Kuva: Satu Kemppainen
Kuva: Satu Kemppainen

Hyppäys eskarista koululaiseksi on valtava. Vanhempi voi yllättyä, kuinka monta omatoimista ja kekseliästä minuuttia kuusi–seitsemänvuotiaan päivään yhtäkkiä mahtuu.

Ekaluokkalainen poikani on jo pyyhältämässä reppu selässä ovesta ulos, kun huomautan ilman viilenemisestä ja pyydän häntä laittamaan pitkähihaisen paidan. Kaveri rymistelee huoneeseensa, ja minuutit kuluvat. Minulla alkaa olla kiire töihin, mutta ennen kuin ehdin korottaa ääntäni kysyäkseni, mikä kestää, huoneesta kuuluu hämmentynyt mutina: ”No mitä mä nyt… nyt mä olen täällä alasti!”

Voi ekaluokkalainen ja ekaluokkalaisen mieli, jonka pitäisi yhtäkkiä käsitellä satoja uusia ärsykkeitä omista tavaroista huolehtimisesta kouluun ehtimiseen ja uusiin sosiaalisiin ympyröihin.

Siinä voi sitten käydä niin, että kun pitäisi pukea päälle paita, tulee riisuttua itsensä ilkosilleen kesken kaiken.

Voi käydä myös niin, että avaimet hukkuvat kolme kertaa ja puhelin kastuu käyttökelvottomaksi hanan alla, vaikka piti pestä vain puhelimen kotelo. Tai että on lähdössä joululahjaksi saatu seteli kourassa kouluun, kun luokan kovin pikkuautodiileri on luvannut myydä muutaman euron arvoisen kokoelmansa sopuisaan könttähintaan.

Ennen kuin lapsi aloittaa koulun, ei vanhempana arvaakaan, kuinka paljon voi kaivata päiväkodin hoitajan pihalla antamaa pikaraporttia päivän tapahtumista.

Ennen kuin lapsi aloittaa koulun, ei vanhempana arvaakaan, kuinka paljon voi kaivata päiväkodin hoitajan pihalla antamaa pikaraporttia päivän tapahtumista. Eikä voi uskoa, kuinka monta omatoimista ja kekseliästä minuuttia kuusi–seitsemänvuotiaan päivään yhtäkkiä mahtuu.

Mutta on siinä myös jotain suunnattoman viehättävää: seurata, kuinka lapsi ottaa omaa tilaa ja maailmaa haltuunsa, opettelee ihmiseksi muiden kanssa. Kun muistaisikin huomata sen kaiken hienouden ja hauskuuden, ei vain huolta ja sähläystä.

Kun muistaisikin huomata sen kaiken hienouden ja hauskuuden, ei vain huolta ja sähläystä.

Omani menee jo tokalle, mutta haluan kiittää kaikkia aikuisia, jotka kohtaatte tämänkinvuotiset höpsöläiset sydän lämpimänä, ehkä muistaen, millaisia itse samassa iässä olitte.

Aika isoja ja fiksuja, eikö? Ja pikkuisen pihalla.

Meidän Perhe -lehden pääkirjoitus, elokuu 2017.