Viisivuotias poikamme vihaa häviämistä...

Kysymys:

Viisivuotias poikamme vihaa häviämistä ja epäonnistumista yli kaiken. Jollei hän ole paras, purkaa hän kiukkunsa minuun, äitiinsä. Esiin on otettu jo nyrkit. Kisaa otetaan joka asiasta: kuka ehtii ensin autolle, kuka tekee mitäkin ensimmäisenä. Vaikka kuinka olemme selittäneet, ettei aina voi olla ensimmäinen, häviöt aiheuttavat harmia. Jos hän ei jotain osaa, homma loppuu siihen. Oikeisiin kilpailuihin, kuten hiihtokisoihin, hän ei halua. Miten voitontahdon kanavoisi oikein? Osallistumisen tärkeyttä ja yhdessä tekemistä on yritetty korostaa.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Viisivuotiaat pikkupojat elävät vaihetta, jossa lapsenomaiset suuruuskuvitelmat törmäävät elämän kalseaan realiteettiin. Hirmuinen uhoaminen välillä liikuttaa, välillä huvittaa vanhempia. On kuin se nassikka oikeasti uskoisi osaavansa kaiken ja olevansa isääkin vahvempi. Pienuuden sietäminen ottaa välillä lujille – poikanne tapauksessa kiukku häviämisestä purkautuu jopa fyysisenä aggressiona.

Lapsen ei pidä antaa lyödä vanhempaansa, ei missään olosuhteissa. Kun poikasi yrittää muksauttaa sinua, otat häntä ranteesta napakasti kiinni, katsot silmiin ja sanot: ”Ei, tuota sinä et saa tehdä.” Tämä on harvoja lastenkasvatuksen ohjeita, joita suostun antamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun poikasi pyytää pelaamaan, kysyisin, miten hän arvelee selviytyvänsä häviöstä. Sopisin, että jos kävisi niin kurjasti, että hän häviää, hän ei saa heitellä tavaroita eikä lyödä. Pahalla mielellä ja kiukkuinen saa olla, mutta tunne ei oikeuta toisten vahingoittamiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Meidän Perhe 7/2010

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla