Mitä tehdä, kun uppiniskaisen lapsen käytöselle?

Kysymys:

Viisivuotias tyttäremme ei usko puhetta. Hermostuminenkaan ei auta. Kaikessa hän on todellinen vastarannan kiiski ja jästipää. Aina jää haaveilemaan, aamupala saattaa kestää tunnin ja siinä ajassa saa syödyksi ehkä leivän ja jugurtin. Huoneen raivaaminen leikkien jälkeen, sängyn petaaminen, vaatteiden pukeminen, kaikki kestää tuhottoman kauan. Yhdellä sanomisella ei tapahdu mitään. Ruokapöydässä tyttö jää haaveilemaan sen jälkeen kun on valittanut ruuasta; aina on pahaa. Hän jää selittämään omia asioitaan, sitten täytyy kiinnittää huomio kissaan tai pöydän päässä istuvaan pikkusiskoon (9kk). Mikään kielto ei tunnu menevän perille. On yritetty hyvällä ja pahalla, tuloksetta. Välillä tuntuu, ettei tytöstä saa minkäänlaista otetta.

Hän on myös kova määräilemään. Aivan sama, onko kyseessä vanhemmat, kaverit tai joku muu. Hän jakaa mielellään tehtäviä muille. Me vanhempina emme suostu moiseen, mutta se ei tunnu tehoavan.

Meillä alkavat olla hermot melko kireällä tytön tottelemattomuuden ja määräilyn kanssa. Kylässäkään hän ei tottele, esimerkiksi ukin ja mummin luona. Tarrataulu on käytössä palkitsemiseen, nurkkaan on laitettu huonosta käyttäytymisestä. Mikään ei toimi. Mikä siis keinoksi? Vuoden päästä kouluun mennessään hän on ongelmissa, jos sama jatkuu. Tätä on jatkunut jo vuoden ellei kaksikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen vastaa:

Ei ole vaikea ymmärtää, että teidän vanhempien pinna palaa toisinaan ja vitsit alkavat olla vähissä. Viisivuotiaan pikkuiseen olemukseen mahtuu yllättävän paljon kaikenlaista, ihan kuin laulussa: ”Niin pieni ihmissydän on, niin avara ja pohjaton.” Perheessänne näyttää syntyneen noidankehä, valtataistelu lapsen ja vanhempien välille. Tyttären käyttämät keinot jättävät äidin ja isän usein neuvottomiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mainitsit, että siellä keittiön pöydän päässä istuu pieni, alle vuoden ikäinen sisko. Veikkaan, että hänellä on osuutensa isosiskon hankalaan käyttäytymiseen. Lapsilla on mitä merkillisimpiä käsityksiä siitä, miksi vanhemmat ovat hankkineet perheeseen pieniä sisaruksia. Niistä yleisin on, että isommassa on ollut jotakin vikaa ja pieni on parannettu painos hänestä. Lapselle ei jää muuta keinoa kuin olla mahdollisimman hyvä huonona olemisessa.

Pyrkisin ymmärtämään kaikin tavoin tyttären mieltä ja hänen käytöstään – mikä ei tarkoita sen hyväksymistä. Kyselisin kyselemästä päästyäni, mikä häntä harmittaa ja miksi hän haluaa pilata välinsä vanhempiin ja isovanhempiin. Toisin esille oikeutetun harmin siskon syntymästä ja antaisin tilaisuuden kertoa kiukusta ja pahasta mielestä. Lapsen on koettava, että häntä halutaan kuunnella tuomitsematta tai moittimatta.

Ruokapöydässä voitte todeta lempeästi mutta lujasti, että äiti tai isä ei tarjoa lapsilleen pahaa ruokaa. Ellei se maistu, lähdetään pöydästä, ja ruokaa tarjoillaan jälleen muutaman tunnin päästä. Kannattaa välttää viimeiseen asti tunnekuohuja, jotka vain antavat lapselle tilaisuuden provosoida ja käyttää valtaa. Mummolaan lähtiessä voitte sanoa niin ikään neutraalisti, että ellei lapsi viihdy siellä ja käyttäytyy keljusti, lähdetään pois kesken kaiken.

Tämänikäiset lapset käyttäytyvät joskus kuin minikokoiset murrosikäiset, kunnes jonakin päivänä aurinko alkaa paistaa ja lapsi muuttuu sopuisaksi. Jos kaikesta huolimatta tuntuu siltä, että olette umpikujassa, kannattaa hakeutua perheneuvolaan. Olisi todella kurjaa, jos koulu alkaisi ikävissä merkeissä.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla