Lasten piinalliset kysymykset ovat juuri parhaita, Jenni Vartiainen sanoo. Kuva: Amanda Aho
Lasten piinalliset kysymykset ovat juuri parhaita, Jenni Vartiainen sanoo. Kuva: Amanda Aho

Kyselyikä on paras ikä, sanoo varhaisen tiedekasvatuksen tutkija ja lasten tiedekerhojen perustaja Jenni Vartiainen.

Mistä vesi tulee vesitorniin? Lasten kysymykset voivat olla hankalia – kuten tämä bussissa kuulemani – mutta mahdottomia ne eivät ole. Pienetkin lapset havainnoivat tarkasti ja taitavasti arkisia asioita, joita me aikuiset emme päivittäisessä tohotuksessamme tule ajatelleeksi.

Lapseni kysyi kuusivuotiaana minulta, olenko huomannut, että vain alaleuka liikkuu sivulta toiselle, yläleuka ei. Poika piti sormia korvissaan, aukoi suutaan ja tunsi leukanivelen liikkeen korviensa kautta. Myönsin, etten ollut tullut ajatelleeksi asiaa. Pian seisoimme molemmat peilin edessä ilmaa haukkomassa.

Uteliaisuus herättää halun tutkia asioita.

Aikuinen saattaa väsyä toistuviin kysymyksiin, joita pukkaa tyypillisesti ihmisjoukossa tai nukkumaanmenoaikaan. Kun tuskastumme tai emme tiedä vastausta, ohjaamme lapsen herkästi jonkun toisen puoleen: odota, kun isä tai äiti tulee kotiin. Tämä tapa on huono, sillä se ei opeta lasta etsimään tietoa itse. Se saa luulemaan, että kaikki tieto on tiettyjen, älykkäämpien ihmisten hallussa.

Kannattaa siis mieluummin kehua lasta hyvästä kysymyksestä ja lähteä etsimään yhdessä vastausta. Samalla lapsi näkee, miten ja mistä aikuinen hakee tietoa: mitä hakusanoja hän käyttää tai turvautuuko hän kuvahakuun. Kun hakukone johdattaa vaikka johonkin lehtiartikkeliin, mietitään, onko tieto puolueetonta. Pohdiskelut ohjaavat lasta kriittiseen ajatteluun.

Lapsi on luonnostaan utelias. Älä yritä kitkeä sitä pois! Uteliaisuus herättää halun tutkia asioita. Maailmassa ja varsinkin luonnontieteissä on paljon asioita, joista emme tiedä mitään. Kun niitä tutkitaan, tietomme lisääntyy ja voi muuttua.

Lapselta kannattaa kysyä joka päivä, mitä asioita hän on päivän aikana ihmetellyt. Varhainen ihmettely on siemen elinikäiselle oppimiselle ja halulle ottaa asioista selvää myös myöhemmin.

Lapsen kannattaa antaa myös kokeilla erilaisia asioita, aikuisesta kummallisilta tuntuvia päähänpistojakin.

Muistan, kun alakouluikäisenä halusin tehdä laivan. Sain vanhemmiltani kasan lautoja, sahan, vasaran ja nauloja – ja aikaiseksi laiturin. Niin käy usein myös ammattitutkijalle: lopputulos yllättää. Juuri se tekee touhusta kiehtovaa.

Voi syntyä hedelmällinen keskustelu, josta aikuinenkin oppii uutta.

Jos lapsi on kiinnostunut purkamaan tavaroita osiin tutkiakseen, miten ne toimivat, on järkevää hankkia hänelle sellaisia esineitä, joilla sen voi tehdä turvallisesti.

Jos vesilasi menee rikki, voidaan pohtia lasin ominaisuuksia ja vertailla sitä vaikkapa muoviin. Tätä kautta lapselle valkenee myös huolellisuuden merkitys lasia käsiteltäessä. Voi myös syntyä hedelmällinen keskustelu, josta aikuinenkin oppii uutta.

Jenni Vartiainen on varhaisen tiedekasvatuksen tutkija Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut Mistä syntyy tuulen voima? -tiedekasvatuskirjan ja perustanut Kide Science -tiedekerhon.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.