Opettajista iso osa kokee, että työ on muuttunut viime vuosina aiempaa kuormittavammaksi. Miksi, ja mitä tilanteelle pitäisi tehdä?

Kuukausi sitten koulu alkoi taas. Lomalla oli aikaa levätä, mutta jos kuormitus on oikein kova, hetkellinen tauko ei kauan tepsi. Meidän Perheen verkkokyselystä päätellen luokissa, opettajanpöytien takana, istuu tänäkin lukuvuonna kuormittunutta porukkaa.

Kyselyn tulos on hätkähdyttävän selvä: opettajan työ on muuttunut viime vuosina aiempaa kuormittavammaksi. Näin sanoi kyselyssä 97 prosenttia vastaajista. Kaikkiaan siihen vastasi 256 opettajaa, ja vain kolmisen prosenttia heistä kertoi, ettei tunne kuormituksen lisääntyneen.

– Kun 2000-luvulla tehtiin vertailevaa tutkimusta eri ammateista, havaittiin, että opettajat olivat kuormittunein ryhmä. Opettajan työn kuormitus näkyy tutkimuksissa edelleen, sanoo kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro Helsingin yliopistosta.

Miksi opettajat väsyvät – ja mitä tilanteelle voisi tehdä?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaatimuksia usealta suunnalta

Näin opettajat itse pohtivat kyselyssä:

”Oppilasryhmissä on paljon lapsia, jotka tarvitsevat enemmän apua, tukea ja aikaa kuin minulla on mahdollista antaa”, eräs opettaja sanoo.

”Hirveästi lisää paperitöitä ja jatkuvaa kalenterin yhteensovittamista, että voi hoitaa kaikki pakolliset vanhempien tapaamiset ja kokoukset”, toinen jatkaa.

”Riippuu täysin opettajan omista askartelutaidoista, saavatko oppilaat havaintovälineitä opetukseensa. Loistavia välineitä on kehitetty ja tarjolla, mutta kouluilla ei ole niihin varaa. Niin kuin ei enää kirjoihinkaan”, kolmas opettaja kertoo.

"Koulukirjoihinkaan ei ole enää varaa."

Useissa vastauksissa summattiin, että kuormitusta ovat tuoneet oppilaiden levottomuus, erilaisten kirjausten ja lomakkeiden lisääntyminen, ongelmien paisuminen perheissä, ryhmäkokojen kasvaminen, niin sanottu inkluusio eli yleis- ja erityisopetusryhmien sulauttaminen toisiinsa sekä kirjoista ja muista opetusvälineistä säästäminen.

Pohjimmiltaan kyse on siis siitä, että opettajiin kohdistuvat vaatimukset ovat kasvaneet samaan aikaan usealla eri alueella. Puhutaan opettajan työn ja jopa koko koulutusjärjestelmän murroksesta.

– Opettajuus on nykyään vaativa rooli, kun paineita tulee niin monesta suunnasta, sanoo professori Katariina Salmela-Aro.

Opettaja huolehtii jopa lapsen perustarpeista

Oppilaat voivat huonommin kuin ennen. Nuorisotutkimusseuran sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportin mukaan vuonna 1997 syntyneellä ikäluokalla on elämässään enemmän ongelmia, esimerkiksi mielenterveyden häiriöitä, kuin kymmenen vuotta aiemmin syntyneillä. Selitykseksi on tarjottu sitä, että nykyisin perheiden ongelmat kasautuvat helposti. Osalla porukasta menee kenties paremmin kuin koskaan aikaisemmin, mutta samaan aikaan pulmat ovat aiempaa monimutkaisemmat heillä, joilla arki sujuu heikommin.

Jos lapsilla on paha olla, tilanne heijastuu väistämättä koulun arkeen.

Myös lapsiperheköyhyys kasvaa tasa-arvoiseksi mielletyssä Suomessa vuosi toisensa jälkeen, mikä vaikuttaa perheissä paitsi aikuisten myös lasten hyvinvointiin. Kouluterveyskyselystä 2017 tiedetään, että kiusaaminen, yksinäisyys ja esimerkiksi väsymys ovat yleisempiä lapsilla, jotka kokevat perheensä taloudellisen tilanteen heikoksi.

Ja jos lapsilla on paha olla, tilanne heijastuu väistämättä koulun arkeen. Joskus opettajan pitää huolehtia perustarpeistakin.

– Jos oppilas ei ole syönyt kunnolla tai ei ole kunnolla vaatteita päällä, perusasiat pitää hoitaa kuntoon ennen kuin voidaan keskittyä tunnin sisältöön, professori Salmela-Aro sanoo.

– Mikäli perustarpeet eivät ole hoidossa, lapsi ei yksinkertaisesti jaksa olla hyvä oppilas.

Vanhempien kiireet heijastuvat kouluun

Ehkä vanhempien kiireetkin ovat lisääntyneet? Kouluterveyskyselyssä 2017 yli kolmannes lapsista ja nuorista kertoi, että haluaisi viettää vanhempiensa kanssa nykyistä enemmän aikaa. Vanhemmista enemmän aikaa lastensa kanssa toivoi 40 prosenttia.

Perheiden yhdessä viettämä aika heijastuu lasten koulutyytyväisyyteen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan perheen yhteinen aika on yksi tekijä siinä, kuinka hyvin lapset voivat. Tiedossa on, että lapset, joiden mukaan yhteistä aikaa ei ole riittävästi, esimerkiksi tykkäävät vähemmän koulunkäynnistä kuin muut. Meidän Perheen kyselyyn vastanneet opettajat vahvistavat, että kotien kiireet heijastuvat levottomuutena luokkahuoneisiin.

”Kodin kiireet näkyvät siinä, että usealla lapsella ei ole läksyjä tehty tai lapsella ei ole tarvittavia välineitä tai lapsi on huomionkipeä”, kertoo kyselyssä eräs opettaja.

”Mielestäni vanhemmat tarvitsivat enemmän tukea kasvatukseen juuri nyt, kun elämä on muuttunut niin paljon esimerkiksi tekniikan myötä. Silti kaikkia näitä palveluja koko ajan supistetaan. Apua saa vasta, kun menee tosi huonosti”, toinen jatkaa.

 

Opettajista on tullut tunnevalmentajia

Muutoksia on kokenut myös opettajan rooli. Meidän Perheen kyselyssä yli puolet vastaajista arvioi, että opettajan työ on muuttunut erityisesti viimeisen viiden vuoden aikana. Todellisuudessa muutos on ollut käynnissä ainakin viisikymmentä vuotta.

Tämän päivän opettaja on aivan eri tyyppi kuin luokkahuoneessa kuria pitänyt kollegansa esimerkiksi 1950-luvulta. Entisaikaan auktoriteettiasema kuului pakettiin, ja opettaja toimi koko kyläyhteisön sivistäjänä.

Nyt entisistä kurinpitäjistä ja yhteisön keskushahmoista on tullut yhä enemmän oppilaiden ”tunnevalmentajia”, sanoo opettajan työn muutoksia tutkinut tutkimusprofessori Ari Väänänen Työterveyslaitoksesta.

– Nykyopettajan pitää paitsi innostaa yksittäistä oppilasta tarttumaan tietoon myös vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin, jotta kaikilla olisi hyvä ja turvallinen olo keskittyä oppimiseen.

Myönteiset tunteet edistävät tiedon imemistä.

Tutkitusti tiedetään, että tunteet vaikuttavat vahvasti oppimiseen. Myönteiset tunteet edistävät tiedon imemistä.

Koulun arki on myös muuttunut koko ajan oppilaskeskeisemmäksi. Opettajan pitäisi pystyä huomioimaan jokaisen oppilaan yksilölliset tarpeet. Mutta ehtiikö opettaja, jos ja kun luokassa on omine tarpeineen esimerkiksi reippaasti yli kaksikymmentä oppilasta?

Erityisoppilaat ilman erityistä tukea

Ikään kuin kaikenlaisia murroksia ei muutenkin riittäisi, koulumaailmassa on juuri nyt käynnissä vielä yksi erityisen iso muutos. Sitä kutsutaan inkluusioksi. Erityisluokkia on purettu ja niillä aiemmin koulua käyneitä oppilaita siirretty lähikouluihin.

– Tavoite on, että kaikki oppilaat käyvät koulua yhdessä. Lapsi, jolla on erityisen tuen tarve, käy siis koulua siellä missä muutkin, eli omassa lähikoulussa yleisopetuksen ryhmässä, tiivistää opetusneuvos Marjo Rissanen Opetushallituksesta.

Ajatus inkluusiosta lähti liikkeelle jo 1980-luvulla Yhdysvalloista, Kanadasta ja Italiasta. Vähitellen erityisluokkia alettiin purkaa meilläkin, Rissanen selittää.

Inkluusio on kasannut kuormitusta luokanopettajan hartioille.

Kyselyssä iso osa vastaajista kertoo, että inkluusio on kasannut kuormitusta juuri yksittäisen luokanopettajan hartioille.

”Luokassa on [nykyisin] paljon oppilaita, jotka kaipaavat henkilökohtaista ohjaamista ja ylimääräistä oppimisen tukea opettajalta pysyäkseen muun ryhmän mukana. Kahdenkymmenen oppilaan luokassa tällaisia oppilaita voi olla viisikin”, eräs vastaaja kertoo.

”Erilaiset oppijat ovat lisääntyneet, resurssit sen sijaan eivät”, tiivistää toinen ongelman varsinaisen ytimen.

Kauniina tavoitteena on, että tuki seuraisi oppilasta, jotta hän voisi käydä koulua tuetusti mutta lähikoulussa ikätovereidensa kanssa.

"Erityisen tuen oppilailla on oltava oikeus erityisopetukseen."

– Mutta onko luokassa, jossa on erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, riittävästi esimerkiksi avustajia? Jos kunnilla on hankala taloudellinen tilanne, koulun tai luokan saama tuki ei välttämättä ole riittävää. Silloin tilanne kaatuu viime kädessä luokan opettajan kannettavaksi, ja se tietysti kuormittaa, opetusneuvos Rissanen sanoo.

Kyselyssä opettajat kertovat olevansa tilanteesta huolissaan oppilaiden itsensä vuoksi. Heidän kokemuksensa mukaan isossa ryhmässä on vaikea antaa tarpeeksi tukea sitä erityisesti tarvitsevalle oppilaalle. Lisää paineita tulee siitä, että samaan aikaan opettajan aika ja huomio on pois muilta lapsilta. Kyselyssä monet opettajat vaativatkin jopa koko inkluusion purkamista.

”Erityisen tuen oppilailla on oltava oikeus erityisopetukseen ja yleisen tuen oppilailla on oltava oikeus luokanopettajan opetukseen”, eräs opettaja summaa.

Tuntien jälkeen työpäivä jatkuu pitkälle iltaan

Muutoksia koulujen arkeen toivat myös uudet opetussuunnitelman perusteet, jotka tulivat käyttöön kouluissa vuodesta 2016 lähtien. Nykyisin kouluissa tulisi esimerkiksi järjestää vuosittain vähintään yksi ainerajat ylittävä oppimiskokonaisuus.

– Puhutaan myös ilmiöoppimisesta. Ajatus on, että jotakin asiaa lähestytään eri tiedonalojen suunnasta. Jotta tämä toteutuu, tarvitaan yhteistä suunnittelua opettajien kesken, mikä tulee oman opetuksen suunnittelun päälle, opetusneuvos Marjo Rissanen sanoo.

Vanhanaikaisen mielikuvan mukaan opettajilla on puolipäivätyö.

Rissanen teki itse 25 vuoden uran koulumaailmassa, muun muassa opettajana ja rehtorina, ennen kuin siirtyi töihin Opetushallitukseen. Vanhanaikaisen mielikuvan mukaan opettajilla on puolipäivätyö, kun opetustunteja voi joskus olla vähän, hän sanoo. Mielikuva ei pidä paikkaansa nykyisten vaatimusten ristipaineessa.

