Paras tapa opettaa kiitollisuutta lapselle on olla itse kiitollinen, sanoo Kirsti Lonka. Kuva: iStockphoto
Paras tapa opettaa kiitollisuutta lapselle on olla itse kiitollinen, sanoo Kirsti Lonka. Kuva: iStockphoto

Lapsi marisee huonoista lahjoista tai siitä, että niitä on liian vähän. Ruokakin on yäk. Miten kiitollisuutta voi opettaa?

”Yksi yö kylpylässä saa lapset itkemään ja kiukuttelemaan, koska emme olleetkaan siellä pidempään”, kertoo eräs viisi- ja kolmevuotiaiden lasten äiti.

Tutulta kuulostaa. Miksi lapset eivät osaa olla kiitollisia saamastaan hyvästä? Voiko kiitollisuutta opettaa?

Voi – ja kannattaa, sanoo kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka Helsingin yliopistosta.

1. Lähtökohtana luottamus

Pieni lapsi kokee olevansa universumin keskipiste. Kun hän osoittaa tai haluaa jotain, vanhemmat tuovat sen hänelle. Aikuisten kuuluukin tarjota lapselle ruokaa, lämpöä ja huolenpitoa. Peruslähtökohta lapsen ajattelussa on luottamus siihen, että aikuiset tahtovat hänelle hyvää. Se on luonnollinen asia, josta lapsen ei erikseen tarvitse kiittää.

Noin kolmen vuoden iässä alkaa kehittyä mielen teoria. Silloin lapsi käsittää, että ihmisillä on oma mieli ja toinen käsittää asiat eri tavoin kuin hän. Tämän jälkeen hän voi opetella ottamaan huomioon toisen perspektiivin.

Empatiakykyä on kuitenkin jo hyvin pienillä taaperoilla, ja aikuisten myötätuntoinen suhtautuminen lapsiin vahvistaa sitä.

Pienestä asti opittu kiitoksen sanominen sisäistyy osaksi ajattelua.

2. Sisäinen ääni kehittyy

Jo ihan pienelle lapselle voi ja kannattaa opettaa huomaavaisuutta. Jos kylään tulee ihminen, joka tarjoaa karkkia, on kohteliasta kiittää. Kiittäminen on vielä eri asia kuin kiitollisuus, mutta kyse on kuitenkin tärkeästä mallioppimisesta. Pienestä asti opittu kiitoksen sanominen sisäistyy osaksi ajattelua.

Lapsi tarkkailee ahkerasti, miten muut ympärillä toimivat. Nähty ja kuultu muuttuu vähitellen sisäiseksi puheeksi.

Perinteinen länsimainen ajattelutapa on ollut se, että ensin mieli kehittyy tietylle tasolle ja vasta sen jälkeen syntyy toimintaa. Toiminta voi kuitenkin myös muuttaa ajattelua, eli kiittäminen voi lisätä kiitollisuuden tunnetta.

Jos vanhemmat ovat usein tyytymättömiä ja kateellisia, lapsen on vaikea oppia olemaan kiitollinen.

3. Kielteisyys latistaa

Kieli on enemmän kuin sanavarasto, se on ajattelun väline. Eri perheillä on erilainen puhumisen kulttuuri, ja lapsi omaksuu vanhemmiltaan tavan puhua ja kohdella toisia ihmisiä. Jos on tottunut aggressiiviseen ja epäkohteliaaseen kommunikoimisen tapaan, voi kannustava puhe tuntua vieraalta.

Vielä pahempaa on, jos aikuisen käytös on muita latistavaa. Jos vanhemmat ovat usein tyytymättömiä ja kateellisia tai haukkuvat naapureita tai julkisuuden henkilöitä, myöskään lapsen on vaikea oppia olemaan kiitollinen.

4. Kiitä siitä, mitä on

Eivät kaikki aikuisetkaan ole kiitollisia elämästään, perheestään ja kaikesta siitä, mitä heillä on. Ennen kuin arvostelee lapsia tai muita kiittämättömiksi, olisi hyvä miettiä vaikka puolison kanssa, miten itse käyttäytyy: onko yleistunnelma kodissa tyytymätön, arvosteleva vai hyväksyvä?

Jos vanhemmat tai päiväkodin aikuiset käskevät lapsia sanomaan kiitos, mutta eivät itse ole kohteliaita toisilleen, lapsenkin toiminnasta voi tulla mekaanista. Lapsi tunnistaa hyvin myös hienovaraiset mikroilmeet ja teeskentelyn.

Jos aikuiset tajuaisivat, kuinka paljon lapset huomaavat ja tajuavat, he ehkä ymmärtäisivät toimia toisin.

Lapsen on vaikea arvostaa saamaansa hyvää, jos hänestä tuntuu, ettei hän kelpaa omana itsenään.

Kannustavassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä kasvavan lapsen kyky kiitollisuuteen voi kehittyä varhain, ja jo viisivuotias lapsi voi aidosti ymmärtää sen. Paras tapa opettaa kiitollisuutta on itse olla kiitollinen.

Kannattaa myös välttää kaikenlaista vertailua muihin. Lapsen on vaikea arvostaa saamaansa hyvää, jos hänestä tuntuu, ettei hän kelpaa omana itsenään tai löydä omia vahvuuksiaan.

5. Opeta empatiaa

Kiitollisuuteen kuuluu myös empatian opettaminen. Kaikilla perheillä ei esimerkiksi ole mahdollisuuksia ostaa samanlaisia lahjoja.

Saamastaan pitää aina kiittää, eikä antajalle saa tehdä pahaa mieltä. Perussääntö on se, ettei lahjaa arvostella toisten nähden, eikä myökään ketään ihmistä arvostella hänen antamansa lahjan perusteella.

Tässäkin esimerkki on tärkeä. Jos äiti saa isältä paistinpannun ja suuttuu siitä, lapsi voi oppia mallin, että huonosta lahjasta saa suuttua ja läksyttää toista.

Jos käy niin, että lapsen kaverilleen antamaa lahjaa on haukuttu, voi sanoa rauhallisesti, ettei kaikissa kodeissa opeteta kiitollisuutta tai ymmärretä sitä. Se ei silti tarkoita, että sellaiseen pitäisi lähteä mukaan.

Kiitollisuus, myötätunto ja toivo lisäävät ihmisen hyvinvointia.

Hyvän arvopohjan opettaminen kotona auttaa pärjäämään. Kiitollisuus ei tarkoita nöyristelyä, vaan sitä, että osaa arvostaa saamiaan asioita.

Kiitollisuus, myötätunto ja toivo lisäävät ihmisen hyvinvointia. Yhdessä optimistisen elämänasenteen kanssa ne voivat lisätä jopa elinvuosia.

Asiantuntijana Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.