Murrosikäisen aivoissa myrskyää. Vanhemman homma on silloin pitää pää kylmänä, sydän lämpimänä ja keskusteluyhteys auki.

Ne lampsivat talvella takki auki ja nilkat paljaina. Kesällä niiden päällä on hädin tuskin mitään. Ne jättävät likaiset vaatteensa ja astiansa lojumaan sänkyjensä alle huoneissa, joihin ei saa enää mennä. Jotkut saattavat muuttua yhdessä yössä kiltistä, harrastavasta lapsesta karjuvaksi lohikäärmeeksi, joka sylkee solvauksia eikä kiinnostu enää mistään.

Teini-ikä on pakollinen murrosvaihe, jossa lapsesta kuoriutuu aikuinen – ja lapsen vanhemmasta vähän vanhempi ja harmaampi.

Vaikka teini-ikäinen saattaa joskus tuntua kaarnalaivalta hormonimyrskyissä, nuorisotutkimusten ja kouluterveyskyselyjen valossa suurella enemmistöllä suomalaisista nuorista menee oikein hyvin, aina paremmin kuin edellisellä sukupolvella.

Päihteiden käyttö vähenee, ja nuorten välit vanhempiinsa parantuvat jatkuvasti. WHO:n tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset teinipojat ovat läheisemmissä puheväleissä isiensä kanssa kuin missään muussa Euroopan maassa.

Huonommin menee pääasiassa sellaisilla nuorilla, joilta puuttuu vanhempien tuki.

– Nuoren kasvattamisen pääasiat ovat edelleen samoja kuin pienemmänkin lapsen: turvan antamista ja itsenäistymisen tukemista, sanoo erikoistutkija Sanna Aaltonen Nuorisotutkimusseurasta.

Turvallisen aikuisen tärkeimmät tehtävät ovat pitää pää kylmänä, sydän lämpimänä ja keskusteluyhteys avoimena, olipa se yhteys sitten vaikka WhatsAppissa.

Harkinta, missä olet?

Murrosikäisen ymmärtämiseen löytyy apua tuoreesta aivotutkimuksesta.

Viime vuosiin asti ajateltiin, että teini-ikäisen aivot ovat samanlaiset kuin aikuisen aivot, mutta ilman aikuisen kokemuksia. Aivotutkimuksissa on huomattu, että alle parikymppisen aivot ovatkin keskeneräiset, vielä rakenteilla.

Ihmisen aivoissa kehittyvät viimeiseksi aivojen etuosat, joissa harkitaan tekojen seurauksia ja arvioidaan päätöksiä. Näiden yhteyksien kehitys on teinillä vielä kesken.

Vaikka nuori siis näyttäisi ja kuulostaisi aikuiselta, hän ei ole sitä vielä aivotoiminnaltaan. Esimerkiksi riskien arviointi ei toimi niin kuin aikuisilla. Teosta seuraava pikapalkinto, kuten kavereiden ihailu, ohittaa riskiarvioinnin. Siksi teinit saattavat tehdä aikuisen mielestä pähkähulluja tekoja, kuten istuskella parvekkeen kaiteella tai luottaa täysin tuntemattomaan ihmiseen.

Silti myös nuoriin aivoihin vetoaa tieto. Teini-ikäiselle kannattaa selittää rauhallisesti ja tosiasioilla perustellen, minkä takia jonkin asian tekeminen tai tekemättä jättäminen on haitallista tai vaarallista.

Uinu, lapsonen

Keskeneräiset aivot tarvitsisivat paljon unta, mutta monen teinin arkirytmi on kaikkea muuta kuin nukkumista suosiva. Siihenkin löytyy selitys aivoista: nukahtamista edistävä melatoniini alkaa vapautua nuoren aivoissa vasta pari tuntia myöhemmin kuin aikuisella. Kun vanhempi jo nukkuu, ysiluokkalainen saattaa valvoa puhelimensa kanssa puoli yötä.

Nukkumiseen voi yrittää vaikuttaa rauhallisella rohkaisulla. Nuorelle kannattaa selittää, että hänen aivonsa tarvitsevat kehittyäkseen unta, ja uni taas tulee helpommin, kun illalla maltetaan luopua valoa hohtavien ruutujen näpyttelystä vähän ennen nukkumaanmenoa.

Aivotutkimusten mukaan teinejä hyödyttäisi myös, jos koulu alkaisi aamuisin vähän nykyistä myöhemmin.

Teinivuosiin kuuluu myös ailahtelu, joka johtuu hormonien ja aivojen kehittymisen yhteisvaikutuksesta.

Pääosin aivan järkevästi käyttäytynyt nuori saattaa tehdä jotakin aikuisen mielestä järjetöntä. Silloin kun kyse ei ole vaarallisista tyhmyyksistä, laske kymmeneen ja siedä niitä.

Unohda ennakkoluulot

Nykyteinien vanhemmat itsekin kauhistuttivat omia vanhempiaan kulkemalla pakkasella ilman pipoa. Eniten noista ajoista on muuttunut median käyttö.

– Mediakasvatusta ja lähdekriittisyyttä kannattaa opetella yhdessä nuoren kanssa, erikoistutkija Sanna Aaltonen sanoo.

Välillä nuorten mediankäytöstä lehahtaa moraalisia paniikkeja, kuten huhuja oudoista peleistä tai sosiaalisessa mediassa jaettujen kuvien tyylistä.

– Ennen kuin lähtee paisuttelemaan huolta, asia kannattaa ottaa oman nuoren kanssa puheeksi. Heillä on yleensä tietoa jo ennen kuin vanhemmat kuulevat koko asiasta.

Aaltonen kehottaa myös pohtimaan omia ennakkoluulojaan, jotka saattavat olla peräisin menneestä maailmasta. Kannattaa vaikkapa miettiä, miten kohtelee tyttöjä ja poikia.

– Esimerkiksi seksuaalinen häirintä ei ole vain tyttöjen ongelma, vaan on tärkeää puhua myös poikien kanssa siitä, missä menevät omat ja muiden yksityisyyden rajat, ja mikä on mukavaa ja mikä ikävää huomiota.

Ole esimerkki

Parantuneet puhevälit ja avoimuus seksiin liittyvissä kysymyksissä ovat johtaneet moneen hyvään: seksuaali- ja ehkäisyneuvontaa on helposti saatavilla, ja alle 18-vuotiaiden raskaudet ovat vähentyneet puoleen 2000-luvulla. Vanhemman kannattaakin olla avoin keskustelemaan kaikesta, myös seksistä. Eräs yksinkertainen keino on hankkia kotiin kondomeja, jotta niitä on tarpeen tullen helposti saatavilla.

Nykyaikana nuorilla on paljon myös enemmän tilaa olla omia itsejään, koska käsitykset sukupuolesta ja seksuaalisesta monimuotoisuudesta ovat yhteiskunnassa kehittyneet.

Silti omien vanhempien käsitys maailmasta on teinillekin läheisin esimerkki siitä, miten elämää eletään.

Lähteenä: Frances E. Jensen: The Teenage Brain. Lue lisää: Minna Huotilainen & Leeni Peltonen: Tunne aivosi (Otava, 2017), mediakasvatus.fi

Tältä lapsesta tuntuu

...elää teinivuosia

"Monet ovat kasvaneet pituutta ja muutenkin ja ovat kiinnostuneet esimerkiksi juomisesta ja seksistä ja haluavat poikakaverin. Kouluun ärsyttää välillä mennä, koska siellä on niin paljon säätäjiä, jotka häiritsevät tunnilla. On outoa, etteivät joidenkin vanhemmat tiedä, miten lapsi käyttäytyy tai missä se on. Ne voisivat yrittää tehdä joskus jotakin yhdessä, koska kyllä monet varmasti haluavat olla yhdessä vanhempien kanssa, vaikka esittäisivätkin jotain muuta."

Peppi, 15

Askartele siinä hetki, jooko, kun isi tekee töitä? Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Askartele siinä hetki, jooko, kun isi tekee töitä? Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Koululaisten pitkä kesäloma aiheuttaa harmaita hiuksia pienten koululaisten vanhemmille: ”Pahimmillaan kesäleireihin uppoaa ulkomaanmatkan hinta.”

Miten ratkaiset tämän yhtälön: koululaisella on 10 viikkoa lomaa, vanhemmilla hyvällä tuurilla neljä. Meidän Perheen kesälomakyselyyn vastanneista kouluikäisten lasten vanhemmista joka kolmas pitää kesän suunnittelua todella vaikeana. Joka viides ei pysty lomailemaan yhdessä perheenä ollenkaan, vaan vanhemmat pitävät lomansa vuoron perään. Erityisen haastava tilanne on yhden vanhemman perheissä, joissa hoitokuvioista on selvittävä yhden aikuisen lomilla.

Monissa perheissä isovanhemmat auttavat pienten koululaisten kesähoidossa, mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Toisaalta vaikka apua olisi tarjolla, sitä ei myöskään aina kehdata pyytää.

”Tiedän, että isovanhemmat ja kummit haluavat auttaa ja nauttivat lasten kanssa olemisesta. Tässä on kuitenkin kyse monesta viikosta, ei mistään yhden iltapäivän tai viikonlopun hoitotarpeesta”, kertoo eräs vastaaja.

“Joskus lapset ovat olleet kaksi viikkoa putkeen isovanhemmilla, ja vaikka kävimme viikonloput siellä, aika oli sekä lapsille että isovanhemmille vähän turhan pitkä.”

Kesäleirejä ei kaikilla paikkakunnilla ole tarjolla, ja monen kukkarolle ne saattavat olla muutenkin liikaa.

”Pahimmillaan, kun kaikki kolme olivat ala-asteikäisiä, kesäleireihin meni ulkomaanmatkan hinta.”

Yksi leiriviikko voi maksaa reilusti yli satasen. Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Yksi leiriviikko voi maksaa reilusti yli satasen. Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Melkoista palapeliä

Näin perheet kertovat kesäjärjestelyistään:

“Äiti pitää kaikki mahdolliset lomat, vaihtaa lomarahat vapaaksi ja koittaa tehdä paljon ylitöitä, joilla kerää vapaita, jotta saisi pitkän loman.”

“Isovanhemmat ja kummit auttavat kukin 1–2 viikkoa. Yhdellä viikolla lapsi on yliopiston tiedeleirillä, ja jäljelle jääneiksi päiviksi hän pääsee pikkusiskonsa perhepäivähoitajan hoiviin.”

“Meillä on perheyritys, joten lapsi on välillä mukana töissä.”

“Parhaiten on toiminut se, kun on saanut pitää osan kesää hoitovapaata pienemmän sisaruksen ollessa alle kolmevuotias.”

“Harjoittelu tekee mestarin. Aika monta kesää näitä jo sumplittu. Parasta on ettei mitään järjestelyä ole liian pitkää putkea, leirejäkin maksimissaan kaksi viikkoa peräkkäin.”

“En tiedä, mitä tekisimme ilman toisia isovanhempia.”

“Rukoilen aina paljon palkatonta lomaa kesäksi.”

“Lomien ketjuttaminen vanhempien kesken.”

“Olemme yhdessä päättäneet, että meidän perheelle on kaikista paras ratkaisu se, että äiti on jäänyt kotiin vielä, vaikka pienin lapsista täytti kolme vuotta. Elämä on paljon stressittömämpää ja lapset nauttivat siitä, että aikuinen on aina lähellä. Vaikka rahat ovatkin tiukilla, on perheemme onnellinen juuri näin. Kaikille tämä ei tietenkään sovi.”

Missä iässä lapsi pärjää yksin?

Vastaajien mielestä lapsi olisi periaatteessa noin 10-vuotiaana valmis olemaan pidempiä aikoja yksin kotona. Käytännössä moni oli kuitenkin joutunut jättämään oman eka- tai tokaluokkalaisensa työpäivien ajaksi kesällä yksin kotiin. Joka viides vastaaja kertoi, että heillä lapsi on jäänyt kotiin jo 7–8-vuotiaana.

“Olemme selvinneet kesästä ihan vaan jättämällä tokaluokkalaista yksin kotiin, kun ei ole vaihtoehtoja. Soiteltiin monta kertaa päivässä lapsen kanssa, että kaikki on hyvin.”

“Lapset on tarpeeksi hyvin ja tarpeeksi ajoissa saaneet harjoitella yksin oloa ja omatoimisuutta mm kännykän käytössä ja ruuan ottamisessa. Eivät pelkää olla yksin kotona kun ei tule yhtäkkiä uutena asiana.”

“Lapsi viettää päivät naapurissa asuvan kaverin kanssa ja lämmittää ruokaa mikrossa. Hyvin sujuu.”

Aina yksinolo ei kuitenkaan suju ongelmitta.

“Lapsi soittelee aika usein vanhemmille yksinäisenä.”

“Syöminen on unohtunut välillä.”

“Kerran lapsella oli unohtunut avaimet ja puhelin sisälle. Lapsi istui portailla itkien kun tulin töistä.”

“Onneksi on pleikkari ja muut viihdykkeet.”

Lue lisää ensi viikolla ilmestyvästä Meidän Perheestä.

Itsenäinen vastuu läksyistä opettaa lapselle sinnikkyyttä.

Kun vanhempi auttaa lasta läksyissä, tarkoitus on tietysti hyvä, mutta aina se ei auta lasta oppimaan. Tämä selvisi Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta.

2.–4. luokkien oppilaiden itsenäinen vastuu läksyistä sai lapset tekemään tehtäviä sitkeästi ja sinnikkäästi, mikä lisäsi lasten omaa vastuunottoa läksyistä myös jatkossa. Jos vanhempi taas tarjosi hanakasti apua läksyissä, lapsi työskenteli jatkossa vähemmän sinnikkäästi – ja sitä enemmän vanhempi päätyi tarjoamaan apuaan.

Itsenäiseen työskentelyyn tottuneet saivat myös parempia oppimistuloksia kuin he, joita autettiin paljon.

Eli nyt voi siis kokonaan lopettaa läksyissä auttamisen? Ei ihan niinkään, täsmentää apulaisprofessori Jaana Viljaranta.

Apu ei ole haitallista, jos lapsi sitä tarvitsee.

– Apu ei ole haitallista, jos lapsi sitä tarvitsee. Mutta apu voi olla haitaksi, jos sitä annetaan silloin, kun lapsi ei sitä oikeastaan tarvitsisi.

Täsmennetään vielä sekin, että tutkimuksen tuloksissa puhutaan äideistä, ei vanhemmista. Mutta syynä ei ole se, että isien roolien oletettaisiin olevan erilainen.

– Isien osallistumista ei pystytty valitettavasti tutkimaan, koska miesten osuus tutkimukseen osallistuneista jäi liian pieneksi. Ei ole kuitenkaan syytä olettaa, että tulokset heillä poikkeaisivat, Viljaranta sanoo.

Näin autat läksyissä oikein

Tärkeää on se, että vanhempi on kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä, Viljaranta korostaa. Tärkeää on myös se, että lapsella on riittävät taidot ja rutiinit läksyistä huolehtimiseen. Siinä vanhemmillakin on vastuuta.

– Varsinkaan pienimmät koululaiset eivät voi oppia koulutyön rutiineja, ellei niitä opeteta. On hyvä sopia, tehdäänkö läksyt heti koulun jälkeen vai vähän myöhemmin, ja katsoa että siihen on sopia paikka ja tilanne, Viljaranta sanoo.

Tärkeää on se, että vanhempi on kiinnostunut lapsen koulunkäynnistä.

Kun oppimistaidot ja rutiinit sitten ovat hallussa, jo alakoululaiselle voi antaa vastuuta lisää.

– Kun lapsi saa itse muistaa tehtävät ja tehdä ne, hän saa samalla viestiä siitä, että vanhempi uskoo hänen pärjäävän. Jos taas vanhempi vahtii selän takana ja tuputtaa apua, voi tulla pahimmillaan tehneeksi ihan kunnon karhunpalveluksen: lapsi voi saada viestin, että hän ei kykene tekemään tehtäviä itse, jolloin hän ei myöskään työskentele sinnikkäästi.

Lapsen pyytäessä apu on ihan paikallaan. Silloinkin voi ensin ohjata lasta pohtimaan vaikealtakin tuntuvaa tehtävää itse.

– Voi myös miettiä, mistä se johtuu, että lapsi pyytää apua. Tarvitseeko hän todella tukea vai onko siitä tullut tapa?

Mitä pidemmälle koulutaival etenee, sitä tärkeämpää lapsille ja nuorille on itsenäisyys ja mahdollisuus vastuunkantoon. Toisaalta vanhempien on hyvä olla saatavilla silloin, kun apua tarvitaan.

– Jokaisen pitää tässäkin asiassa tuntea oma lapsensa. On niitäkin lapsia, jotka eivät tule pyytäneeksi apua, vaikka hyötyisivät siitä todella.