– Opetustunnit ja niiden suunnittelu on yksi osa työtä. Kun tunnit päättyvät, opettajilla on yhteistä opetuksen suunnittelua, palavereja, moniammatillisia työryhmiä, juhlien ja tapahtumien suunnittelua sekä yhteistyötä huoltajien kanssa.

Kaikkeen tähän pitäisi löytää aikaa. Muiden paineiden keskellä opettajien pitäisi selvitä vielä säästöistä. Useat kyselyyn vastanneet kertoivat, että ovat paremman puutteessa joutuneet itse askartelemaan oppimateriaaleja tunneille.

Wilman on laulettava

Myös kirjaukset Wilmaan pitää ehtiä hoitaa. Useat opettajat kokivat, että ylipäänsä paperitöiden määrä on sekin rutkasti kasvanut viime aikoina.

Osaltaan tilannetta selittävät inkluusio ja niin sanottu kolmiportainen tuki. Jotta oppilas saisi tarvitsemaansa erityistä tukea portaikon eri askelmilla, opettajan pitää laatia arvioita, selvityksiä ja suunnitelmia.

”Pelkkä” Wilmassa tapahtuva viestintä on sekin opettajien mukaan vilkastunut. Professori Katariina Salmela-Aro huomauttaa, että osa opettajien nykyisistä paineista saattaa tulla kotijoukoilta. Vanhempien rooli on ollut Suomessa aikaisemmin melko vähäinen verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Aasiaan, joissa vanhemmat osallistuvat lastensa koulunkäyntiin aktiivisemmin.

– Mutta meilläkin vanhemmat ovat nyt alkaneet kohdistaa opettajaan vaatimuksia. Monet seuraavat koulun tapahtumia tarkasti ja antavat opettajalle herkästi palautetta.

Onko taustalla vanhemmuuden laatuvaatimusten muuttuminen? Nettipalstoilla kysellään vinkkejä parhaisiin soseisiin, joilla aloittaa kiinteät vauvalle. Sama ajatus mahdollisimman hyvien elämän eväiden tarjoamisesta siirtyy helposti koulumaailmaan.

Vanhemmat vaativat myös koululta paljon.

Tutkijat puhuvat nykyisistä kasvatustavoista intensiivisenä vanhemmuutena. Siinä kasvatusasioiden pohtimiseen käytetään rutkasti aikaa ja vaivaa.

”Vanhemmat ovat vaativia. Jos kotiin laittaa viestin, että oppilas on häirinnyt tunnilla, vanhemmat haluavat tarkempaa kuvausta häirinnästä ja pohdintaa mahdollisista syistä. Olisi hienoa, että he luottaisivat opettajan arvioon soveliaasta käytöksestä”, eräs opettaja miettii kyselyssä.

Kun opettaja uupuu, oppilas stressaantuu

Opettajien tilanteeseen on ehdottoman tärkeää puuttua, asiantuntijat painottavat. Kysymys on paitsi ison ammattikunnan myös kaikkien oppilaiden hyvinvoinnista.

– Tutkimuksissa on huomattu, että jos opettaja on uupunut, tilanne saattaa vaikuttaa oppilaiden tunteisiin ja lisätä heidän stressiään ja kuormitustaan. Puhutaan tunteiden tarttumisesta tai läikkymisestä, sanoo professori Katariina Salmela-Aro.

Opettajan kuormituksella on helposti vaikutuksensa myös opetuksen laatuun: jos voimat ovat vähissä, jaksaako tuntien suunnitteluun käyttää tarpeeksi aikaa ja energiaa?

Jos voimat ovat vähissä, jaksaako tuntien suunnitteluun käyttää energiaa?

Viime kevään uutisista tiedetään, että opettajankoulutuksen hakijamäärät ovat laskeneet merkittävästi.Ne voivat laskea vielä lisää, jos mielikuva opettajan työstä ei enää houkuttele. Jotkut ovatkin jo huolestuneet, riittääkö kouluihin tulevaisuudessa enää päteviä opettajia.

Resurssit kuntoon eli kouluille lisää rahaa, rehtorit johtamaan jämptisti käytännön työtä ja järjestämään työmäärät kohtuullisiksi. Ainakin näitä tarvitaan, jotta tilanne lähtee korjaantumaan, asiantuntijat luettelevat. Lisäksi pitäisi saada kuntoon perheille suunnatut peruspalvelut niin, että toimivaa apua pulmiin saa mahdollisimman aikaisin.

Samoilla linjoilla ovat opettajat. ”Maksetaan palkka kaikesta tehdystä työstä. Ryhmäkoot lakisääteisesti alle 20 oppilaaseen per luokka. Oppimisen ja koulunkäynnin tukeen lisää resursseja. Koulunkäynninohjaajia lisää joka luokkaan”, tiivistää eräs kyselyyn vastannut opettaja monen muunkin vastaajan mielipiteen.

Miten ongelmat ratkaistaan?

Myös tavallisilla vanhemmilla on vaikutuskeinoja. Ensinnäkin jokainen voi äänestää vaaleissa omia arvojaan vastaavia ehdokkaita päättämään rahojen jakamisesta ja koulutuksen tulevaisuudesta sekä kunnanvaltuustoon että eduskuntaan. Opetusneuvos Marjo Rissasella on aikuisille toinenkin ehdotus:

– Koulun arjen kannalta merkitystä on jo sillä, että lapset tulevat kouluun levänneinä ja aamupalan syöneinä. Koulutehtävät on tehtynä ja tarvittavat välineet mukana. Silloin tunnilla voidaan keskittyä varsinaiseen asiaan.

"Pieni kiitos vanhemmilta lämmittää pitkään."

Myönteistä palautetta kannattaa antaa opettajalle aina, kun siihen on syytä. Helposti ja ymmärrettävästi käy niin, että oman kiireisen arjen keskellä muistaa viestittää vain epäkohdista. ”Pieni kiitos vanhemmilta lämmittää pitkään”, vahvistaa kuitenkin eräs kyselyyn vastannut opettaja.

Hyvä olisi, jos vanhemmat myös saapuisivat vanhempainiltoihin.

– Se edesauttaa molemminpuolisen arvostuksen syntymistä. Olen itse puhunut opettaja-aikoinani vanhempainilloissa siitä, että lasten hyvinvointi on kodin ja koulun yhteinen asia. Monet opettajat taas ovat kertoneet minulle siitä, kuinka he suhtautuvat lapsiin suurella sydämellä ja kokevat tekevänsä aidosti merkityksellistä työtä.

Salmela-Aron mukaan opettajat ovat kuormituksesta huolimatta usein aidosti innostuneita työstään.

– Vaikka opettajat ovat kuormittuneita, he myös kokevat työnsä todella tärkeäksi ja merkityksellisesti. Juuri tämä erottaa opettajat monista muista ammattiryhmistä.

"Opettajat kokevat työnsä todella tärkeäksi ja merkitykselliseksi."

Työn palkitsevuus nousi vahvasti esiin myös Meidän Perheen kyselyssä. Työn suola ovat ehdottomasti oppilaat. Oppilaiden onnistuminen – ja erityisesti edistyminen – lämmittävät niin kokeneen kuin vasta-aloittaneenkin opettajan mieltä. Eräs kyselyyn vastannut opettaja tiivistää monen vastaajan tunnot kertomalla näin:

”[Palkitsevaa on] nähdä lapsen kehittyminen, erityisesti silloin, kun on ollut oppimisen vaikeuksia ja niistä huolimatta on päästy eteenpäin. Iloitsen myös, kun näen vanhempien satsaavan lapsiinsa viettämällä aikaa heidän kanssaan.”

Kysely opettajille

Verkossa julkaistuun jaksamiskyselyyn vastasi 256 opettajaa. Valtaosa heistä kertoi työskennelleensä opettajana 10–14 vuotta. Enemmistö eli 94 prosenttia kertoi työskentelevänsä opettajana alakoulussa, ja 14 prosenttia vastaajista opetti yläkoulussa. Lukiossa työskenteli vain muutama.

Kysely ei ole tutkimus, sillä siihen vastasivat todennäköisesti erityisesti he, jotka kokevat kuormitusta eniten. 

Teksti
Kuvat
iStock ja Soile Saarelainen