitreffit alttarilla -ohjelman asiantuntijakolmikkoon.

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström pitää Puhu muru -blogia vauva.fissä. Kuva: Miikka Pirinen

#metoo-kampanja on herättänyt vanhempien ahdistavat lapsuus- ja nuoruusmuistot. Mitä voimme tehdä, jotta omat lapsemme eivät joudu kohtaamaan samaa.

Kampanjan tarkoituksena on tehdä näkyväksi seksuaalisen häirinnän laajuus; se koskettaa lähes jokaista naista, ja myös useita miehiä.

Reidelle bussimatkan ajaksi laskeutuva käsi, hississä kohdattu itsensäpaljastaja, rasvaista vartalon kommentointia, kourimista tungoksessa, raiskausyrityksiä, uhkailuja, hyväksikäyttöä... Hastagilla #metoo jaetut kokemukset herättävät paitsi omat ikävät muistot, saavat vanhemman miettimään, kuinka suojella omaa lasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.

Opeta lasta ilmaisemaan omat rajansa

Seksuaalinen häirintä on aina ennen kaikkea toisen rajojen rikkomista, erityistason seksuaaliterapeutti (NASC) Marja Kihlström painottaa. Lapsen voi opettaa tunnistamaan omat rajansa. Se helpottaa lapsen kynnystä myös myöhemmin erottaa hyvä ja huono kosketus.

– Edes pientä lasta ei saisi koskaan pakottaa halaamaan tai istumaan sylissä, jos hän ei sellaista halua. Ei, vaikka  esimerkiksi isovanhemmat vaatisivat tai pahoittaisivat mielensä, Kihlström sanoo.

Lapsen on tärkeää itse oppia säätelemään, milloin ja kenen koskettamaksi haluaa tulla. Lapsesta voi tuntua ikävältä jokin niinkin arkinen kuin vieraan aikuisen käsi hartioilla.

– Lapsella voi olla erilaiset fyysiset rajat kuin itsellämme, ja lapsia on kuunneltava erityisen tarkkaan. Jos lapsi ei halua tulla kosketetuksi, hänen toivettaan tulee kunnioittaa, vaikka oma ajatus ei olisi missään mielessä seksuaalisesti virittynyt.

"Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa."

Lapselle pitää opettaa, että kosketukseen on oltava aina lupa. Ja jotta lapsi oppii myös itse kunnioittamaan toisten ihmisten rajoja, hänelle täytyy opettaa, että sääntö koskee myös häntä itseään. Vaikka olisi kuinka rakastunut päiväkotikaveriin ja haluaisi pussata tai halata, toisen rajoja ei saa ylittää ilman lupaa.

Lapsen kanssa voi puhua siitä, millainen kosketus tuntuu hyvältä ja millainen ei. Silloin lapsi oppii säätelemään, millaista kosketusta haluaa, milloin suostuu kosketukseen vain miellyttääkseen muita ja miten hallita sitä, mitä itse haluaa.

Auta tunnistamaan hyvä ja huono kosketus

Seksuaalikasvatus on yhtä tärkeää tytöille ja pojille, Marja Kihlström muistuttaa.

– Fakta on, että myös pojat kohtaavat seksuaalista häirintää. Se aiheuttaa, jos mahdollista, vielä enemmän häpeää, sillä yleinen oletus on, ettei sellaista tapahdu.

Seksuaalikasvatuksen voi aloittaa jo vauvana. Se käyaika lailla luonnostaan, kun vauvaa pidetään hellästi sylissä ja häntä kosketetaan rakastavasti. Taaperoa voi jo opettaa nimeämään eri ruuminosia. Tärkeää on, että perheessä ei ole kiellettyjä sanoja tai kysymyksiä liittyen seksuaalisuuteen tai vaikkapa sukupuolielimiin.

– Pimppi on pimppi eikä etupeppu. Ja siitä voi puhua yhtä arkisesti kuin kainalosta tai vatsasta. Jos kehonosiin liittyy vanhemmalla häpeää tai estoja, hän välittää ne hyvin helposti lapselle äänensävyissä tai puhumattomuutena, ja lapsi oppii, että omassa vartalossa on paikkoja, jotka ovat hävettäviä, toisarvoisia.

Hieman isommalle lapselle voi opettaa uikkarisäännön: Uimapuvun rajaavat alueet ovat lapsen omia alueita, joihin muut eivät saa koskea, lukuun ottamatta vanhempia tai muita aikusia hoivatarkoituksessa.

