Prinsessavaihe haastaa vanhemman pohtimaan asenteitaan. Tyllit ja paljetit ovat suloisia, mutta kasvattavatko ne tytöstä heikon miellyttäjän?

Prinsessakausi on tyypillinen noin 3–5-vuotiaille tytöille, ja se liittyy sukupuoli-identiteetin kehitykseen. Lapsi tutkii maailmaa mielikuvituksen ja roolileikkien avulla. Se tarkoittaa usein prinsessa-, supersankari- tai ammattileikkejä.

Prinsessavaihe haastaa vanhemman pohtimaan käsityksiään sukupuolirooleista ja siitä, mikä on soveliasta tytöille ja pojille. Sekin on normaalia, että tyttö ei tahdo olla prinsessa, vaan käsittelee sukupuolirooleja muilla tavoin. Myös pojat saavat olla prinsessoja.

Let it go – älä ylianalysoi

Lumikista tulee timanttikaivoksessa työskentelevien kääpiöiden taloudenhoitaja, ja Tuhkimo antaa sukulaisten simputtaa itseään. Prinssi karauttaa pelastamaan pulaan joutuneen kaunottaren, ja vahvat tahtonaiset esitetään noitina. Prinsessasatujen maailmankuva saattaa närästää pohjoismaiseen tasa-arvoon kasvaneita vanhempia.

Pyssyleikit eivät kuitenkaan tee lapsesta väkivaltaista, eikä prinsessakausi johda syömishäiriöön tai alistuvaan naiseuteen. Prinsessaleikit ovat vain yksi tapa hahmottaa monimutkaista maailmaa luokittelemalla sukupuolirooleja.

Lapsen ajattelu on mustavalkoisempaa kuin aikuisen. Ymmärtääkseen asioita lapset usein yksinkertaistavat niitä, mikä saattaa hämmentää aikuista. Satujen ja ohjelmien maailmankuvasta ja sukupuolirooleista voi silti keskustella lapsen kanssa.

Lasta voi myös lempeästi ohjata muiden kiinnostuksenkohteiden pariin, mutta niitä ei saa tyrkyttää. Jos tyttö leikkii mieluummin prinsessaa kuin Peppi Pitkätossua, hänellä on oikeus siihen.

Olen ihana, katso nyt!

Prinsessamaailma on vain eräs raami, jonka sisällä leikitään monenlaisia asioita ja opetellaan sosiaalista kanssakäymistä.

Prinsessaleikki ei siis ole pelkkää peilaamista ja asujen ihailua – eikä niissäkään ole mitään vikaa. Pienet lapset kokevat itsensä kauniiksi ja heille on luontevaa ihailla itseään estoitta.

Vanhempi saattaa olla huolissaan siitä, että joidenkin satuprinsessojen olemus ampiaisvyötäröineen, niukkoine asuineen ja voimakkaine meikkeineen viestivät aikuismaista seksuaalisuutta. Lapsi ei kuitenkaan koe sitä niin, vaan Arielilla on bikinit, koska hän ui.

Rekvisiittaa saa suitsia

Kauppojen valmiit prinsessa-asut jakavat vanhempien mielipiteitä. Tässä kohtaa aikuisella on mahdollisuus ohjailla tilannetta. Kimaltavat asut ja muut oheistuotteet ovat mukava lisä, eivät leikin edellytys tai itsetarkoitus. Kaupasta ostettavaa rekvisiittaa aikuinen voi rajoittaa, mutta lasten mielikuvitusta ei.

Mistään uudesta leikistä prinsessaroolileikissä ei ole kyse. Muutama vuosikymmenen sitten päiväkoti-ikäiset leikkivät mielellään ”hienoa rouvaa”, ja Miss Suomi -kilpailujen kärkikolmikon etunimet toistuivat leikeissä yhtä luontevasti siinä missä nykyisin Frozenin prinsessasiskokset Elsa ja Anna.

Satuja ei tarvitse siivota

Perinteisissä prinsessatarinoissa on hurjia tilanteita ja surua, kuten orvoksi jäämistä, sisarkateutta ja mustasukkaisuutta. Monet tuoreemmat jatkotarinat keskittyvät suloisten palatsilemmikkien hoivaamiseen ja tanssiaisjärjestelyihin.

Kumpiakaan ei tarvitse karsastaa. Vanhat kansantarinat ovat hyvä keino käsitellä vaikeita tunteita. Kevyemmät kertomukset toimivat rauhoittavina iltasatuina.

Jos roolileikki ei nappaa

Mitä jos lapsi ei koskaan halua leikkiä keijukaista, supersankaria, koiraa tai muutakaan?

Pienellä osalla lapsista on todellisia vaikeuksia eläytyä ja hahmottaa muiden kokemuksia roolileikkien avulla. Se tulee usein ilmi niin, että 4–5-vuotias lapsi ei ole lainkaan kiinnostunut roolileikeistä, vaan puuhaaminen on pelkästään esimerkiksi totista rakentamista.

Jos leikit mietityttävät, asia kannattaa ottaa puheeksi neuvolassa tai päiväkodissa.

 

Asiantuntijana psykologian tohtori ja psykoterapeutti Saara Salo Pilke-klinikalta. Hän on työskennellyt yli 10 vuotta pikkulapsivaiheeseen liittyvien kysymysten parissa.