Kuvat
Panu Pälviä
Janna Rantala neuvoo puhumaan suoremmin siitä, mitä lahjat ja tavarat merkitsevät.
Janna Rantala neuvoo puhumaan suoremmin siitä, mitä lahjat ja tavarat merkitsevät.

Jos läheinen kerta kaikkiaan on ihminen, joka rakastaa tavaroilla, voit liittoutua tämän hankalan ominaisuuden kanssa, neuvoo lastenpsykiatri Janna Rantala.

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi meidanperhe@sanoma.com otsikolla ”Janna vastaa”.

Kysymys

Ongelmani on äitini, joka ostelee jatkuvasti lapsillemme tavaroita. Hän on innokas kirpputorinkävijä, ja aina kun vierailemme noin kerran viikossa, hänellä on jotain annettavaa. En uskalla enää sanoa hänelle, jos meiltä puuttuu, on mennyt rikki tai haluaisimme jotain, koska äiti ostaa sen heti.

Lapsemme on 3-vuotias poika, ja toinen on tulossa. Jo nyt äiti ostelee vauvalle tavaroita, vaikka tämä syntyy vasta kuukausien päästä. Lapsemme ovat hänen ainoat lapsenlapsensa. Olen yrittänyt kiltisti sanoa, ettei tarvitse ostaa ja että hankimme itse, mutta ei mene perille. Mikä neuvoksi?

Jatkuvan lahjonnan uhri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vastaus

Äitisi käytös kuulostaa aika tunkeilevalta ja saattaa sinut tukalaan asemaan. On rasittavaa, kun toinen ei kuuntele, usko tai ymmärrä kauniisti sanottua asiaa. Olet jo kieltäytynyt kiltisti, etkä ehkä haluaisi sanoa rumasti tai loukkaavasti.

Toisaalta: ehkä äitisikin kokee, ettet usko tai ymmärrä häntä. Eihän hänen tietenkään tarvitsisi ostaa, mutta hän haluaa ja pystyy! Totta kai te voitte hankkia itsekin, mutta hän nyt jo bongasi kirpputorilla juuri teille sopivan! Hänen voi olla mahdoton käsittää, ettei tätä arvostettaisi.

Jos äitisi on kamala päällepäsmäri kaikessa muussakin, saattaa olla tarpeen puhua suoraan siitä, miten haluat nyt aikuisena itse päättää näistäkin asioista. Itkua ja poruahan siitä saattaa syntyä, mutta sekin on tarpeen suhteita uudelleen määriteltäessä.

Voisitte puhua siitä, miten rakkautta voi ilmaista ihan aineettomastikin.

Jos hän on mukava, mutta ”liian antelias”, lapsenlapsiinsa täysin höpsähtänyt ihminen, voisitte puhua siitä, miten rakkautta voi ilmaista ihan aineettomastikin. Sinänsähän on aika hellyttävää, että hän ajattelee teitä näin paljon. Syntymätönkin lapsi on jo vahvasti läsnä mielessä, odotettuna. Ehkä raskauteen liittyvä rasituskin saa äitisi empaattiseksi: ei ole isovanhemmankaan helppoa katsoa avuttomana sivusta, kun lapsi tekee hidasta ja aina epävarmaa tuloaan maailmaan.

Ehkä pääsisitte eteenpäin yhdessä, jos puhuisitte suoremmin siitä, mitä lahjat ja tavarat kummallekin merkitsevät. Mitä äitisi haluaa lahjoillaan sanoa? Millaista isovanhemmuutta hän on saanut osakseen? Mikä merkitys tavaroilla tai lahjoilla on siinä ollut? Onko elämä ollut yltäkylläistä, niukkaa, vaihtelevaa? Miten äidin ja tyttären välisen suhteen muutokset on ratkaistu aiemmissa sukupolvissa?

Jos äitisi kerta kaikkiaan on ihminen, joka rakastaa tavaroilla, voit liittoutua tämän hankalan ominaisuuden kanssa. Pyydä häntä pikkuostosten sijaan hankkimaan yhteistyössä kanssasi jokin suurenmoisen merkityksellinen, lapsenlapsenlapsellekin säästyvä asia. Ja voihan äitisi olla avuksi myymällä ylimääräiset lahjansa kirpputorilla.

Lue lisää Jannan vastauksia

KYSY JANNALTA

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Vierailija

Meillä auttoi vasta se, kun uhkasin katkaista välit kokonaan, jos ei tarvarantulo lopu. Isoäiti uskoi, koska olin jo katkaissut välit tätiin saman asian takia. Tosin tuohon isoäidin järkiin saamiseen meni viisi vuotta. Aikaansa hän ei lapselle ole koskaan antanut.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla