Isä on niin omistushaluinen, että vaanii...

Kysymys:

Olen huolissani miehestäni, joka takertuu kohta 6-vuotiaaseen poikaamme.
Ongelma on ollut olemassa siitä lähtien kun poika syntyi. Kun poika oli puolivuotias, hän uhkasi minua erolla ellen anna hänen olla poikansa kanssa tasan 50 % ajasta kellosta katsoen. Häntä selkeästi myös harmitti läheisyytemme kun imetin poikaamme. Hän halusikin minun siirtyvän pullo ruokintaan mahd. pian.

Poika on aarteemme, koska sai alkunsa vasta vuosien odotuksen jälkeen inseminaation kautta. Poika on täysin välissämme parisuhteessa. Mieheni siirsi kaiken huomionsa poikaamme kun hän syntyi ja se olenkin ollut minä, joka olen pyytänyt huomiota ja toivonut yhteistä aikaa häneltä. Sitä en ole kuitenkaan saanut.

Elämme enemmän "kaveripohjalla". Hän ei halua osoittaa minulle hellyyttä tai rakkautta. Nykyään hän haluaa viettää kaiken vapaa aikansa poikansa kanssa kahden. Hänellä ole ole varsinaisesti ystäviä. Töiden jälkeen hän vaatii tai houkuttelee pojan puuhaamaan kanssaan, eikä suvaitse kavereiden kanssa leikkimistä, koska haluaa itse olla poikansa kanssa.

Meillä on nyt jaettu taas tasan puoliksi viikonloput. Hän vaatii sitä. Emme ole pystyneet eroamaan koska pelkäämme vahingoittavamme aarrettamme. Molemmista myös tuntuu sietämättömältä ajatuksella olla erossa lapsesta joka toinen viikko, mikä järjestely olisi ainoa mahdollinen. Rakastamme tätä lasta molemmat valtavasti, mutta usein tuntuu, että lapsi edustaa miehelleni jotain, mikä ei ole lapsen tehtävä. Olen huolissani poikamme puolesta.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Lapset ovat tärkeitä äidille ja isälle, ja äiti ja isä lapselle välttämättömiä - mutta rajansa kaikella. Terveeseen kasvuun kuuluu sekä tykö vetäviä että pois työntäviä voimia. Lapsi ei voi itsenäistyä eikä kehittyä omaksi ainutlaatuiseksi itsekseen, jos hänestä on tullut jommallekummalle vanhemmalle liian tärkeä.

Kysymys ei ole rakkauden liian suuresta määrästä vaan siitä, että lapsi on vanhemman psykologinen jatke ja välttämätön tämän oman psyykkisen tasapainon kannalta. Sellaiseen asemaan joutuminen tukahduttaa lapsen omaa kasvua ja asettaa hänen kannettavakseen kohtuuttoman taakan.

Poikasi isä on niin omistushaluinen, että vaanii mustasukkaisesti kelloa jotta saa puolet käytettävissä olevasta yhteisestä ajasta itselleen. On suorastaan kauheaa, että hän ei halua antaa pojan leikkiä kaveriensa kanssa vaan haluaa olla pojalle kirjaimellisesti "kaikki kaikessa". Parisuhteen väljähtyminen ei sekään edesauta pojan hyvää kasvua ja erillisyyttä.

Tilanne on epäterve, ja jaan huolesi sen haitallisista vaikutuksista lapsenne kehitykseen. Saisiko isän mitenkään tajuamaan, että jotakin pitäisi muuttaa ja nopeasti? Hän ei voi elää omaa elämäänsä lapsen kautta. Kaikkia mahdollisia kanavia kannattaa käyttää ja välttää viimeiseen saakka riitaisaa eroa, jonka seurauksena voi tuskin olla muuta kuin pitkittynyt ja vahingollinen riita huoltajuudesta.

Ennen lempilelu oli kultaakin kalliimpi aarre. Nykyään parhaallekin lelulle löytyy useita korvaajia. 

Leluja on nyt lasten saatavilla enemmän kuin koskaan aiemmin. Ennen oli toisin.

– Vuosien varrella leikkimisen kulttuuri on muuttunut aika paljon, kertoo Lelumuseo Hevosenkengän johtaja Johanna Rassi.

Museon kokoelmissa on leluja 1800-luvulta nykypäivään. Vitriinejä tutkailemalla huomaa parhaiten, kuinka leikkimisen kulttuurin lisäksi myös lelut ovat muuttuneet.

Karkkipaperit muuttuivat aarteeksi, kun osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta.

Monet nykylasten isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvun pula-aikana, jolloin lasten leikkeihin kuuluivat paperinuket ja kiiltokuvat. Kävyistä tehtiin käpylehmiä, kivilläkin oli leikeissä oma tehtävänsä. Karkkipaperit muuttuivat merkittäväksi aarteeksi, kun niiden kanssa osasi käyttää tarpeeksi mielikuvitusta. Leluja tehtiin myös paljon itse.

Muovi aloitti massatuotannon

Muovi yleistyi lelujen raaka-aineena vasta 70-luvulla, Rassi kertoo. Uniikit puulelut saivat väistyä massatuotannon tieltä, kun leluja oli mahdollista tuottaa aiempaa enemmän ja halvemmalla.

Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930.

Esimerkiksi tanskalainen Lego on aloittanut alun perin toimintansa puuleluilla jo vuonna 1930. Muovinen Lego-palikka patentoitiin 1958, ja vasta seuraavien vuosikymmenten aikana Lego löysi paikkansa suomalaisista kodeista.

