Monet vanhemmat eivät tunnista käytöstään väkivallaksi, sillä Suomessa elää edelleen kurin kulttuuri, Ensi- ja turvakotien liiton projektipäällikkö Satu Keisala sanoo.

"Joka toinen lapsi on kokenut kotonaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Monet vanhemmat eivät tunnista käytöstään väkivallaksi, sillä Suomessa elää edelleen kurin kulttuuri. Lapset on perinteisesti opetettu tottelemaan aikuisia sen sijaan, että kasvatusta olisi pohdittu lapsen näkökulmasta. Kun pinna palaa, moni käyttää vanhemmiltaan oppimiaan keinoja.

Se, miten vanhempi katsoo ja koskettaa, muovaa lapsen aivoja loppuiäksi.

On henkistä väkivaltaa esimerkiksi uhata jättää kiukutteleva lapsi yksin kauppaan. Se on lapsesta pelottavaa, vaikka aikuisen tarkoitus olisikin hyvä. Haitallisia kasvatuskeinoja ovat myös nöyryyttäminen, huutaminen ja psykologinen kontrollointi, sellainen ”en enää tykkää sinusta, jos et nyt ala käyttäytyä” -tyyppinen puhetapa. Ne herättävät lapsessa turvattomuutta.

Lapsella on tarve tuntea itsensä rakastetuksi, tuottaa muille iloa sekä saada lohtua ja läheisyyttä. Se, miten vanhempi kohtelee, koskettaa ja katsoo lastaan, muovaa lapsen aivoja ja mieltä loppuelämäksi.

 

Nykyisen aivotutkimuksen ansiosta tiedetään, miten vahingollista pelotteleminen tai uhkaileminen on lapselle. Jos vanhempi käyttäytyy uhkaavasti, esimerkiksi huutaa tai paiskoo tavaroita, lapsen kehossa erittyy samanlaisia stressihormoneita kuin jos häntä satutettaisiin fyysisesti.

Lapsuudessa koettu pitkittynyt stressi näkyy aivoissa ja kehossa pysyvästi. Kaltoinkohdelluilla lapsilla on aikuisina muita enemmän psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia, kuten masennusta ja kakkostyypin diabetesta.

Vanhemman tehtävä on kestää lapsen pettymys, ottaa syliin ja lohduttaa.

Usein vanhemmat hermostuvat etenkin pienille lapsille, jotka eivät osaa kertoa kokemuksistaan. Se on erityisen haitallista, sillä heillä ei ole keinoja ymmärtää tapahtunutta tai rauhoittaa itseään.

Rajoittaminen kuuluu vanhemmuuteen. Sen voi kuitenkin tehdä monella tavalla. Kun lapsi vaikkapa syö hiekkaa, aikuisen pitää selittää rauhallisesti, miksi niin ei voi tehdä. Jos lapsi kielloista huolimatta jatkaa, vanhempi voi vaikkapa lähteä tekemään lapsen kanssa jotakin muuta. Vanhemman tehtävä on kestää lapsen pettymys, ottaa syliin ja lohduttaa.

Jos huomaa menettävänsä helposti malttinsa, kannattaa opetella rauhoittumista.

Aina ei voi onnistua oppikirjan mukaisesti. Kun vanhemman ja lapsen suhteeseen kuuluu lämpöä ja läheisyyttä, se kestää myös satunnaiset huonot päivät. Tärkeintä on, että vanhempi osaa pyytää huutamistaan anteeksi ja selittää lapselle, että kiukutus johtuu vaikkapa väsymyksestä.

Kaikissa vanhemmissa herää joskus ärtymystä lasta kohtaan. Jos huomaa menettävänsä helposti malttinsa, kannattaa opetella rauhoittumista. Nopein tie sympaattisen hermoston rauhoittamiseen on hengittäminen: laske kolmeen, kun hengität sisään, ja viiteen, kun hengität ulos.

Vanhemmuudessa voi kehittyä siinä missä työssä tai harrastuksissakin."

Satu Keisala työskentelee Ensi- ja turvakotien liiton projektipäällikkönä. Hän on mukana Kasvatuspuntari-kampanjassa, jossa jaetaan tietoa lapsen edun mukaisista kasvatuskeinoista.

Meidän Perhe 11/2016

Vierailija

Ensi- ja turvakotien Satu Keisala: ”Lapsen uhkaileminen on henkistä väkivaltaa”

notuota kirjoitti: Mietin vain, että lukevatko näitä ne, joiden pitäisi. Se yksi prosentti, jossa tapahtuu pahaa. Ja 99% vanhemmista Suomessa taas nykyään sallii omille lapsille aivan kaiken . Eli ongelma on päinvastainen, eli lapset kasvatetaan tekemään pahaa toisille, kuten opettajavideolla. Nykyään vanhemmat eivät ole enää itsekkäitä perinteisellä tavalla, kuten ennen, kun isä makasi sohvalla ja haetutti tohveleitaan, vaan ongelma on siinä, että vanhemmat ovat itsekkäitä siinä, mitä antavat...
Lue kommentti
Vierailija

Ensi- ja turvakotien Satu Keisala: ”Lapsen uhkaileminen on henkistä väkivaltaa”

Kovin on ruusuinen käsityksesi,jos mielestäsi vain 1%suomalaisista perheistä harrastaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa lapsiaan kohtaan. Oma lapsuudenperheeni oli todella epävakaa ja riitaisa,vanhemmat riitelivät ja huusivat päivittäin. Koin tästä herkkänä lapsena valtavaa ahdistusta ja turvattomuutta. Eipä meidänkään perheestä sitä olisi uskonut,keskiluokkainen perhe jossa kaikki kulissit kunnossa. Äiti vielä kasvatusalan ammattilainen. Kaikki lapset ovat psyykkisesti sairaita, mutta äiti...
Lue kommentti
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield
Pieni lapsi ei ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavalla kuin aikuinen, lastenpsykiatri Janna Rantala sanoo. Kuva: Heli Blåfield

Kannattaa luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen. Ei latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun, vastaa lastenpsykiatri Janna Rantala.

”Lapsemme on 3,5-vuotias, uusiin ihmisiin hieman varauksellisesti ja ujosti suhtautuva poika. Parin viimeisen kuukauden aikana hän on selvästi vapautunut ja alkanut ottaa kontaktia oma-aloitteisesti niin tuttuihin kuin tuntemattomiin aikuisiin. Lapsen kerronnassa ei ole kuitenkaan rajoja, vaan hän saattaa kertoa esimerkiksi vanhemman sairaudesta täysin estottomasti kenelle tahansa.

En haluaisi latistaa lapsen avoimuutta ja juuri löytynyttä uskallusta puhua vieraammillekin. Kuitenkin jotkut asiat ovat mielestäni perheen sisäisiä asioita, jotka eivät kuulu muille. Toisaalta jotkut saattavat hämmentyä tai kokea vaivaannuttavana kovin yksityiskohtaisen selostuksen esimerkiksi juuri terveysasioista. Miten selittää asia lapselle ymmärrettävästi, mutta siten, ettei lapsi koe syyllisyyttä jo kertomistaan asioista eikä myöskään ala vältellä puhumista?”

Ujon puheliaan äiti

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa:

Saako aloittaa vitsillä? Lapsi kertoi kaupan kassalle heleällä äänellä, miten oli nähnyt aamulla äidin kakalla. Kotona äiti ohjasi lasta, että kakkaaminen on ok, mutta sellaisesta ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia. Seuraavalla kauppareissulla lapsi kertoi: ”Mä näin taas äidin kakalla, mutta siitä ei puhuta kaikille, koska se on yksityisasia.”

Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ymmärrä yksityisyyden rajoja samalla tavoin kuin vanhempi. Viattomuudessaan hän kertoo juttua, johon hän toivoo kuulijan vastaavan mukavalla tavalla. Ehkä tarinan lapsi ajatteli, että kaupan kassa kertoisi vastavuoroisesti omista vessakokemuksistaan. Siinä sitten rupateltaisiin mukavasti asioinnin lomassa.

Kun lapsi kasvaa kannustavassa ja luottavaisessa ilmapiirissä, hän ei sensuroi puheitaan vanhemman reaktion pelossa. Raju reagointi kiellettyyn puheenaiheeseen on lasta häpäisevä kokemus, kuten olet viisaasti ennakoinutkin. Sitä en suosittele, vaikka vanhempaa hävettäisikin.

Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia.

Mitä siis tehdä? Aluksi voi tarkistaa, mitä kaikkea puhuu lapsen kuullen. Tärkeitä asioita ei silti kannata salata lapselta! Voi myös pohtia, miksi jokin asia ei omasta mielestä kuulu ulkopuolisille. Sopivat puheenaiheet ovat monesti kulttuuri- ja perhekohtaisia. Esimerkiksi sairaus saattaa jollekin olla julkinen puheenaihe, toiselle taas hyvin yksityinen.

Nolossa tilanteessa voi ohjata vaivihkaa keskustelua pois aralta alueelta ennen yksityiskohtien vyöryä. Kolmevuotias on hämättävissä kertomaan muista asioista. Tempun voi tehdä myös yllättävään kuulijan rooliin joutunut. Kannattaa siis luottaa aikuisten keskinäiseen viisauteen.

Esimerkiksi päiväkotien työntekijät kuuntelevat näitä juttuja pokka naamalla vuodesta toiseen ja suhtautuvat silti meihin vanhempiin asiallisesti. Kaikkien elämässä on monenlaista, yksityistäkin. Ollaan sen äärellä yhtä viisaita kuin sinä, eikä latisteta lasta, joka pyrkii rohkeasti mukaan keskusteluun.

Kysy Jannalta

Mietityttääkö lapsen kasvatus? Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa lukijoiden kysymyksiin Meidän Perhe -lehden joka numerossa. Lähetä kysymys lomakkeella tai sähköpostitse meidanperhe@sanoma.com Laita viestin otsikoksi ”Janna vastaa”.

Käyttäjä13602
Seuraa 
Liittynyt18.6.2018

Mitä tehdä, kun kolmevuotias kertoilee perheen yksityisasioita ulkopuolisille?

Lapselle voi opettaa kuulumisen kertomista tutun esimerkiksi mummon kanssa. Näyttää miten äiti ja mummo kysyy ja kertoo kuulumisia ja kertoa mitä yleensä kerrotaan. Sitten on lapsen vuoro. Joka kerta kun tulaan mummolaan, mummo kysyy lapselta kuulumiset. Pienen lapsen kanssa aikuinen on suuressa roolissa ja johdattaa lasta. Kysyy kysymyksiä, tarkentaa ja Mielenkiinnolla kuuntelee. Harjoitellaan. Meillä pienenä opetettiin että vessassa puhutaan vessa asiat. Ja vessaan mentiinkin äitin kanssa...
Lue kommentti

Nuorten aivot käyvät kierroksilla – pienet sosiaaliset tapahtumat voivat kuormittaa enemmän kuin koulustressi, kertoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Vanhemmat ajattelevat usein, että nuoret kuormittuvat ja jopa ahdistuvat läksykuormasta tai harrastusmääristä. Todellinen kuormitus voi kuitenkin tulla arjen sosiaalisista suhteista.

Teinit kiinnittävät todella paljon huomiota pieniin, meille aikuisille mitättömiltä tuntuviin asioihin kuten eleisiin, ilmeisiin ja äänenpainoihin. Teinin mantelitumake eli aivojen taistele-pakene-keskus skannaa jatkuvasti, olenko vihamielisessä vai minuun positiivisesti suhtautuvassa seurassa.

– Nuorille sosiaaliset kanssakäymiset ovat merkittävämpiä kuin aikuisille. Kaikki mitä meissä tapahtuu, on järkevästi rakennettu: aivot toimivat niin kuin yhteiskunta olisi edelleen samanlainen kuin kivikaudella. Nuoret ihmiset on tehty etsimään uusia elinalueita ja pariutumaan, sanoo lastentautien erikoislääkäri Elina Hermanson.

Mikä kuormittaa nuoren mieltä?

Jo pitkään on tiedetty, että nuoret ovat itsekeskeisiä ja heidän on vaikea hillitä tunteitaan ja impulssejaan. Nyt tieteen avulla on voitu myös todistaa, että nuorten aivoissa tapahtuu valtavan paljon enemmän kuin lasten ja vanhempien aivoissa.

Aistihavaintokyvyt kypsyvät jo varhain, mutta murrosiässä tunnekeskusten toiminta kiihtyy. Kontrollikeskusten toiminta puolestaan voimistuu hitaimmin. Nuoren aivot käyvät siis ylikierroksilla, koska tietoa käsitellään todella paljon, hyvin suurelta osin tiedostamattomasti. 

– Nuorten aivoissa on kauhea määrä sähköjohtoja, ja koska niin sanottua valkeaa ainetta ei ole vielä kehittynyt tarpeeksi pitämään johtoja erossa toisistaan, ne yhdistyvät väärin ja tapahtuu oikosulkuja. Aikuisten johdot pysyvät järjestyksessä, koska lelluvat valkean aineen suojissa, Hermanson kuvailee.

Varsinkin tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla.

Maailmassa sekä omassa lähipiirissä tapahtuvat asiat pohdituttavat nuorta: Miksi äiti kasvattaa pikkuveljeä väärin vaikka luin, että pitäisi toimia ihan toisin? Miten kehtaan mennä luokkaan, kun en äsken saanut palloa kiinni? Miksi meillä ostetaan vaaleaa leipää, vaikka tumma leipä ehkäisee syöpää?

Varsinkin tytöillä hippokampus, jossa sijaitsee pienten nippeliasioiden muistaminen, aktivoituu helposti. Tytöt miettivät kovasti, kuka sanoi mitä, missä ja millä äänensävyllä, kuka katsoi mihin suuntaan ja millä tavalla. Pienet asiat jäävät mieleen ja saattavat kuormittaa.

Nämä huolet ja ajatukset eivät tule useinkaan vanhemman tai vaikka koulun tietoon, eikä tavallisesti tarvitsekaan – nuorella saa olla oma elämä ja sen mukanaan tuomat ajatukset. Vanhemman jatkuvat utelut voinnista tuntuvat nuoresta usein häiritseviltä.

Nuori kyllä tarvittaessa kääntyy aikuisen puoleen huolineen. Aikuisen tulee olla sen arvoinen.

– Fiksua olisi, jos vanhemmalla ja nuorella olisi jotain säännöllisiä hetkiä, jolloin viettää yhteistä, kiireetöntä aikaa.

Jos nuori on kovin ahdistunut tai kuormittunut, hän voi noissa tilanteissa purkaa vanhemmalle kotiin ja kaverisuhteisiin liittyviä asioita. Nuorta ei kuitenkaan pidä pakottaa tilittämään tunteitaan.

Ja toisaalta: ei nuorenkaan arjen tarvitse olla jatkuvaa kriisiä. On niitäkin nuoria, jotka keskittyvät todella huolella vain läksyihin ja harrastuksiinsa. Joskus mekaaninen suorittaminen saattaa kuitenkin liittyä sosiaalisten tilanteiden aiheuttamien tunteiden kieltämiseen ja kompensointiin.

– Vanhempi ei voi elää oman lapsensa nuoruutta lapsen puolesta, ne nuoruuden angstit ja haasteet on jokaisen elettävä itse, Hermanson muistuttaa.

Mitä vanhempi voi tehdä helpottaakseen nuoren oloa?

Nuoret väsyvät sosiaalisissa tilanteissa enemmän, koska joutuvat käyttämään isompia osia aivoista – ja näin aivojen aineenvaihduntakin on isompaa. Jos ei ole energiaa, pinna napsahtaa nopeammin. Aikuisen tehtävä on järjestää nuorelle arjen rytmi kuntoon, varmistaa syöminen ja nukkuminen.

Hankalat keskustelut kannattaa ajoittaa niihin hetkiin, kun sekä aikuisella että teinillä on vatsat täynnä.

– Nuorten kanssa kannattaa keskustella kaikki hankalat jutut niin, että sopii keskustelun etukäteen ja varmistaa, että molemmilla – niin aikuisella kuin teinillä – on vatsat täynnä.

Vanhemman tehtävä on myös pitää perheessä yllä hyvää, avointa ja rentoa tunnelmaa. Nuori oppii ensisijaisesti mallista. Jos vanhemmat eivät keskustele tunteistaan rehellisesti ja avoimesti, miten nuori oppisi sanoittamaan omia tunteitaan?

– On vanhempia, jotka sanovat, etteivät riitele lastensa nähden tai ollenkaan. Mutta juuri tällaisia asioita nuoret stressaavat, eivät vanhemmat pysty nuoria huijaamaan.

Vaikka jäätävät sanat olisi peitelty hymyin, nuorten sosiaalisiin tilanteisiin virittyneet aivot kyllä skannaavat kireän ilmapiirin: nuo kaksi tyyppiä eivät viihdy. Jos nuori ei tiedä tilanteen taustoja, hän kehittelee tunnelmalle omat teoriansa. Parhaan esimerkin vaikkapa parisuhteesta voi antaa elämällä itse rehellisessä ja ilmapiiriltään avoimessa suhteessa.

– On ihan sama mitä vanhempi sössöttää oikeanlaisen elämästä, jos samalla laiminlyö itsensä ja  oman parisuhteensa. Ei kaikkea pidä nuorelle vuodattaa, mutta lähtökohtaisesti pitäisi olla rehellinen niistä vaikeuksista, mitä tulee eteen – se helpottaa ymmärtämistä.

Aikuisen on myös syytä pitää kiinni siitä, mitä lupasi:

– Nuorta stressaa  hirveästi, jos isä tai äiti lupaa hakea ja tulla ja tehdä, mutta ei tulekaan tai tee lupaamaansa.