Harjoitelkaa avunpyytämistä

Kun lapsi alkaa liikkua yksin, pitää seksuaalisen häirinnän käsitettä avata hieman enemmän. Lapsen kanssa voi jutella myös siitä, mitä tehdä, jos joku lähestyy tavalla, joka ei itsestä tunnu hyvältä.

– Harjoitelkaa ein sanomista ja avunpyytämistä. Jos lapsi sanoo kovaan ääneen ”tuo ei tunnu kivalta”, sen pitäisi herättää myös ympärillä olevat aikuiset. Lapsen kanssa voi myös sopia, että aikuinen soittaa heti saatuaan tietynlaisen tekstiviestin.

"Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan."

Lapselle voi puhua myös lamaantumisen tunteesta. Jos joku ylittää omat rajat yllättäen tai hyvin röyhkeästi, aikuinenkin voi lamaantua niin, ettei pystykään toimimaan tai sanomaan mitään. Lapsen on hyvä ymmärtää, että lamaantuminen ei tarkoita, että hän olisi suostunut tekoihin, antanut häirikölle luvan. Lamaantumiseen tunteeseenkin voi harjoitella keinoja selviytyä, kuten vaikka napakka ein huutaminen tai edellä mainittu tekstiviesti vanhemmalle.

Rakasta, arvosta, ota vakavasti

Aikuinen ei saisi koskaan väheksyä tai sivuuttaa, jos lapsi kertoo kokeneensa epämiellyttävän kohtaamisen – ei, vaikka kyseessä olisi perheen tuttu aikuinen.

– Se saattaa olla vanhemmalta vain yksi ”no, älä nyt, sehän on sinun oma setäsi” -kommentti, joka sulkee lapsen suun vuosiksi eteenpäin ja saa lapsen ajattelemaan, että hän toimi tilanteessa jotenkin väärin, häirintä olikin hänen syytään.

Aikuisilta unohtuu, että seksuaalinen häirintä on paljon muutakin kuin käsi housuissa tai rinnan puristus. Se voi olla ohi menevä läpsäytys takapuolelle, härskejä puheita, tai vaikka esiteini-ikäisten kömpelö kopelointiyritys luokkakaveria kohtaan. Vaikka tapahtunut ei aikuisesta tuntuisi vakavalta, lapsen tunne täytyy ottaa vakavasti ja siihen on puututtava.

"Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja."

Vaikka me vanhemmat tekisimme kaikkemme suojellaksemme lasta seksuaaliselta häirinnältä ja kasvattaaksemme lapsistamme aikuisia, jotka osaisivat kunnioittaa toisen rajoja, me emme aina voi vaikuttaa siihen, minkälaista seksuaalikasvatusta lapsemme saavat muualta. Lapsen käsitykseen omista ja toisten rajoista vaikuttavat aina myös päivähoito, koulu, ystävät ja vaikkapa ystävien vanhemmat.

– Paras lääke seksuaalikasvatuksen rinnalla seksuaalista häirintää vastaan on, että lapsi kokee olevansa rakastettu ja arvostettu.

Rakkaudessa kylpevä ihminen todennäköisesti arvostaa myös muiden rajoja. Kelpaamattomuuden ja rakkaudettomuuden tunne häivyttää lapsen kykyä tunnistaa omat rajansa ja kunniottaa muiden rajoja. Silloin lapsi saattaa etsiä hyväksyntää väärilläkin tavoilla ja alistuu helpommin häirinnälle.

MeToo

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Uikkarisääntö muuten hyvä, muttei valmista kohtaamaan aikuista, joka äkkiä tunkee limaisen kielensä esiteinin suuhun. Kertokaa siis myös, että pussailuunkin pitää olla aina lupa. Ja ettei kaikille tarvitse olla kohtelias. Ja että jos vähänkin epäilyttää, äkkiä mäkeen, soitto aikuisille ja yhteys poliisiin.
Lue kommentti
Puhu muru
Seuraa 
Liittynyt9.10.2015

Miten voit suojella lastasi seksuaaliselta häirinnältä – asiantuntija neuvoo

Olet aivan oikeassa MeToo, että uikkarisäännön lisäksi olisi hyvä puhua kaikenlaisesta koskemattomuudesta liittyen halaamiseen, suuteluun, käden laittoon reidelle, pyllylle, rinnalle. Asiat olisi tärkeää osaa selittää ikätasoon sopivalla tavalla ja vastata lapsen kysymyksiin. Nuo ohjeesi, ettei kaikille tarvitse olla kohtelias, ja karkuun lähtemisestä, vanhemmille ja /tai poliisille soitosta myöskin. Lapselle ja nuorelle on tärkeää painottaa uudelleen ja uudelleen, että kerrothan vanhemmille,...
Lue kommentti