Kouluarvosana on yhden opettajan näkemys lapsen osaamisesta tietyllä hetkellä, erityisopettaja Kaisa Vuorinen muistuttaa. Se ei ole hyvän tai huonon mittari.

Sanotaan tämä asia ensin: Kaisa Vuorisen mielestä lasten ja nuorten vertailu numeroiden ja arvosanojen perusteella on tarpeetonta, jopa haitallista. Erityisopettaja ja positiivisen pedagogiikan tutkija sanoo, että ihmisiä ei voi laittaa paremmuusjonoon arvosanojen perusteella.

– Arvosana tietyssä aineessa on yhden opettajan näkemys lapsen osaamisen yhdestä osa-alueesta tietyllä hetkellä. Ne eivät oikeasti ole aina edes keskenään vertailukelpoisia tai kerro osaamisesta. Suomalaisessa tutkimuksessa selvisi, että esimerkiksi vaativan lukion kuutonen voi vastata toisen koulun ysiä.

Koska arvosanoja kuitenkin käytetään, lapset myös vertailevat niitä. Muistakin kuin numerotodistuksista osataan katsoa, missä kohdassa ruudukkoa rasti on.

Vuorinen on työssään keskustellut vastikään arvosanojen merkityksestä 6- ja 8-luokkalaisten kanssa. Lapset ja nuoret suhtautuvat arvosanoihin jopa hätkähdyttävän vakavasti, varsinkin yläkoulussa.

– Arvosanoista tulee stressiä ja painetta. Lapset rakentavat identiteettiään sen mukaan, miten he asettuvat suhteessa kavereihin. Olenko saanut huonomman kuin joku muu?

Pettymys arvosanaan voi johtaa siihen, ettei edes yritä oppia.

Pahimmillaan pettymys voi johtaa siihen, ettei lapsi enää halua oppia.

– Kun lapsi saa ns. ”huonon todistuksen”, hän saattaa tulkita olevansa huono. Siitä seuraa ajatus, että en osaa. Ja jos en osaa vaikka matikkaa, eihän siinä sitten oikein kannata ponnistellakaan.

Muistuta lasta siitä, missä hän on hyvä

Miten vanhempi voisi tukea lasta, joka on pettynyt saamaansa todistukseen? Vuorinen neuvoo muistuttamaan lasta kaikista niistä asioista, joissa hän on hyvä.

– Kouluarvosana kertoo vain vähän siitä, mitä lapsi osaa. Lapsilla on todella paljon taitoja ja vahvuuksia alueilla, joita todistuksen arvosana ei tavoita. Joku voi olla todella sinnikäs, supertaitava käsistään, urheilullinen tai hyvä kaveri muille.

– Yksi erityisluokan oppilaani sanoi kerran hyvin, että jokainen voi olla hikari omalla alueellaan.

Lapsen kanssa voi pohtia sitäkin, millainen merkitys numeroilla tai arvosanoilla hänelle on. Miksi hän haluaisi arvottaa itseään juuri niiden kautta? Onko vanhempi tullut liian paljon korostaneeksi numeroiden merkitystä?

Yhdessä voi miettiä myös sitä, mitä voisi tehdä toisin. Kokeeko lapsi, että on tehnyt parhaansa? Tärkein viesti kuitenkin on lapsen arvostaminen omana itsenään.

– Lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas, koulumenestyksestä riippumatta.

Vierailija

Erityisopettaja: ”Koulutodistus kertoo vain vähän siitä, mitä lapsi osaa”

Jokaiselle luokka-asteelle valtakunnalliset kokeet kahdesti vuodessa. Silloin saataisiin selville todellinen osaamisen taso. Koulussa ollaan oppimassa tietyt asiat ja osoitetaan, että ne on opittu. Sen lisäksi saa osata ihan mitä tahansa ja miten paljon tahansa, sitä ei ole kielletty. Maailma ei ole reilu. Miksi lapsille pitää valehdella, että he ovat hyviä, jos eivät ole? Koulu on muutenkin liian kaukana oikeasta elämästä, oikea kupla täynnä kuvitelmaa tasa-arvosta jne.
Lue kommentti
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Huusitko juuri lapsillesi? Menetit malttisi? Oma käytös voi muuttua vain, jos tunteiden säätelyä treenaa.

Vanhemmuus on oikea hermostumisen miinakenttä. Tiukassa paikassa saatamme ajatella, että minulla on oikeus hermostua, koska olen väsynyt, stressaantunut tai jaksanut jo katsella lasten kiukuttelua niin pitkään. Toisinaan syytämme pinnan palamisesta luonnettamme: ”Mutta kun minä olen tällainen temperamenttinen, nollasta sataan -tyyppi”. Tai sitten selittelemme tapahtunutta lapsen käytöksellä: ”Mitä muuta voin kuin huutaa, ei hän tottele muuten”.

Positiivinen kasvattaja Tiia Trogen teilaa nämä selitykset: 

– Kaikki edellä mainitut ovat vain huonoja selityksiä tunnetaitojen puuttumiselle. Hermostuminen ja huutaminen kertovat tasan yhdestä asiasta: aikuiselta ovat kaikki muut kasvattamisen keinot loppuneet.

Trogen sanoo, että itsesäätely on taito, jota jokainen temperamentista huolimatta voi harjoitella. Helppoa se ei ole, koska siinä pitää taistella omasta selkärangasta tulevaa käyttäytymismallia vastaan.

– Olen hyvä esimerkki. Olen temperamenttinen luonne ja olin tottunut selittelemään omaa käyttäytymistään asioilla, joille ei muka mahtanut mitään. Harjoittelemalla minusta on tullut huomattavasti tyynempi.

Kaikilla ihmisillä on erilainen ärsyyntymiskynnys, mutta aikuinen voi itse vaikuttaa siihen, että ei ylitä hermostumisen kynnystä tai anna tunteiden ottaa valtaa. Jos vanhempi ajattelee, että minä vain olen tällainen hermostuja, saati, että vierittää syyn lapsen niskoille, se ei muuta tilannetta mitenkään.

Vaikeinta on juurruttaa itseen ajatus, että koskaan, ei koskaan ole sellaista tilannetta, jossa aikuisella olisi oikeus huutaa lapselle.

Lapsi oppii itsesäätelyä peilaamalla

Mitä käy, kun lapsi ei suostu pukemaan, vaan kiukkuaa, riisuu ja juoksee karkuun? Vanhemman keho virittyy ja pakottaa hänet reagoimaan. Jos aikuisella ei ole rauhoittumisen työkaluja käytössä, suusta pääsee helpommin ärähdys tai huuto.

– Tottakai haastavissa tilanteissa tulee negatiivisia tunteita, mutta miten ne näkyvät lapselle, on meidän säädeltävissämme, Trogen huomauttaa.

Yksi vaativimpia tunnetaitoja on ottaa rauhoittumiselle aikaa. Kun kasvattaa oman reaktion ja lapsen toiminnan välistä tilaa, oman reaktion saa hallintaan. Vain jos lapsi on oikeasti vaaratilanteessa, vanhemmalta vaaditaan nopeaa reagointia.

– Tavallinen pukemistilanne tai vaikka lattiaan piirtäminen ei kamalasti pahene, vaikka aikuinen käyttäisi minuutin rauhoittuakseen ja kyetäkseen näin kohtaamaan lapsen empaattisesti ja rauhallisesti.

Rauhoittumiseen voi kokeilla vaikka Trogenin neuvomia 17 keinoa, jotka auttavat itsehillinnän opettelussa.

Lapsi kopioi aikuisen tunnetilaa: kun aikuinen käyttäytyy rauhallisesti, lapsikin rauhoittuu helpommin.

Rauhoittumisajan ottaminen ei välttämättä tarkoita siirtymistä pois lapsen luota, kuten monet vanhemmat tekevät. Trogenin mukaan ei haittaa, vaikka lapsi näkee, että vanhemman täytyy rauhoittaa itseään.

Aivoissamme olevien empatianeuronien eli peilisolujen takia tunnetilat tarttuvat ihmisestä toiseen, ja lapsilla peilisolut ovat todella aktiivisia. Se tarkoittaa, että lapset menevät helposti mukaan aikuisen tunnetilaan.

– Samalla kun käytämme itsesäätelytaitoja, tulemme myös opettaneeksi niitä lapsillemme, Trogen sanoo.

Kun aikuinen käyttäytyy rauhallisesti vaikkapa uhmakohtauksessa, lapsen peilisolut kopioivat aikuisen tunnetilaa, ja lapsikin rauhoittuu helpommin. Jos taas aikuinen on hyvin virittyneessä tilassa, lapsi peilaa sitäkin tunnetta ja tilanne kiristyy entisestään.

Tunteet ovat taitolaji

Trogen uskoo, että hyvinkin räjähdysherkkä ihminen voi harjoitella itsensä rauhalliseksi. Mutta pelkkä oivallus sitä, että tunteet voivat olla minun hallinnassani, ei riitä.

Taito tulla omien tunteidensa herraksi vaatii treenausta, toistoja toiston perään. Kun ennen tietty tapahtuma, vaikkapa lapsen epätoivottava käytös, on saanut kehosi jäykistymään ja mielesi kiihtymään, pitää kroppa ja mieli ohjelmoida uudestaan pysymään samassa tilanteessa rentona. Vaatii toistoja saada uusi viesti läpi kehon.

Kuten muissakin taitolajeissa, myös tunteiden säätelyssä vastaan tulee myös epäonnistumisia. Kenestäkään ei tule hetkessä rauhallista rakkauskasvattajaa. Se oppi on vanhemmuuden pituinen matka.

”Aina löytyy tyyppejä, joilta löytyy rautaisemmat lehmänhermot kuin itseltä. Fiksuinta on katsoa, miten on kehittynyt.”

– Kaikilla menee toisinaan hermot. Mutta vaikka epäonnistuu, tärkeää olisi pyytää anteeksi ja yrittää sitten uudestaan. Älä luovuta! Trogen kannustaa.

Epäonnistumiset ovat myös tärkeä oppi tunteita peilaavalle lapselle: välillä tulee kuohahduksia, kukaan ei ole täydellinen. Anteeksipyynnön ohella on hyvä muistaa, ettei jää vellomaan epäonnistumiseen ja negatiivisiin tunteisiin. Jokainen voi muuttua, kun jaksaa harjoitella.

– Itseä ja omaa kehittymistä ei koskaan kannata verrata muihin, sillä aina löytyy tyyppejä, joilta löytyy rautaisemmat lehmänhermot kuin itseltä. Fiksuinta on katsoa omaa matkaa taaksepäin: miten olen kehittynyt viime vuodesta tai viimeisten viiden vuoden aikana.

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.

Tunnesäätelytaitoja voi opetella ennakoivien harjoitusten avulla.

Positiivisen kasvatuksen kehittäjä, perhetyöntekijä Tiia Trogen on harjoitellut tunnesäätelyä viisi vuotta ja kertoo kehittyneensä aikamoiseksi malttimaisteriksi. Hänen mukaansa jokainen voi harjoittelemalla oppia parempaa itsehillintää.

– Pitää uskaltaa olla rohkea, sillä itsesäätelykeinot voivat olla yllättäviä juttuja: mainoksesta tuttu kanankakkalaulu, kielen rullaaminen, hyppiminen, hiusten harjaus tai vaikka autotuulettimen lämmittävä tai viilentävä tuuli, Trogen kertoo.

Tunteiden säätelyä oppiakseen pitää itsellä olla oppimisen asenne: päätä, että pystyt harjoittelemaan ja kehittymään tunteitteni säätelyssä. Tehokkainta harjoittelu on, kun sen tekee tietoisesti ja ajatuksella. 

Monet itsesäätelykeinoista saattavat tuntua ensin hieman kiusallisilta, jos sellaisia ei ole aikaisemmin tottunut käyttämään. Yhtä oikeaa keinoa ei ole, vaan jokaisen on löydettävä itselle parhaat keinot. Jokainen toimiva tapa on oikea, jos se auttaa vanhempaa rauhoittumaan eikä vahingoita muita.

Kokeile näitä tunteidensäätelykeinoja

1. Tasaa hengitys. Omaa hengitystä säätelemällä pystyt nopeasti ja helposti vaikuttamaan omiin tunteisiin. Hengitystä voi harjoitella etukäteen, myös lapsen kanssa yhdessä. Esimerkiksi höyhenhengitys on oiva keino rauhoittaa niin omaa kuin lapsen mieltä riitatilanteessa.

2. Päästele ääniä. Päästä suustasi ääniä, mutta älä huuda. Kaikenlaiset äänet, suhinat, hyrinä ja naksuttelu auttavat rauhoittumaan. Voit toki vaikka laulaa!

3. Huumorilla läpi kiven. Mieti itseksesi tai kerro ääneen joku hauska juttu. Käännä tiukka paikka huumoriksi. Huumori aktivoi aivoissa hulluttelun ja mielihyvän alueita.

4. Ajattele, että kotona on videokamerat. Miten otat lapsen uhman ja haasteet vastaan julkisilla paikoilla, toisten silmien alla? Luo itsellesi kotiin näkymätön yleisö. Kenet kuvittelet katsomaan, jotta yllät parhaaseen suoritukseesi? Voisiko se olla kasvatusguru, vaikka Jari Sinkkonen tai Janna Rantala? Tai oma, herttainen mummosi?

5. Kiinnitä hyvät hetket ympärillesi kuviksi. On tutkittu, että itselle mieluisat kuvat toimivat rauhoittavina elementteinä. Jos näkyvillä on perhekuvia tai valokuvia hyvistä hetkistä, unelmamaisemia, taideteoksia tai rauhoittavia värejä, hermostuksen noustessa ajatukset voit kiinnittää kuvan tuomiin mielleyhtymiin. Kiinnitä kuva paikkaan, jossa konflikti tulee useimmiten, kuten eteiseen tai ruokailutilaan.

6. Soita musiikkia. Jos musiikki saa sinut hyvälle tuulelle, huolehdi, että sinulla on mahdollisuus laittaa musiikki soimaan mahdollisimman helposti. Ohjelmoi vaikka kännykkään itsesäätelybiisilista eli kappaleet, jotka vaikuttavat heti positiivisesti mielentilaasi. Voit tehdä myös lapselle oman listan.

7. Puhu itsellesi rauhoittavasti. Itsesuggestio eli sisäinen kannustava ääni voi tuntua aluksi kiusalliselta, mutta on erittäin toimiva keino. Puhu ja rauhoittele itseäsi ääneen – varsinkin jos lähellä ei ole ketään muuta aikuista, joka voisi toimia tällaisena rauhoittavana äänenä. Kun kannustat ääneen itseäsi rauhoittumaan, lapsikin oppii ratkaisukeinoja.

8. Liiku! Tunteita pidättelevä ihminen pinnistelee ja pysyy paikallaan. Se on tunteidensäätelylle väärä tapa. Kun itsehillintä on lähellä pettää, älä purista tunteita sisällesi, vaan pura suuttumusta positiivisen liikkeen kautta. Ravistele, tanssi tai kävele – liike auttaa tunnetta laantumaan. Saman voi opettaa myös lapselle. Tyynyn hakkaaminen ei ole paras keino, sillä se luo aivoihin yhteyden, että suuttumuksen noustessa pitää lyödä jotakin.

9. Käytä stressinpurkuesineitä. Stressipalloja, puristuspalloja tai vaikka rauhoittumiseen tarkoitettuja glitterpulloja kannattaa ripotella ympäri kotia. Kun hermo meinaa mennä, stressiesineen puristelu, sively tai pelkkä tuijotus auttaa rauhoittumaan ja ottamaan tilaa suuttumuksen ja reagoinnin väliin. Stressiesineitä voi piilottaa myös käsilaukkuun, ulkotakin taskuun tai auton oven säilytyslokeroon.

10. Pidä tauko! Pienet energiahetket lisäävät jaksamista. Kun pidät säännöllisesti taukoja työpäivän aikana, et ole kotiin mennessä aivan poikki, kun uusi ”työpäivä” ja vastoinkäymiset lapsen kanssa alkavat. Tauko voi olla muutakin kuin kahvitauko.

11. Kosketa kauniisti. Kosketus rentouttaa niin vanhempaa kuin lastakin. Kun tilanne on vaikea, halaa lasta, vaikka se tuntuisi hankalalta oman suuttumustilan takia. Jos jompikumpi teistä ei halua halata, voit silittää vaikka lapsen sormia tai hartioita. Tai silitä itseäsi, myös se auttaa sinua rauhoittumaan!

12. Sulje silmät. Tämä yksinkertainen keino sulkee meneillään olevan tilanteen ja siihen liittyvät aistiärsykkeet.

13. Viilennä tunteita tai hae turvantuntua lämmöstä. Joillekin ihmisille lämpötilan vaihtelu vaikuttaa voimaakkasti itsesäätelykykyyn. Kokeile siis avata ikkuna, viileys saattaa rauhoittaa. Jos taas lämpö tuo turvaa, villapaidan tai -sukkien pukeminen voi auttaa. 

14. Juo vettä tai syö purkkaa. Vie ajatukset muualle käyttämällä suuta. Tunteet ovat fyysinen tapahtuma, ne tuntuvat usein koko kehossa ja tarvitsevat fyysistä vastaamista.

15. Tee päinvastoin. Kun tekee mieli huutaa, kuiskaa. Kun tekee mieli itkeä, yritä nauraa. Kun tekee mieli heittää jotain, purista esinettä syliisi. Kun vaihdat äänentason kuiskaukseksi, kontrastiero äänessä vaikuttaa myös lapseen.

16. Tee hetki jotain aivan muuta. Lue vaikka sivu kirjasta, pelaa yksi kierros kännykkäpeliä tai kokoa hetki palapeliä, tee mitä tahansa keskittymistä vaativaa.

17. Haistele hyviä tuoksuja. Jos et ole tuoksuyliherkkä, sijoita kotiisi kukkia tai tuoksuöljyjä, jotka rauhoittavat sinua. Kaikki eivät ole hajuihmisiä, mutta osa vanhemmista rentoutuu tuoksuista.

Keräämme myös lukijoiden parhaita keinoja itsehillintään. Vastaa alle!

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.