Kouluissa ei ajatella enää, että vain välitunnilla liikutaan. Toiminnallisuutta ja liikkumista on myös opetuksessa.
Kouluissa ei ajatella enää, että vain välitunnilla liikutaan. Toiminnallisuutta ja liikkumista on myös opetuksessa.

Yhteisopettajuus ja luokkien yhdistämiset hämmentävät vanhempia. Kysyimme perusopetuksen asiantuntijalta, miksi ja miten koulu muuttuu.

Useamman luokan oppilaat samassa jättikokoisessa porukassa, yhteisopettajuutta, puhelinten selailua kirjojen sijaan. Muun muassa näitä käytäntöjä koululaisten vanhemmat ihmettelivät, kun kysyimme heiltä kokemuksia uusista kokeiluista kouluissa.

”Koko ikäryhmä samassa. 90 lasta, 3 opettajaa ja uusi moderni koulurakennus. Ujot ja arat lapset jäävät suuressa ryhmässä huomiotta”, yksi koululaisten vanhempi kuvailee.

”Mitä näin tutustumispäivässäni: Pieni osa lapsista työskenteli siten, että sai jotain aikaankin. Suuri osa sai todella vähän ja tahmeasti aikaan mitään, eikä heitä ehditty paljon auttaa. Muutamat oppilaat alisuorituivat täysin, eli eivät tehneet mitään työskentelyyn liittyvääkään. Heidän vihkonsa edelliset työt olivat sotkuisia ja epäselviä. Osa ’työskenteli’ tietokoneella, ts. avasi koneen, odotti sen aukeamista, pelleili välillä kaverin kanssa, kysyi lopulta neuvoa, ’miten haetaan tietoa’, ja tuijotti sitten ymmärtämättömänä vaikeita aikuisille tarkoitettuja artikkeleita.” 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vanhempien näkökulmasta uudenlaiset oppimisen ja ryhmäjaon tavat vaikuttavat usein kaaosmailsilta, ja koko kuviosta herää huoli: Mitä lapseni on tarkoitus oppia koulussa? Meneekö opettajien kaikki aika vain metelin hillitsemiseen?

Opetusneuvos Pia Kola-Torvinen Opetushallituksesta vastaa neljään kysymykseen koulujen uudenlaisista käytännöistä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miksi Suomessa mennään kohti yhteisopettajuutta ja suurempia ryhmiä?

Yhteiskunta ja maailma muuttuvat. Opettajat pyrkivät kehittämään opetustaan ja ammattitaitoaan muuttuvien tarpeiden mukaan.

Oikeastaan yhtä ainoaa kehityssuuntaa ei ole, koska suomalainen koulujärjestelmä perustuu autonomiaan: kunnat, koulut ja opettajat voivat hyvin pitkälti päättää siitä, miten käytännössä opetetaan. Opetussuunnitelma ohjaa opetuksen sisältöä ja tavoitteita.

Yhteisopettajuudella tarkoitetaan sitä, että kaksi tai useampi opettajaa suunnittelee, opettaa ja arvioi yhdessä. Suurin osa Suomen kouluista on edelleen sellaisia, joissa ei toteuteta yhteisopettajuutta.

Tämä on kiinni myös tiloista: jotta yhteisopettajuus voisi toimia, tarvitaan perinteisiä luokkahuoneita isompia tiloja, joita voi jakaa esimerkiksi sermein. Iso osa koulurakennuksista on niin vanhoja, että tällaisia tiloja ei vielä ole.

Opettajan tehtävä ei ole enää vain kaataa tietoa lapsille.

Lasten oppimisen tavat ja tarpeet eivät ole samanlaisia kuin ennen. Kun tietoa on saatavilla vaikka puhelimelta, opettajan tehtäväkään ei ole enää vain kaataa tietoa lapsille. Entistä tärkeämmäksi nousevat tiedon arvioinnin taidot: onko se oikeaa vai väärää, ja mistä löytää luotettavaa tietoa?

Istumisen vaaroista puhutaan enemmän, ja siksikin oppimista toiminnallistetaan. Vaikkapa matematiikkaa voi oppia liikkumisen avulla. Myös vuorovaikutustaitojen ja ryhmässä toimimisen merkitys kasvavat tulevaisuudessa.

Moni vanha arvo on voimassa. Yleissivistys on edelleen tärkeää, ja samat oppiaineet ovat olemassa kuin ennenkin. Niitä vain opetetaan ehkä hieman eri tavalla kuin ennen.

Mitä yhteisopettajuus tarkoittaa käytännössä?

Kehitys ei pyri suurempiin vaan joustaviin ryhmiin. Yhteisopettajuudessa ei ole kyse siitä, että opetetaan aina isoissa ryhmissä, vaikka se siltä voikin kuulostaa. Niin suuria ryhmät eivät koskaan voi olla, että oppilaan oikeus saada opetusta vaarantuisi.

Useimmiten kyse on siitä, että opiskellaan pienemmissä ryhmissä oppilaiden tahdissa. Silloin jokaisen oppilaan tarpeet tulevat itse asiassa huomioitua paremmin.

Kun ryhmä on isompi, paikalla on aina myös useampia aikuisia.

Isommassa ryhmässä on aina myös useampia aikuisia. Osa oppitunnista saattaa olla ensin koko porukalle yhdessä, ja sitten jakaudutaan opiskelemaan asiaa pienryhmiin.

Kemiat eivät aina toimi kaikkien opettajien kanssa, ja tässä mallissa lapsi voi ehkä käydä koulua enemmän sen opettajan kanssa, jonka kanssa yhteistyö sujuu. Jokaisella opettajalla on vähän erilainen tapa opettaa, ja yhteisopettajuuden kautta oppilas voi löytää myös itselleen toimivimman tavan oppia.

Oppilaat oppivat myös toisiltaan, ja ryhmissä tämä on tehokkaampaa.

Saavatko opettajat ja oppilaat työrauhan?

On todettu, että työrauha on yhteisopettajuuden mallissa parempi, koska paikalla on enemmän aikuisia. Kahden opettajan kesken voidaan toimia niin, että kun toinen opettaa tiettyä teemaa, toinen voi kierrellä havainnoimassa ja tukemassa, mikä rauhoittaa lapsia. Mukana on usein myös koulunkäynnin ohjaaja.

Todella tärkeää yhteisopettajuudessa on, että toiminta näyttäytyy selkeänä sekä opettajille että oppilaille. Lapsen täytyy tietää, miten koulupäivä tänään menee, kuka minua opettaa, missä ryhmässä ja millaista opetusta siinä saa. Se vaatii opettajalta aika paljon, ja siksi toiminnan suunnittelu on  tärkeää.

Osa oppilaista tarvitsee enemmän rauhaa tai tukea. Tämä pitäisi huomioida.

Opettajan pitää huomioida jokaisen lapsen vahvuudet ja tarpeet: yksi tapa ei sovi kaikille. Osa oppilaista tarvitsee enemmän omaa rauhaa, osa kaipaa enemmän tukea ja tehtävien muokkaamista, ja tämä kaikki pitäisi huomioida.

Joustavan opetusjärjestelyn pitää toteutua niin, että turvallisuuden tunne säilyy lapsella. Ryhmiä ei voi jatkuvasti vaihtaa.

Opettajan kannalta etuja on siinä, että hän voi jakaa omaa opettajuuttaan jonkun kanssa. Siitä on hyötyä opetuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja oppilaiden arvioinnissa. Niillä opettajilla, jotka ovat itse toivoneet yhteisopettajuutta, on usein kokemus siitä, että malli auttaa jaksamaan työssä, kun työtä pystyy jakamaan ja saa tukea toiselta.

Suomessa opettajat tekevät edelleen kehittyneistä maista vähiten yhteistyötä. Opettajat siis opettavat pääsääntöisesti hyvin itsenäisesti omaa ryhmäänsä.


Mitä voin tehdä, jos oman lapsen koulunkäynti huolettaa?

Opetustapojen muuttuessa on tärkeää, että vanhemmille annetaan avoimesti tietoa muutoksesta. Mitä ja miksi tehdään, mitä se tarkoittaa oppilaille ja opettajille, mitä etuja siitä on ja missä pitäisi vielä kehittyä? Kun asiat tuodaan avoimesti esiin, vanhempia ei ihmetytä, mitä tämä nykykoulu oikein on.

Jos vanhemmat huolestuvat lapsen koulunkäynnistä tai lapsi itse kertoo kotona, ettei osaa tai ymmärrä, asiasta pitää keskustella opettajan kanssa. Koululla ja opettajilla on vastuu siitä, että kun käytäntöjä muutetaan ja vaihdetaan, niitä myös seurataan ja arvioidaan. Tarvittaessa tapoja täytyy muuttaa sen mukaan, mikä toimii ja mikä ei.

Tutkimuksissakin on todettu, että yhteisopettajuudessa pystytään huomioimaan lapsia yksilöinä paremmin. Yleisesti ottaen opettajat haluavat kehittää opetusta ja oppimista nimenomaan lapsen edun näkökulmasta – siihen vanhemmat voivat luottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla