Neljän vuoden iässä lapsen unentarve vähenee, ja moni viisivuotias selviää hyvin ilman päiväunia. Pitääkö kaikkien lasten kuitenkin nukkua päiväkodissa päiväunet?

Useimmissa päiväkodeissa myös isommat lapset viettävät lepohetkeä lounaan jälkeen. Tällöin saattavat nukahtaa myös ne lapset, jotka eivät välttämättä enää kaipaa päiväunia.

Tämä voi aiheuttaa pulmia päiväkotilasten perheissä. Päiväunet nukkunutta lasta ei väsytä illalla ja hän valvoo myöhään. Koko perheen iltarutiinit kärsivät.

Joissain tapauksissa päiväunien nukkumisesta syntyy valtataistelu päiväkodin ja kodin välillä, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo. Tällöin tarvitaan aikuisten välistä vuoropuhelua ja ratkaisuesityksiä.

– Voisiko pirteä nelivuotias esimerkiksi katsella lepohetkellä kirjaa, jolloin hän ei häiritse muita?

Sinkkonen ei ole niinkään huolissaan lasten päiväunista vaan siitä, että kaikilla lapsilla pienistä teineihin on liikaa ärsykkeitä ja liian vähän paussin paikkoja.

– Lapsen psyykkisen kehityksen kannalta on hyvin merkityksellistä, että hänellä saa levätä hetken ilman, että se johtaisi välttämättä nukkumiseen.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.