80-luvulle tultaessa massatuotetut lelut olivat jo melko itsestään selvä osa lapsuutta, ainakin keskiluokkaisissa perheissä. Tuolloin leluja saatettiin Rassin mukaan pitää myös statussymbolina: mitä enemmän lapsella oli leluja, sitä paremmissa kantimissa perheen talous oli.

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista.

Rassi kertoo, että suomalaisessa lelumaailmassa on pitkään ihailtu amerikkalaisuutta.

50-luvulla Pauligin kahvipaketeista kerättiin amerikkalaisten autojen kuvia, tai leikittiin amerikkalaisia elokuvatähtiä esittävillä paperinukeilla. Yhdsyvaltalainen lelufirma Mattel toi vuonna 1959 markkinoille Barbie-nuken, mutta se oli korkean hintansa vuoksi vain harvojen ja valittujen saatavilla.

Hittilelu voi löytyä myös lenkkipolun varrelta

Nyt entisiä luksusleluja löytyy jokaisesta kodista, ja autokuvien sijaan kerätään Pokemoneja älypuhelimella. 

Nykylasten voi olla vaikea ymmärtää, että aina lelut eivät ole olleet itsestäänselvyys. Leikkiminen on älylaitteiden myötä muuttunut huimasti. On myös tutkittu, että lapset eivät jaksa enää leikkiä pitkäkestoisia leikkejä, vaan leikeissä halutaan edetä nopeasti seuraavaan. 

Kuitenkin lasten mielikuvitus on edelleen rikas, ja leluksi kelpaavat mitä ihmeellisimmät asiat. 

Vai eikö teillä muka koskaan ole kannettu kotiin kiviä ja käpyjä? 

Mikä teineissä on parasta? Lukijamme kertovat. Kerro oma ihana hetkesi kommenteissa!

Ne pienet, yhteiset jutut

Teinillä on jo oma maailmansa kavereineen ja menoineen. Mutta ne hetket, kun yhteys vanhemman ja teinin välillä löytyy, ne ovat arvokkaita.

Kun lapsi nojaa illalla sohvalla minuun ja kertoo omia kuulumisiaan, kun kaksi nuorempaa on jo nukkumassa. Illat ovat niitä arvokkaita lähentymisen hetkiä, jolloin isotkin asiat jaetaan vielä äidin kanssa.

Kun teinin saa lähtemään mukaansa vaikka kauppaan tai kävelylenkille, jutusta ei ole tulla loppua. Hän ehtii tunnin aikana avata maailmastaan enemmän kuin osaisi ikinä odottaa. Ja kuinka fiksuja ja pohdittuja ne jutut ovat.

Kun se ihana teini kuitenkin soittaa sinulle ensimmäisenä, oli iloinen tai surullinen asia. Meidän 15-vuotias tyttö edelleen ensimmäisenä joko soittaa tai tulee koulusta suoraan kotiin kertomaan päivän tapahtumat. Kun se teini pyytää juuri sinua mukaansa elokuviin, eikä sitä kaveria.

Parasta on arki

Kun teini-ikäinen omatoimisesti tyhjentää tiskikoneen, se saa jokaisen vanhemman pakahtumaan. 

Vilpitön kiitos tai jaettu joulutorttu. Karkkipäivänä äidille ostettu suklaalevy tai yllätyksenä siivottu olohuone. Parhaita hetkiä ovat myös yhdessä sohvalla katsottu leffa tai yhdessä pelattu videopeli, tai ne saunassa jaetut salaisuudet. Parhaita hetkiä ovat yksinkertaisesti ne, joista syntyy molemmille mukava muisto.

Kun lapsi omatoimisesti siivoaa tai laittaa ruokaa, tai auttelee ohimennen kotitöissä. Ajattelen, että olen osannut opettaa hänelle muiden huomioimista ja sitä, että kotihommat on kaikkien kotona asuvien tehtäviä.

Teini osaa yllättää

Teini-ikäisen lapsen vanhempana elämä on varmasti yllätyksiä täynnä. 

Kun teini sulkeutuu taas kerran huoneeseensa ja vähän myöhemmin selviää, että hän on hankkinut vähillä rahoillaan koko suvulle joululahjat ja väkertänyt niihin ihanat paketit ja itse tehdyt kortit. Se siitä itsekkyydestä.

Kun se sama teini, joka jatkuvasti ottaa yhteen pikkusisaruksen kanssa tosipaikan tullen huolehtii, ilahduttaa ja hoivaa mitä suurimmalla rakkaudella sitä samaa "ärsyttävää" pikkuveljeä.

Ei enää pieni lapsi, vaan itsenäinen, oma persoona

Kun teini kiinnostuu jostain asiasta, kotiväkikin oppii samalla uutta.

Kun lapsi innostuu jostain, kuten nyt vaikka syksyllä Tshernobylistä. Hän kaivaa tietoa siitä hullun lailla viikkoja putkeen ja pitää kotona esitelmiä aiheesta. On huimaa huomata, että lapsi on jo niin iso, että muodostaa omaa maailmankuvaa tietoa etsien ja hahmottamalla syy-seuraussuhteita itsenäisesti. Ja samalla oppii itsekin uusia asioita!

Kuinka ihana hän onkaan

Teinissä näkee parhaiten oman työnsä tuloksen. Ja sitä on lupa ihailla, täysillä.

Meidän 13-vuotias sanoi minulle eräänä päivänä: ”Minä äiti meinaan kasvattaa lapseni sitten samalla tavalla kun sä.”

Kun huomaa että on saanut kasvatettua nuoren miehen, jolla on hyvät tavat ja empatiakykyä. Joka huolehtii pikkusisaruksestaan ja menestyy koulussa.

Se, kun poika sanoi minulle, että olen maailman paras äitipuoli.